Ruotsin pudotus kiihtyy: -7 % eka neljännes

Ruotsissa ryskää nyt, vaikka suomenkin natsit vaikenvat, sillä ed. vuosi meni tähän tahtiin_
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15255269/ruotsin-quotralliquot-ohi---11--vuodessa-laskua

Ensimmäisen neljänneksen 7% pudotus ennakoi kunnon romahdusta eli ei ihme, että nordean rosvot ryntäävät pakooon suomeen, sillä täälähän riittää halukkaita maksajia. Suomen asuntokusetaajien mukaan sopulit ottavat edelleen lisää velkaa silmät ummessa, niin ummessa, että itse kusettajatkin alkavat jo olla huolissaan. Puhuvat nyt niistä "yhtiölainoista".
Ja pelkäävät, että ruotsin tauti tartuu, tänne muuttavan nordean mukana.
Tiesittehän toki, että se harmaapäinen vakuutus-jallittaja jäi ruotsiin, veroja kiertelemään, joten suomen sopulilla riittää lisää maksettavaa.

Pommi on viritetty, vaikka jo vasarat paukkuvat, varmasti ruosissakin vaikken sikäläisestä systeemistä enempää tiedäkään. Meillähän homma (vasarointi) on jo täydessä käynnissä ja ULOS-OTTO kasvaa vuosi vuodelta. Se ei vielä ihan kilpaile kuprukanavien kanssa mutta Fiksu ei niihin edes vilkaise. Etuoven myynnissä alkaakin olla ennätysmääriä pöksiä, joista yritetään saada kupru-hintaa takaisin: yli 62 000 yhdellä kertaa. Se on valtava määrä, kun viimevuosien yhteismyyntimäärät on alimmillaan olleet samaa luokkaa ja josta faktasta asuntonatsit myöskin vaikenevat! Paniikki on päällä ja hintoja on pakko laskea. Rajusti jos meinaa saada jonkun velka-"varallisuuden" uudeksi omistajaksi !!! Kun lama painaa päällä sitkeästi !!!!

Terv se luotettava ja varma, ei kusettaja...
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hienosti vetelet mutkia suoriksi, mutta onneksi itsekin tunnustat, ettet tiedä mitään Ruotsin tilanteesta...

Äänestä
  • Melko turhaa ilkkua muiden tietämättömyyksistä kun itsekään ei erota edes inflaatiota deflaatiosta.
    Suomalaisten nopea velkaantuminen on iso riski, jonka eskaloitumisesta seuraisi niin laajoja kansantaloudellisia ongelmia että jokaisen veronmaksajan sietäisi olla asiasta vähintäänkin tietoinen.
    Mutta erittäinkin huolissaan kannattaisi olla niiden jotka ovat vivuttaneet maksimille asunto-"salkkunsa". Jokaisen aloittelevankin sijoittajan ensimmäisiä prinsiippejä on salkun hajautuksesta huolehtiminen, mutta asuntosijoittamisessahan tästä ei ole hajuakaan kun kaikki omat, lainatut ja varastetut on viimeiseen euroon kiinni betonikuutioissa.
    Ja kun jokainen ekonomisti tietää, että seuraava taantuma on jo ovella eli 2020-luvun alussa talouden tyssätessä ja kun kansa ehtii passelisti äänestämäänkin vihervassarit "hoitamaan" valtiontaloutta juuri ennen laskusuhdannetta, pelikaani iskee turbiiniin satavarmasti.
    Gigalomaaninen velkavuori hidastuvassa tai pysähtyvässä asuntomarkkinassa tietää tuoreille asuntokeisareille vatsahapontäyteisiä hetkiä - erityisesti jos sitä kovasti pelättyä "työvoimapulaa" ei enää olekaan ihan jokaisella alalla pahimpana uhkakuvana vaanimassa, vaan YT-peikko mönkii jälleen luolastaan esiin.

    Korkojen nousu-uhastahan ei kannattaisi edes mainita, eritoten kun suomalaiset sitovat muista eurooppalaisista poiketen lainansa pääosin eniten muuttuviin eli lyhyisiin markkinakorkoihin. Ohjauskorkohan on mitä on, mutta markkinakorkojen äkkipomppaus niittäisi niin rumaa satoa asuntomarkkinassa että siltä välttyäksemme jokaisen kädet kyynärpäitä myöten ristiin.

    Äänestä

  • kesä-pamflettia kirjoitti:

    Melko turhaa ilkkua muiden tietämättömyyksistä kun itsekään ei erota edes inflaatiota deflaatiosta.

    Ruotsissahan nimenomaan massojen asuntohinnat putoavat, koska niissä pelataan suurimmalla velalla ja riskillä. Sen sijaan kertoivat, että ruotsissakaan "ei omakotitalojen hinnat ole vastaavalla tavalla tippuneet" eli kysymys on vain siitä samasta jujusta, millä suomen okt-hintojen väitetään jopa nousevan ! Silloinhan on kysymys markkinavääristymästä, jossa tavikset on pelattu pois talomarkkinoilta (=raju myyntimäärien pudotus) ja jäljelle jää ne kaikkein kalleimman (=ylihintaiset) ja sen ympärillä pyörivä rahakkaiden joukkio:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15284166/oktsta-tullut-elitisti-asumista-helsingissa

    Ja näistä ylihinnoitelluista ja markkinavääristymästä vedetään johtopäätös okt-hintojen noususta. Kokoomusmaisen viekasta kusetusta, johon sopulikin saattaa langeta !!!

    Siinä mielessä harhaanjohtava on tuo avaukseni otsikko, että mistään "ylellisyydestä" ei sinänsä ole kyse, nehän kamppailevat paikasta okt-SLUMMISSA eikä se jos mikä tietenkään ole "elitismiä". Ostajat vain ovat tavallista kansaa rahakkaampia !

    Äänestä

  • Haans.seA kirjoitti:

    Vai voisiko tähän kuitenkin vaikuttaa tapa, jolla Ruotsissa kerrostalokämppiä omistetaan? Okt:ssa ei vastaavaa ongelmaa ole.

    Muista ettet tiedä oman tunnustuksesi mukaan mitään Ruotsin tilanteesta. Ehkä se vähentää intoasi kommentoida. Jos toimii, voit miettiä tiedätkö mitään Suomenkaan tilanteesta.

    Paranemesia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Haans.seA kirjoitti:

Ruotsissa ryskää nyt, vaikka suomenkin natsit vaikenvat, sillä ed. vuosi meni tähän tahtiin_
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15255269/ruotsin-quotralliquot-ohi---11--vuodessa-laskua

Ensimmäisen neljänneksen 7% pudotus ennakoi kunnon romahdusta eli ei ihme, että nordean rosvot ryntäävät pakooon suomeen, sillä täälähän riittää halukkaita maksajia. Suomen asuntokusetaajien mukaan sopulit ottavat edelleen lisää velkaa silmät ummessa, niin ummessa, että itse kusettajatkin alkavat jo olla huolissaan. Puhuvat nyt niistä "yhtiölainoista".
Ja pelkäävät, että ruotsin tauti tartuu, tänne muuttavan nordean mukana.
Tiesittehän toki, että se harmaapäinen vakuutus-jallittaja jäi ruotsiin, veroja kiertelemään, joten suomen sopulilla riittää lisää maksettavaa.

Pommi on viritetty, vaikka jo vasarat paukkuvat, varmasti ruosissakin vaikken sikäläisestä systeemistä enempää tiedäkään. Meillähän homma (vasarointi) on jo täydessä käynnissä ja ULOS-OTTO kasvaa vuosi vuodelta. Se ei vielä ihan kilpaile kuprukanavien kanssa mutta Fiksu ei niihin edes vilkaise. Etuoven myynnissä alkaakin olla ennätysmääriä pöksiä, joista yritetään saada kupru-hintaa takaisin: yli 62 000 yhdellä kertaa. Se on valtava määrä, kun viimevuosien yhteismyyntimäärät on alimmillaan olleet samaa luokkaa ja josta faktasta asuntonatsit myöskin vaikenevat! Paniikki on päällä ja hintoja on pakko laskea. Rajusti jos meinaa saada jonkun velka-"varallisuuden" uudeksi omistajaksi !!! Kun lama painaa päällä sitkeästi !!!!

Terv se luotettava ja varma, ei kusettaja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu