Terveystalo on todellakin ostamassa Attendon - kauppasumma vastaa suunnilleen Attendon 2017 vuoden terveydenhoito liiketoiminnan liikevaihtoa joka oli noin 233 miljoonaa euroa. Terveystalon on pääomistaja on ruotsalaisjohtoinen veroparatiisiin rekisteröity EQT VI - pääomasijoitusrahasto.
Terveystalon 2017 vuoden liikevaihto oli 689 miljoonaa euroa, käyttökate 13,4% ja tulos 7,2 miljoonaa. Yrityskaupan myötä Terveystalon liikevaihto nousee miljardiin ja tulos reiluun 10 miljoona. Veronmaksajien rahoilla pyörivä yksityinen terveydenhoito on KANNATTAVAA BISNESTÄ!
Sysmän sotepalveluja Attendo on pyörittänyt vuoden 2017 alusta jättipitkällä ulkoistussopimuksella, jonka piti ulottua 20 vuoden päähän vuoteen 2037 asti.
Attendon Terveystalo kaupan jälkeen yhä edelleen jatkamassa vanhustenhoivatoiminnassa kasvunäkymät ovat selkeät, sillä Suomen väestö ikääntyy. Terveydenhuollossa tilanne on mutkikkaampi. Vakuutusyhtiöt ovat nousseet alalla vahvoiksi ja jopa ulkopuolisten terveysyhtiöiden toimintaa ohjaaviksi pelureiksi.
Lisäksi soteuudistus ja sen pelisäännöt ovat levällään. Eduskunta käsittelee soteuudistusta kevään aikana ja lopputulos on epävarma.
Nouseeko Sysmän SOTE kustannukset ja heikentyykö terveyspalvelujen laatu?
Repiikö Terveystalo Sysmän kunnan Attendon kanssa tekemän sopimuksen ja neuvottelee hinnat ja ehdot uusiksi?
Pirstaloituuko osa Sysmän terveydenhoitopalveluista esimerkiksi terveystalon Heinolan toimipisteeseen (hammashoito jne)?
Sysmän kunnanjohdossa on todennäköisesti alkanut jo hiki tulla otsalle - eikä se johdu kuumasta kesästä.
Vahvistus: Terveystalo ostaa Attendon
8
368
Vastaukset
- Sissussentään
Sissus että äijä on tollo! Sopimuksilla se yritys kauppaa käy, ja ne ei kaupan yhteydessä muutu. Mutta jos on jälkijättöinen niin minkäs sille voi.
- Jokutolkkuollapitää
Kovasti varmaan sitä toivoisit :/
Katkeruus on heikkoutta ja se paistaa kaikista kirjoituksistasi. Onneksi ei Sysmän kunnantalon väki lähtenyt mukaan mihinkään Pelle Peloton ideoihisi. - Uskokaanyrty
Bridgepoint Sijoitusyhtiö omistaa Terveystalon. Todella kotimainen ostaja.
Ai niin siis ruotsalainen,
Näin meidän verovarat huijataan veroparatiiseihin,
välttäkää Terveystalon palveluja, - Tuutuutuuko
Hallituksessa on sijoittajia tähän bisnekseen,
Onko jäävejä sote uudistukseen.
Voi syntyä vielä juristeille hyvä bisnes. - vilkasepeiliin
Taitaa hiki olla nimimerkillä PersaukinenPaskanjauhaja. Mikä miestä kyrsii, mene töihin ja lopeta katkeruutesi purkaminen yhteiskuntaan. Vai eikö kukaan huoli hommiinsa? Siinä tapauksessa tyydy osaasi ja opettele jokin asia niin että kelpaat hommiin. Tuo iänikuinen ruikutus alkaa olla senlaatuista että ympärilläsi olevat ovat lopen kyllästyneet moisesta ruikun ruikusta.
- oligopoli-tuli-jo
No johan valinnanvapaus ja monipuolisuus suorastaan ryntäävät veronmaksajan silmille sotessa ja varmaan halvalla. Aivan samaan tapaan kuin esim. päivittäistavarakauppa on runnattu (oligopoli) käytännössä kahden suuren (S-ryhmän ja Keskon) ylivoimaiseen hoitoon. Lidlit ja muut kivijalkakauppiaat saavat keräillä köyhien ja mamujen murusia.
Ihmettelen edelleen, että kapitalistia alkoi yhtäkkiä soten mukana kiinnostaa suomalaiset sairaat ja köyhät ihmiset yli kaiken.
Vai kiinnostaisikohan kapitalistia (lue: sekoomusta) sittenkin kaikki mahdolliset keinot, joilla voisi kupata suomalaisen veronmaksajien rahaa.
Väitän, että syy on jälkimmäinen. - EiHuonoHomma
Saattaapi palvelu muuttua entistäkin paremmaksi uuden omistajan myötä ;)
- Pavlov-kuolaa-itse
Kaikesta sen huomaa jo nyt. Terveystalo on aina ollut ensisijaisesti huolissaan ainoastaan ja vain suomalaisista köyhimmistä ja kipeistä!! Miksi ihmeessä se olisi muuten valtaamassa KILPAILUN nimissä koko suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa???
Jokainen sekoomuslainen alkaa kuolata kuin Pavlovin koira kuullessaan sanan "kilpailu" nimenomaan silloin, kun sellaista kilpailua ei ole eikä tule, vaan tappiot maksaa sekoomuslaiselle kilpailijalle tarpeen tullen valtio (=veronmaksaja).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2352379Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1771589Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881505- 1281343
- 521209
- 55934
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee305892- 59890
- 38825
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja72795