Kärsämäki jää historiaan!

kansainvälistä

Kuntana, joka möi kansalaisensa Terveyden- ja vanhuuden Kansainväliselle Pörssille !

25

970

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taas

      Saapa nähdä mihin kuntaan Kärsämäki liitetään. Kukaan ei varmasti halua tällaista järjettömästi johdettua konkurssi kuntaa riesakseen.

    • Pyrrönen

      Aikanaan valtion tulee määräämään pakkoliitoksen, mutta mikään ei silti muutu. Paitsi, jos ihminen muuttuu.

      • mutukoihminejamihinsuntn

        Kärämäellä ei ihminen muutu vaan toinentoistaankyttäja pastalentää jokivesikin haisee, Kärämäeltä ihminen muuttaa, ku mitta tulee täyteen, he lähtevät pastaapuhuen kuin Kärämäki on opettanut!

    • poimintoj

      Missä ne 6miljoonan tukirahat näkyy, kuka neon syönny? EU pienentää osuuttaan silloin suomen osuus noussenee.
      Mitä sitten Maakunta kunta-rahoillaan tekee.
      Nyt siis saa valita TK missä alkaa asioida, onhan se valittu siitä alkaen kun tämä Sote pelleily alkoi

      • valitettavavapaus

        niin, uutta valinnassa on, että mihin nyt valitset ja menet TKsinut lukitaan vuodeksi sinne, salaisuus on, että mitä em tarkoittaa, mutta kun muistaa että sairaskin joutuu rahattomana tukemaan pörssiä, siis mitä useampia on TK #lukittu sitä enemmän saa v- tukiaisia pår-lukittu, em konstilla suomen sairaat on tuki-lypsettävää karjaa, tietysti mihin kansa ei ole lukkiutunut, se TK viereen ajaa billari ja tasaa kohteen leikkipuistoksi.

      • råtalaisetsyntyyseimeen
        valitettavavapaus kirjoitti:

        niin, uutta valinnassa on, että mihin nyt valitset ja menet TKsinut lukitaan vuodeksi sinne, salaisuus on, että mitä em tarkoittaa, mutta kun muistaa että sairaskin joutuu rahattomana tukemaan pörssiä, siis mitä useampia on TK #lukittu sitä enemmän saa v- tukiaisia pår-lukittu, em konstilla suomen sairaat on tuki-lypsettävää karjaa, tietysti mihin kansa ei ole lukkiutunut, se TK viereen ajaa billari ja tasaa kohteen leikkipuistoksi.

        em mukaan jopa Waasan Keskussairaala on "armosta eläväinen, ei muuten äkikseltään mee nain juntille jakeluun.

    • kai-on-sekasii

      Oespa Kärsis pysyny Selänteessä. Kaik turhuus oes jääny poes. Vaen on ne hilioo,jotka väkisin vääntivät ATTEN tänne. Sanottiinko aikoinaan,hulluja nuo Roomalaiset?

    • vapaaselänteenikeestä

      Pyhäjärvellä katuvat kovasti kun eivät tehneet samaa ajoissa. Nyt ovat Haapajärven kupattavana niin kuin Kärsämäkikin ollessaan Selänteessä.

      • ToistuvaIlmiö

        Mikä ihme se saa pyhäjärven trollit aina kärsämäki palstalle?

        Selänne laskutti kärsämäkeä sen mukaan kuinka paljon se käytti sotepalveluja. Siinä sivussa tuli pelastaneeksi säästöillään kärsämäen itsenäisyyden valtionosuuksien korotukset toisena. Sen jälkeen kärsämäen kusetetut ovat keskittyneet lakaisemaan maton alle kuinka attendo heotä silmään kusi. Pyhäjärven trollit voi ensimmäisenä kertoa esim. kuinka paljon pyhäjärvi menettäisi erottuaan joka vuosi kuntayhtymän maksamia vuokratuloja?

    • KieroKierompiKepuin

      Samaa sakkia Sipilän jengin kanssa jotka loi markkinat yksityisille kokoomuslaisten pyynnöstä saadakseen maakuntansa. Sipilä lupais kuinka yksityiset laitetaan lain voimalla maksamaan verot suomeen. Lupaukseksi jäi ja nyt pörriäinen jäi jo kiinni 13sta miljoonan veronkierrosta. Siinä suomen tulevaisuus jatkossa valtaosa verovaroista menee veroparatiiseihin

    • niinsemenee

      ei niistä pörssiterveysfirmoista yksikään ole rehellinen veronmaksaja, ei suomeen eikä siinne missä on kirjoilla, velalla ja velan vähennyksillä keinotellen kasvattavat pääomaa, esterit ja muut on rakenettu osin suomesta osin asemamaan veronmaksajain verorahojen veronkieroilla, eli meidän veromarkoilla jotka olisi pitänyt normaalisti tulouttaa suomen kirstuun, ne kyllä osoittavat maksaneensa suomeenkin veroja, mutta sen jälkeen, kun ensin ottavat niin paljon velkaa ja sitten lyövät taseet pöytään ja sanovat katso, mistä maksamme enemmä, velkaa on niin paljon.

    • terveysliitto

      mitens paljonKämäki nyt on säästänyt rahassa ja henklöstössä naituaan Atten?

    • Anonyymi00013

      Myyjän äiti ja isä sai uuden osoiteen

    • Anonyymi00014

      Aten ja terveystalon aikaan täällä omi terveydenhoito palvelut ja lääkäreitä....nyt ei oo pohteen aikaan mitään palveluita enään!!!! Meneekö koko luukku kiinni loppuvuodesta

      • Anonyymi00015

        Oikiassa oot kyllä pohde on vetäny pohjat ei mitään toimintaa enään alkaa vainajia tulla ku ei lääkäreitä missää enään!!! Kyllä yksityisillä toimi pohteeseen verrattuna tosi hyvin!!

      • Anonyymi00016

        Siksihän ne kärsämäen kepulaiset jne. ulkoisti sotepalvelut ettei kunta joudu liitoksiin ja ettei kepujen sotemaakuntamalli vie sotepalveluita kunnasta. Valtavalla kiireellä ennen kuin Sipilän sotepalveluiden ulkoistamisen estävä puitelaki jatkoaikoineen ennätti saada lainvoimansa. Kärsämäen kuntajohdon saadessa myöhemmin lukea lehtien sivuilta kuinka pelastuksen tuova pörriäinen pohteen kanssa repi kärsämäen sopimuksen sotepalveluiden tuottamisesta heitä kuulematta. Ongelmana edelleen hoitokokoustajille ne, jotka uskaltautui arvostelemaan sitä, kun kärsämäki soti kepujen soteuudistusta vastaan ulkoistamalla palvelut pörriäiselle. Asialla samat, jotka edelleen vaati muilta ehdotonta keskustan kumartamista edustajineen vaikka itse sotivat niitä vastaan. Samat, jotka kunta- ja aluevaaleissa lupasi pelastaa sotepalvelut.

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Oikiassa oot kyllä pohde on vetäny pohjat ei mitään toimintaa enään alkaa vainajia tulla ku ei lääkäreitä missää enään!!! Kyllä yksityisillä toimi pohteeseen verrattuna tosi hyvin!!

        Se on kiva kuulla että sinä olet samaa mieltä itsesi kanssa. Siihen asti kun alat taas aukomaan päätä viesteille jotka olet kirjoittanut itse. 🥱

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Siksihän ne kärsämäen kepulaiset jne. ulkoisti sotepalvelut ettei kunta joudu liitoksiin ja ettei kepujen sotemaakuntamalli vie sotepalveluita kunnasta. Valtavalla kiireellä ennen kuin Sipilän sotepalveluiden ulkoistamisen estävä puitelaki jatkoaikoineen ennätti saada lainvoimansa. Kärsämäen kuntajohdon saadessa myöhemmin lukea lehtien sivuilta kuinka pelastuksen tuova pörriäinen pohteen kanssa repi kärsämäen sopimuksen sotepalveluiden tuottamisesta heitä kuulematta. Ongelmana edelleen hoitokokoustajille ne, jotka uskaltautui arvostelemaan sitä, kun kärsämäki soti kepujen soteuudistusta vastaan ulkoistamalla palvelut pörriäiselle. Asialla samat, jotka edelleen vaati muilta ehdotonta keskustan kumartamista edustajineen vaikka itse sotivat niitä vastaan. Samat, jotka kunta- ja aluevaaleissa lupasi pelastaa sotepalvelut.

        Miten ne palvelut pelastetaan edellisen hallituksen laatiessa sotelait, jotka varmisti sen, ettei ne palvelut ole pelastettavissa? Esimerkkinä edellisestä Lapin hyvinvointialueen aluevaltuutettujen joutuessa viime maanantaina hyväksymään arviointimenettelyyn joutumisen jälkeen lisäleikkaukset sotepalveluihin. Liitoksien välttämiseksi Pohjois Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa. Lakien pohjalta jotka laati edellinen hallitus. Joka hyvin mielellään oppositiossa siitä syyttää istuvaa hallitusta omia käsiään pesten.

      • Anonyymi00019

        Onneksi Sipilän hallitus kaatui ja sen versio soteuudistuksesta sen mukana. Mitä ilman osan Purran sotepalveluihin upottamista miljardeista menisi nyt esim. kansainvälisten yksityisten sotepalveluiden tuottamiseen keskittyneiden yritysten osakkeita omistavien pörssipelureiden tileille.

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Miten ne palvelut pelastetaan edellisen hallituksen laatiessa sotelait, jotka varmisti sen, ettei ne palvelut ole pelastettavissa? Esimerkkinä edellisestä Lapin hyvinvointialueen aluevaltuutettujen joutuessa viime maanantaina hyväksymään arviointimenettelyyn joutumisen jälkeen lisäleikkaukset sotepalveluihin. Liitoksien välttämiseksi Pohjois Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa. Lakien pohjalta jotka laati edellinen hallitus. Joka hyvin mielellään oppositiossa siitä syyttää istuvaa hallitusta omia käsiään pesten.

        Marinin hallituksen soteuudistus (kunta- ja maakuntauudistus soteuudistuksen nimissä):

        A) Hyvinvointialueiden on saatava talous tasapainoon sotepalveluiden tuottamisen suhteen.

        B) Hyvinvointialueet jotka eivät em:a velvoitetta täytä joutuvat arviointimenettelyyn.

        C) Hyvinvointialueet jotka eivät toteuta arviointiryhmän heille esittämiä toimenpiteitä säästöjen aikaansaamiseksi liitetään muihin hyvinvointialueisiin.

        Kaikki edellinen kirjattuna lakeihin jotka laati edellinen hallitus.

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Siksihän ne kärsämäen kepulaiset jne. ulkoisti sotepalvelut ettei kunta joudu liitoksiin ja ettei kepujen sotemaakuntamalli vie sotepalveluita kunnasta. Valtavalla kiireellä ennen kuin Sipilän sotepalveluiden ulkoistamisen estävä puitelaki jatkoaikoineen ennätti saada lainvoimansa. Kärsämäen kuntajohdon saadessa myöhemmin lukea lehtien sivuilta kuinka pelastuksen tuova pörriäinen pohteen kanssa repi kärsämäen sopimuksen sotepalveluiden tuottamisesta heitä kuulematta. Ongelmana edelleen hoitokokoustajille ne, jotka uskaltautui arvostelemaan sitä, kun kärsämäki soti kepujen soteuudistusta vastaan ulkoistamalla palvelut pörriäiselle. Asialla samat, jotka edelleen vaati muilta ehdotonta keskustan kumartamista edustajineen vaikka itse sotivat niitä vastaan. Samat, jotka kunta- ja aluevaaleissa lupasi pelastaa sotepalvelut.

        Ei se ulkoistaminen ongelma ollut vaan kuinka se toteutettiin kaikessa hiljaisuudessa kuntajohdon ja Attendon kesken junttaustilaisuuksineen valt.kokouksessa kuntalaisten mielipiteitä kysymättä.

      • Anonyymi00024

        Muuntaisivat kanalan talosta. Munista on pulaa. Kannattavaa kunnalle.

    • Anonyymi00022

      Nyt Kärsämäen tv osuus veinonkoneen kanssa, istutaa metsäperunaa, uusi kuokka lastenhoidon aidatulle alueelle.
      läpi tulee

      • Anonyymi00023

        Miten ne perunat kasvaa metsässä puiden varjossa jne?

    • Anonyymi00025

      olis tarvetta remontille mutta lääkäriin tarvii mennä kelataksilla jonnekki perseeseen ja kela ei edes aina maksa näitä kelatakseja jolla pakko mennä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      73
      1187
    2. 71
      1132
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      70
      943
    4. 95
      859
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      757
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      745
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      25
      659
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      659
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      54
      656
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      590
    Aihe