Megahäät tulossa

Lauantaina on tulossa valtava hääspektaakkeli.

Toisensa saavat superkaunis amerikkalainen näyttelijätär ja huitsin komea Englannin prinssi.

He ovat jotensakin samanoloisia.
Pakko liimautua telkkarin ääreen ja jännittää kuka saattaa morsiamen alttarille.
Isä on estynyt saapumasta.
Ja keitä maailmantähtiä on kutsuttu.

Konservatiivinen Englanti on tullut suvaitsevammaksi, kun eronnut rouva hyväksytään hoviin.
Ilmianna
Jaa

34 Vastausta


Ihanko oikeasti sinua kiinnostaa?
Ilmianna
Jaa
Anci
Ja äärettömän paljon kiinnostaakin. En mistään hinnasta jättäisi katsomatta.

Etukäteen olen jo lukenut Meganin suvun kärhämöistä ja hänen ensimmäisestä avioliitostaan.

Harryn elämään on mahtunut myös yhtä sun toista.
Muutama ex-tyttöystävä on kutsuttujen listalla.

Nautin katsella upeita pukuja, loisteliaita hevoskuljetusvaunuja ja hurraavia kansalaisia.

Onneksi Megan on näyttelijä, tai siksi ehkä hänet tähän rooliin valittiinkin.

Harryllä oli silmää kauneudelle ja esiintymiskyvylle.
Tuskinpa on ihan helppo astella, miljoonien silmäparien tuijottaessa joka askelta, kirkon alttarille.

Ja samalla kultaiseen häkkiin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Onhan se vähän toista kuin tavisten maistraatissa käväiseminen.
Mukavaa katselupäivää, itse en katsele.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ancie kirjoitti:
Onhan se vähän toista kuin tavisten maistraatissa käväiseminen.
Mukavaa katselupäivää, itse en katsele.
Anci
Itsekin käväisin aikoinaan maistraatissa.
Onhan se arkista, mutta kun elämän mies on vierellä,
on se suuri juhla.

Monihan ei ole monarkeista kiinnostunut.
Mitäpä sitä sillon kaunista kesäpäivää telkan ääressä kuluttamaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kauneus on katsojan silmässä, niinkuin komeuskin. Minusta tuossa parissa ei ole suuremmin kumpaakaan elementtiä, mutta ihan varmasti mukavia fiksuja ihmisiä. Tottuneita julkisuuteen.

Mielestäni on älytöntä palvoa tuollaisia henkiöitä ja juhlia ja liimautua telkun ääreen. Mutta jos on vain vähän oikeata omaa elämää niin mikäs siinä. Senkun katsotte. En kuulu porukkaan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
stak
Mitä, etteikö morsian ole kaunis. Hän hymyilee aina kuvissa ja omaa siron kropan ja kauniit piirteet.

Henry taas on ilkikurisen veijarimainen komistus.

En nyt sanoisi palvonnaksi, mutta kyllä tuo kuninkaallisten häähumu ja massiiviset rekvisiitat luovat satumaisen tunnelman.

Taviselämä on ihka oikeaa elämää, mutta välillä tekee mieli hypätä hetkeksi pois arjesta.
Nähdä, tuntea ja kuulla täysin toisenlainen maailma.
Vaikkakin vaan telkkarista.
Pitäisi oikeastaan olla paikan päällä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kuka tommosta jaksaa ja viitsii katsella ? Jos katsoo niin kuninkaallinen etiketti vaatii että olet pukeutunut juhla-asuun ja jos jotain juot niin sen pitää olla kallista shampanjaa. Itse voin hetken katsoa mutta olen kotihousut jalassa ja keskaritölkki kädessä. "Who knows ja lets see."
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
eikiinnosta
Nyt on muotia hainhammaskampaus.
Minulla on se yleensä aina hiuksissa.
Pieni pillerihattu on pakollinen
Kimonoasu on trendikäs.
Jalkoihin hopeasukat ja korkkarit.
Näillä eväillä voi katsella kuninkaallista juhlaa.
Shamppajalasin nostan, vissyllä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Monet viettävät tuntitolkulla aikaa tuijottaen hikisiä , v-sanankäyttäjiä jäällä keppeineen ja ei riitä että katsovat kerran tai kaksi vaan vuodesta toiseen sama tappelun tuijotus maistuu. Nuo häät ovat vain kerran.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
anti
Kentällä on jenkeissä rikastuneita suomalaisia.
Suomeen eivät maksa centtiäkään veroja, mutta tuovat perheensä tänne, kun kiekkoura on päättynyt.

Jotkut tuovat vielä jalkavaimonsa lapsineen tänne elätettäväksi yhteiskunnan piikkiin.

Yhteiskunnan palvelut kelpaavat miljonääreille.

Meni vähän asian vierestä, mutta menköön.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
superkauniiksi ja huitsin komeaksi en heitä sanoisi, mutta ovat mukavan näköisiä nuoria aikuisia, lehdessä mainittiin tänäään, että äiti saattaa morsiamen kirkkoon, isän osallistumisesta häiden suhteen ei lehdellä ollut tietoa. saatan katsoa tai sitten en, riippuu mitä kivaa lauantaina on tarjolla ulkona tai sisällä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
tammi
Olen äimistynyt.
Mukavan näköisiä. Hei haloo.
En kyllä tuon näköistä naista ole bongannut kadulla tai marketissa.
Ei hän kyllä mikään tusinaterttu ole.
Erittäin näyttävän näköinen kaunotar.
kauneus on tietty katsojan silmissä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
En tunne sulhasta enkä morsianta, eikä minua ole kutsuttu siihen surulliseen tapahtumaan.
En aio olla tirkistelijänäkään (vaikka muuten hitonmoinen kyylä lienenkin).
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Tell
Tutuiksi ovat tulleet lehtien palstoilta.
Kaikki ovat kutsutut telkkarin ääreen ja paikan päälle.

Seuraan tarkkaan kuninkaallisten elämää. Kiinnostaa kovasti historia ja nykyisyys.

Miten niin surullinen tapahtuma?
Häät ovat aina riemujuhlaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2lesken kirjoitti:
Tell
Tutuiksi ovat tulleet lehtien palstoilta.
Kaikki ovat kutsutut telkkarin ääreen ja paikan päälle.

Seuraan tarkkaan kuninkaallisten elämää. Kiinnostaa kovasti historia ja nykyisyys.

Miten niin surullinen tapahtuma?
Häät ovat aina riemujuhlaa.
Eiköhän se tuollainen tuttavuus ole aika yksipuolista. Yhtä tuttu minä olen Aku Ankan kanssa ja enemmänkin. Hänestäkin enemmän lukenut kuin vieraan valtakunnan kuninkaallisista.

Minusta häät ovat aina surullinen tapahtuma, sillä en tiedä montaakaan onnellista avioliittoa. Monet ovat onnellisempia yhdessä ennen sitä papin aamenta. Sitten alkaa arki ... Ja mites se sinunkaan avioliittosi sen elämäsi miehen kanssa sujui oikeastaan? Muistan sinun kirjoittaneen, että ette enää asuneet yhdessäkään kunnes mies sairastui ja tarvitsi omaishoitajaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tellukka kirjoitti:
Eiköhän se tuollainen tuttavuus ole aika yksipuolista. Yhtä tuttu minä olen Aku Ankan kanssa ja enemmänkin. Hänestäkin enemmän lukenut kuin vieraan valtakunnan kuninkaallisista.

Minusta häät ovat aina surullinen tapahtuma, sillä en tiedä montaakaan onnellista avioliittoa. Monet ovat onnellisempia yhdessä ennen sitä papin aamenta. Sitten alkaa arki ... Ja mites se sinunkaan avioliittosi sen elämäsi miehen kanssa sujui oikeastaan? Muistan sinun kirjoittaneen, että ette enää asuneet yhdessäkään kunnes mies sairastui ja tarvitsi omaishoitajaa.
Tell
Avioliittoon vihkimen maistraatissa oli elämäni onnellisin päivä.

No myöhemmässä vaiheessa meni sukset ristiin ja muutettiin eri taloihin asumaan. Mutta seurustelimme edelleen.

Ennen miehen.sairastumista muutimme jälleen yhteen.
Oli kaikenlaista säätöä.

Sitten mies sairastui ja sairaalajaksojen jälkeen muutettiin vanhustentaloon ja minä aloin omahoitajaksi.

Avioliitolla ei ollut mitään tekemistä sairauden kanssa.
Toisaalta asiat sujuivat sutjakammmin kun olimme aviopari.
Ja minä halusin ehdottomasti hoitaa mieheni kotona, niin kauan kun pystyn.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Juu, vähän käytetty on joskus parempi kuin ihan uusi.
Ilmianna
Jaa
oon lukenu että häät on tulossa
ja telkkakin sitä toitottaa
mutta toi oli mulle ihan uutta että morisan on eronnu
mutta en katso.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Siksi eikö sitä naimisiin mennäkin, että saa sitten erota?
Eikös se ole aika traditio sielläkin brittien hovissa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tellukka kirjoitti:
Siksi eikö sitä naimisiin mennäkin, että saa sitten erota?
Eikös se ole aika traditio sielläkin brittien hovissa.
tuntuu olevan siellä ja vähän joka puolella muuallakin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Superkaunis?
Huitsin komea??
Onko tullut katsottua telkkarista liikaa höpösarjoja?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Ehkä aloittaja vain vertaa morsiamen ulkonäköä omaansa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
huvinsa
Mitenkä sinä kuvailet Englannin prinssin ja hänen.morsiamensa ?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tellukka kirjoitti:
Ehkä aloittaja vain vertaa morsiamen ulkonäköä omaansa.
Tell
Ei vertaa.Meistä ei voi puhua edes samalla viikolla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2lesken kirjoitti:
huvinsa
Mitenkä sinä kuvailet Englannin prinssin ja hänen.morsiamensa ?
Luihunaamainen pyrkyri ja hörökorvainen karvanaama...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
huvinsakullakin kirjoitti:
Luihunaamainen pyrkyri ja hörökorvainen karvanaama...
huvinsa
Eipä taida olla makuusi tämä tuleva kuninkaallinen pariskunta.
Mutta kaikkia ei tarvitse eikä voikaan miellyttää.
Katsohan vajaan vuoden päästä, kun lööpit kirkuvat kuvankauniin pikkutytön syntyneen samaiselle parille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ihana lauantainen iltapäivä tulossa... odotan jo nyt...

Kauniita viehättäviä nuoria, minun silmäni näkee niin morsiamessa kauneutta ja sulhasessa komeutta, niin kuin aina hääpareissa näen, Kaikissa.
Häät ovan ihmisen elämässä kohokohta, jotain ikimuistoista... Kaikki ovat häissä kauneimmillaan.

Katson mielelläni,
tuskin liimaudun teeveen ääreen, sillä joudan vain toisella silmällä seuraamaan tuota spektaakkelia, mutta kuitenkin, varmaan katson jos uusintana puhalletaan ylestä.
kerrankin saan todellista vastinetta maksamalleni tv maksulle.

On tosi ihanaa katsoa, kun tässä ikiomassa elämässäni on niin vähän mitään tapahtumaa ja oikeastaan ei ole omaa elämää lainkaan, niin kuin joku tuolla edellä totesi, silloin voi täysin sydämin iloita tälläisestä, näitten nuorten ja koko englannin ilosta ja häähumusta.

Sitä suorastaan nauttii kun saa katsella telkkarista jotain näin juhlavaa, olisinpa engelsmanni, niin olisi postimerkkiä ja kotini seinällä olisi varmasti porsliinilautasta ja paljon muuta rekvisiittaa, ainakin hantuuki olisi.

Tämähän on vuoden kohokohta omassa elämässänikin.

Nyt täytyy kunnolla juhlia, varmasti poksautan illalla saunan jälkeen ainakin yhden siiderin nuoren parin onneksi...kun ei vaan poksahtaisi toinenkin.
Ilmianna
Jaa
Saatan vilkaista jos satun telkun ääreen istahtamaan lähetyksen aikana. Varmaan paljon koreaa katsottavaa. Ei ihan ole mun juttu, mutta kaikkea erilaista on hyvä katsoa ja kuunnella, silleen pysyy katse avarampana ;)
Kaunis/komea on pariskunta, niinhän ne nuoret yleensä kaikki ovat.
Ilmianna
Jaa
Kumpi se on tyttö vai poika ensi vuonna näihin aikoihin?
Itse veikkaan tyttö ja nimi tullee Diana Elisabeth Margarita
Ilmianna
Jaa
No tuosta suvaitsevaisuudesta, onhan kruunun perijällä Charlesillakin entisestään eronnut vaimo. Olisi historian kirjat kirjoitettukin aivan toisin jos he aikoinaan olisivat menneet naimisiin. Hehän olivat rakastuneita jo 70 luvun alussa toisiinsa, mutta eivät jostain syystä tiet menivät ristiin ja kuitenkin haikailivat toistensa luo.
Muutenkin tuosta historiasta, eikö ne entisajankin Englannin prinssit ja jopa kuningas rakastuneet naimisissa oleviin naisiin, tai eronneisiin. Kuningashan joutui luopumaan kruunustaan kun meni naimisiin rouva Simpsonin kanssa.
Elisabethin lapsista taitaa olla vain Edward joka ei ole eronnut.
Siinä mielessä tämä Harryn morsian on hieman erilainen kuin muut koska hän on värillinen. Mutta hyvä että hänellä on näyttelijän lahjat, koska niitä varmaan tarvitaan tulevaisuudessa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Upea hääpuku Meghanilla. Yksinkertainen, klassinen tyylikkyys on kauneinta.

Kun ryhti on hyvä ja kroppa timmissä kunnossa, puku istuu kuin hansikas.

Charles yllätti saattamalla tulevan miniänsä.

Meghanin äiti vaikutti jotensakin niin yksinäiseltä ja vähän hätääntyneeltä.

Mutta hienosti pari hoiti alttarille tulon ja olon.
Rakastuneita katseita vaihdettiin.
Sydäntä oikein lämmittää
Ja nyt soi upea Ave Maria.
Yksi asia jäi mietityttämään.

Missä oli morsiamen kaaso?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Nyt on jännät paikat. Tilasin Gigantista tunti sitten uuden 65 tuumaisen älytöllön ja sanoin myyjälle että se pitää olla mun kotona klo 13.30 mennessä.
Ilmianna
Jaa
Pitkä seremonia. Useita tummaihoisia "päärooleissa" seremoniassa. Tarkoituksellistako Meghanin taustan takia, tiedä häntä.
Erittäin kauniita hattuja ja hienoja pastellin sävyisiä pukuja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Seremoniasta olisi voinut jättää pois amerikkalaisen saarnamiehen.
Hän toisti rakkausteemaa miljoonakertaa ja siis saarnasi, ei puhunut kauniisti hääparille.

Harry näytti vähän tympääntyneeltä pitkään mesoamiseen.
Juhlakansa kohotteli kulmiaan.

Haluttiin ilmeisesti uudistaa englantilaista traditiota, mutta saarnamiehen kohdalla meni pieleen.
Olisi saanut pysyä jenkeissä.

Jotkut jo arvostelevat sitä, että eronneella rouvalla oli 5 metriä pitkä huntu tai ylipäätään huntu.

Taitaa silti olla niin, että kun huntu on alunperin tarkoitettu neitseelliselle morsiamelle, eipä taitaisi sitä monenkaan morsiamen päässä näkyä.

Meghan ja Harry sinetöivät liittonsa. Nyt sitten jälkikasvua odotellaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Megahäät tulossa

Lauantaina on tulossa valtava hääspektaakkeli.

Toisensa saavat superkaunis amerikkalainen näyttelijätär ja huitsin komea Englannin prinssi.

He ovat jotensakin samanoloisia.
Pakko liimautua telkkarin ääreen ja jännittää kuka saattaa morsiamen alttarille.
Isä on estynyt saapumasta.
Ja keitä maailmantähtiä on kutsuttu.

Konservatiivinen Englanti on tullut suvaitsevammaksi, kun eronnut rouva hyväksytään hoviin.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta