Omakotitalo halutuin asumismuoto

Hypon teettämän tutkimuksen mukaan seitsemän kymmenestä suomalaisesta ajattelee omakotitaloasumista halutuimpana asumismuotona. Tämä oli päivän Hesarissa. Ihan kiva että teettävät itsestään selvistä asioista tutkimuksia. Olisivat soittaneet minulle niin olisin voinut kertoa sen heille.

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa palstalle tervehdyksen. Asuntojen hinnat eivät ole romahtaneet vaikka niin on ennakoitu.

451

8453

    Vastaukset

    • OK-vuokranantaja

      Huh hellettä. Kyllä OK-talossa kyllä näillä keleillä kelpaa. Sauna, palju ja aurinkoinen terassi ovat ylellisyyttä, mistä slummikasarmeilla vaan haaveillaan. Oikea valinta, oman tuvan ja luvan kera siis kannattaa. Tämänhän me kaikki OK-talolliset tiesimmekin. Siksi ilosanoman levittäminen on täällä terassilla välttämätöntä.

    • ok-titaani
      • OK-Kessu

        Samoin on lorotuskielto klo 22-07.

    • ok-saunamajuri
      • Ok-vuokranantaja

        Miksi saunavuoro. Käsittääkseni OK-asujat saunovat juuri silloin, kuin huvittaa. Kaikissa OK-taloissa on sauna, parhaissa kaksikin. Miksi siis pitää vuorotella saunomistaan tai edes jakaa tuota pyhää paikkaa jonkun vieraan kanssa. Oletteko te siellä kassulla ihan sekaisin. Ei ihme, että taudit leviävät.

    • SuomiPutoaaAlaspäin

      Itse en ainakaan halua asua missään kuppasessa okt talossa....täällä maltalla asun villassa joka ei tosiaan ole mikään kuppanen suomitalo....ikinä en muuttaisi suomeen johonkin vanhaan okt taloon! Jos joutuisin muuttamaan takaisin suomeen niin talon pitäisi olla uusi ja vähintään 200neliötä asuinpinta-alaa...muuten on sumppu.(tosin en usko että tällä tulotasolla minulla tulee menemään niin huonosti että joudun suomeen palaamaan).Silloin täytyy olla jo todella surkeasti asiat jos joutuisi suomessa asumaan.

      • joooopajoo

        Sinä se asut milloin missäkin. Välillä Espanjassa.. sitten taas italiassa.. ja milloin välillä Maltalla. Eihän nuo satusi keltään pois ole. Hyvä jos helpottavat sitä vuokraläävän vuokranmaksua missä käkit. Ja kyllä.. täällä Suomessa asut.

      • Tilaaaaa

        Meillä 900 m2 ja ihan kivasti elellään. Kaikki on mitä mieleen juolahtaa.

    • ok-käskynhaltija

      Kylläpä on hiljaista kassuleirissä. Onko kissa vienyt kielen, vai onko tullut lämpöhalvaus?

      Mutta aijai, jai huhhuh, miten mukavaa on ollut juuri sopivan viileässä ok-talossa tehdä töitä kotikonttorilla. Ei ole tarvinnut paeta etätöihin, vaan on voinut työskennellä optimioloissa täydellisessä rauhassa.

      Mitenkäs kasarmilla, vieläkö sisälämpömittarissa riittää asteikko vai pitääkö maata parvekkeella ilman vaatteita yöllä, ettei saa slaagia? Mitenkäs Keke. Pertsa, Ahmo ja Ritu, jaksavatko vielä jodlata Mombasaa tahattomassa kaanonissa ja kiskoa norttia posket lommollaan?

    • OK-Kessu

      Kassulla tämä hetki omistetaan varpusparven töräyttämiselle posliinin reunoille. Sen jälkeen alakerran palveluihin hakemaan taas pari salkkua hellejuomaksi. Sisälämpötila kennossa on 37, parvekkeella 44, jos on parvekelasit (eivät aukea helteelläkään), ilman laseja vain 39.

      Kessu lähti tänään etätöihin. Eipä se rasita, jos kerran viikossa käy, kun voi ilmastoidulla premiumautolla taittaa 10 minuutin ajomatkan etätyöpaikalle. Kessu pesi ja vahasi molemmat autot viikonloppuna omalla pihalla, nyt ne kiiltävät entistäkin enemmän. Aaah, mikä nautinto puuhastella omalla pihalla kaikennäköistä mukavaa pihapuuhaa.

      Kassullahan ei tarvitse tehdä mitään, ja jos vaikka jääkaappi hajoaa, soitto läskille ja uusi tulee tilalle.

      • ok-kartanonherra

        Mainiosti kuvattu kasarmin oloja. Viilentävä suihku voisi tehdä terää ja saisi samalla viikon sissijuustotkin pois, mutta ei viitsi kastella kylppäriä joka tuo sietämättömän kosteuden koko kämppään. Toisaalta, kun parikin salkkua on tyhjentänyt edellisenä iltana, sitä on varpusparvella jo niin kaksin kerroin että oikein pistää puuskuttamaan ennen kuin pääsee levyttämään hetekalle. Jenkkikaapista sitten taskulämmin mellani ja nenästä kiinni pitäen kietaistaan kierteellä alas niin etteivät nortinkellastamat hampaatkaan kastu.

        Täällä myös tänään etätöissä, sillä oli mukava käydä ulkona syömässä konttorin vähäpukeisten kottaraisten kanssa. Aijai, uuh, huhhuh. Iltapäivällä kotiutuessa sitä autosta tullessa ihmetteli miten kuuma on, mutta kun oli kauko-ohjauksella laittanut talon viilenemään 22,6 asteeseen niin mikä oli kotiin tullessa. Saman tien weberin 12-polttimoiseen grilliin reilusti sytytysnestettä, pieztolla lekoset taivaalle ja parasta chau bernauta valurauta-arinalle. Aijai jai nam.

      • nisretnut

        Öörgmusikustranataokmuliteevevedeåååååå

    • OK-Kessu

      Joku kassuttelija täältä poistattelee viestejä. Ei varmaan kestä lukea OK-talollisten elämästä ja harmituksissaan ilmiantaa asiallisia viestejä ylläpidolle.

      Kessullakin on hiiliweberi, sinne vaan runsaasti sytytysnestettä ja tikku perään. Kassullakin voi grillata, aaltopellinpalan päällä kommuunin grillipaikalla tontin takanurkassa, sinne vaan XTRA-lenkkiä kärventymään. Kyytipojaksi taskulämmintä mellania suoraan salkusta. Mehmet ja ritu availevat jo ääntä mombasan jodlaamiseen, minkä ördäykseltä ehtivät.

      Kessulla on vielä vähän lainaa, mutta ei se tunnu missään tämän OK-talon arvossa, tämähän sijaitsee loistavalla paikalla, 9,5 km Temppeliaukion kirkolta. Sinne polkaisee vaikka polkupyörällä.

      Tänään ei tarvitse lähteä etätöihin, pitääkin valita sopiva terassi, jolla availee läppäriä. Ensin kahviautomaatista tuore kuppi sufeeta.

    • ok-inkvisiittori

      Jahans, alkaa lapsilla olla kohta koulu lopussa. Tuo lähikoulu on hyvä ja koulumatka turvallinen, vaikka Helsingissä ollaan. Ei tarvitse aikuisen saattaa, kuten yleensä kassulla.

      Omassa pihassa on mukava hyppiä trampoliinilla. Kasarmilla sekin on kiellettyä.

      https://yle.fi/uutiset/3-10229468

    • KT-elämäntapaintiaani

      Huh, kassulla kaikki on kiellettyä: parvekegrillaus, welan, lorotus, hanan käyttäminen, remontointi, ilmastointilaitteet. Ainoastaan jodlaus ja ördäys ja nortin kiskominen on sallittua.

      • KT-suolinkainen

        Myös leikkimökit ovat ankarasti kiellettyjä:

        https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005699913.html

    • halusta.turmioon

      Antaa tyhmien lyödä kätensä kyynärpäitä myöten paskaan eli homeiseen ok-läävään. Punaiset nurkkalaudat ja omenapuita pihassa, ihanaa. Oppi kantapään kautta on se tehokkain ja pisimpään muistettava oppi.

      • ok-kingi

        Kas, kateellinen kasarmikehveli on herännyt koomastaan. Mitenkäs siellä kopperossa tarkenee näin kesähelteillä? Onko kuuma? Tämä on vasta alkua, sammakkotohtori on nimittäin povannut kuumaa loppukesää.

        Vieläkö Reiskalla, Kekellä, Ahbulilla ja Ritulla riittää puhtia Mombasan jodlaamiseen tahattomassa kaanonissa?

      • KT-elämäntapaintiaani

        Totta kai riittää. Näin aamusella kun käväisee läävän kylpyhuoneessa varpusparvella, hakee lisää mellan-salkkuja alakerran palveluista, laittaa muutaman jäähtymään jenkkikaapin huurteiseen pakastinosaan ja korkkaa ensimmäisen taskulämpimän, niin siitä se lähtee taas uuteen nousuun. Nythän on viikonloppu. Vaikka ei kassulla ole paljon eroa viikonpäivillä, sama juhla, ördäys ja jodlaus joka ilta ja yö.

      • KT-täi
        KT-elämäntapaintiaani kirjoitti:

        Kuulostaa tutulta, niin täälläkin. Mutta kuuma on. Jenkkikaapin pakastelokero on muurautunut niin umpeen, että sinne mahtuu enää yksi tölkki kerrallaan. Sen kun kietaisee kierteellä alas niin loput mellanit on kurlattava lämpöisenä.

        Hiki virtaa norona ja jos sattuu nukahtamaan yöllä, saa herätä märkä lakana kaulan ympärille kiertyneenä. Tuttu ok-asukki kehaisi etätöissä, että hänellä on viilennys kotona mutta sitä ei ole vieläkään tarvinnut käyttää. Isossa talossa kun ilmanvaihto toimii hyvin ja happi vaihtuu, mutta on hänellä sitten todella pitkiä kuumia kausia varten tosiaan viilennysmahdollisuuskin, jos seinät pääsevät oikein keräämään lämpöä.

        Täällä kennostossa asiat eivät ole yhtä ruusuisesti. Erehdyin tänään jäämään kotikonttorille, läppäri sylissä istun kaksilevyisen hellan äärellä, joku poraa seinänaapurissa ja olen tulla hulluksi kaikesta tästä ahtaudesta, metelistä ja kuumuudesta. Ilmalämpöpumpun tai ilmastointilaitteen asentaminen on jyrkästi kiellettyä.

        Onneksi on perjantai ja kunhan kello lyö 16 reikä reikä, niin tämä poika hakee 3 salkkua alakerran palveluista ja istuutuu vastapäiselle terassille (harmillisesti siinä on katutyömaa ja katupora laulaa, mutta kuitenkin ) kurlaamaan vähän miestä väkevämpää.

      • kerro.kerro
        KT-täi kirjoitti:

        Miten se on, meinaako KT-punikki siinä samalla terdellä katuporan jytkeessä harjoitella kulausten välissä harjoitella hirttosilmukan tekoa ? Köyden rasvausta ?

      • Valtaosa

        Ihan vaan tiedoksi...
        Valtaosa suomen kerrostaloista on hometaloja.
        Jopa vuoden-parin ikäisissä taloissa on havaittu vakavia sisäilmaongelmia ja hometta.
        Niiden korjaaminen on käytännössä mahdotonta.
        Toki on pientaloissakin vastaavia ongelmia mutta valtaosa pystytään korjaamaan.

    • OK-Kessu

      Täällä on jo käytetty maakylmäviilennystä, se kun on lähes ilmaista, toisin kuin ilmastointilaitteet, joten ei tarvitse säästellä. Yöllä voi tietysti avata myös ikkunaa, täällä rauhallisella OK-alueella kun on hiirenhiljaista öisin, vaikka ollaan 9,5km Temppeliaukion kirkolta.

      Jaaha, viikonloppu lähestyy. Tänään ei jaksanut lähteä etätöihin. Nyt lounasta grilliin ja kuppi sufeeta automaatin nappia painamalla.

      • VtjaTT

        Meillä ja muualla suomessa etätyö tehdään kotona ja varsinainen työ työpaikalla eli ok-kessu eli variaatioineen elää omassa maailmassaan autistisessa mielessään, ei mitään kun kivaa on ja sossu maksaa ja happi on naarassa.

    • heko123

      HEH, älä nillitä nää on näitä shoolboy juttuja kuka näitä ottaa tosissaan, pojat heittää läppää vähän niinkuin kummelijuttuja ja jotenkin perverssiäkin tarinaa.

    • OK-Kessu

      Oivallisia kuvauksia eilisen juhlapäivän kulusta. Tässäkin kartanossa vietettiin suuria YO-juhlia, tupa ja piha oli täynnä vieraita. Kaikki viihtyivät hienosti suuressa, viilennetyssä talossa ja avaralla pihalla ja terasseilla. Turvallinen ja rauhallinen piha oli täynnä lapsia, jotka kirmailivat nurmikolla leikkien iloisesti. Lapset ja vieraat rapsuttelivat kilpaa rotukoiraa (Suomen Pystykoira) joka vahti ettei kukaan pääse karkaamaan viereiseen metsään, johon suuri tonttimme rajoittuu.

      Vieraat nauttivat kuohuvaa ja monenmoisia herkkuja. Kukaan ei ördännyt eikä ehdotellut Monbasan jodlaamisen aloittamista. Kassukkaita oli mukana muutama, he kävelivät ympäri taloa ja pihamaata silmät pyöreinä ja ihmettelivät miten tämä on mahdollista.

      Aijaijaijai, mukavat juhlat olivat. Huhhuh, kyllä kelpaa.

      • Ok-herttua

        Lieneekö yhdelläkään kasarmilla vietetty lasten ylioppilasjuhlia. Taitaa peruskoulun päättötodistus olla se korkein taso kennosto-piireissä, jota sitten parvekkeella juhlistetaan salkkujen kanssa ördäten. Suvun vanhemmat sitten kertovat peruskoulun päättäneelle vinkkejä tukien hakemiseen ja työkkärin huijaamiseen.

      • ok-rovasti
        Ok-herttua kirjoitti:

        Ja se päättötodistus on kymppiluokalta.

      • ghhheeeuuu

        Kusisia ok-kopperoita saa suomesta kaikkein halvimmalla, näitä homelautoja kun rakennettu miten sattuu ja näkeehän sen palstan monihullustakin joka täällä ok-nimillä kirjoittaa.

    • monotytölle

      Tyttönen jaksaa riehua, mitäs tytöt siellä läävässä:D:

    • ok-aurinkokuningas
    • tuntomerkit_täsmää
    • ok-porho

      Mikä oli ollessa tänään kotikonttorilla. Ergonominen tuoli terassilla, läppärin screeni valkokankaalla, grillissä tirisi kassler ja kaunis PP-vaimo laitteli katkarapupetiä salaattiin.

      En olisi viitsinyt lähteä etätöihin kuuntelemaan avokonttorin sietämätöntä meteliä.

      Kyllä kelpasi.

      Kun on ok-talo ja puitteet kunnossa, niin onhan se komeaa luksuselämää! HUH!

    • ok-suurvisiiri
      • Ok-omistaja

        ”JOS TALOSSA on keskitetty ilmanvaihto, asukkaat eivät voi itse edes juuri vaikuttaa huoneistonsa lämpötilaan.”

        Voi hyvänen aika sentään, saakohan kassulla itse päättää mitä syö tai mitkä vaatteet laittaa päälle...

    • OK-talonisäntä

      Hep, täällä ollaan taas, kotikonttorin rauhassa! Laitoin juuri kasslerit tirisemään weberiin, klo 11 on lounastunti. Pystykoira teeskentelee nukkuvansa työhuoneen nurkassa, oikeasti se vahtii koko ajan taloa ja tonttia, valmiina iskemään terävillä hampaillaan.

      Kylläpäs nukutti taas hyvin, täydellisessä hiljaisuudessa ja lämpötilassa. Ei ole vielä tarvinnut napsauttaa viilennystä päälle kaukösäätimellä.

      Onneksi ei tarvinut tänään lähteä etätyöpaikalle. Siellä viihtyvyyttä vähentävät kassuttelijat, jotka huutavat, kiljuvat ja jopa heittävät päivävarpusparvia lounaan jälkeen. Sen jälkeen etätyöpaikan saniteettitilat on pakko sulkea 1-2 tunniksi, jottei haju leviä koko konttoriin. Lisäksi kennostokeijot käyvät 20 minuutin välein kiskomassa norttia konttorin takapihalla. Eihän siinä tule töihin keskittymisestä mitään. Sen kyllä pomotkin huomaavat. OK-asukit saavat paljon enemmän aikaan kotikonttoreillaan.

      • ok-mestari

        Kuulostaa mainiolta! Täällä myös kotikonttorilla, sillä tänään on mitä mainion grillausilma. Vaihtelun vuoksi grillissä tirisee paras makkara eli Camping, suomalaista Turun sinappia päälle jo grillatessa. Me parhaat grillimestarit tiedämme mistä oikea maku syntyy, ajai jai, nam nam.

        Etätöihin ajattelin mennä huomenna, sillä konttorilla on Casual Friday, joka pidetään säästösyistä torstaisin.

        Kassullahan kotikonttorilla oleminen on näillä keleillä mahdotonta, kuumuutta minimissään 29 astetta, mutta usein ollaan päälle 40 asteenkin:

        https://www.hs.fi/koti/art-2000005717756.html

        Tee siinä sitten duunia läppäri kaksilevyisen hellan päällä keittiön jakkaralla istuen ja naapurin iskuporakonetta kuunnellen. Ei taida moneltakaan onnistua, joten etätöihin on mentävä - kuumalla bussilla tietenkin kantakaupungin arvoasunnolta.

      • suck.my.biatch

        Ja se tärkein :
        OLIKO 15 kW LED-LÄMMITTEINEN WEBER ??!!

    • huonoa_huumoria

      Mielikuvituskirjoittaja ei tiedä termiä ETÄTYÖ, Etätyö tehdään kotona ja varsinainen työ työpaikalla, kirjoittelijasta kyllä näkee että työ sanan on kuullut vain kuopion torilla kun poliisi käski postumaan mitäs työ täällä seisotte!
      Laitoshullun tekstiä mutta varmaan ainoa harrastus että suotakoon teille!

      • KäsitteenKorjaaja

        Tuhnulla on käsitteet sekaisin. Miksi työ, joka tehdään kotona, eli lähellä, olis etäistä? Etätyö on kaukana konttorilla tehtävää työtä.

      • huonoa_huumoria
        KäsitteenKorjaaja kirjoitti:

        Tuhnulla on käsitteet sekaisin. Miksi työ, joka tehdään kotona, eli lähellä, olis etäistä? Etätyö on kaukana konttorilla tehtävää työtä.

        Olet siis tuhnu luonut suomen kieleen uuden käsitteen ihan itse, muille Etätyö on kotona tehtävää työtä mutta voithan pienessä tuhnun päässäsi kuvitella näin paranormaalissa ilmiöissä toki voit elää ja kuvitella TUHNU.

    • OK-Kessu

      Ei kyllä ole kasarmeja suunniteltu ihmisten asumista varten. On tuskaisen kuumaa, ilma ei liiku kuin postiluukusta sisään tuoksuineen (oksennus, varpusparvi, ruuankäry), lämpotila vähintään 29, kuten tuossa HS:n hienossa artikkelissa todettiin. Kukaan ei tiedä miksi, edes rakentajat. Uusissa neukkukuutioissa on lisäksi usein lasitetut parvekkeet, joita kukaan ei osaa avata ja parvekkeen lämpötila saattaa olla auringon porottessa lasin läpi jopa 44 astetta, joten parvekkeen ovenkaan kautta ei tule viileämpää ilmaa sisään. Huhhuh. Mahtaa olla kuumaa puuhaa ördätä ja jodlata parvekkeella - grillatahan siellä ei voi, koska se on ankarasti kiellettyä, muun muassa.

      Alakerran liikkeiden pitäisi kehittää palveluitaan ja säilyttää salkkuja kylmässä, jolloin ainakin aamupäivisin mellantölkit voisi heittää kylmänä kurlaten alas kurkusta, edes hetken helpotusta helteeseen. Tämä tietysti nostaisi hintoja, mihin sossun korvaus ei veny, jos salkkujen määrää ei vähennetä, mikä tuskin onnistuu.

      OK-taloissa sijoitetaan usein lisäjääkaappeja autotalleihin, varastoihin tai kodinhoitohuoneisiin (kassupetteri ihmettelee mitä ne on), jolloin niihin voi säilöä esimerkiksi juomia, tai tarjottavia ruokia juhlien aikana. Sieltä voi sitten aina noutaa kylmän venhäoluen tai vissypullon tarvittaessa. Aijaijai, elämänlaatua tämäkin.

      Nyt riittää lätinät, nyt rotukoiran (Pystykoira) kanssa lenkille, sen jälkeen se saa ison luun.

      • ok-kenraali

        Hienosti todettu. Ei alakerran palveluissa ole mitään mahdollisuutta viilentää salkkuja. Niitähän ajetaan trukilla varastosta hyllylle sitä mukaa kun ehditään. Kyllä lämpimänkin keskikuran kauppa käy, varsinkin kesäisin, syksyisin, talvisin ja keväisin.

        Hesarin juttu on todella karmaisevaa luettavaa. Eikä siinä päästy edes kassujen kestoaiheeseen, nimittäin surkeaan äänieristyksen. Kuuma ja hikinen läävä ja naapurin iskuporakone, siinä sitä on elämänlaatua kerrakseen. Lämmintä kaljaa, varpusparvi ja metwursti-roiskeläppä se miehen tiellä pitää. HUH HUH!

        Aijai, jai, taidanpa ottaa tuolta täysikokoisesta jääkaapista puolen litran 13% oluen, mikä on elämästä nauttiessa täällä kotikonttorilla, ja huomenna Lexuksella etätöihin!

    • ok-master

      Totta, itse ajelen etätöihin kotikonttorille päältäajettavalla ladyshaverilla, weberin moottori ja boschin hiilet ja naks, surrr, naks surrurur, ai jai kyllä kelpaa oma talo oma etätyö ja oma shaveri, kyllä kelpaa viileässä huoneessa ajella.

    • KT-elämäntapaintiaani

      Täällä hikoillaan, parvekkeella. Raipe ja Ritu tyhjensi jo salkut ja rahat on loppu, mutta ei hätää, ne lähti hakemaan hylsyillä lisää alakerrasta. Siiinä menee hetki kun ne työntää purkkeja koneeseen, laatikoita oli jotenki kertynyt nurkkiin. Toivottavasti ne ei jää ulos ördäämään, janottaa jo.

      Palkkapäivä on vasta perjantaina, mutta eikähän tässä siihen asti selvitä. Mahassa vähän kiertää, olikohan eilisessä XTRA-lenkki vielä hyvää...

      Mut hei, hieno kesä ollu, terkkuja täältä arvoalueen arvoasunnosta sinne huonommillekin asuinalueille!

      • KT-pukama

        Siinä sitä voi aikansa kestää, kun palautusautomaatti tulee täyteen ja huudetaan porukalla ainoaa kassan tätiä tyhjentämään automaattia. Kirosanoin ryyditetään asiaa mutta ei liian huonosti käyttäydytä, että saa salkkupalvelua jatkossakin.

        Täällä kantakaupungin arvoalueen arvotaloissa ollaan ihan eri kastia tuhnujen kanssa. Tämähän on Osaketalo isolla O:lla, ei mikään vuokrakasarmi siis. Olemme parempia ihmisiä!

        Raibe tosin on vuokralla yläkerrassa, Reiska tuhnuttelee seinänaapurissa, Rutto ja Riitta asuu kaupungin taloyhtiöstä hankkimassa vuokra-asunnossa kun Narkki-Nikke saatiin häädettyä 8 vuoden luukutuksen jälkeen. Täällä kantakaupungissa onkin tilastojen mukaan vuokralaisia yli 80% asukkaista.

        Mutta mitä pienistä! Palvelut pelaavat, terasseja riittää katutyömaan takana pussitetuissa taloissa, meillä on vappu ainainen. Työttömyyspäivärahaa täällä nautiskellaan, välillä on vähän tiukkaa mutta aina jollain remmistä on sen verran jostain kertynyt että saadaan illaksi kunnon örinät aikaiseksi. Ei tarvitse olla kotikonttorilla eikä lähteä etätöihin!

    • Ok-kessukka

      Mikäs täällä etätöissä kotikonttorissa pikku yksiössä ja kotihoito käy kerran päivässä, makeaa ja suolaista ja premium kaara naapurin tallissa, kylläpäs on lokoisaa ok-omistajan elämä.

    • KT-elämäntapaintiaani

      Nyt Raipe ja Ritu toi salkut, Mehmet tulee kohta. Täällä availlaan jo ääntä lämpimällä mellanilla kurlaten. Oli jo kauhea jano kun on niin lämminkin, kiskaisin ensimmäisen kierteellä alas. Jenkkikaappiin mahtui muutama viilenemään, kyllä tämä tästä lähtee taas. Taisin vähän sammua odotellessa parvekkeelle.

      Nämä kesäyöt on mahtavia, on lämmintä ja valoisaa, tulee varmaan taas ördättyä aamuun asti!

      • kt-suolinkainen

        Kuulostaa aivan samalta kuin täällä, liekö ollaan naapureita?

        Tänään on ollut helteen vuoksi vaikeaa saada konetta käyntiin. Varpusparvella on saanut käydä monasti ja päikkäritkin tuli otettua ainakin kolmeen otteeseen. Aina kun ajattelin että nyt tästä nousen ja kurlaan pari tölkkiä niin jo siinä silmämunat kääntyivät ympäri ja taas oli kulunut pari tuntia kuin itsestään. Kalsarit koppurana jo ja ties mitä sientä kasvaa kannikoiden välissä, mutta suihkuun ei uskalla mennä kun vesihöyryssä tulee paha olo ja kohta koko kämppä on tukalaakin tukalampi kostea pätsi.

        Ilalla viilenee ja kummasti alkaa jo piristyä. Raipe toi miestä väkevämpää jota kaadoin kertakierteellä puoli putelia tuulensuojaan, nousukiidossa ollaan vielä vaikka laskutelineet ovat yhä alhaalla.

        Rupatellaan täällä iloisesti ja röyhytetään norttia, kunnes sitten alkaa olla pulaa juomista ja se jokaöinen eripura alkaa. Sellaista se on, kun ei voi toiseen luottaa lainkaan. Siksi pidänkin jemmassa omaa pöytäliimaa vessanpytyn säiliössä, ihan pahan päivän varalta vain, tosin on se monta monituista kertaa tullut sieltä kovalla kolinalla ongittua aamuyön pikkutunneilla.

        Elämää ja erotiikkaa, tosin pakko myöntää että erotiikka tästä urheilusta on kaukana. Ja urheilusta tämä totta vie käy, tämä ainainen bailaaminen.

    • ok-suolimato

      Anteeksi, myönnän että kirjoitin tänne kaikki yli 40 viestiä kun rupeaa kuppaisessa omakotitalossa pää vippaamaan ja naapuritontin Raivo ja Leif mellakoivat ja mellanööliä menee, ilmakin näissä ok-taloissa alamittainen haisee paska ja kusi ja en ole oikeasti kessu enkä isäntä olen vain suolimato(ok sellainen)

    • ok-kansleri

      Kävin juuri kantamassa putkitelkkaria työkaverin kämppään, kun oli ostanut "oman". Kehuin kovasti miten kiva kämppä on, mutta ajattelin mielessäni että onpa tuskaisen kuuma ja että rotukoirallamme (Suomen pystykoira) on isompi koppi kuin tämän kaverin pieni läävä.

      Kumma että noita pieniä kopperoita saa rakentaa - ja suuntahan on pienempään päin. Jos kerran eläimetkin todistetusti kärsivät näissä, miten ihmeessä ihminen voidaan asuttaa sellaiseen?

    • OK-talonisäntä

      Huhhuh, kuulostaa tuskaiselta. Sama juttu täällä kun käydään erään tuttavan luona, joka asuu arvoalueen arvotalon arvoasunnossa. Kämppä sijaitsee 60-luvun neukkukuutiossa, asunnossa ei ole minkäänlaista ilmanvaihtoa. Kun joudun menemään sinne vierailulle, käyn ensimmäisenä parvekkeella avaamassa parvekelasit (jotka on muuten aina kiinni ja aurinko porottaa parvekkeelle), seisoskelen avoimella parvekkeella hengittämässä ja yritän saada parvekkeen ovesta ilmaa sisään. Kahvipöydässä istuessa paitani on jo litimärkä ja toisen kupillisen jälkeen ehdotan kotiinlähtöä.

      Mahtavaa palata omaan viileään taloon, jossa raikas ilma ja joka suunnassa parvekkeita ja terasseja joissa voi viettää kesällä aikaa. Pystykoira on nukkunut hyvin vierailumme ajan, sillä on hyvät oltavat. Se kiittää vahtimalla taloa valppaasti aina, terävine hampaineen.

      Ompas palstalla tänään hiljaista, kassuttelijat sammuivat varmaankin uudestaan aamuisen varpusparven jälkeen. Mennyt taas myöhään eilen, ördaten ja jodlaten parvekkeilla, siellä on sentään siedettävä lämpötila öisin.

      • kt-basilli

        Minä taas ihmettelin, kun kuulin aamulla syvyyspommien molskahduksia yläkerrasta. Ei ollut normaali varpusparven pärinä, vaan ensin selvästi sukelsi äitipython ja sitten poikaset perässä.

        Selvisihän se syy, yläkerran asukki oli joutunut sairaalaan liian ankaran palveluiden salkkutuotteiden käytön vuoksi ja taloyhtiön puheenjohtajahan se oli päättänyt ottaa tilanteen haltuun tekemällä katselmuksen kämpässä. Taitaa hamuta luukkua itselleen, josko vaikka taloyhtiö voisi ottaa sen haltuun ensin ja sitä kautta puliveivata asunnon osakkeet parempaan osoitteeseen, jos ymmärrätte sanaleikin.

        Tätä rauhaa ei kauaa kestä, näköjään Raipe karauttti taksilla pihaan kavereidensa kanssa, illalla sama meno jatkuu taas ja itsellä olisi kuitenkin etätyöpäivä heti aamusta..

    • OK-Kessu

      Miksi jotkut asunnot ovat tukahduttavan kuumia? Ilmanvaihto­kanavista löytyy toisinaan jopa tulppia, jotka ovat unohtuneet sinne rakennus­vaiheessa https://www.hs.fi/koti/art-2000005719459.html

      Huhhuh, tulppia kennostojen rööreissä. Vain kassuilla voi olla tuollaista...

    • Mitätarkoittaa
    • omakotiihminen

      Heh, onko muutkin ok-alkuiset hinttareita tämä ok-loordi oli kuulu hinttari palstalla vai onko tämä kessu se sama henkilö?
      Tarkennatko kompaasi rupesi kiinnostamaan....

    • ketäkiinnostaa

      Pikkupeten juttuja koko palsta kuka noita vakavasti ottaa, relaa vähän!

    • tomaattisilmä

      Suloinen homekoti on kaikkien unelma.

    • KT-elämäntapaintiaani

      Huh hellettä, taas on kuumaa. Jokos kassulla herättiin lakanat läpimärkänä? Jäikö arvoasunnon jenkkikaappiin yhtään pirkkaolutta jonka voisi viilennykseksi kietaista kierteellä kurlaten alas aamupalaksi? Palvelut on olleet auki jo pitkään, mutta ensin varpusparvi.

      Läävässä on vain 32 astetta ja kellastuneet tapetit irtoilevat jo kosteudesta. Keittokomeron ikkuna on auki mutta siitä siirtyy naapurin nortisavut suoraan sisään.

      Pakko hakea salkku ja mennä ulos ördäämään.

      • KT-kihomato

        No kiitos kysymästä, kuumaa on ollut. Bilteman propelli pörrää täysillä, mutta tuntuu että se vain kuumentaa ilmaa entisestään. Nihkeän nahkea hien ja ektoplasman löyhkä leijuu nortinsavuisessa kämpässä. Hirveä krapula, kaljat lämpöisiä kun jenkkikaapista loppui puhti näillä keleillä. Yläkerran AirBNB-kämpässä orgiat, huhhuh, mutta mihinkä täältä pakenisi ellei alakerran palveluihin. Piru vie kun tuo ainainen katutyömaa on tuossa joka ikinen kesä ja ulkoseinäremontin vuoksi ollaan pussien alla, huhhuh, no mutta arvotaloissakin on ongelmansa.

      • Kt-ulkoloinen

        Huh huh, juuri herättiin eilisten bileiden jälkeen. Kyllä se 31-asteinen huonelämpötila näköjään liimaa rasvaisemmankin takatukan niskaan kiinni.
        Mutta olihan taas menoa, kekke toi uuden karaoke-levynsä kokeiluun ja kyllä muuten porukasta ääntä riitti. Ei meinattu edes kuulla kun poliisi hakkasi ovea ja käski hiljentämään. No, pianhan taas oli völyymit takaisin tapissa ja tunnelma katossa. Piti loppu-yöstä avata läävän ovi porraskäytävään, että edes hiukan röökin savu tuulettuisi rappuun, ei porukka jaksa koko ajan ravata parvekkeella nortilla.
        Ripe ja arde taas päätyivät selvittelemään salkun omistus-suhdetta pikku painilla, meinattiin jo mennä väliin kun homma näytti pitkittyvän, mutta arde sai tilanteen päättymään lyömällä ripeä pianotuolilla naamaan.
        Mutta nyt uusi kalja auki ja uutteen nousuun, tänään bailataankin hinden luona, kilju kuulemma sen verran valmista että juomaan pystyy.

      • KT-elämäntapaintiaani

        Täällä arvoalueella on mukavia puistoja joihin voi helteellä siirtyä ördäämään. Eilen Raibe otti palveluista mukaan kertakäyttögrillin, grillaattiin siinä XTRA-lenkkiä, mutta kytät tuli sammuttamaan sen, kun on kuulemma joku metsäpalovaroitus. Syötiin sit kylmää makkaraa lämpimän oluen kanssa.

        Mites OK-taloissa siellä maalla, onko weeberit jo kuumana?

      • ok-kenraali
        KT-elämäntapaintiaani kirjoitti:

        Täällä arvoalueella on mukavia puistoja joihin voi helteellä siirtyä ördäämään. Eilen Raibe otti palveluista mukaan kertakäyttögrillin, grillaattiin siinä XTRA-lenkkiä, mutta kytät tuli sammuttamaan sen, kun on kuulemma joku metsäpalovaroitus. Syötiin sit kylmää makkaraa lämpimän oluen kanssa.

        Mites OK-taloissa siellä maalla, onko weeberit jo kuumana?

        No täällä helsinkiläisellä ok-alueella grillataan tuliterällä Weberillä. Siinä on kahdeksan poltinta, sivukeitin ja Android Barbeque -bluetooth -ohjaus.

        Laitoin kunnolla sytytysnestettä ja kaikki hanikat auki, sitten tikku perään ja hyvin possahti, onneksi on painava kansi ettei lentänyt taivaan tuuliin. Suomen pystykoirakin pelästyi, vaikka onkin peloton koirarotu. Vähempikin sytytysneste ilmeisesti riittää tähän uuteen malliin.

        Yläkerrassa on jääkaapissa kokonainen hylly varattu vain parhaille ulkomaisille oluille. Illalla tulee hyviä kavereita kylään, juodaan jääkylmää olutta ja seurustellaan, tästähän landeltahan on 9 minuutin matka Tuomiokatetraalin kirkolle Töölööseen jos halutaan siirtyä jonnekin meluisaan kapakkaan palveluiden äärelle.

        Sisälämpötila talossa on 22.4 astetta, viilennystä ei oikeastaan tarvitse vielä, kun on niin fiksusti suunniteltu ilmanvaihto.

        Aijai jai, kyllä kelpaa.

        Mutta mitenkäs kasarmilla, joko Pena, Raipe ja Ritu jodlaavat Mombasaa tahattomassa kaanonissa? Paljonko norttia saa kiskoa parvekkeella ennen kuin palokunta tulee paikalle metsäpalovaroituksen vuoksi? Joko 40 lämpöasteen maaginen raja on ylittynyt makkarissa?

      • OK-Kurko

        Hyvä kommentti Kenraalilla tuo Töölöön läheisyys, paljastit että et ole landepaukku kasarmikeijo, hyvä hyvä. Kasarmituhnu olisi mennyt ratikalla hesaan jatkoille.

    • OK-talonisäntä

      Täällä myös Weberi kuumana, ainoa oikea eli hiiliweeberi. Kassleri tirisee ritilällä samalla kun grillimestari tsuhauttaa saksalaisen vehnäoluen auki, aijaijai. Tänään grillaan idänpuoleisella patiolla, koska aurinko porottaa liikaa lännenpuoleisella. Pystykoira haluaisi jo iltalenkille mutta joutuu ensin vahtimaan vielä hetken tonttia.

      Kyllä kelpaa, kppv viikkailee jo lampaantaljoja, pilke silmäkulmassa.

      Täällä on hiirenhiljaista, mites kennostoalueilla?

    • KT-elämäntapaintiaani

      Hep, täällä ollaan, kauhea meteli. Raibe ja Ritu vetää Mombasaa tässä parvekkeella, vähän kanoonissa jo. Salkut on vasta puolillaan, kyllä tässä aamuun asti taas menee varmaan. Hieno kesä hei!!

      • kt-puutiainen

        Huomenta, miten meni? Täällä ördättiin koko yö, aamukuuteen asti ainakin. Viikolla meillä on tapana sammuilla samoihin aikoihin kun työssäkäyvä osa talon asukeista lähtee töihin. Kylläpä he ovatkin aamuisin nuhjaantuneen näköisiä, silmäpussit ja tukka hajallaan, aivan kuin eivät olisi nukkuneet lainkaan. Kummallista, nimittäin minä, Rollo, Keijo ja Raili sekä Abdu olemme urakoineet yöt pitkät, eivät he.

        Pirullisen kuumaa on, täytyy myöntää. Heräsin siihen kun litimärkä lakana oli kietoutunut kaulan ympärille. Siitä sitten suoraan parit yrjöt keramiikkaan ja rutiinilla kiepsautus toisin päin ja varpusparvi perään. Näin on molemmat päät tyhjennetty haitallisista partikkeleista ja jäämistä. Pitää olla tarkkana muutenkin syömisten suhteen, ettei saa lisäaineita. Monasti jää syömättä kokonaan ja sitten se ruoka ei oikein enää menekään alas ja lopulta löytää itsensä tiputuksesta. Siitä se olo paranee pikkuhiljaa ja pikku-ukkelitkin häviävät parissa päivässä. Välillä on talossa ollut lippu puolitangossa, heikot sortuu elon tiellä, vahvat senkun örveltää.

        Liskojen yö, se on sellainen mitä ei hirveästi viitsisi hehkuttaa. Pitkän vapun vieton jälkeen se koittaa ennemmin tai myöhemmin meistä ammattilaista jokaiselle. Illalla Keijo jo mainitsikin asiasta ja kertoi pelokkaana siitä että kohta ei mene alas kierteellä eikä karhupumpulla. Se tarkoittaa sitä että uni ei kuulemma Keijolla tule ja sitten kun tulee, se on paha uni. Eikä tiedä onko hereillä vai unessa ja mikä on totta ja mikä ei. Huh huh, mutta kaikilla harrastuksilla on hintansa.

        Kas, vessaan alkaa olla jonoa. Railin pöksyt roikkuvat ovenkahvasta, ai niin, nyt muistankin, sehän strippasi yöllä meille miehille jotka sitten katsoimme parhaaksi poistua parvekkeelle kiskomaan norttia keskittymään ihailemaan arvoalueen arvotalon arvoasunnon maisemia vastapäisen talon rouvan arvoasunnon olkkarista sisään.

    • OK-Kessu

      Oiva kuvaus kassuttelusta. Huhhuh, melko rankkaa. Helle verottaa kassukansaa monella tavalla.

      OK-talossa oli taas mahtava viikonloppu. Näillä keleillä pystyy nauttimaan isosta pihasa, terasseista ja muista ulkotiloista. Kassler tirisee weberissä. Pystykoira vahtii jatkuvasti taloa ja isäntäänsä.

      Aijaijaijai, on todellakin ollut hieno kesä.

      • OK-sadanpäämies

        "Pitkä kuuma kesä, ja mä tahdon elää sen". Näin siis lauloi Eppu Normaali ja nyt laulaa OK-sadanpäämies. Rotukoira (Suomen pystykoira) taputtaa kyseisen humpan tahtia hännällään ja odottelee seuraavaa kasleripalaa kuola valuen, aivan kuin isäntäkin.

        Ja kyllä sitä on grillattukin. Mikä voi olla mukavampaa kuin grillaaminen omalla terassilla? Tietysti grillaaminen useammalla omalla terassilla! Aijai jai, kassleria ja campingia päivittäin, nami nami huhhuh, muistakaapa kassulla että parvekegrillaus on ankarasti kiellettyä!

        On jo ilta ja lapset nukkumassa. Kaunis PPV viiikkailee lampaantaljoja varaavan takan ääressä, mitähän sillä on mielessä?

        Mitenkäs muuten kerrostalossa kesä sujuu? Piisaako lämpöä? Laita paksummat verhot, kuuluu rakennnusyhtiön ohje. Voihan myös koettaa nestetyttää kuumuuden pihalle, esimerkiksi kietaisemalla satakertaan nopealla pyörteellä tölkillisen mellania. Tätä kuulemma on monessa paikassa treenattukin ja tähän aikaan illasta kassuilla avataankin jo ääntä valmistauduttaessa jodlaamaan Lambadaa tahattomassa kaanonissa. Ja nortti palaa ketjussa tottakai.

        Pitkää kuumaa keesä ja mää tahron elää seeeen

      • onneksi.olkoon
        OK-sadanpäämies kirjoitti:

        Ollaan sitä niin iloista poikaa, tuliko aktiivimallin ehdot täytettyä?

    • ettei.tule.itku
      • OK-majuri

        Katsos, minä jo ehdin huolestua että onko kaikki kasarmikehvelit jo nujerrettu. Sen verran pahaa kuittia on tässäkin ketjussa.

        Tsemppiä kassulle ja muista laittaa paksummat verhot!

      • KT-elämäntapaintiaani

        Verhoja ei tarvita tällä viikolla, helle helpottaa ja kennon lämpötila saattaa laskea 26-27 asteeseen hetkeksi. Ilma on silti samaa mitä hengitettiin viime viikolla. Ei se mitään, parvekkeelle ei sada joten siirrytään sinne kun olo vähän helpottaa. Raibe ja Abdu toi äsken salkkuja, niillä oli sossun maksupäivä tänään. Lämmintä on mutta uppoo kierteellä kurlaten. Eilen meni taas aika myöhään.

      • kt-punkki

        No nyt sitten sataa arvoalueella. Voe tokkiinsa että tässä arvotalon arvoasunnossa on kuumaa ja kosteaa. HUH HUH, ei mitään ilmanvaihtoa.

        No mellanit satakertaan pyörteellä kaataen, salkut alakerran palveluista ja juhannusta viettämään. Parempi aloittaa ajoissa että ehtii nauttia kunnolla. Yhtä nautintoahan tämä laatuasuminen kerrostalossa onkin, vai mitä Reiska, Raili ja Pietro? Keke, maksa velkas! Abdu, vippaa nortti! Käpälät irti mun naisesta, Rainer!

    • kesäkerranvuodessa

      Tämmöisinä kesinä omakotitalon edut näyttyvät täysillä. Ihanaa, kun voi avata oven ja lampsia oman terassin kautta puutarhaan.

      • KT-nahjus

        Ei kiinnosta. Kun minä avaan oven, vastaan tulee urbaani rappukäytävän urean ja pilven sekainen tuoksahdus. Alakerrassa on kaikki tarvittavat palvelut, eli kauppa ja baari. Baariin en uskalla mennä ennen kuin olen korjannut oloni, joten ensin pyydän Reiskaa tuomaan salkun kämpille.

        Jos Reiska onnistuu tuomaan kylmän tuotteen, vedän sokan irti, nousen seisomaan haara-asentoon, nostan juoman huulilleni ja kaadan sen myötäpäiväkierteellä satakertaan ja toivon mukaan lopulta pötsiin. Mitä kylmempää, sitä varmemmin ja nopeammin toimitus onnistuu.

        Sitten kun tilanne rauhoittuu, farkkutakki päälle, jalkaan shortsit, valkoiset tennissukat ja mustat kengät ja rasvainen takatukka putkella baariin ystävien luo. Velkojen selvittelyt, norttikartsan penääminen takaisin, piikin jatkaminen ja hyvä supliikki, ja kohta taas hanat aukeavat.

        Aijai mitä elämää, ei mitään landejuttua savella, vaan juhannuksen odottelua kaupungin sykkeessä palveluiden äärellä.

    • OK-talonisäntä

      Juhannuksen vietto OK-talossa on parasta. Ei tarvitse ajaa ruuhkassa sukulaisten mökeille kuokkimaan. Voi viettää juhannusta omalla pihalla, grilli kuumana, pystykoira vahtii pihaa. KPPV viikkailee lampaantaljoja. Aijaijaijai.

      Kassuilta lähtee 90% kennostokeijoista muiden mökeille juhannuksenviettoon.

      • Ok-herra

        Tunteeko kukaan ok-asukasta, joka matkaisi juhannuksen viettoon kasarmille?

      • OK-mestari
        Ok-herra kirjoitti:

        Tunteeko kukaan ok-asukasta, joka matkaisi juhannuksen viettoon kasarmille?

        Hahah, nauran itseni tärviölle! HUH!!! Tämä oli ihan paras!1!1!! Joku lähtisi kassulle juhannuksen viettoon!!1yksi!1yksi!!1!

        Nyt onkin tiukka paikka kasarmikeijoilla. Miten päästä kuokkimaan mökille, kun ei ole sitä autoakaan. Junat täynnä, ja jos onkin ostanut maaliskuussa jo lipun, sillä pääsee vain lähimmän kaupungin asemalle. Siitä pitää tietysti soitella kyytiä mökkiläisiltä, jotka eivät kehtaa kieltäytyä vaikka haluaisivat jo korkata jääkylmän oluen.

        Tai sitten mennään jakamistalouden vuokra-autolla. Ai niin, mutta ei sellaisia saa juhannuksena.

        Sitten viimeinen keino tietysti on yrittää lainata joltain autoa. Kassupeevelit ovatkin pahimman laatuisia viheliäisiä pummeja, aina lainaamassa tyyliin "mä maksan bensat". Sitten palautetaan jouset länässä ja tankki vajaana eikä kerrota lommosta joka tuli jossain vaiheessa pakin kanssa törttöillessä.

        Huh huh! Kiitos mutta ei kiitos. Oma tupa ja oma lupa, mökille ei "mahdu" muita tänäkään vuonna!

      • OK-Kessu

        Kessu lähtee poikkeuksellisesti aatoksi vierailulle mökille, mutta vain koska on kutsuttu. Onhan mökkikin OK-talo, se sijaitsee vain järven rannalla.

        Onko kukaan kuullut koskaan kennostokesämökistä? Jos sellainen olisi, siinä olisi yhteinen järvenranta ja persenilesauna, jossa saunavuorot, politbyroo päättäisi säännöistä (mihin aikaan saa hakata halkoja, heittää tikkaa, lasten leikit mökin pihalla olisi kielletty jne). Ördäystä tapahtuisi paljon ja grilli olisi sallittu tontin nurkassa, aaltopellin palalla. Kukaan ei oikeastaan omistaisi mökkiä, vain oikeuden oleskella siellä, sääntöjen mukaan. Joka kuukausi tulisi mökkivastike, jossa laskutetaan mm järvestä kannettu vesi ja persenilesaunan lämmityskulut.

        Kessu vie tietysti hyvät tuliaiset vierailumökille: vehnäolutta, X.O.ta, kassleria ja palaa kotiin 9,5km päähän temppeliaukion kirkolta jo lauantaina.

      • ok-majuri
        OK-Kessu kirjoitti:

        Kassumökillä nortti palaisi parvekkeella ja osa mökkiläisistä joutuisi pitämään ikkunat kiinni 24/7 ettei tupakansavu tunkisi sisään. Silti ilmastointikanavasta ja rappukäytävästä tulis röökin, pilven, oksennuksen ja ulosteen pikantti sekoitus sieraimiin, halusi tai ei.

        Rannassa olevasta soutuveneestä olisi viety tappi ja rikottu perhekossupullo pohjalle. Lasinsirut estäisivät vedessä kahlaamisen, uiminen olisi sallittu vain klo ma - to 11.00 - 15.00 välisenä aikana.

        Koirat kyllä uisivat ja paskoisivat vedessä.

        Pihassa olisi valtava määrä törkyä, röökintumppeja, räkää, koiranulostetta ja visvaa. Roskikset olisivat aina täynnä tai ne olisi poltettu. Alaoven lasi olisi rikki. Joku soittaisi pianoa juhannusaattona parvekkeen ovet sepposen selällään pilaten kaikkien muiden juhannuksen. Tappelun mäiske ja huuto raikuisi vastarannelle asti. Salkkumiehet olisivat vallanneet parhaat rantakivet, jossa vetäisivät norttia ja ördäisivät. Toinen porukka jodlaisi Mombasaa tahattomassa kaanonissa ja Pena piilottaisi lihaa Ritun kanssa aaltopellin vieressä silmät selällään ja taju lähes kankaalla.

        Kummallista tosiaan, ettei kassumökkien rakentamisesta kukaan ole ollut kiinnostunut.

    • terrakamiina

      Heh, ilmeisesti tää sama kurppa, kessu ym ok-ok jatkaa tätä yksinpuheluaan koko juhannuksenkin ja nauraa itselleen, kjäh, kjäh, hullulla halvat huvit kuten tästäkin ketjusta huomaa......
      Minkähänlaisessa läävässä tämä tampio lymyilee, voi että on orientoinut ja palponut itsensä!

      • OK-Kurko

        Tuhnu veti herneen nenään. Vaikea uskoa että joku voi asua paremmin kuin itse kopperossaan. Hehheeeeee....

      • Suurasiantuntija

        ..sairaalatason ilmansuodatin sillä kuulema ollut kehissä jo monta vuotta. Huomattava alemmuuskompleksi myös sykkii taustalta, pelkää töissäkäymistä ja haaveilee kotikonttoreista. Monta kertaa päivässä.

    • pienimies

      Sairaan juopon jorinoita nämä ok-tarinat näkee että ei ole koskaan asunut omakotitalossa tämä monologgaaja, onhan se minä olin lentäjä pienessä sievässä, olin amburin maassa keisari pienessä sievässä, olin kulkusten pesijänä kuala lumpurissa pienessä sievässä, olin ok-arvon omistaja pienessä pierussa.....

    • OK-talonisäntä

      No niin, nyt kotikonttori kiinni ja mökille (joka on myös OK-talo). Kassupetterit voivat jatkaa vielä etätöissään klo 16-17 asti. Ei ole mikään kiire viettämään pitkää viikonloppua kuumaan kennostoon.

      Mökillä pitää tsuhauttaa kylmä saksalainen vehnäolut auki. Pystykoira tulee mukaan nauttimaan, sekin on ansainnut lomapäivän talon vahtimisesta.

      Aijaijaijai, kyllä kelpaa.

    • Loordi-OK

      Loordi pistää tänään paljun tulille ja käy paljuilemassa hyvässä seurassa hygieenisestä omasta saunasta (sairaalan leikkaussalin tasoinen ilmanvaihto saunassa ja talossa sairaalatason ilmansuodatus). Sitten hyvien tuttavien kanssa merenrantamökille nauttimaan, joskus voi käydä tuttavienkin mökeillä ja asumuksissa, Loordin kaverilla on talo Helsingissä lähellä Loordin omaa taloa siis (noin 1h 15 min. päässä), tosin toinen Loordin kaveri asuu vain rivitalossa, mutta on sielläkin takapihalla hiili-Weber ollut tulilla joskus.

    • Loordi-OK

      Loordi asuu edelleen uudessa 220m2 velattomassa OK-talossaan kaupungin parhaalla pientaloalueella. Loordi laski ok-asumiseen liittyneet kulut. 188 eur/kk eli yht. Neliötä kohden siis asuinkulut uudehkossa ok-talossa n. 88 senttiä / neliö. Aika edullista asumista siis. Ja HUOM. kyseessä on OMA talo ja OMA tontti eli OMAA maata talon alla, ei vain osakkuus yhtiössä jota vastaan saa hallintaoikeuden yhtiön johonkin huoneistoon jonka yhtiö omistaa kaupungilta vuokratulla maalla jne jne. Oma on aina oma ja valkoinen länsimainen eurooppalainen sivistyneistö haluaa itse OMISTAA oman talonsa ja maansa.

      Sairaalatason suodattimilla loordi hoitaa asunnon raitistamisen. Loordi näkee että mukava ok elämä on ihmisarvoista. Mutta nyt Loordi valmistautuu uudelleen Mauritiuksen lomasesonkiin, sitä ennen musta puku ja valkoiset hansikkaat käteen ja kuunnellaan vähän klassista OK talon olohuoneessa, illalla on tulossa naapuruston upseereita ja lääkäreitä kylään kassulla ette tietäne mitä tarkoitan...

      • ok-keisari

        Hyvää juhannusta Loordille, Kessulle ja muille palstalaisille.

        Muistakaapa kasarmilla juhannusta viettäessänne ja ördätessänne, että parvekegrillaus on myös juhannusaattona ankarasti kiellettyä!

      • Loordi-OK

        Parvekkella ei tosiaan saa grillata, ei edes sähkögrillillä puhumattakaan kaasugrillistä tai hiiligrillistä. Itse asiassa Loordi tietää että useimmissa taloyhtiöissä on kielto laadittu niin ettei tarvitse eritellä mitä saa ruuanlaiton suhteen parvekkeella tehdä ja mitä ei: kaikki ruuan valmistus parvekkeella on ankarasti kielletty. Edes perunoita ei saa kassulla siis kuoria parvekkeella tarkkaan ottaen. Parvekkeella saa kuitenkin tupakoida ja samaten tietysti sisällä. Sisällä tupakoidessa saattaa ilmanvaihdon ollessa kassulle tyypillisesti aivan pielessä käydä niin että tupakansavu leviää rappukäytävään. Toki se savu parvekkeelta tulee sisään myös. Joissain asunnoissa taas se ilma sieltä rappukäytävästä kulkee toiseen suuntaan eli postiluukusta sisään. Loordi on nähnyt myös sellaisen virityksen että on laitettu iso peltinen vati liesituulettimen alle ja liesituulettimeen kiinni Colt-sytkäri polkupyörän ns. mustekalalla teipaten se kiinni liesituulettimeen ilmastointiteipillä. Sitten savut tupakoidessa puhalletaan muka liesituulettimeen. Mutta: muistakaa että kaikki ruuanlaitto on useimmiten kielletty parvekkeella taloyhtiön järjestyssäännöissä.

      • ok-rovasti
        Loordi-OK kirjoitti:

        Hyvin analysoitu. Tämä on laatuasumista kasarmilla, yhteiseloa kommuunissa.

      • OK-Kessu
        ok-keisari kirjoitti:

        Hyvää juhannusta Loordille, Kessulle ja muille palstalaisille.

        Muistakaapa kasarmilla juhannusta viettäessänne ja ördätessänne, että parvekegrillaus on myös juhannusaattona ankarasti kiellettyä!

        Hyvää juhannusta kaikille OK-isännille jäsekä kasarmikeijoille ja muille tuhnuille!!

    • taas_näitä

      Vanha homo loordikin tullut taas esille vai että oikein paljuun ja upseerien kanssa ja siellä kassulla on se cock toi loordi ja tarinan kertoja kuten oli topeliuskin:D:

    • KT-elämäntapaintiaani

      Hep, täällä ollaan, mökillä! Tää on Raiben serkun mökki, jonne tultiin yllättäen Onnibussilla. Otettiin matkan varrelta Salesta salkut mukaan. Tää on ihan landea. Saadaan nukkua pihalla teltassa, jos ei metelöidä. Kyl tänään menee kuitenkin ördäämiseks. Ritu meni just uimaan, huhhuh...

      • KT-lude

        Täälläkin piti lähteä Reiskan, Railin, Keken ja Metwurstin kanssa Jyrkin mökille. Aloitettiin tietty juhlinta jo eilen illalla, ja aamuyöstä sitten olikin jo tyhjä salkkupino eteisessä ja aamulla varpusparvi lensi. Huhhuh. Tosin ei mitään eroa normaaliin arkiaamuun verrattuna.

        Ei tiedetä onko kutsu vielä voimassa, sillä kukaan ei muista Jyrkin sukunimeä.

        Eikä edes muisteta sovittiinko mitään.

        No onnistuin äsken kaatamaan pyörteellä tölkillisen mellania satakertaan, josta se laskeutui pötsiin monen yrittämisen jälkeen. Kyllähän se elämä alkaa varmaan kohta voittamaan, eikä nykyään enää tarvitse jännätä kaupan kiinnimenoakaan. Tosin alakerran palveluista joskus salkut ovat pääseet loppumaan joten hamstraus on siksi paikallaan. Kauppias kaivaa jostain pölykasojen seasta ne vanhentuneet kaljat myyntiin jotka eivät milloinkaan muulloin menisi kaupaksi.

        Se tarkoittaa, että satakerralla on vielä normaaliakin enemmän jalostustyötä tehtävänä. Tympeä vanhan mellanin etova tunkkainen maku yhdistettynä pahaan oloon ja vessasta pölähtävään varpusparven jälkituoksuun takaa sen, että juttu lähtee tänään luistamaan selvästi normaalia myöhempään. Toivottavasti edes jollain on juhlavampaa tarjottavaa, Pena muistaakseni tuli eilen Virosta, olisiko hän saanut säästettyä jotain vielä tälle päivälle?

    • VelatonMuuttanut

      Okt talo halutuin ehkä Suomessa...mutta kuka siellä enää asuu kun Mykkänen alkaa ottaa vuosittain kymmeniä tuhansia pakoloisia lisää teille suomalaiset veronmaksajat? Kyllä täällä pohjois-italiassa ainakin on ihan kivaa...ei näy loisia lainkaan....Ja suomeen en aio palata kun on vakityö täällä. Hajotkaa sinne suomeen. Paskaa juhannusta suomeen ja hukkukaa urakalla!

      • postimerkki

        Italialaistuttavani kertoi, että kyllä hän vielä sietää ne kymmenet tuhannet henkensä kaupalla pakenevat maahanmuuttajat, jotka tulevat Afrikasta. Sitä hän ei kuitenkaan ymmärrä, että juntti-pummi -suomiloinen tulee sinne viemään kunnon italialaisen työt ja polkee palkkoja. Hän on sitä mieltä, että postimerkki perseeseen ja takaisin kotiin Suomeen.

        Se on eri juttu sitten, että huolitaanko tuollaista tänne Suomeen takaisin. Tuskin ainakaan töitä mokomalle löytyy.

    • Nollatutkimus

      Saman tutkimuksen mukaan suosituin asuinpaikka on Helsingin Rautatieaseman vieressä omakotitalossa, järven rannalla.

      • OK-amiraalikenraali

        No No No ! ! !

        Mikä hikisessä tallelokerossa luimisteleva KT-lude se täällä vinkuu kuin vinkulelu ? Alkaako se 35 C sisälämpö käymään jo hermoille, mellanit ovat jo hieman lämpöisempiä koska jenkkikaappi leikkasi kiinni ja sen kotelon seinätkin on kaatumassa päälle ?!

    • Pariskunta.Arvotalosta

      No nyt oli tipahtanut varoitus postiluukusta. Grillasimme eilen makkaraa parvekkeella ja se oli joillekin liikaa. Voidaanko asuntomme nyt ottaa yhtiön haltuun?

      • OK-talonisäntä

        Voidaan, onneksi olkoon asumismuodon valinnasta.

    • KT-elämäntapaintiaani

      Herättiin aamulla sieltä mökin pihalta teltasta. Joka paikka oli litimärkää myrskyn jäljiltä. Mutta oli mukavan viileää hei, ei tarvinnut hikoilla niin kuin kotona kassulla. Ritu kävi aamu-uinnilla, huh huh.

      Salkut oli tyhjänä ja piti käydä heti aamusta puuceessä heittämässä varpusparvi. Tuli aika kova sotku, mut heitin sitä jauhoa ämpäristä perään.

      Lähettiin pois sieltä landelta ja otettiin Salesta salkku ja tyhjennettiin se Onnibussin pysäkillä. Kohta ollaan kotona, mahtavaa hei! Raibe hakee kohta palveluista pari salkkua. Tästä se taas lähtee nousuun!!

      • kt-kikkare

        Kuulostaa hienolta! Minä en lähtenyt mihinkään arvoalueen arvotalon arvoasunnostani, vaan makoilin kasareissani sohvalla. Junaan ei mahtunut eikä jakamistalous tarjonnutkaan minulle puoli-ilmaista autoa käyttöön. Taksikyytiin en pihinä miehenä voinut investoida, vaikka aina täällä sanonkin että kun ei ole omaa autoa, voi sitten käyttää taksia kun tarvitsee.

        No täällä sitä sitten jodlasin yksinäni kaanonissa Mombasaa. Tyhjiä salkkuja pattereineen on kämppä täynnä, mutta alakerran palveluiden palautusautomaatti on rikki joten tilanne pahenee päivä päivältä.

        Huomenna pitäisi lähteä etätöihin, mutta enpä taida jaksaa, vaan menen hakemaan saikkua. Tuskin ne arvaavat siellä lääkärissä mistä on kyse.

    • ei.ok-daiju

      Ja Toyota Corolla on kaikkein eniten myyty auto Suomessa, joten se on maailman paras auto. Sopii köyhille, kuten ok-latokin.

      • Ok-amiraali

        Jaaha, kasarmikehveli on selkeästi viettänyt juhannuksena sukulaisen ok-talossa ja nyt paha mieli paluusta pieneen ja kuumaan lokeroon purkautuu kiukkuna tänne.
        No, ymmärtämän sen, meilläkin juhannusta vietti suvun ainoa kennostolainen ja juuri saatiin puoliväkisin heppu vietyä junaan ja kohti kantakaupungin arvoasuntoaan. Puulämmitteisen saunan löylyt kelpasivat taloyhtiön saunavuoron (torstai 15:30-16:15) jälkeen, grilliherkut maistuivat ehdottoman parvekegrillauskiellon päälle, untakin hepulla riitti yli yhteentoista kun ei mikään meteli herättänyt. Ihmetteli myös miten pihalla uskaltaa säilyttää esim polkupyörää ilman että se on kytketty vahvalla ketjulla kiinteään rakenteeseen, arvoasunnnossa kaikki irtonainen kuulemma varastetaan heti.
        Ei tainnut kotiinpaluu olla helppo, asemalla hartiat painuneena laahusti vaunuunsa ja vielä koitti kerjätä kutsua kun kohta lomankin alkaisi ja arvotalo pussitetaan vuodeksi julkisivuremontin takia.
        Miten muut ok-asukkaat ovat saaneet kehvelit lähtemään koppeihinsa?

      • ok-kontra-amiraali
        Ok-amiraali kirjoitti:

        Ei vielä mitenkään. Kaveri kahlitsi itsensä rantasaunan kiukaaseen ja suostuu poistumaan kuulemma vain jalat edellä. Huh huh. Vinkkejä kaivataan!

      • Loordi-OK

        Corolla on myydyin auto kuten kerrostalo on yleisin asumismuotokin. Eri asia on että 70% haluaisi OK-talossa asua. Corolla on myydyin, muttei halutuin. Useammat ajaisivat mieluummin urheilumallisella Mercedes-Benzillä, avoversiolla tai joku ehkä umpinaisellakin, vaan ei siihenkään kaikki kykene kuten ei OK-taloonkaan. Loordilla on urheilumallinen avomersu, toki myös Volvo löytyy talven varalle, mutta kauniilla kesäkelillä tietenkin mieluummin murauttelee isoa ahdettua Mercedestä ja avoautossa kuuluu kaunis linnun laulukin liikkeelle lähtiessä, äänimaailma on aivan eri lailla läsnä kuin umpinaisessa hikisessä ikävässä Corollan kotterossa, jossa palveluista haettujen salkkujen jäljiltä jääneet tölkit eli ns. hylsyt kolisevat jalkatiloissa. Miellyttävää ajaa avomersu omasta tallista ulos, laskea katto alas, antaa loppukevään tuoksujen tulvia autoon koivujen ollessa hiirenkorvalla ja aamukevään auringon paistaessa ja antaa linnun laulun kuulua, murauttaa iso ahdettu V-moottori käyntiin ja lähteä ajelemaan kohti töitä se 7 minuutin työmatka joka OK-talolta menee työpaikan parkkihalliin.

      • OK-Kessu

        Miksi pitäisi kurvailla etätyöpaikan talliin, kotikonttorilla on paljon mukavampaa. Täällä on kahvinkeitin, pystykoira, varaava takka, ihana rauha. Aijaijaijai, kyllä kelpaa.

      • ok-johtaja

        Hyvin kuvattu, itse jäin tänään kotikonttorille enkä lähtenyt Audillani 5 min työmatkalle etätöihin.

      • Loordi-OK
        OK-Kessu kirjoitti:

        Miksi pitäisi kurvailla etätyöpaikan talliin, kotikonttorilla on paljon mukavampaa. Täällä on kahvinkeitin, pystykoira, varaava takka, ihana rauha. Aijaijaijai, kyllä kelpaa.

        No toki kotikonttorillakin voi laatia lausuntoja, niistä vasta kovan laskutuksen saakin Loordi aikaan. Loordihan on nykyään eräs kaupungin menestyvimpiä yksityislääkäreitä. Toki vanhat upseerikaverit lääkärikollegoiden ohella silti saunailtoihin saapuvat mielellään ja silloin makkara tirisee ja palju höyryää. Kotikonttorilla vain ei viitsi tarkastuksia tehdä, vain paperitöitä ei rahakkaita lausuntoja. Mukavaa se on avomersulla kurvata käymään myös etätöissä tarkastuksia tekemässä. Loordi tarkastaa tarkasti, sen tietää jokainen. Lisäksi sairaalatason ilmansuodattimia ilmanvaihtokoneeseen voi napata mukaan etätyöpaikalta.Myös erilaisia desinfiointiaineita työpaikalta voi viedä, pysyy sauna ja palju puhtaana. Jotkut hulluttelevat Loordin saunailloissa jopa hieman näitä desinfioinnissakin käytettäviä aineita (96,1%) sisäisesti nauttien, ei toki raakana ja yleensä tietysti sen grillimakkaran ohella on juomana X.O.

      • ok-pomo

        Minä kyllä teen tarkastuksia kotikonttorillakin. Kaunis PPV näköjään jo laskostaa lampaantaljoja varaavan takan äärellä tarkastusta varten.

        On niin hyvä ilma ja kesäkelit, että kävin ihan huvin vuoksi BMW:lläni etätöissä lounaalla työtovereideni kera. Siellä olikin terassi auki ja syötiin ulkosalla, vähissä pukeissa oli naisväki siellä ja vain harvalla vanhemmalla rouvalla hame ylsi polven päälle.

        Nyt kuitenkin siis jälleen kotikonttorilla. Mikä on ollessa, täydellinen rauha ja hiljaisuus, jos ei lampaantaljojen kahinaa lasketa. Ergonominen työpiste kahdella 70" näytöllä ja tuoli parasta Pentikin laatua. Tällaisesta luksuksesta saa kasarmilla vain haaveilla, hikisenä siellä tuskaillessa iskuporakoneen meteliä ja naapureiden hajua ja tappelua kuunnellessa.

        Kohta laitetaan grilliin parasta herkkua eli chileläistä kassleria. Rotukoira (Suomen pystykoira) vartioi taloa ja tietää saavansa kohta palkinnon. KPPV näköjään on saanut työn valmiiksi, HUH HUH, aijai jai.

        Mutta kuinkas kassulla, joko paksummat verhot on asennettu kuumuuden ehkäisemiseksi? Entä talon ördärit, valvottivatko yöt, lensikö varpusparvi aamulla? Jaksaako jenkkikaappi olkkarin lattialla vielä vääntää?

      • mene.köyhä.kyykkyyn
        Loordi-OK kirjoitti:

        Corolla on myydyin auto kuten kerrostalo on yleisin asumismuotokin. Eri asia on että 70% haluaisi OK-talossa asua. Corolla on myydyin, muttei halutuin. Useammat ajaisivat mieluummin urheilumallisella Mercedes-Benzillä, avoversiolla tai joku ehkä umpinaisellakin, vaan ei siihenkään kaikki kykene kuten ei OK-taloonkaan. Loordilla on urheilumallinen avomersu, toki myös Volvo löytyy talven varalle, mutta kauniilla kesäkelillä tietenkin mieluummin murauttelee isoa ahdettua Mercedestä ja avoautossa kuuluu kaunis linnun laulukin liikkeelle lähtiessä, äänimaailma on aivan eri lailla läsnä kuin umpinaisessa hikisessä ikävässä Corollan kotterossa, jossa palveluista haettujen salkkujen jäljiltä jääneet tölkit eli ns. hylsyt kolisevat jalkatiloissa. Miellyttävää ajaa avomersu omasta tallista ulos, laskea katto alas, antaa loppukevään tuoksujen tulvia autoon koivujen ollessa hiirenkorvalla ja aamukevään auringon paistaessa ja antaa linnun laulun kuulua, murauttaa iso ahdettu V-moottori käyntiin ja lähteä ajelemaan kohti töitä se 7 minuutin työmatka joka OK-talolta menee työpaikan parkkihalliin.

        Työnteko kuuluu köyhien sanavarastoon. Pääomatuloilla elämä leppoisampaa, ei tarvitse herätyskelloa.

      • Työntekeminen on hyvästä., olipa pakko käydä töissä tai ei. Siinä luodaan arvoa muille ja itselle. Se ei katso varallisuutta.

        Mitä varallisuuteen tulee, niin se menettää merkitystään jo varhaisessa vaiheessa kun varallisuutta kertyy. Esimerkiksi Landlord on oudossa tilanteessa. Kaupassa ei ole mitään mielenkiintoista ostettavaa ruuan ja hyvän viinin lisäksi, vaikka tulotasolta kuuluukin ylimpään desiiliin. Turhanpäiväistä rihkamaa hyllyt täynnä.

      • upåååääääääiiiitt
        landlord kirjoitti:

        Työntekeminen on hyvästä., olipa pakko käydä töissä tai ei. Siinä luodaan arvoa muille ja itselle. Se ei katso varallisuutta.

        Mitä varallisuuteen tulee, niin se menettää merkitystään jo varhaisessa vaiheessa kun varallisuutta kertyy. Esimerkiksi Landlord on oudossa tilanteessa. Kaupassa ei ole mitään mielenkiintoista ostettavaa ruuan ja hyvän viinin lisäksi, vaikka tulotasolta kuuluukin ylimpään desiiliin. Turhanpäiväistä rihkamaa hyllyt täynnä.

        ååååååååååååpppåååååå

    • Loordi-OK

      Loordi lähteekin juuri avo-Mercedeksellään kohti omaa taloaan joka siis omalla tontilla tietenkin on. Loordi kun on oman talonsa herra ja sen ohella myös siis maanomistaja. Kerrostalokopperossa asuva osakkeenomistaja ei omista edes asuntoa talosta tai maasta puhumattakaan, omistaa vain taloyhtiön osakkeita. Toki niitä vastaan saa armosta asua taloyhtiön sääntöjen armoilla kopperossaan. Mitähän sitä ottaisi matkalla kaupasta syötäväksi eli grillattavaksi vai laittaisikohan sitä savustuspöntön tulille. Koettakaapas savustaa siellä parvekkeillanne kennostoissa, katsotaan mitä siitä seuraa. Meinaan kun jotkut luulevat että voi grillata taloyhtiön ehdottomasta ankarasta rangaistuksen uhalla annetusta grillauskiellosta siellä parvekkeella. Taloyhtiössä grillataan yhteisellä kamalalla grillauspaikalla vanhan jo osittain puhkiruostuneen aaltopellinpalasen päällä sitä X-tra -lenkkiä ja tulet tehdään jostain kaivetuista ja löydetyistä jätepuista sen pellinpalasen alle. Toki joku koettaa hankkia kahden polttimon grillin sinne rivitalonsa takapihalle luullen että omistaa sen pihan vaikka sekin on taloyhtiön vuokramaata.

    • pum_pummarski

      Huh, 109 vastausta ketjussa ok-kessulla eri nimillä itselleen ja kaikki käyvät itse keksimissään etätöissä eli eivät tiedä mitä on työ ja etätyö, etätyö kun tehdään kotona ja varsinainen työ työpaikalla.
      Mielisairaalassa näyttää olevan vapaat kädet:D:................ ja siellä voi haaveilla asumisesta;D:

    • Jämsäläinen

      Jaa, olisiko loordilla hoitaja lähtenyt kesälomille ja siksi tämä aktivointi vauhdissa kun ei kunnon sijaista saa?
      - Aika typerä ja lapsellisia nämä jutut ja toistavat itseään mutta on niilläkin hetkensä melkein nauroin kun luin ensimmäisen kerran.
      -Tämä palstahan on kolmannen ulottuvuuden totuus eli ampiainen joten ei kannata murehtia ei noita kukaan muukaan usko ja en itke älä sinäkään ja ei ole pakko lukea ok- tyttöjen kirjoittelua.

    • OK-Kessu

      Hep, täällä ollaan! Kessu on Kessu vaikka voissa paistaisi. Kateelliset lokeroihmiset haukkuvat hulluksi kun joku muu on tehnyt oikean päätöksen ja ostanut oman talon ja kiinteistön oikeaan aikaan (9,5km temppeliaukion kirkolta) ja vielä Pystykoiran siihen lisäksi. Huhhuh ja aijaijaijai.

      • ok-sadanpäämies

        Täällä aito ja oikea, pesunkestävä ok-sadanpäämies! Varo halpoja kopioita!

        Kasarmipeeveleiden ja muiden tuhnujen kateus on käsinkosketeltavaa. Ollaankohan Kessun kanssa naapureita, nimittäin meiltä sama matka kirkolle, minkä lisäksi Tuomiokatetriin on n. 7,8 km matka linnuntietä. Sen taittaa rotukoira (Suomen pystykoira) alta tunnissa.

        Aijai jai, kyllä kelpaa!

      • suomii24etätyö
        ok-sadanpäämies kirjoitti:

        Täällä aito ja oikea, pesunkestävä ok-sadanpäämies! Varo halpoja kopioita!

        Kasarmipeeveleiden ja muiden tuhnujen kateus on käsinkosketeltavaa. Ollaankohan Kessun kanssa naapureita, nimittäin meiltä sama matka kirkolle, minkä lisäksi Tuomiokatetriin on n. 7,8 km matka linnuntietä. Sen taittaa rotukoira (Suomen pystykoira) alta tunnissa.

        Aijai jai, kyllä kelpaa!

        Varmaankin naapureita olette kessun kanssa Heh, ehkä peräti samassa huoneessa asutte ja käytte etätöissä, heh... on nää veijareita nämä satamiehet, kessut, paviaanit ja lordit ja kaikki käyvät etätöissä ja ihan erilailla kuin muut immeiset...
        Terveisiä sinne hoi, hoi, hoitolaan

    • pum_pummarski

      Kessu se jaksaa, hyvä tietty että on tämä satujen kirjoittelu kun ei elämässä muuta ole, meneehän se kituuttaminen sairaalla ihmisellä noinkin ja jos itsellesi saat nautintoa noista toistoista niin suotakoon se teille!

    • OK-Kessu

      Kessu ei satuile, koko OK-talossa asumisen ihanuus on täyttä totta. Lokerossa asuessa sitä on tietty vaikea ymmärtää, miten joku voi asua näin hyvin. Ei ördäystä, nortinhajua, mombasaa, meteliä vaan raikas ilma, KPPV, varaava takka, weeber, sopiva lämpötila viilennyksellä.

      Lämpötila on taas nousussa kasarmeilla, sen huomaa kommenteista. Mutta nyt Pystykoira lenkille, aijaijai!

    • RESERVINUPS_OMAKOTITALO

      HÄIVY, KUKA NÄITÄ IDIOOTIN JUTTUJA LUKEE KUN PELKKÄÄ PASKAA JA MIELIKUVITUSTA; KUMMALLISTA ETTÄ KAIKKI HAHMOSI PUHUVAT ETÄTYÖSTÄ KÄÄNTEISESSÄ MIELESSÄ; KERTOO SINUSTA JOTAKIN SIELLÄ KERROSTALOSSA; BÖÖ!!!!

    • OK-Kessu

      Kessu ajoi tänään kiiltävällä autollaan etätöihin, 10 minuutin ajomatka kirkolle päin. Konttorilla on aika rauhallista, normaalia meteliä ja kakofoniaa vain. Kessu käy ruokatunnilla konttorin kellarissa kuntosalilla, se on mukava harrastus. Lounaaksi sitten jotain kevyttä, pysyy 6-pack kasassa, enkä nyt puhu salkkujuomista.

      Huhhuh, kylläpäs kennostokeijot käyvät täällä kuumana, huudetaan ja melskataan. No, sehän on normaalia kassuilla, siellä on meteliä, ördäystä, jodlaamista ja kieltoja aivan riittämiin. Hermothan siinä menee. Ja kuumakin on, keijot heräsivät taas märkä lakana kaulan ympärille kietoutuneena, paha maku suussa ja varpusparvi pakottaen alapäässä. Huhhuh, mitä elämää.

      Iltapäivällä Kessu siirtynee takaisin kotikonttorille. Siellä Pystykoira jo odottaa vahtien valppaana lapsia ja taloa. OK-talon varashälytin on aivan turha, Pystykoira hoitaa saman asian paljon paremmin ja terävämmin. Aijaijai, mukava palata ilmastoidulla autolla viileään taloon, hellettähän tässä taas pukkaa. Loppuviikko sitten kotikonttorilla KPPV:n kanssa, huhhuh, ja perjantaina lomille lomps.

      • ok-kuvernööri

        Kyllä, isoilla kirjaimilla räyhätään, aivan kuten kopperossa Reiskan, Penan, Railin ja Metwurstin kanssa. OIkein säälittää ajatella niitä jotka joutuvat tämänkin kuuman kesän lusimaan ahtaissa tiloissa kuumassa kasarmissa, viheliäistä naapureiden remeltämistä ja poraamista kuunnellen, yli 40 asteen lämpötilassa kärsien.

        Ei ihme että ei keksi muuta tekemistä kuin käydä hakemassa palveluista pino salkkuja. Monessa kerrostalossahan kuumilla ilmoilla viihdytään mieluummin ulkona. Salkkujen kanssa ryhmittäydytään grillauspaikalle aaltopellinpalasen ääreen, tai sitten parvekkeiden alle kokoonnutaan seurustelemaan ja vetämään norttia. Monasti siinä tulee sitten aikamoinen sotku, mutta kyllähän yhtiö korjaa nekin pois, sitten kun jaksaa jos jaksaa.

        Pääasia on ettei kerrostalossa tarvitse tehdä itse mitään! Voi vain makoilla hetekalla ja päästellä kuumia tuhnuja ja tyhjennellä salkkuja niin kauan kuin suolisto kestää. Kun on tarpeeksi sitä hommaa harrastanut, turha ujous katoaa ja keskitytään vain olennaiseen, eli palveluiden hyödyntämiseen. Hissillä vain alakertaan vaikka savet housussa ja siitä palveluihin tankkaamaan matalaoktaanisinta kierteellä satakertaan ja sieltä pötsiin, kovalla metelillä ja uhmalla tietysti. Näitä porukoita on ihan kaikissa arvotaloissa ja vuokrataloissa riittämiin, jokainen taatusti tunnistaa ilmiön. Se on sitä suomalaisuutta parhaimmillaan, kassulla jodlataan ja tapellaan, huh huh, ja jotkut silti sitkeilevät ja lähtevät etätöihin aamuisin kaikesta huolimatta.

    • beethooven

      31 vuotta tuli juuri täyteen omassa pikku murjussa keskellä Helsinkiä eli vain jotain 5 huonetta ja muut hulppeat tilat päälle. Ou jee eikä remontilla ole mitään loppua saati sitten edes hoppua.

    • ok-varaneuvos

      Etätöissä oltu tänään ja sinne ajelin lady shaverilla ja pystykoirakin ajeltiin etätöissä shaverilla ennen hoonausta tietenkin ja kessun kanssa ollaan parhaita etätöitä tekeviä ok-ankkurilapsia.
      Minullakin on monta etätyötä ja kaikkiin ajelen joko shaverilla tahi trimmerillä ja joskus sauvalla.
      Ok-kessu ja Ok-sadanpäämies ja ok-kuvernööri ja ok-loordi ovat palstan parhaimpia etätyön tekijöitä ja ok-asumisen asiantuntijoita, kennostossa asuvat kupat eivät kateuttaan tätä havaitse ja temppeliaukion kirkolle on ok-talosta viiden minuutin ajelumatka, mahtaa kassulaista harmittaa.

      • tsot.tsot

        Moga, sinähän asut kerrostalossa.

      • ok-varaneuvos

        No, huh, huh, asuuko Ok-kessu(sadanpäämies, kuvernööri, loordi kerrostalossa rahvaan keskellä? Siitäkö syystä nämä kirjoituksesi kumpuavat, eli sillkaa kateutta ok-taloissa asuvia kohtaan siis tämäkin palsta ja vielä tsot, tsot siis sinäkin olet kessu, lopeta hyvä nainen se kateellisuus meitä paremmissa ok-taloissa etätyötä tekeviä kohtaan...

      • moooogaaa
        ok-varaneuvos kirjoitti:

        No, huh, huh, asuuko Ok-kessu(sadanpäämies, kuvernööri, loordi kerrostalossa rahvaan keskellä? Siitäkö syystä nämä kirjoituksesi kumpuavat, eli sillkaa kateutta ok-taloissa asuvia kohtaan siis tämäkin palsta ja vielä tsot, tsot siis sinäkin olet kessu, lopeta hyvä nainen se kateellisuus meitä paremmissa ok-taloissa etätyötä tekeviä kohtaan...

        Moga, sinut on tunnistettu. Tuhnu Aurinkolahdesta on yhtä kaukana ok-asukista kuin pieru hajuvedestä.

      • ok-varaneuvos
        moooogaaa kirjoitti:

        Moga, sinut on tunnistettu. Tuhnu Aurinkolahdesta on yhtä kaukana ok-asukista kuin pieru hajuvedestä.

        Vai syyyttää tämä tuhnu mooogaaa minua ok-talonomistajaa ja kunniallista kansalaista joksikin tuhnuksi ja mogaksi!
        HYI helkkari että on tuhnulla poskea, kyllä kateus meitä ok-omistajia kohtaan on suuri , vain työtön tuhnun reppana voi moisia syytöksiä esittää ettäkö varakas ok-omistaja olisi tuhnu!
        Tänäänkin tein pitkän päivän etätöissä kaukana kotoa kun etätyö tapahtui tänään forssassa ja sinne ajelin ihan omalla uuden karhealla maasturillani, muut ajelut tapahtuvat shaverilla ja kauniin vaimoni kanssa jos tuhnu ymmärtää , tosin taidat olla poikiin päin.....

    • satunnainen_vierailija

      Eikös tämä moga ollut sen palstan hilda-ranen morsian ja hilda-rane taas on ok-loordi, oletko sinä mooga siis se moga eli hilda-rane-loordi eli olet siis homoseksuaali.
      Vuosia sitten luin tätä palstaa ja silloinhan nämä veitikat täällä homostelivat, eli olet siis palannut taas palstoille loordi-moga-hildarane, selitä nyt vähän outoa kuviotasi ja outoja juttujasi muutkin vierailijat ihmettelevät tätä ketjua.

    • OK-Kessu

      Kessu on ainakin 100% hetero, KPPV saattaa kyllä olla vähän bi, luulen näin. Huhhuh.

      Aijaijai kun oli hyvä iltalenkki Pystykoiran kanssa, nyt kelpaa nautiskella OK-talon lännenpuoleisella terassilla ja ihailla auringonlaskua. KPPV meni viijailemaan lampaantaljoja, miksiköhän?

      • ok-kylänvanhin

        Kas, niin meilläkin kaunis PPV taittelee lampaantaljoja varaavan takan äärellä. Hän huikkasi äsken leikkisästi, että "isäntä, astupa tänne". Mitä ihmettä hän tarkoitti sillä? Sitten vielä sanoi minulle, että sinulla se on "varsinainen pystykoira".

        Tällaista luksuselämää me vietämme varaavan takan äärellä ok-talossa. Ai jai kun on muutoinkin tyytyväinen mieli, äsken grillasimme iltaruokaa, parasta lihaa eli kassleria grillin täydeltä. 8 polttimon weber lähti ensimmäisellä tikulla, kun laittoi reilusti sytytysnestettä. Tosin aikamoisella paineella syttyi, meinasi kulmakarvat kärähtää. On tehokas malli, meinaan nääs.

      • joosetuuppas

        Jänniä juttuja tääällä tosin vähääään sekopäisiä ja se on nyt on varma että ok-kessu ei ole hetero vaan miesten mies on asiasta faktaa olemassa että seli, seli se on mun veli, heh, heh...
        Mitenkäs kessulla menee nyt siellä kassulla ja kenen kanssa, melkein nauroin jne, jne...

    • OK-Kessu

      Hyvältä kuulostaa, varsinaista luxusta, josta kennostoissa voi vaan haaveilla, siellä kun parvekegrillaus on ankarasti kiellettyä eikä varaavia takkoja tai lampaantaljoja ole olemassakaan.

      Täälläkin sytytellään Weber pallogrilliä jossa 6 LED poltinta, laitan myös paljon sytytysnestettä. Huhhuh.

    • ok-kapu

      Pitikin tulla tänään etätöihin. Avokonttorissa kova meteli, eihän tässä pysty keskittymään omiin ajatuksiinsakaan. Onneksi normaalisti tulee työskenneltyä kotikonttorilta käsin ok-talosta, jossa täydellinen rauha ja hiljaisuus, viilennys, isot näytöt sekä ergonominen tuoli ja nopea netti. Kyllä niistä osaa nauttia, kunhan ajelee takaisin premium-autollaan.

      Mitenkäs kasarmilla on jaksettu, kun helle porottaa ja kommuunin seinät ovat kunnolla lämmenneet? Virtaako hiki, herätäänkö aamuyöstä lakana kaulan ympärille kiertyneenä? Onko pakko lähteä aamulla etätöihin huonosti nukutun yön jälkeen, hikisellä ja tulikuumalla virtsalta ja visvalta haisevalla sporalla tai dösalla, joka tulee kun tulee jos tulee?

      Vieläkö alakerran farkkutakkijengi jaksaa kiskoa mellania samaan tahtiin kuin vappuna, vai joko suolisto on pakottanut porukan rauhoittumaan? Ihmetyttääkö miksi nämä saavat rällätä vuoden ympäri, mutta kun itse haluaisi kuoria perunoita parvekkeella, uhataan asunnon haltuunotolla? Eikö se ole aika epäreilua? Tuntuuko siltä, että kohta itsekin rupeaa kantamaan salkkuja palveluiden ääreltä tyyliin "jos et voi voittaa vihollisiasi, liity heihin"?

      • OK-Kessu

        Kapu puhuu asiaa. Tuollaista se on kassulla. Mukavat asiat kuten lasten leikkiminen pihalla, parvekegrillaus ja suihkussa käyminen on kiellettyjen asioiden listalla, mutta politbyroo on voimaton kun salkkuihmiset vetävät norttia, jodlaavat mombasaa ja ördäävät parvekkeilla. Huhhuh.

        Täälläkin ollaan oman konttorin rauhassa. Ikkunasta kuuluu vain linnunlaulua, mustarastas siellä lirkuttelee. Pystykoira on nukkuvinaan vaikka oikeasti vahtii isäntäänsä ja ulko-ovea. Aijaijaijai, mikä nautinto. Jaahas, se on päiväkahviaika, käynpäs painamassa kahviautomaatin nappulaa ja nautin hyvän papukahvin. KPPV kohta saapuukin etätöistä, missä oli poikkeuksellisesti premiumautollaan.

      • tostsuputi

        Ellin reikä kirjoittaa itselleen, tsat, tsat kessu eli reikä ja onhan se sulla se sisäänotto taattu ja ulostulon määrää se dark nahka, tsot, tsot..

      • ok-päällysmies
        tostsuputi kirjoitti:

        Ellin reikä kirjoittaa itselleen, tsat, tsat kessu eli reikä ja onhan se sulla se sisäänotto taattu ja ulostulon määrää se dark nahka, tsot, tsot..

        Näköjään kassulla on taas herätty koomasta.

    • ok-tohtori

      Kun tulevaisuudessa etätöitä tarvitsee tehdä aina vain vähemmän ja harvempien, on yhä tärkeämpää huolehtia siitä että kotikonttorilla työskentelevillä on hyvät olosuhteet.

      Tässä kilpailussa kennostoasuminen ei pärjää.

      • julma_huvi

        Niin tulevaisuudessa etätyötä tehdään enemmän eli etätyötä joka on kotona tehtävää työtä paitsi sinun ja hahmojesi päässä:D:::::
        Itse en pysty tekemään etätyötä koska olen veturinkuljettaja ja sitä työtä on vaikea tehdä etänä kotoa käsin myöskään naapuritalossa asuva liikennelentäjä ei voi tehdä etätyötä kotonaan koska kone ei lennä pelkän tietokoneen varassa vaan siinä on oltava miehistö.
        Ok-tohtori, kessu ym pystyy siis tekemään etätyötä kotikonttorissaan mikämikä maassa mutta siellä onkin kaikki toisin ja erilaiset hahmot kisailevat keskenään lääkityksen voimin:D:

      • ok-kenraali
        julma_huvi kirjoitti:

        Pahasti on veturinkuljettajalla käsitteet sekaisin.

        Veturinkuljettajan työ nimenomaan on etätyötä. Välillä voit olla Pieksämäellä, Kiteellä, Oulussa, Rovaniemellä tai Äkäslompolossa. Etänä siis.

        Valitettavasti veturinkuljettajan työtä ei aivan vielä voida tehdä kotoa käsin vaan on aina lähdettävä etätöihin. Tähän kyllä tulee pian muutos, eikä veturinkuljettajia enää tarvita, vaan voidaan ohjata junaa kotoa käsin.

      • julma_huvi
        ok-kenraali kirjoitti:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Etätyö

        Etätyö on edelleenkin työtä joka tehdään kotoa käsin, mielelläni ajaisin veturia kotoa käsin koneella mutta vielä se ei ole mahdollista. Sinun maailmassasi se on siis mahdollista kuten kaikki muukin mitä kuvittelet:D:

      • OK-kenraali

        Kasarmikehveli laittoi linkin "Extra Terrestrial" -sivustolle. ET on tosiaan myös ikäänkuin etätöissä, toisella planeetalla nimittäin. Jos ET olisi kotiplaneetallaan, silloin hän tietenkään ei olisi etätöissä, vaan ihan tavallisissa töissä kotonaan.

      • ok-kenraali kirjoitti:

        Pahasti on veturinkuljettajalla käsitteet sekaisin.

        Veturinkuljettajan työ nimenomaan on etätyötä. Välillä voit olla Pieksämäellä, Kiteellä, Oulussa, Rovaniemellä tai Äkäslompolossa. Etänä siis.

        Valitettavasti veturinkuljettajan työtä ei aivan vielä voida tehdä kotoa käsin vaan on aina lähdettävä etätöihin. Tähän kyllä tulee pian muutos, eikä veturinkuljettajia enää tarvita, vaan voidaan ohjata junaa kotoa käsin.

        Veturinkuljettaja on matkatyötä. Ei etätyötä. No, kerrankos sitä erehtyy :)

    • Loordi-OK

      Kerrostalossa asuessa kieltolistalla on myös lintujen ruokkiminen. Ei saa sitäkään harrastaa toisin kuin omassa ok-talossa. Laittaa talipallon tiaiselle parvekkeelleen niin huoneisto otetaan taloyhtiön haltuun samalla lailla kuin siitä jos valmistaa ruokaa parvekkeella tai käy suihkussa yöllä. Loordi ruokkii lintuja omalla pihallaan vapaasti. Pari varista onkin ryhtyneet Loordin syöttövariksiksi jo. Säästää tälläkin asuinkuluissa, jätelasku pienenee.

    • OK-Kessu

      Nyt on OK-talossa, siis kotikonttorilla, sen verran lämmintä, että pitää napsauttaa viilennys päälle. Noin, naps, kaukosäätimestä. Heti alkoi viilenemään ilma talossa. Aaahhh, kyllä kelpaa.

      Mites kassulla?

      • kt-lude

        No täällä Bilteman propellilla koetetaan jäähdytellä. Kuuma on ja kosteusprosentti 80, paita tarttunut selkään kiinni ja mellanit niin lämpöisiä ettei satakerta suostu siirtämään tavaraa eteenpäin. Tämä käy tosiaan jo työstä.

        No mikäs siinä, alakerran palveluista voisi saada kylmempänäkin, jos vain uskaltaisi lähteä ovesta ulos. Sen verran on tullut asiaa harrastettua, ettei se käy enää noin vain. Pena voisi ehkä tuoda pöytäliimaa jos saisin sen kiinni, mikä on kun ei miestä saa kiinni, onkohan sammunut parvekkeelle? Nyt kaivataan ensiapua!

    • aikaapaljonkirjoitella
      • juoppohullu

        Kaverihan on lahjakas kirjallisesti, tuosta saisi hauskan huumorikirjan värkättyä. Eikös juoppohullun päiväkirjalla ollut kans vähän samanlainen syntyprosessi...

      • KT-elämäntapaintiaani

        Kuka meistä?

    • ok-sheikki

      Olipa hiljaista tänään ajellessani kotoa etätöihin 7 km työmatkallani. Viiden viikon loma alkaa tänään, ou jeah!

      Kaupasta töiden jälkeen parasta grillattavaa eli kasleria. XO kyytipojaksi, rotukoira (suomen pystykoira) saa puruluun johon terottaa hampaitaan joilla estetään kasarmipenteleiden pääsy tontille. Kaunille PPV:lle tuliaisiksi lampaantaljoja, sitten muutaman ok-talossa vietetyn laatupäivän jälkeen omalle mökille ja ulkomailla tehdään parin viikon reissu myös. Kyllä kelpaa.

      Mitenkäs kassulla on lomaan varauduttu? Pressut ikkunoiden päällä ulkoseinäremontin vuoksi? Katupora laulaa, ikiremontoija seinän takana iskuporakoneen kanssa? Kuuma on, tuulettaminen mahdotonta, viiilennyksen asentaminen ankarasti kielletty? Alakerran palvelut kiinni, kaupunki tyhjä juuri silloin kun kerrankin voisi tehdä jotain? Pena, Kake, Reva ja Ritu jodlaavat Mombasaa tahattomassa kaanonissa?

      Muistakaapa kassulla, että parvekegrillaaminen on jyrkästi kiellettyä. Jos siis on parveke, monissa arvoalueen arvotaloissa ei sellaistakaan ihmettä ole.

      • XO:ta ja Kassleria, hyi on sulla yhdistelmät. Tiesitkö että mainostamasi ruokavalio aiheuttaa verenpainetautia ja nostaa impotenssiriskiä. Kannattaa käyttää enemmän kasviksia ja käyttää viiniä.

        Koirakaan ei ole oikein kiva, kun sitä pitää käyttää sontimassa tämän tästä.

        Landlord kävi hakemassa naudan kulmapaistia lähiruokatuottajalta, sitten tehtiin lihamyllyllä siitä karkeaa ja rakeista jauhelihaa. Siitä tulee paremmin pureskeltavaa tällä tavalla. Kauppahallista sitten kuoreksi suolta jolla saadaan itse tehtyyn makkaraan näköä. Mausteeksi mustaapippuria, paprikaa ja suolaa. Pihalla grillissä tulee oikein hyvä raakamakkarasta ja kevennykseksi kasvisvartaita kylkeen. Ajatus juoda väkeviä pääruuan kanssa ei ole oikein hyvä mutta espanjalainen Rioja menettelee. Vuosikerta 2009 oli valintamme pienestä viinikellaristamme. Itse Espanjasta tuotuna 4,5€ pullo :)

        Tämän saman pystyy tekemään kennostossakin, mutta grillin sijasta pitää käyttää uunia jossa on grillivastus. Kännissä ei kannata alkaa soheltamaan.

      • ok-hyyryloordi
        landlord kirjoitti:

        XO:ta ja Kassleria, hyi on sulla yhdistelmät. Tiesitkö että mainostamasi ruokavalio aiheuttaa verenpainetautia ja nostaa impotenssiriskiä. Kannattaa käyttää enemmän kasviksia ja käyttää viiniä.

        Koirakaan ei ole oikein kiva, kun sitä pitää käyttää sontimassa tämän tästä.

        Landlord kävi hakemassa naudan kulmapaistia lähiruokatuottajalta, sitten tehtiin lihamyllyllä siitä karkeaa ja rakeista jauhelihaa. Siitä tulee paremmin pureskeltavaa tällä tavalla. Kauppahallista sitten kuoreksi suolta jolla saadaan itse tehtyyn makkaraan näköä. Mausteeksi mustaapippuria, paprikaa ja suolaa. Pihalla grillissä tulee oikein hyvä raakamakkarasta ja kevennykseksi kasvisvartaita kylkeen. Ajatus juoda väkeviä pääruuan kanssa ei ole oikein hyvä mutta espanjalainen Rioja menettelee. Vuosikerta 2009 oli valintamme pienestä viinikellaristamme. Itse Espanjasta tuotuna 4,5€ pullo :)

        Tämän saman pystyy tekemään kennostossakin, mutta grillin sijasta pitää käyttää uunia jossa on grillivastus. Kännissä ei kannata alkaa soheltamaan.

        Itse asiassa monessa taloyhtiössä on kielletty kaikenlainen grillaaminen. Tällöin myöskään ei saa asennuttaa uunia jossa on grillivastus. Taloyhtiöt järjestävätkin katselmuksia luvattomia asennuksia varten ja tarvittaessa suoritetaan asunnon haltuunotto, mikäli sääntöjä on rikottu.

    • OK-Kessu

      Täälläkin ollaan tänään etätöissä! Äsken lounas konttorin ravintolassa, kohta punttisalille ja sitten premiumauton voikin kohta kurvata kohti kotitaloa (10 min ajomatka).

      Aijaijaijai, viikonloppu ja loma alkaa, kyllä kelpaa. Huhhuh.

    • KT-parvekkeella

      - Pena? -Örrr! -Vippaa rööki! -Örrr! -Laulethaankohsh Mompasa vielä kershan? -Örrrr... Mombaaasaaaa... kuumaan kosteaaan minä tunsin Mombaasaan... Ojennetko sitä salkkua tännepäin? - Örrrrrrrrrrr - Maksa velkas! -Uuuuuhh nyttuliturpaan

    • ok-keisari

      Lomille lomps! Eilen vielä etätöissä konttorilla ja tänään grillaillaan kasleria ja campingia eli parhaita grilliherkkuja vieraiden kanssa. Reilusti sytytysnestettä 8 polttimon weberiiin ja poff, kyllä syttyy!

      Ennen vieraiden tuloa isäntä käy tarkistamassa halkopinon.

      Kaunis PPV laittelee luksusaterioita. Hieman tuli kiire lampaantaljoilta varaavan takan ääreltä, kun toimituksessa kesti yllättävän pitkään isännän huippukuntoisuudesta johtuen.

      Robottiruohonleikkuri on hoitanut äänettömästi pihanurmen ja on nyt kiltisti laturissaan. Premium-autot ovat pestynä tallissa, lapset kirmaavat pihanurmikolla ja pulikoivat uima-altaalla, elämä hymyilee.

      Mutta kuinkas kasarmilla? Rötvä, Risto, Jutta ja Abdu jodlaavat mombasaa tahattomassa kaanonissa? Joko salkut on haettu alakerran palveluista, vedetäänkö partsilla norttia ja tapellaan mellaneista sekä pöytäliimasta?

      • OK-Vuokranantaja

        Kotoisen kuuloista elämää. Meillä ei tosin ole vielä uima-allasta pihassa, mutta voisihan sellaisen tietysti hankkia. Meillä premiumautot voi seisoa katoksessa, kun talli on varattu hiukan arvokkaammille autovanhuksille. Terveiset PPVlle, täälläkin saunan jälkeen takkaan sytytetään tulet...

      • ok-keisari
        OK-Vuokranantaja kirjoitti:

        Kotoisen kuuloista elämää. Meillä ei tosin ole vielä uima-allasta pihassa, mutta voisihan sellaisen tietysti hankkia. Meillä premiumautot voi seisoa katoksessa, kun talli on varattu hiukan arvokkaammille autovanhuksille. Terveiset PPVlle, täälläkin saunan jälkeen takkaan sytytetään tulet...

        Kiitos, kerrotaan! Meillä on harrasteautot alakerran autohallissa. Siellä on isännän mukava rakennella 50-luvun MB:tä kuntoon, sekä muutamaa pärrää 40-, 50- ja 50 -luvulla.

        Jaavalla mennään koriasti takapyörä sutien.

        Tosiaan täällä laitetaan lampaantaljajuttujen jälkeen varaavaan takkaan tulet. Pelti talviasentoon ja toista hormia korventaa saunan kiuas. Tuleeko talossa kuuma? Ei tule! Siitä pitää ilmastointi huolen! Aijai jai, huhhuh, kyllä kelpaa!

        Naapurin milf tuolla keinuttaa lannetta vähissä vaatteissa kasvimaalla, mitähän hänellä on mielessä? Huh! HUH!

        Mitenkäs kassulla, lentääkö varpusparvi, oliko suomi-pörssi-panimo taas ahneuksissaan tölkittänyt salkkuihin mäskit pohjalta, niin ettei pakki tahdo kestää?

    • OK-Maharadja

      Minne hävisi OK-Maharadjan aloitus mökkiasumisesta? Taitaa ottaa todella koville se kassulla asuminen, kun pitää keskellä kesää poistattaa asiallisia kirjoituksia, joissa ainoastaan muistutetaan miten hyvä valinta ok-asuminen on kerrostaloasumiseen verrattuna.

      Mitenkäs kassulla, etiketin mukaanhan ennen klo 14 ei saa aloittaa velkojen perintää ja muuta asioiden selvittelyä, sillä asianosaiset ovat vielä sen verran heikossa hapessa että heistä ole tappelukumppaneiksi. Joko kuitenkin ördääminen ja joikaaminen muine puhteineen on aloitettu?

    • OK-Kessu

      Huomasin saman, ketjujen poistattelija on taas vauhdissa. Kassuttelija on sen verran heikossa hapessa vielä aamun varpusparven ja lämpimien mellan-purkkien pohjien (joissa tumppeja seassa) ryystämisen jälkeen, että tuhnu yrittää parannella oloaan poistattelemalla toisten viestejä.

      Kommentoinkin jo Maharadjan oivalliseen avaukseen, että siellä varmaan jo kassupetterit ovat Maharadjan mökin portilla jonossa kutsumassa itsensä viettämään kesälomapäiviä OK-talollisen kakkostalossa, eli kesämökissä. Ei sovi Kessulle, vaan Kessu mieluummin lentää omalle lomalle etelän aurinkorannoille, herkullisten lihapatojen ja viinien seuraan. Kppv seurana tietysti aijaijaijai. Ja huhhuh.

      • OK-Maharadja

        Ja siihen OK-Maharadja vastasi, että jakamistaloudesta puhuvat kasarmikeijot eivät pääse mökille, koska kukaan ei halua jakaa autoaan heidän kanssaan - vaikka lehdet muuta höpisevätkin. Ennen vanhaan näitä lainaajia kutsuttiin rehdisti pummeiksi.

        Mutta nyt kurlataan siivut erityisvanhaa x.o:ta ja laitetaan kiukaan pesään tuli. Täällä eivät Reiskat, Ritut, Raibet ja Metut ördää tai joikaa sen enempää kuin kotona ok-talossakaan.

        Aijai sentään, huh huh, kyllä kelpaa!

    • aurinko_eipaistamonttuun

      Kauniina kesäisenä päivänä kirjoittelet täällä potaskaa, olet outo lintu, todella outo, kessu-maharadja, huh, huh...

    • OK-Kessu

      OK-talollisille jää paljon enemmän aikaa kirjoitella näitä kaunokirjallisia tuotoksia tälle palstalle ja valistaa tuhnuja, kassuttelijoita ja kasarmikeijoja, kuin neukkukuutioissa asuvilla, koska ei tarvitse joka päivä raahautua etätöihin, niin kuin kassuilta, vaan nautiskelemme oman talon omassa työhuone(e/i)ssa.

      Sama juttu jos on omalla kesämökillä: ei tarvitse jonottaa kommuuniauton vapautumista tai onnibussin saapumista, vaan karautamme nopeasti premiumautolla mökki/ok-talolle. Kassuttelijat kiertävät kommuuniautolla tai bussilla OK-talollisten kakkostaloilla kyselemässä josko sopisi tulla viettämään lomaa, eikä sovi.

      Kessu saapui tänään etätöihin, huhhuh, rankkaa. Onneksi tämän jälkeen loppuviikko omalla konttorilla.

    • Ok-paroni

      Suomessa on pitkästä aikaa päästy yli 30 asteeseen. Koska kasarmikopeissa päästään alle 30 sisälämpötiloihin, meneekö syyskuun puolelle?

      • KT-elämäntapaintiaani

        Lämmintä on. Aamulla kun heräsin varpusparvelle, oli hikinen lakana taas kietoitunut kaulan ympäri. Pakko siirtyä tyhjentämään salkkua parvekkeelle, sisällä on yli 30 astetta, eikä ilma liiku minnekään. Aurinko vaan porottaa tuohon partsille, ei minkäänlaista suojaa. Salkku lämpenee hetkessä. Huhhuh, rankkaa on.

      • Kt-hienhaju

        Sama täällä, persvako valuu hikeä kuin hanasta valuttaisi. Sisällä 33 astetta, soitin isännöitsijälle että on vähän liikaa. Sanoi että ymmärtää, pitää kuulemma omassa ok-talossaan tasaista 22astetta kun ei saa nukuttua jos on kuuma. Sanoi myös ettei lämpötilalle mitään mahda ja ettei se häntä edes kiinnosta. Tuumasi että kyllä se aina on syksyksi viilentynyt ja käski juoda vettä. Toivotti vielä vittuilevaan sävyyn lämmintä kesän jatkoa ja lähti terdelle grillailemaan.

    • KT-sarvijaakko

      Täällä arvoalueen arvotalon arvoasunnossa on kieltämättä kuuma, mutta koetan jäähdytellä pitämällä jenkkikaapin ovea auki. Keken, Reiskan, Raijan ja Beniksen kanssa jodlataan Mombasaa, tyhennellään salkkuja, kiskotaan norttia ja tapellaan yöt pitkät. Kun keksii muuta tekemistä, ei huomakaan, ettei ole ilmastointia ja että se vähäinenkin korvausilma tulee porraskäytävästä postiluukun kautta.

    • kt-sontiainen

      Kylläpä täällä laitetaan meitä kerrostaloasukkeja pataan oikein urakalla. Auh, huh huh.

      • aijaijaijaijaijai

        KYLLÄ !

        Teikäläisiä vuokraloisia ja muita KT-luteita vedetään kölin alta mennentullen ja palatessakin. Ja mitä tekee loiset/luteet, no ei mitään muuta kuin vinkuvat kuin pistetyt siat. Me OKT-LaatuIhmiset menemme ja laitamma LED lämmiteiseen puukiukaaseen tulet notta päästään saunomaan, kun ILP on jäähdyttänyt talon niin viileäksi että joutuu lämmittelemään vaikka ulkona on 33 C.

        KT-Loisilla/Luteilla ei ole sitä ongelmaa että kylmä rikkoisi luita kun läävässä on 55 C, vähintään, ja VuokraLoordin kustantama jääkaappi huutaa hoosiannaa kellon ympäri, toki loiset/luteet saa uuden hajonnen tilalle koska se kuuluu LOORDIN vastuisiin. Ja tokihan rasvamaha hommaa köyhille jääkaapin jos se hinnat alkaen- Alelaarin pohjilta tongittu resu leipoo kiinni.
        Sitä odotelessaan KT-loiset/luteet päästelevät varpusparvia vakosametti soffiensa pehmusteiden väleihin kuraisista perseistään koska Xtra-makkara on päässyt lämmettyään pilaantumaan, mutta sehän nyt ei KT-tuhnujen menoa hidasta. Ihan normi päivä kassulla kun ollaan paskat & kuset houissaan ja päästellään vuoron päältä varpusparveja ja käden lämpöisiä tuhnuja.

    • OK-Kessu

      Mites trooppiset yöt on sujuneet kassulla? Onko aamulla märkä lakana kietoutuneena kaulan ympärillä? Vai onko nukuttu ollenkaan? Onko parvekelasit vielä paikoillaan, jollon parvekkeella on ainakin 50oC?

      OK-talossa on joutunut käyttämään viilennystä nyt pari päivää. Mukava astua viileään taloon sisään kun tulee ulkoota. Onneksi talo on suunniteltu niin, että pihalla on mukavan viileää iltaisin, koska aurinko ei paahda sinne. Aijaijai, kyllä kelpaa. Mahtava kesä ollut.

      • kt-rasvis

        No kiitos kysymästä, siinähän se on mennyt. 47 astetta plussaa näyttää mittari. Periaatteessa olen lomalla, mutta olen käynyt etätöissä vilvoittelemassa, kun sentään etätyöpaikalla on ilmastointi.

        Täällä kerrostalossahan ilmastointia ei ole, vaan korvausilma otetaan postiluukun kautta.

        Alakerran palveluista olen raahannut kämpille salkun poikineen, mutta kohta on posket niin pullollaan että näkyvät takaapäin. Sitä paitsi se vain hikoiluttaa lisää ja aamulla varpusparvi lentää, huh huh.

        Totta puhuen, ottaahan tämä koville. Onneksi ei ole sydänvikaa, muutoin olisi lähtö lähellä.

      • OK-Kessu

        Huhhuh, no, kyllä kohta helpottaa, 2-3 kuukauden päästä on jo siedettävää.

        Itse en viitsinyt lähteä etätöihin, koska täällä OK-talossa on viileämpää kuin tunkkaisella toimistolla. Taidanpa keittää kahvin ja mennä nauttimaan sen läppärin kanssa lännenpuoleiselle parvekkeelle, siellä on vielä varjoa ja mukavan viileää. Noin, nappia painamalla keitin kahviautomaatista kupillisen sufeeta.

    • KT-elämäntapaintiaani

      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005758353.html

      Löytyi ohjeet näiden kennojen jäähdyttämiseen. Kokeilin tuota propellia ikkunalaudalla mutta sen jäljeen nortin käry ja oksennuksen haju levisi sisälle läävään. Eikä paljon viilennyt kun ulkona on 33 astetta.

      Osaako kukaan auttaa? Miten tähän neukkukuutioon saa asennettua viilennyksen?

      • ok-rehtori

        Kostean pyyhkeen kanssa nukkumaan. Kas siinäpä neuvo.

        Olen jo niin kauan asunut ok-talossa etten tahdo enää muistaakaan miten helvetillistä kerrostaloasuminen on.

        Sietämätön kuumuus, käryävä nortti, ördäys, aivan saatanallisen veemäistähän se oli. Nykyään uudet talot ovat jopa vielä kuumempia kuin ennen - läpivedon puutteineen ja paksuine eristeineen.

        Älkää hyvät ihmiset pitäkö eläimiä sellaisissa oloissa, se on kiellettyä.

    • KT-elämäntapaintiaani

      Alkaa tämä hikoileminen ottaa päähän. Aamun varpusparven jälkeen palveluista haettu taskulämmin salkku menee suoraan kierteellä kurlaten alas ja puskee saman tien ylös otsalle. Pää märkänä saa jodlata sitten mombasaa parvekkeella, jossa sielläkin on ainakin 50 astetta.

      Huhhuh, norttia kuluu kun miettii millaiset olosuhteet OK-isännillä on viilennetyissä taloissaan. Miten se voi olla niin yksinkertaista että nappia painamalla koko talo viilenee mutta tätä neukkukuutiota ei saa viileämmäksi millään? Eikä ilma vaihdu minnekään, tätä samaa ilmaan hengitin Reiskan, Raiben, Mehmetin ja Ritun kanssa jo viime viikolla.

    • KT-peräpukama

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15342788/miten-selviat-helteesta-asunnossasi

      Tuolla hyviä viilennysohjeita, nyt saadaan kennostot viileiksi!!

      Tässä paras:
      "Minun asumto ei ole läpitalon mallia joten tämä on todettu toimivaksi,
      Avaan porraskäytävästä ikkunan joka on sisäpihalle jonne ei paista koskaan aurinko.
      Postiluukkuun sanomalehti ja asunnosta yksi ikkuna raolleen.
      Postarista tulee viileää ilmaa niin että viheltää;)"

      • ok-despootti

        Hyvä vinkki. Tosin rakennusyhtiöissä tiedetään parhaiten miten asunto saadaan viileäksi, jos ilmastointi ei pelitä (tai kun sitä ei ole, kuten Suomessa on asian laita) ja muutenkin korsu on rakennettu päin prinkkalaa:

        https://www.hs.fi/koti/art-2000005717756.html

        "Hanki paksummat verhot"

        Kyllä luulisi tällä ammattilaisen vinkillä kämpän lämpötilan laskevan ainakin 10 -15 astetta, vai mitä. Olettko koettaneet, kasarmikehvelit ja muut tuhnut? Auttaako se jos teippaa verhot ilmastointiteipillä ikkunoihin kiinni, kuka tietää?

        ***

        Mutta terveiset täältä mökiltä, Saimaan rannalta! Kylläpä sitä onkin tullut uitua, monta kertaa päivässä pulahdetaan veteen, kun se on lämmintä ja ulkoilma 31-asteista kuten eilen.

        Lauantaina tosin ajellaan premium-autolla kotiin. Johan täällä on pari viikkoa oltukin. Matkalla Mäntsälän kohdalla sitten napsautetaan älypuhelinsovelluksella ilmastointi päälle ok-talosta, pestään pari koneellista pyykkiä ja otetaan vieraat vastaan. Pari kasarmikeijoa onkin jo laitellut tekstaria että voiko jäädä yöksi että saisi edes hetken helpotuksen tästä helvetillisestä helteestä. No onhan meillä pari huonetta vapaana, iso talo kun on, joten olkoon sen yön sitten.

        Aikamoista se tuntuu olevan ero kuvitelmien ja totuuden välillä. Talvella vielä samat tyypit puhuivat, kuinka Helsinki on mukava kesäkaupunki ja kaikki palvelut ovat aivan lähellä, siitä vain elokuviin ja museoihin.

        Nyt on toinen ääni kellossa. Katu on aukaistu, korttelin baarit kaikki kiinni (pitävät kesälomaa kai itsekin), joku poraa kuulemma iskuporakoneella, kämpän lämpötila 45 astetta, lähikaupasta toki saa taskulämmintä mellania. Kuulemma on paha olo vaivannut koko kesän, mistä lie johtunee, kuumuudesta vai yksinäisyydestä, en tiedä. HUH HUH, voimia!

      • OK-Kessu

        Montako kasarmikeijoa on kahden viikon aikana käynyt häiritsemässä mökkirauhaa? Eivät varmaan odottaneet kutsua vaan tulivat kommuuniautolla yllätyskäynnille kahvipaketin kanssa? Montako yötä viihtyivät täyhshoidossa, 4-5 ?

        Huhhuh, tuon takia Kessulla ei ole mökkiä...

      • ok-despootti
        OK-Kessu kirjoitti:

        Montako kasarmikeijoa on kahden viikon aikana käynyt häiritsemässä mökkirauhaa? Eivät varmaan odottaneet kutsua vaan tulivat kommuuniautolla yllätyskäynnille kahvipaketin kanssa? Montako yötä viihtyivät täyhshoidossa, 4-5 ?

        Huhhuh, tuon takia Kessulla ei ole mökkiä...

        No joo, kyllähän tässä muutamakin kasarmipeijooni on yrittänyt tulla kuokkimaan, on tarjottu kahvipakettia, salkkua ja "maksan bensat" on totttakai vilahtanut lauseissa.

        Tähän olen sanonut, että tervetuloa, ottakaa työhanskat mukaan. Ensimmäisenä pitää lanata huussin pyramidi ja kiikuttaa koko saavi 100 m päähän tunkiolle. Jos tätä ei tee, varpusparvet pitää lennättää riu'ulla huussin takana. Tähän keskustelu on jo jäänytkin, koska kasarmikeijojen elämäntyyli perustuu sille, ettei tarvitse tehdä itse mitään. Eivätkä he mitään osaisi tietenkään tehdäkään.

        Vesien kantamisen otan puheeksi, mikäli pyramidi ei jo tässä vaiheessa ole aiheuttanut "ei me ehditäkään" -efektiä.

        Risusavotta-korttia en ole vielä joutunut käyttämään lainkaan.

        Sen jätän kertomatta, että sisävessa on ollut mökillämme jo vuodesta 2008, kuten myös juokseva vesi, sähköt jne jne.

        Niin että rauhassa on saatu olla. Tänään on uitu ainakin 10 kertaa jo, ja koko muu perhe on parhaillaan järvessä. Kaunis PPV teki jo Philipsillä puutarhatyöt ja lampaantaljat on viikattuna avotakan ääreen.

        Mutta mitens kasarmilla, tarkeneeko siellä? Oletteko käyneet monasti teatterissa, elokuvissa ja taidenäyttelyissä kuten talvella puhuitte? Ovatko ne kiinni näin heinäkuussa, voi mikä harmi :(. Miten Pera, Keke, Torttu ja Raili, onko vielä ketään viety piipaa-autolla huilailemaan, jodlataanko Monbasaa tahattomassa kaanonissa, palaako nortti parvekkeella ja tapellaanko salkuista verissä päin?

      • KT-elämäntapaintiaani

        Kesäteatteria nähtiin kun oltiin poikain kanssa Hesperian puistossa ördäämässä ja siinä vieressä oli jonkun teatterin kesäesitys menossa. Kytät tuli sanomaan että pitäisi olla hiljempaa, häirittiin kuulemma esitystä. Siirryttiin sitten hietsun kallioille salkkujen kanssa, siellä oltiin koko yö. Täällä arvoalueella riittää paikkoja missä voi käydä, ja palveluja.

        Vähän on ollut kuuma arvotalon arvoasunnossa, mutta kyllä se kohta helpottaa. Talvella saa sitten taas palella tarpeeksi. Silloin vedetään taas monbasaa sisätiloissa ja salkutkin pysyy paremmin kylmänä.

      • kt-haahka
        ok-despootti kirjoitti:

        No joo, kyllähän tässä muutamakin kasarmipeijooni on yrittänyt tulla kuokkimaan, on tarjottu kahvipakettia, salkkua ja "maksan bensat" on totttakai vilahtanut lauseissa.

        Tähän olen sanonut, että tervetuloa, ottakaa työhanskat mukaan. Ensimmäisenä pitää lanata huussin pyramidi ja kiikuttaa koko saavi 100 m päähän tunkiolle. Jos tätä ei tee, varpusparvet pitää lennättää riu'ulla huussin takana. Tähän keskustelu on jo jäänytkin, koska kasarmikeijojen elämäntyyli perustuu sille, ettei tarvitse tehdä itse mitään. Eivätkä he mitään osaisi tietenkään tehdäkään.

        Vesien kantamisen otan puheeksi, mikäli pyramidi ei jo tässä vaiheessa ole aiheuttanut "ei me ehditäkään" -efektiä.

        Risusavotta-korttia en ole vielä joutunut käyttämään lainkaan.

        Sen jätän kertomatta, että sisävessa on ollut mökillämme jo vuodesta 2008, kuten myös juokseva vesi, sähköt jne jne.

        Niin että rauhassa on saatu olla. Tänään on uitu ainakin 10 kertaa jo, ja koko muu perhe on parhaillaan järvessä. Kaunis PPV teki jo Philipsillä puutarhatyöt ja lampaantaljat on viikattuna avotakan ääreen.

        Mutta mitens kasarmilla, tarkeneeko siellä? Oletteko käyneet monasti teatterissa, elokuvissa ja taidenäyttelyissä kuten talvella puhuitte? Ovatko ne kiinni näin heinäkuussa, voi mikä harmi :(. Miten Pera, Keke, Torttu ja Raili, onko vielä ketään viety piipaa-autolla huilailemaan, jodlataanko Monbasaa tahattomassa kaanonissa, palaako nortti parvekkeella ja tapellaanko salkuista verissä päin?

        Odotimme 2 viikkoa saunavuoroa ja nyt kun olisi ollut aika, saimme kuulla että koko koppi on suljettu persnileen löytymisen vuoksi.

        Kyllähän tämä syö naista. Heivaan nahjusmieheni ja etsin jostain äijän jolla on sen verran ryhtiä että on hankkinut ok-talon ja auton.

        Mistä sellaisen löytäisi? Aikaa on kulunut ja markkina-arvo romahtanut palveluiden ääressä arvotalossa. Jäiköhän minulle Musta Pekka käteen?

      • OKT-viisauden.jakaja
        kt-haahka kirjoitti:

        Arvasit oikein. Se on teikäläisellä tekemätön paikka ja 5 :den suora mustia pekkoja kourassa. Ainoa asia mitä pystyt vanha lumppu tehdä, on että menet sinne alakerran palveluihin ja hommaat tarpeeksi pitkän narun ja rasvaa, sitten alat opetella solmujen tekoa tai kommunisti-asujaimiston asukkaana kun olet patalaiska, niin unohdat sen.

        Toinen vaihtoehto, ja se on teikäläiselle se todennäköisempikin vaihtoehto, on mennä juna-asemalle ja perehtyä kaukojunien aikatauluihin, jonka jälkeen menet luuppailemaan radanvarteen oikeaan aikaan ja tilaisuuden tullen teet itsellesi palveluksen.

      • Elli_Vuori
        kt-haahka kirjoitti:

        Odotimme 2 viikkoa saunavuoroa ja nyt kun olisi ollut aika, saimme kuulla että koko koppi on suljettu persnileen löytymisen vuoksi.

        Kyllähän tämä syö naista. Heivaan nahjusmieheni ja etsin jostain äijän jolla on sen verran ryhtiä että on hankkinut ok-talon ja auton.

        Mistä sellaisen löytäisi? Aikaa on kulunut ja markkina-arvo romahtanut palveluiden ääressä arvotalossa. Jäiköhän minulle Musta Pekka käteen?

        Haahka, vosukkka, ok-kessu, heko, heko, ynnämuuta

    • art-2000005761677.html

      Helteet pahenevat. Hs neuvoo miten kasarmilla saa unen päästä kiinni.

      Laita lakanat pakastelokeroon päiväksi!

      • Ok-omistaja

        Tunteeko kukaan ok-asukasta joka tunkee lakanansa pakastimeen, nukkuu kylmälaukunvaraajien kanssa tai pukeutuu kotonaan märkään T-paitaan?

      • ok-linnanvouti
        Ok-omistaja kirjoitti:

        Tunteeko kukaan ok-asukasta joka tunkee lakanansa pakastimeen, nukkuu kylmälaukunvaraajien kanssa tai pukeutuu kotonaan märkään T-paitaan?

        Nyt laitoit pahan, ei heti tule mieleen yhtään tapausta. Ilmeisesti kasarmilla tämä on kuitenkin arkipäivää lehtikirjoituksista päätellen.

    • kt-tuska

      Voisiko joku kertoa mihin perustuu se, että märän pyyhkeen päällä nukkuminen viilentää? Olen nyt kokeillut sitä ja kokemukaet ovat huonoja. Nukuin kuumissani tunnin koko yönä ja silloinkin heräsin märkä lakana kaulan ympäri kiertyneenä. Nyt patjakin on märkä ja pelkään sängyn homehtuvan.

      Kuka tietää rakennetaanko Ruotsissa uusiin kerrostaloihin viilennys?

    • KT-elämäntapaintiaani

      Terkut täältä arvoalueelta!

      Raibe ja Ritu on nyt pari ja tulivat juuri lomalta baltiasta. Raibella oli hiace mukana ja tekivät lenkin Latvian kautta. Nyt Raibella on hiace täynnä salkkuja joita se diilaa 20€:lla. Helppoa, ei tarvitse enää odottaa että palvelut aukeaa klo 9! Sen pitäisi vaan asentaa viilennys hiacen takakonttiin, aika lämmintä on tämä A-kaljakin.

      Mutta ei se mitään, hieno kesä on! Olen tässä plyyssisohvalla kerännyt voimia ennen kuin on liian kuumaa ja pitää siirtyä poikain kanssa arvoalueen puistoon varjoon. Otetaan muutama salkku ja evästä (XTRA-lenkkiä) mukaan. Siinä menee hienosti aika aamuun asti kun ördätään, painitaan ja nautiskellaan kesästä.

      Aijaijaijai, niin kuin te OK-isännät sanotte aina!

      • KT-sieppo

        Kiitos kiitos!

        Täällä istutaan salkkumiesten kanssa viininpunaisella vakosamettisohvalla, jonka olemme kantaneet ulos, sillä kämppään sammuminen tällaisella helteellä olisi kohtalokasta kokeneemmallekin kurlaajalle.

        Hyvä paikka soffalle on tietysti ranskalaisten parvekkeiden alla. Tuotiin aaltopellinpalanenkin sohvan ääreen ja pantiin lenkit tirisemään samalla kuin joikataan Jokkantiita Valtsun ja Akun visiitin kunniaksi. Tiedättehän Jokkantiin, sen Ekin suosikkikappaleen kultaiselta 70-luvulta?

        Norttia vedetään, lauletaan, tapellaankin ja maataan pitkin poikin ikkunoiden alla. Huhhuh, onneksi kukaan meistä ei käy etätöissä, sillä tämän kuurin jälkeen se tuskin onnistuisi ennen parin viikon kuntokuuria asianomaisessa laitoksessa.

        Sitä kun on hapanta kaatanut kierteellä satakertaan ja pötsiin näinkin pitkään, niin syöminen tuppaa jäämään vähemälle. Raibe kuulemma on syönyt viimeksi ennen juhannusta, mikä alkaa näkyä jo hänen naamassaan. Reiska kävi palveluissa ostamassa tölkillisen piimää ja HK:n sinistä, minkä Raibe toivottavasti saa rööreistään alas, mikä ei liene aivan helppoa.

        Huomiseksi on luvattu rankkaa ukkosta, mikä helpottanee talon asukkien elämää. Virtsan ja oksennuksen polttama nurmikkokin saattaa alkaa taas vihertää, kukapa tietää.

      • satunnainentt
        KT-sieppo kirjoitti:

        Hah, Ok-kessu ym "ok" kertoo taas itsestään näillä Kt-sieppo jutuillaan sama hemmo 180 vastausta itselleen tässäkin ketjussa on lollolla mielikuvitusta ja hupia.
        Hupaisaa muuten se että suomessa on paljon vanhoja omakotitaloja joissa pelkkä painovoimainen iv ja kärvistelevät tuskissaan hometalojensa kuumuudessa kun paremmissa uudemmissa kerrostaloissa taas kaukoviilennys eli ilmastointi.
        Vanhat omakotitalot ovatkin syöpä kuten kt-ok-kessunkin päästä näkee, sinänsä hieman hauskojakin noi sadut ja tarinat mutta sama levy pyörii koko ajan yöt ja päivät että hoidon tarpeessa........

      • on_huomattu
        satunnainentt kirjoitti:

        TERVE; Nuita ei kannata vakavasti ottaa juoppohullun päiväkirja:D:
        Kirjoitustyylistä kyllä tunnistaa että sama kirjoittaja näitä stooraa on samat lauseet ja omaperäiset tulkinnat:D:
        -Mahtuuhan meitä eikä kaikki mahdu kanoottiinkaan:D:
        -Hauskaa päivää!!

    • OK-Suursnautseri

      OK-loordi on vissiin kaukomatkoilla, kun ei ole hänestä kuulunut vähään aikaan. Miten Loordilla on kesä kulkenut?

      OK-Suursnautserilla on mennyt mukavasti. Grillaillaan parasta kasleria Suomen pystykoiran kanssa, ajellaan premium-autoilla, robottiruohonleikkuri hoitaa nurmikon ja kaunis PP-vaimo on puutarhatöissä ladyshaven kanssa. Aijai, jai kylläpä kelpaakin, huh huh!

      Ja sisällä on mukavat 21 astetta, eli juurikin pyyntö!

      • summersume

    • ok-valtakunnanpäämies

      Helteet ohi tältä erää, vai ovatko? Lupaavat säätiedotuksessa, että ukkospäivän jälkeen sama meno jatkuu taas.

      Tämä tietää todella hankalia aikoja kasarmien arvoasunnoissa syksyä odotteleville. Jos on tullut hankittua roima ylipaino palveluissa, niin tällä hetkellä olo on ilman ilmastointia melkoisen hankala.

      Ja kerrostalossahan ei ole ilmastointia. Sellaisen asentaminen on ankarasti kiellettyä, kuten myös parvekegrillaaminen.

      Kylläpä tässä onkin tullut taputeltua itseään selkään onnistuneen asumismuodon valinnan johdosta. Se on naps vaan ja taas tulee kylmää, juuri sen verran kuin haluaa. Aijai sentään, luksuselämää ok-talossa, kyllä kelpaa, huh huh!

    • OK-päämies

      Kuulin sellaista, että koko maassa on nyt voimassa metsäpalovaroitus. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kasarmilla saa grillata edes aaltopellinpalasen päällä. Parvekegrillaushan on kiellettyä aina.

      Taidankin kipaista tässä K-kaupasta hakemassa parasta kasleria ja viereisestä handelista xo-flindan peltikorkilla. Salkut jätän kassuasukeille, ja hyvinhän noita näyttää menevänkin, taitaa olla arvoalueiden paras myyntiartikkeli menekistä päätellen.

    • KT-epätietoinen

      Rakennusyhtiöstä sanottiin, ettei kerrostaloihin tarvita ilmastointia/viilennystä, koska Suomessa helteitä on niin harvoin.

      No nyt tässä on kärvistelty yli neljänkymmenen asteen kämpässä jo toukokuusta asti ja tilanne senkun pahenee. Rakennusyhtiö luistaa vastuusta, taloyhtiö ei anna asentaa ilmalämpöpumppua. Asunto on asumiskelvoton.

      Miten tästä eteenpäin? Lämpöhalvaustako vain odotellaan?

    • OK-Kessu

      Täällä Kreikassa on kassuasunnoissakin ilmastoinnit ja lisäksi ikkunoiden edessä suojat ettei aurinko paahda sisään. Parvekegrillaus saattaa kyllä olla kiellettyä, mitta tuskin kiellosta kukaan välittää.

      Aijaijai, mukavaa täällä uima-altaalla. Altaassa virkistävä vesi ja lisäksi voi pulahtaa viereiseen välimereen. KPPV ja kauniit lapset pulikoivat altaassa. Illalla taas herkkuruokaa tavernassa ja jälkiruaksi ouzoa. Kyllä kelpaa, mahtavaa olla täällä. Ei näy kasarmikehveleitä eikä ördääjiä tässä 4* hotellissa. Varmaan suurin osa adiakkaista OK-taloista. Huhhuh, nyt allasbaariin Alfalle.

      • ok-maaherra

        Palasimme eilen Sveitsistä. Ei näkynyt kasarmipeijooneita sielläkään. Kotona ok-talossa oli aika kuuma sillä emme pitäneet viilennystä poissaollessamme päällä. Ilma on aika kosteaa ja poistoputkesta pystyykin nyt seuraamaan, kuinka vesi tiputtelee viemäriin ilmastoinnin ollessa toiminnassa. ai ai kun on viielän mukavaa, juuri sopivaa. Aah mikä kesä.

        Miten muuten kasarmilla, saako asumisesta pitää taukoa 7 kertaa päivässä, kuten töissä saa, jos lämpötila ylittäää 29 astetta? Menettekö silloin poikain kera ördäämään pihalle, vai haetteko uudet salkut palveluista siinä toivossa että viilentäisi edes hetkeksi?

    • ok-porho
    • KT-elämäntapaintiaani

      Melko kuumaa ollut täällä arvoalueen arvotalon arvoasunnossa. Mittari ei laske yölläkään alle 33 asteen. Läävässä on vain yksi ikkuna eikä sieltäkään tule muuta kuin kuumaa ilmaa sisään (jos laittaa postiluukkuun sanomalehden pitämään sitä auki).

      Jenkkikaappi hajosi eilen eikä enää jaksa viilentää salkkuja. Onneksi alakerran palveluista saa vielä valmiita jääpalapusseja, jotka voi laittaa kylmälaukkuun mellanpurkkien kanssa.

      Aamulla varpusparven jälkeen on pakko käydä kylmässä suihkussa mutta sekin on vaikeaa koska kylpyhuonekoppero on täynnä vanhoja salkkuja, jotka pitää ensin siirtää takaisin keittokomeron puolelle 2-levyisen hellan päälle.

      Onneksi vuokraisäntäläski lupasi tuoda uuden jääkaapin kun palaa lomiltaan, huvilaltaan Pohjois-Italiasta, syyskuussa.

      Ei huvita lähteä arvoalueen puistoihinkaan ördäämään poikain kanssa koska siellä on vielä kuumempi. Joskus lähdetään illalla 21 aikaan kun alkaa vähän viilenemään, mutta sitten kytät tulee ajamaan meidät pois metelöimästä.

      Kyllä elämä on ihanaa täällä arvoalueella.

      • KT-koi

        Täällä arvoalueen arvotalossa ryhdyttiin sanoista tekoihin ja kannettiin Reiskan, Ratto-Riitan, Ripan ja Kupan kanssa tavaroita ulos ja tehtiin olomme mukavaksi. Parvekkeiden alle on kerätty vakosamettisohva, pari keittiön jakkaraa, työpöytä, kolme vaahtomuovipatjaa, peittoja, rikkinäinen mikroaaltouuni, sähkövatkain ja muuta tarvittavaa. Kummasti tähän alkaa kertyä lisää tavaraa muiltakin arvotalon ja lähiympäristön asukeilta.

        Palvelusta haemme salkkuja ja kumoamme sisällön nopeasti kierteellä kitusiin ennen kuin ehtii lämmetä taskulämpöisestä kiehuvaksi. Harmillisesti taloyhtiö katkaisi sähköt ulkona olevista pistorasioista joten pihalle raahaamamme jääkaappi ei toimi, mutta Kuppa ja Yrjö lupasivat hoitaa käytetyn dieselgeneraattorin tuota pikaa paikalle.

        Niin että kyllä täällä kelpaa ördätä ja vedellä norttia, kuumuus tosin haittaa mutta sohvaa siirrellään aina varjon puolelle, jos sen päällä ei makaa sammuneena kovin montaa pihasissiä yhtä aikaa. Kesää on vielä jäljellä!

    • OK-Kessu

      Kessu palasi lomilta ja suoraan etätyöpaikalle tarkistamaan tilannetta. Ei tarvitse enää tässä kuussa tulla tänne levottomalle konttorille metelin keskelle. Huhhuh.

      Huomenna taas omassa viileässä työhuoneessa, aah. Rotukoira (Suomen Pystykoira) lämmittää jalkoja ja vahtii ulko-ovea herkeämättä.

      Jokon muuten kassut on viilentyneet, kun helle on hieman helpottanut? Neukkukuution betoniseinät on kyllä varmaan varastoineet melkoisen määrän lämpöä auringon paahteessa, joten voi olla että lämpötila ei heti laske, varsinkaan kun läävissä ei ole minkäänlaista ilmanvaihtoa. Ei muuta kuin joka aamu etätöihin, jos työpaikka löytyy. Osalla sitä riesaa ei tietenkään ole, vaan päivät kuluvat varpusparvien ja salkkujen parissa, mombasaa jodlaten, tahattomassa kanoonissa.

      • OK-Ruhtinas

        Ok-ruhtinas palasi myös lomilta. Tänään lähdin etätöihin, huomenna sitten kotikonttorilla taas. Onneksi töissäkin tuntuu olevan ilmastointi kunnossa, tosin onhan täällä meteliä taas mutta päivä meneekin windowsin päivityksiä hakiessa.

        Kauhujuttuja olen jo ehtinyt kuulla työpaikan kasarmikeijoilta. Yli 45 asteen lämpötiloja on mitattu asunnoissa, isoja riitoja taloyhtiöissä ja kovaa manausta siitä, miksei saa asentaa ilmalämpöpumppua.

        Kuulemma ördääminen pihanurmella on koventunut kesän aikana ja tappelut ovat jokailtaisia. Huh huh, onneksi ei tarvitse osallistua niihin kekkereihin.

      • KT-elämäntapaintiaani

        Täällä ollaan! Tänään vähän pilvistä, lämpötila vain 29,5 astetta sisällä. Läski ei ole vieläkään tuonut uutta jääkaappia, mellanit kurlataan lämpimänä.

        Työt ei kiinnosta, joten en lähde etätöihin tänäkään syksynä. Ei kukaan muukaan tutuista (Mehmet, Raibe, Ritu ja muut) käy töissä. Kelasta saadaan salkkuihin fyffeä ihan tarpeeksi, ruokaan ei mene paljoa (XTRA-lenkki maksaa 99 cnt), ja vuokraa en ole maksanut vuosiin.

        Kerätään voimia tässä sohvalla, ollut vauhdikas kesä. Ollaan oltu paljon pihalle, ei täällä sisällä voi olla, liian kuumaa. Huhhuh, kyllä täällä arvoalueella kelpaa asua.

      • KT-käki

        Ai, sinä olet tuhnu? Me varakkaat KT-asukit asumme omassa asunnossa. Tosin tuhnuja riittää tässä meidänkin talossamme, seinänaapureissa, alapuolella, yläpuolellakin. Kerrostaloissa kun asuu suurin osa vuokralaisista.

        Mutta täällä arvoalueen arvotalon omistusarvoasunnossa siis ollaan parempaa väkeä. Aijai jai, kyllä kelpaa taas laittaa läppäri oman kaksilevyisen hellan päälle ja istahtaa keittiönjakkaralle töihin, tosin esimies käski tulla etätöihin huomenna, kun epäilee ettei kotosalla töiden tekemisestä tällä helteellä tule mitään.

        Oikeassa hän onkin, eihän tässä tarvitse kuin kammata tukka niin jopa hiki lentää kaaressa. Kuuma on, joku poraa seinän takana, talo on pussitettu ulkoseinäremontin vuoksi ja joku jodlaa Mombasaa tahattomassa kaanonissa viereisellä parvekkeella, norttia samalla vetäen.

        Kunpa kello tulisi 16 niin voisi lähteä hakemaan pari salkkua alakerran palveluista. No täytyy myöntää että kiskaisin kierteellä 5 kpl taskulämpimiä mellaneita satakertaan, sen verran on heikossa kunnossa meikäläinen kaikkien näiden hellepäivien jälkeen, ettei työnteosta oikein tahdo tulla mitään. Etätöissä sitten käry käy, punaiset silmät, haiseva hengitys, tärisevät kourat.

        Illalla voisin mennä persnilesaunaan ellei se olisi remontissa.

    • K.Ahtonen

      Minäkin haluaisin kernaasti oman talon, mutta pankki ei anna lainaa tuollaisia summia ja on mahdotonta saada säästettyä mitään normaalin elämisen jälkeen. Lasten harrastukset yms. kaikki nielee ihan mielettömiä summia.

    • OK-talonisäntä

      Aivan, tuhnuttelu on yllättävän kallista, kalliimpaa kuin oman maksaminen

    • KT-suoli

      Koville ottaa töiden alkaminen loman jälkeen. Keskiviikko jo menossa, enkä vieläkään ole korjaussarjoiltani päässyt etätöihin. Kuulemma huomenna on pakko mennä tai tulee kengän kuva persuuksille. Saikuttelu ei enää kelpaa, sanoi esimies.

      Muutenkin alkaa olla hiljaista poikaa ja tyttöä. Kake on katkaisussa, Peralla on delirium, itselläkin liskojen yö takana. Hengissä kuin ihmeen kaupalla. Ratto-Riitta sentään toi pari salkkua, jos vielä viimeistä päivää juhlisi, pitää kuitenkin kurlata varovasti kierteellä ettei käänny nousukiitoon. Varpusparvella menee jo puolikin päivää, taitaa olla satakerta kovilla vaikka mietoja mellaneitahan tässä vain on kumottu tuulensuojaan. Millainen mahtaa olla Kaken olo, kun hän on raikastanut oloaan perhekossulla ja nortilla jo kolmatta kuukautta?

      Lämpötila ei ole täällä arvotalossa vieläkään laskenut alle 30 asteen. Kohta on taas uusia helteitä luvassa, eikä paksut verhot ja märkä pyyhekään auttaneet, vaan ainoastaan pahensivat tilannetta. Täytyy vissiin taas kantaa sohva pihalle, vaikka kunto on mikä on ja kavereita puuttuu muonavahvuudesta. Reiskan vaimo laittoi miehensä ulkoruokintaan jo viikko sitten, ehkä hänet löytää aaltopellinpalasen ääreltä. En kylläkään viitsisi millään pyytää auttamaan, sillä olen velkaa hänelle 3 tölkkiä mellania ja viisi norttia.

      Että tällaista täällä arvoasunnossa. Kohta jodlaan yksin Mombasan kaanonissa ja sitten Reiskaa etsimään, kyllä kelpaa, aijai jai sentään.

    • OK-Kessu

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808102201128654_u0.shtml

      Huhhuh, kyllä kassupetteriä mätkitään nyt joka suunnasta. Rotatkin ovat alkaneet tunkeutua kennostolääviin. Kuumista kennoista löytyy tietysti paljon hyvää syötävää salkkujen välistä (XTRA-lenkin kuoria, pitsanreunoja jnejne).

      Huhhuh, mitä elämää kasarmeilla pitää kestää.

      Ompas taas lämmin päivä. Onneksi OK-talossa ollut mukavan viileää kun KPPV laittoi aamulla viilennyksen päälle. Oltiin molemmat kotona, ei jaksettu lähteä etätöihin. Nyt KPPV jo viikkailee tuolla lampaantaljoja, mitäköhän on mielessä, aijaijai.

      • ok-ritari

        On näitä ollut aikaisempinakin kesinä. Tunkeutuvat arvoalueiden arvotalojen arvoasuntojen vessanpytyistä sisään, mikäli posliinin kantta ei pidetä kiinni. Kannattaa nostaa heijari pytyn reunalle varpusparvella istuessa, sillä muutoin rotta saattaa nälissään napata lihapalan.

        Ei oikein tahdo jaksaa ukkostaa täällä Helsingissä ok-alueella. Vettä vähän sataa ripsautti ja ilma on kosteaa, tai olisi kosteaa mikäli ilmalämpöpumppu ei olisi poistamassa kosteutta. En viitsi edes ajatella miten epämukavaa on kasarmilla kosteassa ilmastoimattomassa läävässä näillä keleillä. Jotkut riehuvat salkkuineen naapurihuoneistossa ja pihanurmella, vetävät norttia ja tappelevat. Mene siinä sitten etätöihin aamulla, kun olet valvonut aamuviiteen asti jodlausta kuunnellen.

        Mutta nyt grilliin tuli. Muistakaapa, että kasarmilla parvekegrillaus on ankarasti kiellettyä. Grillaisikohan tällä kertaa makkaraa, niskaa, ribsejä, kananmunia, kalaa, pekonia vaiko filettä, tai parasta grilliruokaa eli kasleria? Aijai jai, huhhuh, tämä se on elämää!

      • OK-Kessu

        Täälläkin (OK-alueella 9,5km Temppeliaukion kirkolta) viritellään grilliä valmiiksi illan grillijuhlia varten. Hiili-Weber on helppo putsata, näyttää vain hieman teräsharjaa ja valmista on. Briketit sytytetään tietysti piippusytyttimellä, ilman sytytysnestettä. Grillin välittömässä läheisyydessä on halkopino, jos tiedätte mitä tarkoitan.

        Tänään ei laiteta grilliin parasta, eli kasleria, vaan nyt ollaan perheen naisväen vaatimuksesta vegelinjalla. Grilliin menee kasviksia ja maissintähkiä, aijaijaijai.

        Arska paistaa edelleen, mutta ei ole aivan niin kuumaa kuin viikolla. Kasarmeilla betoniseinien jäähtymiseen menee vielä viikkoja, samoin kuin kuuman ja kostean sisäilman vaihtumiseen, koska ilma vaihtuu vain postiluukun kautta. OK-talossa ei tarvinne tänään napsauttaa viilennystä päälle, ilma vaihtuu muutenkin Vallox-ilmanvaihtokoneella, joka huoneessa.

        Aijaijai, hieno kesä jatkuu ja illalla juhlat, mahtavaa.

        Mainio plääni, arvon ok-kessu. Itse olen virittänyt grillin niin, että yletän lihoja käännellessäni tarkistamaan halkopinon suoruuden.

        Ai jai jai, kylläpä kelpaa. Kaupassa käydessäni havaitsin, että pahvinkeräyksen viereen oli kannettu vihreä vakosamettisohva. Omistaja oli tiessään, ehkä hän oli noutamassa salkkua kaupasta, kuka tietää.

    • KT-toukka

      Jopa oli kuuma bussimatka etätöihin, vaikka ulkona ilma on jo viilentynyt. Täällä avokonttorissa on kova meteli ja taas survottu lisää jengiä samoihin tiloihin. Ei pysty keskittymään, pomo varmaan kohta kyselee missä tulokset.

      Kyllä niin sieppaa kun ei pysty tekemään töitä kotikonttorilla. Keittiön jakkaran päällä istuminen kaksilevyisen lieden äärellä läppäri sylissä käy selän päälle. Joku kairaa seinää iskuporakoneella kuten aina, eikä naapureiden ördäys ja kiviseiniin varattu lämpö tee työntekoa yhtään siedettävämmäksi.

      Voi kuinka kadehdinkaan ok-talossa asuvia työtovereitani, joita ei etätöissä näy ja jotka kuitenkin saavat eniten aikaiseksi.

    • OK-Kessu

      Sama tiivistysprojekti menossa meidän konttorilla. Kävin viime viikolla puoli päivää yrittämässä työskentelyä, mutta ei siitä mitään tullut, joten hurautin etätyöpaikan kellarista premiumautolla omalle työhuoneelle, missä vietin loput 4,5 päivää, ja luultavasti tällä viikolla 5 päivää.

      Äsken napsautin kahviautomaatin nappulasta tuplalatten. Rotukoira (Suomen Pystykoira) seuraa isäntäänsä kuin hai laivaa ja välillä teroittaa hampaitaan tuoreeseen luuhun.

      Enää ei tarvitse käyttää viilennystä, täällä on muutenkin sopivan viileää, raikasta ja täydellisen hiljaisuuden rikkoo ainoastaan Spotifystä (premium-tili) tuleva musiikki.

      Aijaijaijai, kyllä kelpaa.

      • KT-toukka

        Johtaakohan tämä tilansäästövimma siihen, ettei etätöihin enää pääse vaikka haluaisi? Olen kuullut, että joissakin työpaikassa on pulpetteja vähemmän kuin työntekijöitä.

        Tämä on kerrostaloasukkien kannalta äärimmäisen hankala asia. Etätöihin ei mahdu, kotikonttorilla olot ovat ahtaat ja naapurissa joku jodlaa yksinkin kaanonissa mombasaa. Kuumakin on, epäergonomiset olosuhteet, palavereihin ei pysty osallistumaan jos pitää korvatulppia korvissa - kuten kerrostalossa usein täytyy tehdä.

        Huh huh, ei kateeksi käy kasarmikeijoja.

        Mutta mitäs se kaunis PPV tuolla tekeekään varaavan takan äärellä? Viikkaa lampaantaljoja! HUH! Aijai jai, se on menoa taas!

    • OK-Kessu

      Arvoisa Toukka, ei kasarmeilla ole varaavia takkoja eikä lampaantaljoja...

    • Ok-Dumari

      Tehdäänpä tässä vaiheessa pieni välitilinpäätös eroa asumismuotojen kanssa.

      OK-talollisella on
      - varaava takka
      - ilmastointi
      - viilennys
      - grillausmahdollisuus
      - premium-auto tai kaksi
      - KPPV
      - XO
      - ledit terassilla
      - päältä ajettava ruohonleikkuri
      - hiljaisuus, oma rauha
      - oma autotalli
      - mahdollisuus kotikonttorilla työskentelyyn
      - onnellinen perhe
      - Suomen pystykoira (rotukoira)

      Kerrostaloasukilla taas (on)
      - yhtiökokous (jos ei tuhnu)
      - metelöivät naapurit ja huono äänieristys
      - naapurissa vedetään norttia parvekkeella
      - korvausilma tulee postiluukun kautta
      - kesällä kuuma, talvella kylmä
      - bussipysäkki jossain 0 - 2 km päässä
      - käsi
      - varpusparvi
      - ainainen parkkipaikkaongelma jos auto
      - pakko mennä etätöihin
      - perheetön tai eroamassa
      - salkku tai useampi
      - mombasaa jodlaavat naapurit
      - parvekegrillaus ankarasti kielletty
      - v-käyrä tapissa

      On tämä vaikeaa. Kumman asumismuodon sitä valitsisi?

    • ok-ministeri

      Ai ai miten hieno ilma tänään onkaan. Kutsuimme muutamat tuttavaperheemme grilli- ja rapupeijaisiin. Onneksi kotikonttorilta voi siirtyä suoraan kokkauspuuhiin, eikä tarvitse ensin ajaa etätöistä premium-autolla kahden auton autotalliin.

      Rapuja grilliin, kirkasta lasiin ja ruotsalaisia juomalauluja hoilaamaan! Var har hon hast, jetz bin ich kärleken gevande människa, kaanonissa tottakai.

      Mutta ensin pitää valmistella. 8 polttimon kaasugrilliin reilusti sytytysnestettä ja tikku perään ja wuh, kyllä lähtee! HUH!

      Vielä viimeiset helteet nautittavana siis. Varmaan kerrostaloissakin nautitaan lämmöstä, sitähän on tänä kesänä mukavasti riittänytkin, vai kuinka?

    • OK-Kurko

      https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000002830364.html

      "Minne Mombasan laulaja Taiska katosi?" Ei ole ainakaan Mombasa kadonnut, kassualueilla sitä jodlataan joka ilta ja yö, tahattomassa kanoonissa. Huhhuh.

      Lämmintä on taas, mutta onneksi OK-talossa on viileää. Entäs kassuilla, laitetaanko taas jenkkikaapin pakastelokerosta jääpaloja roikkumaan tuulettimen eteen? Samalla avauksella tilalle muutama mellani salkusta jäähtymäään. Alakerran palveluilla on ollut hyvä kesä, sen verran vilkasta on ollut salkkujen menekki.

      No niin, lätinät sikseen ja ostamaan uusi premiumauto autokaupasta.

      • raivo_vesimäe

        Ökslätäkusimaja eli tämä poika kirjota 540 viesti itsellen ja vasta myös eli hullunkoppiin tämä kirjoitatja

    • KT-paarma

      Taitaa olla kovakuntoista porukkaa naapurissa, kun ovat jaksaneet vapusta lähtien ördätä ja tapella keskenään, sekä tietysti kiskoa norttia parvekkeella. Niin viime yönäkin, aina aamukuuteen asti.

      Aamulla sitten seitsemältä remonttireiska aloitti seinien kairaamisen iskuporakoneella. Joku istui varpusparvella tuoksun leijaillessa meille asti postiluukun korvausilman mukana. Ei kun etätöihin, ensin bussilla, sitten vaihto toiseen bussiin ja loppu 2 km kävellen.

      Nyt tuntuu siltä etten kestä täällä avokonttorissa. Kuulokkeiden alla on korvatulpat tungettuna. Sermien välissä on kerho keskustelemassa kovaan ääneen viikonlopun tekemisistään.

      Pakko olla etätöissä, sillä kotona ei pysty keskittymään.

      Huhhuh, olenkohan tehnyt elämässäni huonoja valintoja?

      • seinän.takana

        Meillä se iskuporakone kuuluu seinän takaa. Pahviseinät ja vankilomille päässyt purkaa paineitaan akkaansa. Se on melkosta poraamista ja ulinaa. Olen ajatellut soittaa poliisillekin, että kissaakohan siellä tapetaan vai mitä, mutta ei kai se mitään hyödyttäisi.

    • ok-marsalkka

      Olipa upeaa katsella ukkosta omalla terassilla. Grillissä campingit, kaunis PPV viikkasi sisällä lampaantaljoja varaavan takan äärellä.

      Aijai jai, tämä se on elämää. Rotukoira (Suomen pystykoira) vähän murahti hermostuneesti salaman iskiessä lähistölle, mutta ei muuta. Ilman muuta paras koirarotu vartiointiin ja oman kodin puolustamiseen.

      OK-talohan on oma koti kuten nimikin sanoo. Kerrostalokennosto on kasa kopperoita ihmisten säilöntää varten, ei muuta. Etätöihin pitää sieltä lähteä aamulla, ellei kuulu talon karaokejengiin.

      Huomenna kotikonttorilla, ei viitsi lähteä etätöihin, aijai huhh uh, kyllä kelpaa!

    • OK-Kessu

      Täälläkin jäätiin kotikonttorille. Aamulla kysyin itseltäni: "Lähtisinkö etätöihin?" ja vastasin: "Miksi ihmeessä". KPPV:kin jäi kotiin, omaan työhuoneeseensa. Tulee sieltä varmaan iltapäivällä alakertaan viikkailemaan lampaantaljoja varaavan takan eteen, hymyillen.

      Äsken lounaan jälkeen keitin nappulaa painamalla pitkän maitokahvin jälkiruoaksi, namnam. Rotukoira on nukkuvinaan olohuoneessa, oikeasti vahtii taloa herkeämättä.

      Aurinko paistaa, kylläpä kelpaa, aijaijaijai. Talossa ilma on raikasta ja viileää. Mites kassulla? Onko ikkunat kuivattu jo kostean yön jäljiltä? Huhhuh.

      • kt-lapamato

        Ikkunat tosiaan ovat märät täällä arvoalueen arvotalon arvoasunnossa. Talo on kerännyt kuumuutta koko kesän ja ainoa korvausilma tulee postiluukusta. Liesituulettimen kautta toki ilma vaihtuu myös asuntojen välillä. Siinä istun usein tupakoimassa ja tuhnuttelemassa ja kuuntelemassa naapuriasunnon keskusteluita. Salakuuntelusta ei ole kyse, minkäs minä sille voin että äänieristys on jätetty tekemättä.

        Aamulla varpusparvella havahduin siihen faktaan, että yhtä tölkkiä mellania kohti tarvitaan jo yksi rulla wc-paperia. Alkaa olla kokolailla vetistä tavaraa, tuumailin siinä, kuuma kesä on tehnyt tepposensa.

        Olo ei ole aikoihin ollut kaksinen, epäsiisti pitkä parta kasvaa, viikset nortinkellastamat, hampaat samoin, naapureiden koiratkaan eivät enää tule nuuhkimaan. Palveluiden äärellä asioidessa saan epäileviä katseita osakseni ja kehtasipa nuori tylleröinen jo kieltää salkun myynnin. Onneksi arvoalueella on useita palveluita joten seuraavassa palvelussa salkun hakeminen vielä onnistui. Reiska tai Ritu olisivat kyllä myöskin jelpanneet pikku korvausta vastaan.

        Tänään ollaankin kokoonnuttu aaltopellin palasen ääreen. Sohva kastui eilen läpikotaisin ukkosmyräkän aikana, joten Raiben kämpästä haettiin vielä uusi sohva vanhan viereen, jotta päästään grillailemaan ja laulamaan nuotiolauluja notskin äärellä.

        Ja kyllähän sitä hoilattiin, Mombasaa ja Elämän valttikortteja tahattomassa kaanonissa moneen kertaan.

        Nyt kuitenkin parvekkeella ördäämässä, ollaan salkkujen kanssa kokoonnuttu taas ja norttia kiskotaan tappelun ohessa. Tästä porukasta ei ensimmäinenkään mene aamulla etätöihin, se on varma se. Ei terve kroppa työtä kaipaa!

      • Ok-Kurko

        huh, huh, ai, jai, aukkoon otettiin tappia täälläkin mutta sen jälkeen kurlaus parhaalla xo-konjakilla, mitens kassulla?

    • OK-Kessu

      Kessu ajoi ilmastoidulla premiumautollaan poikkeuksellisesti etätöihin tänään. Konttorilla on remontti menossa, kauhea meteli. Joku poraa tuossa vieressä, kuuluu jopa kuulokkeiden läpi. Nyt ymmärrän miltä kassupettereistä tuntuu kun kassulla yrittäää tehdä töitä - metelissä ja ahtaudessa.
      Tämän lisäksi kennoissa vaivaa vielä nortinsavu joka leijailee liesituulettimesta sisään ja ördäys, joka kuuluu pihalta.

      Pakko siirtyä iltapäiväksi (ja loppuviikoksi) omalle kotikonttorille. Onneksi sinne on vain 10 minuutin premiumautomatka. Rotukoira (Suomen Pystykoira) ja KPPV siellä jo odottelevat. Aijaijaijai, kyllä kelpaa.

      • ok-kuningas

        Kyllähän kotikonttori on nykyajan työelämässä ihan must. Etätöissä menee hermot, avokonttorissa työtehokin on lähellä nollaa. Kassu se on etätyöpaikan kassukin, ihan kuin asuintalo, ei rauhaa ja paljon häiriötä.

      • menikö.aika.ohi
        ok-kuningas kirjoitti:

        Kyllähän kotikonttori on nykyajan työelämässä ihan must. Etätöissä menee hermot, avokonttorissa työtehokin on lähellä nollaa. Kassu se on etätyöpaikan kassukin, ihan kuin asuintalo, ei rauhaa ja paljon häiriötä.

        Pitää opiskella ja kehittää itseään ja osaamistaan, ettei joudu konttorirotaksi avokonttorin työpisteeseen nro D 13 tms. Kauppa se on mikä kannattaa.

      • kuulostaa.hyvältä
        menikö.aika.ohi kirjoitti:

        Pitää opiskella ja kehittää itseään ja osaamistaan, ettei joudu konttorirotaksi avokonttorin työpisteeseen nro D 13 tms. Kauppa se on mikä kannattaa.

        Juu myyntitykkinä asiakkaan luona on niin leppoisaa. Ja sitten kassulle "kotiin" "lepäämään".

    • nimiä.paperiin

      Ei taida olla osto pelkästään halusta kiinni, pelkään että rahasta. Pk-seudulla (Hel, Esp, Van, Sip, Kirk) on yli 1100 ok-taloa nytkin myynnissä, pari- ja erillistalot päälle.

    • ok-kamreeri

      Alkaa syksy tulla, mutta missä viipyy -70% ALE? OK-taloista PK-seudulla saa maksaa aina vain enemmän. Noususuhdanne näkyy, kassulle ei enää haluta, eikä oikeastaan ole koskaan haluttukaan, mutta kun on ollut rahasta kiinni.

      Mikä on nytkin grillaillessa parasta lihaa eli kasleria. KPPV taittelee lampaantaljoja varaavan takan äärellä, kauniit lapset jo nukkumassa, isäntä käy tarkistamassa halkopinon ja kohta jo rallatellaan kauniin PPV:n kera hetekan jousia ranskalaisen masurkan tahdissa. Aijai jai!

      Mutta mitenkäs kassulla on syksy lähtenyt käyntiin? Alkaako olla hiljaista poikaa naapurissa? Sitkeimmät tietysi jodlaavat ympäri vuoden, mutta amatööreillä alkaa olla tämän kesän osalta paukut lopussa.. Vaan eipä aikaakaan niin alkaa taas tuttu jengi kokoontua parvekkeelle norttia vetämään, laulamaan, tappelemaan salkuista ja ulvomaan kuuta juuri silloin kuin pitäisi nukkua ja lähteä aamulla etätöihin.

      • KT-elämäntapaintiaani

        Kiitos kysymästä, samaa vanhaa. Aamu alkaa aina varpusparvella, sen jälkeen klo 9 palveluihin hakemaan salkku tai pari. Etätöissä ei käydä edelleenkään, tekemistä riittää muutenkin. Tänäänkin aloitellaan viikonlopun viettoa, ensin pitää kerätä voimia flyyssisohvalla parin salkkulämpimän mellanin kera.

        Iltapäivällä Ritu, Mehmet ja Raibe lupasivat tulla käymään - varmaan illemmalla availlaan ääntä Mombasan tahdissa, tahattomassa kanoonissa. Alkaa olla ilma viilentynyt, ei enää viihdytä Raiben sohvalla, joka on tuossa parvekkeen alla. Sisällä on nyt melko sopiva lämpötila, talvella sitten taas palellaan. Nortin kiskominen sisällä meinaa vaan kellastuttaa tapetit, entisestään jos mahdollista.

        Huhhuh, melko rankkaa elämä on, mutta me ollaan vapaita hei! Mites siellä OK-talossa?

      • ei.pahalla.mutta

        "Ok-talossa" näköjään samaa päivästä ja vuodesta toiseen. Mitä jos kokeilisit sitä akttivimallia, voisi tuoda helpotusta.

      • KT-apassi
        KT-elämäntapaintiaani kirjoitti:

        Kiitos kysymästä, samaa vanhaa. Aamu alkaa aina varpusparvella, sen jälkeen klo 9 palveluihin hakemaan salkku tai pari. Etätöissä ei käydä edelleenkään, tekemistä riittää muutenkin. Tänäänkin aloitellaan viikonlopun viettoa, ensin pitää kerätä voimia flyyssisohvalla parin salkkulämpimän mellanin kera.

        Iltapäivällä Ritu, Mehmet ja Raibe lupasivat tulla käymään - varmaan illemmalla availlaan ääntä Mombasan tahdissa, tahattomassa kanoonissa. Alkaa olla ilma viilentynyt, ei enää viihdytä Raiben sohvalla, joka on tuossa parvekkeen alla. Sisällä on nyt melko sopiva lämpötila, talvella sitten taas palellaan. Nortin kiskominen sisällä meinaa vaan kellastuttaa tapetit, entisestään jos mahdollista.

        Huhhuh, melko rankkaa elämä on, mutta me ollaan vapaita hei! Mites siellä OK-talossa?

        Hyvin olet asiasi järjestänyt!

        Meillä virittäydytään myös täällä arvoalueen arvotalossa viikonlopun viettoon. Raili parsi Reiskan farkkutakin jälleen kuntoon, mistä kiitokseksi Reiska kävi ostamassa ylimääräisen salkun palveluista. Reiskan lookki onkin svägi: rasvainen takatukka, edestä kalju, farkkutakki, dressmannin farkkuhousut, valkoiset tennissukat sekä mustat postmodernit nahkakengät, joiden pohjissa samanlaiset reiät kuin Hessu Hopolla. Raitakauluspaidan vasemmassa taskussa tyhjä norttiaski ja oikeassa Aroma-toppa ja sätkäpaperia. Persvalko vilkkuu kaupunkilaisittain ja askelta otetaan reippaasti kaksi sivulle ja yksi eteen.

        Täälläkin flyyshisoffalla istutaan. Sohvassa on nappiverhoilu sekä ruskeat ralliraidat, flyyshi sekä soffan sisusta on metaanilla marinoitu ja tyynyjen välistä kurkistaa kakkakepponen. Siinä istutaan vierekkäin, aina välillä joku nousee ja sitten painitaan. Lopuksi yleensä jodlataan Mombasaa tai Elämän hanttikortteja, kumpi nyt muistetaankaan ennen kuin unohdetaan jopa omat nimemme. Voi pojat kuinka mellania kaadetaankaan kierteellä kurkkuun, ei taitaisi lääkäri tykätä näkemästään, kun ei tietäisi että täällä arvoalueella vatsalaukutkin on tehty ruostumattomasta teräksestä! Tosin suolisto huutaa jo hoosiannaa aamuisin, jolloin varpusparvella ollaan vähän hiljaisempaa poikaa ja tyttöä. Tai ainakin suustaan hiljaisempaa.

        Illat alkavat tietysti jo viilentyä, jolloin kannetaan sohva arvoasuntoon ja ehkä jo ensi yönä ryhmittäydytään parvekkeelle järjestämään ylimääräistä yhtiökokousta. Sitä ennen kuitenkin lämmitetään Xtra-lenkki aaltopellinpalasen päällä yhtiön grillauspaikalla, sillä parvekegrillaushan on kerrostalossa ankarasti kiellettyä.

        Kas, Pera antaa tulta kultaisella Bronson-sytkärillään. Näin paremmissa piireissä arvoalueella Helsingissä!

      • huvittaa_muakin
        KT-apassi kirjoitti:

        Pöljä Kustaa jaksaa ulostaa palstalla yksinpuheluaan:D: taitaa olla sama pukamamaakari joka kirjoittanut itselleen 300 viestä:D..
        Etätyö:D, heh sehän tehdään kotona mutta mitäs laitosasukki siitä säätää:D:::, helppoa se on elämä jollakin, pullaa ja peräpesua riittää ja Ok, heh, :D:
        Näkis näitä!!

      • kaukaajaläheltä
        huvittaa_muakin kirjoitti:

        Pöljä Kustaa jaksaa ulostaa palstalla yksinpuheluaan:D: taitaa olla sama pukamamaakari joka kirjoittanut itselleen 300 viestä:D..
        Etätyö:D, heh sehän tehdään kotona mutta mitäs laitosasukki siitä säätää:D:::, helppoa se on elämä jollakin, pullaa ja peräpesua riittää ja Ok, heh, :D:
        Näkis näitä!!

        Mikä ongelma tädillä? etkö ole saanut perästä sisään? Kaikkihan tietää nämä Ok-kirjoitukset ovat palstojen parasta huumoriantia eikä niitä kukaan todesta ota paitsi tampooni täti.
        Antaa pojan heittää on kirjailijaan ainesta aika lähellä Juhis V:n tasoa eli korkealla ja parhaat naurut saa näistä etätyö ja ok-jutuista ja sarkasmia se on kun etätyö on käännetty väärinpäin ja se ok-asuminen..
        Pistähän pikkupöksyt jalkaasi ja ole täti itsesi paras rakastaja niin mekin ollaan kun näitä luetaan.

    • en.halua.ikinä

      Mieluummin minä istun täältä 7 krs. 6 neliön lasitetulla parvekkeella ja katselen avoimia ja komeita maisemia, vettäkin vähän näkyy, kuin istun mehiläisten ja hyttysten kiusaamana 400 neliön tontille rakennetun ok-talon pieneltä maaterassilta naapuritalojen seiniä ja/tai parin metrin päässä olevaa pensas/lankkuaitaa.

      • nää.on.niin.hyviä

        Mmmpph... bubu...mmmph...AAH! BUBUBUBAAAH HAH HAH HAA, en enää kestänyt, anteeksi. Juu niin tietysti, niin tietysti! Enhän minä edes haluaisi asua ok-talossa!

        HAHAHAHAHAH AAAH! Päivän paras!

    • totuus.tarua.ihmeellise

      Moni ok-asukki ei tiedäkään, että kaikki nämä tarinat kassulla ördäämisestä ja ryyppäämisestä ovat täyttä totta.

      Äsken kävin Helsingin kantakaupungin eräässä talossa, jonka sisäpihalle oli kannettu juurikin sohva. Sisälle asti kuului sohvan seurueesta seuraava lause: "Pera, maksa velkas!". Ja perään hirveä aggressiivinen örinä ja huuto.

      Emmekä olleet Kalliossa.

    • OK-Kessu

      Huhhuh, täällä ollaan, etätöissä. Ahtaalla konttorilla on edelleen remontti menossa, meteliä ja sotkua riittää. Yritys tiivistää konttoria ja yrittää saada enemmän ihmisiä mahtumaan pienempään tilaan.

      Kävin äsken kerroksen saniteettitiloissa ja löysin pöntöstä vauhtiraitayllätyksen. Joku kassupetteri oli sen tietysti sen sinne jättänyt. Kassulla kun ei siivota jälkiä eikä tehdä itse mitään loppuun asti.

      Pakko olla loppuviikko kotikonttorilla...

      • KAKSIMIELELLE

        OK_KESSULLE; HAUSKOJA OVAT ETÄTYÖ JA MUUT VESSAJUTTUSI VAIKKA SELKEÄSTI JAKOMIELITAUTINEN OLETKIN EI SE MINUA HAITTAA, JATKA VAAN SAAT JATKETTA.

      • ok-ruhtinas

        Etätyöpaikka onkin eräänlainen kassusimulaattori. Tosin sieltä puuttuvat ördääjät ja jodlaajat, norttiakaan ei saa enää kiskoa kuin takapihan haisevassa nurkkauksessa, johon kasarmikeijot sitkeästi kokoontuvat oli kesä tai talvi.

        Ajatella, että vielä 1990-luvulla monilla etätyöpaikoilla sai polttaa sisällä. Enää tällaista käytöstä ei sallita kuin kerrostaloasunnoissa, missä parveketupakointia pidetään yhäkin ihmisoikeusasiana.

        Itsekin tulin tänään etätöihin, mutta loppuviikolla premium-auto saa pysyä tallissa. Ei ole järkeä tässä nykyisessä työelämässä. Milloinkohan sitä huomataan että työteho avokonttoreissa on lähellä nollaa? Työnantajan onneksi sentään on vielä ok-asukkeja, jotka pystyvät työskentelemään 110%:n teholla omassa ilmastoidussa ja tilavassa työhuoneessa ok-talossaan.

        Lupasivat muuten kostean kuumaa hellettä loppuviikoksi. Kassulla päästään vielä kerran nautiskelemaan kuumista ja hikisistä öistä, ikkuna auki koetetaan nukkua talon turjakkeiden riehuessa seinänaapurissa ja parvekkeella salkkujensa kanssa.

    • taastääjannu

      Kävit sitten pervo pöntössä lipaisemassa on sulla haaveet siellä kasarmissa missä asut on yhteinen wc käytävässä.
      Etätyö heh, olet keksinyt uuden termin yksinjutteluusi:D:

    • KT-elämäntapaintiaani

      Hehhee, silloin kun vielä kävin etätöissä, tein jäynää työpaikan OK-asukeille. Kävin heti aamusta toiletissa varpusparvella ja "unohdin" vetää vessan. Voi sitä huutoa kun OK-isännät menivät asioimaan sen jälkeen :-) OK-taloissa on ilmeisesti totuttu siistimpiin vessoihin (joita voi olla enemmän kuin yksi asunnossa)...

      Enää ei etätyöt häiritse. Tänäänkin on kerätty voimia flyyssisohvalla viikonlopun jäljiltä. Jouduin rappukäytävässä hetken puhaltelemaan aamulla kun kävin palveluissa hakemassa salkun. Sen verran otti voimille viikonlopun riennot, jossa oltiin poikain kanssa. Huhhuh.

      • luomua.nääs

        "OK-taloissa on ilmeisesti totuttu siistimpiin vessoihin"
        Kyllä me ok-ruhtinaat käymme ripulipaskalla kukkapenkissä ja kusella omenapuun juurella.
        Vesi- ja jätevesimaksut on niin suuret.

      • kt-leidi

        Minä käyn vielä töissä, mutta työnantaja on kieltänyt kotikonttorilla työskentelyn. Hän perustelee asiaa sillä, että kotonani ei ole ergonomista työtilaa, vaan joudun istumaan keittiön jakkaralla kaksilevyisen hellan ääressä ilman ulkoista näyttöä ja näppäimistöä. Kerran hän myös oli mukana nettipalaverissa, jota - myönnän sen nyt - häirittiin poraamisella, tappelun äänillä ja joikaamisella naapureideni toimesta.

        Pidän epäreiluna sitä, että ainoastaan ok-asukit voivat työskennellä kotikonttorilla ja me kt-asukit joudumme käymään etätöissä 5 päivää viikossa. Ammattiliittoni ei aio puuttua asiaan, vaan sanoo että työnantaja saa päättää kuka tekee etätöitä ja kuka on kotikonttorilla.

        Väsyttääkin, ensin valvottu yö (jodlaus, tappelu, ördäys, karaoke), sitten yli tunnin työmatka kuumassa sporassa ja dösässä, kakofoninen meteli etätöissä, kohta pitäisi sitten lähteä odottelemaan tulikuumaa dösää vilkkaan tien varteen. Kun vielä tietää että kotona omasta rauhasta ei ole tietoakaan, niin syöhän tämä naista.

        Kotitalon pihalla sitten näkyy ensimmäisenä flyysisoffa jossa örveltävät arvotalomme toimettomat elämäntapaintiaanit. Alaoven ikkuna on rikottu, hissi on jumissa eikä portaissa jo kolmatta kuukautta kurkistava kakkakepponen jaksa hymyilyttää. Mutta pakkohan tässä on jaksaa. Voi kunpa jostain tulisi ok-urho valkoisella ratsullaan, nostaisi lihaksikkaalla käsivarrellaan minut satulaan ja kertoisi että 50-vuotinen paha uni on nyt lopussa. Tulethan vaimokseni jos nuorennan sinua 30 vuotta, jatkaisi hän vielä.

        Taitaa kuitenkin olla todennäköisempää, että jonain päivänä annan periksi ja istun itsekin sohvalle haettuani ensin salkun ja norttiaskin palveluista.

    • pankkiin.mars

      Siitä vaan haluja toteuttamaan. Helsingistä saa jo pienen tontin 200000-300000 eurolla ja siihen kivan unelmatalon 350000-400000 eurolla

    • OK-Kessu

      Kun ajoin äsken premium-autollani 10 minuutin matkan kotiin OK-taloon etätyöpaikalta, huomasin auton mittarista että lämpö on noussut taas lähes hellelukemiin. Kassuasukkaita näkyi runsain mitoin siristelemässä silmiä bussipysäkeillä. Siellä he riisuivat takkejaan tuskanhiki otsalla odottamassa kuumaa, täyttä bussia, jonka ilmastointilaite on rikki.

      Bussissa seisoessa käy varmaan mielessä että kotona kassullakin on taas kuumaa ja tunkkaista. Parvekkeen oven ja -lasien auki pitäminen on mahdotonta koska naapurissa kiskotaan norttia ketjussa ja korkataan salkkujen sisältöä ja ördätään. Kennoon ei ilma vaihdu muualta kuin postiluukusta (josta tuoksuu oksennus, ruoankäry ja kakkakepponen).

      Jaahas, nyt ollaan perillä OK-talossa, eikun terassien ovet auki ja viettämään hienoa kesäiltaa isolle pihamaalle. Rotukoirakin (Suomen Pystykoira) haluaa kohta iltalenkille.

      • KT-elämäntapa-apassi

        No niin, ok-kessu jäi kiinni tietämättömyydestä! Häh hähä hää, sainpas sinut housut kintuissa!

        Suomessa ei nimittäin lähi- ja seutuliikenteen busseissa ole lainkaan ilmastointia, joka voisi olla rikki! Täällä nimittäin bussiyhtiöt ovat todenneet, ettei ilmastointia tarvita kun ollaan niin pohjoinen ja kylmä maa. Koska näkemäsi henkilöt olivat bussipysäkillä, he eivät käyttäneet kaukoliikenteen linjoja, joista aivan uusimpiin voi olla asennettu ilmastointi, joka on aina rikki tai sitä ei käytetä, koska nostaa polttoaineen kulutusta litralla.

        Miten nyt suu pannaan? Kuka sai viimeisen sanan?

      • BBBBBBBBBRINTTI

        ÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅ

    • neonnäitärappanoita

      O-kessu ym eli vähäpoika se vaihtaa nimeä kuin kameolontti, vähäpoika, vähäjärkisen äidin ja tuntemattoman jätkän jätös ja jonkinlainen sukupuoleton ristisiitos se jaksaa keskustella olemattomasta omakotitalostaan ja omasta alapäästään.

    • KUTELINVEIVAAJAT
    • OK-Kessu

      Aivan, Kessu matkustaa harvoin julkisilla. Kuumaa ja kosteaa saattaa olla silti taas tänäänkin iltapäiväruuhkassa?

      Tähän aikaan vuodesta kassuasunnoissakin on kosteaa joka aamu. Sisäilma, joka ei vaihdu kuin postiluukun kautta, tiivistyy aamuisin kylmiin ikkunaruutuihin.

      Uusissa OK-taloissa ei ole tätä ongelmaa, koska niissä on tehokkaat ilmanvaihtokoneet. Joka asuinhuoneessa on raitisilmaventtiili, josta tulee tuoretta ulkoilmaa sisään ja keittiössä ja saniteettitiloissa on taas venttiili joka imee asunnosta ilmaa pois. Näin raikas ilma kiertää talossa koko ajan. Aijaijaijai, kyllä kelpaa.

      • KT-spyttande

        Täällä poikain kera bamlattiin, että miksi naapurit valittavat rappukäytävän tupakansavusta, kun korvausilmanhan pitäisi kulkea postiluukusta sisäänpäin? Mistä norttimme vieno parfymoitu aromi voi päästä portaikkoon? Voiko se kiertää parvekkeiden kautta?

        Itse emme paljoa haista, kun röökaamme itse kaiket päivät paitsi aamuisin, jolloin varpusparvella istuskelu hoitaa arvotalomme parfymoinnin. Silloin ei vielä uskaltaisi sytyttää, saattaisi ensinnäkin räjähtää ja toiseksi olo ei ole herkuimmillaan juuri herättyä. Ensin aamurituaalien jälkeen pitää koettaa nenästä kiinni pitäen saada ensimmäinen mellani satakertaan, minkä jälkeen ehkä on vielä toinen jäljellä jenkkikaapissa, minkä voimalla sitten ehkä jaksaakin raahautua alakerran palveluiden äärelle kun kerran kaupungissa ollaan.

        Huh huh, välillä ottaa oikein työstä kaikkien palveluiden hyödyntäminen. Alakerran vastapäisen palvelun kyyppari kyseli, jotta koskas se fattan maksupäivä onkaan, kun on niin hiljaista. Kerroin sen olevan torstaina ja pyysin jatkamaan pitkää piikkiä niin että voidaan sinnitellä sinne asti. Hiljaistahan siellä tosiaan oli. Tiskin takana takana oli kymppi, kassassa kymppi ja tällä puolella tiskiä nolla. Niillä numeroilla tuskin lähtee suomi nousuun vielä tämän syksyn aikana, pohdin siinä palelun flyyshisoffalla istuessani ja norttia tuprutellessani. Ei ihme että isäntä siirsi karaokeillan suosiolla torstaiksi.

        Näin siis Helsingin arvoalueen arvotalon alakerran palvelussa, aijai, kyllä kelpaa!

    • Transit2-5TD

      Näissä omakotitaloissa on se paha että niistä suurimmassa osassa on painovoimainen ilmanvaihto eli paska haisee ja radon kulkee, uudemmissa rivi ja kerrostaloissa on ilmanvaihto omalla koneella ja joka huoneessa ilmantulo lämmöntalteenotolla ja poisto keittiö, sauna/pesutilat.
      Omakotitalo sopii vaatimattomaan asumiseen, paljonhan niitä on poltettukin kun hometta täynnä mutta suuri osapystyssä kun ei voi....
      Ok-kessu asuu vanhassa painovoimaisessa kerrostalossa ja tuulettaa postiluukun kautta, vessakin on yhteinen, pitäähän transulla olla haaveet ei siinä mitään, eikä kessu mikään transit mies ole transumies kyllä mutta se on tätä päivää.
      Oletko kessu koittanut julkaista noita munansaannoksiasi?

      • > radon kulkee

        Sehän on hyvä, jos kulkee. Huonoin tilanne on se, että se jää sisään...

        > joka huoneessa ilmantulo lämmöntalteenotolla

        Se on kyllä jo luksusta. Meillä on omakotitalossa vain yksi ilmanvaihtoyksikkö, jossa LTO. En kyllä heti ymmärrä, mitä hyötyä huonekohtaisesta LTO:sta olisi, mutta kaipa siitä jotain sitten on, jos niitä kerran tehdään.

        Mitenkä tuo LTO muuten toimii pelkästä tuloilmasta? Yleensä se on yhteydessä poistoilmaan...

      • Terkkuja.Aurinkolahteen

        Mogako siellä huutelee? Varmaan kolmekymmentä kirjoitusvirhettä noin lyhyessä tekstissä, saavutus se on sekin.

      • erkkison
        Terkkuja.Aurinkolahteen kirjoitti:

        Mogako siellä huutelee? Varmaan kolmekymmentä kirjoitusvirhettä noin lyhyessä tekstissä, saavutus se on sekin.

        Kuka on MOGA? Tarkoitatko The Rattia? No ilmankos ja taisit jäädä kiinni housut nilkoissa eli tämä Moga/Rat ym OK- Kessu kirjoittanut nämä kaikki viestit.
        _Elämä on ja hanki sinä Moga eli Rat elämä siellä Aurinkolahdessa jos se mokutus sinulle kelpaa, heh....

    • OK-Kessu

      KPPV oli tehokas viikonloppuna ja siivosi kahden auton katoksen yhteydessä olevan varastomme (lisäksi kiinteistöllä on vielä pari-kolme muuta varastoa). Nyt sinne mahtuu hienosti kaikki tavarat: maantiepyörä (italialainen), pari muuta polkupyörää, kahden auton renkaat, moottorisaha, puutarhavälineet, lehtipuhallin, pensasleikkuri, 6-7 laskettelusukset ja murtsikat, 5-7 luistimet, 6 laskettelumonot ja kypärät, pulkat, kaikki työkalut, ruuvinväännin, pistosaha, teltta, makuupussit, joulukuusenjalka, ruohonleikurin bensa, moottorisahan bensa ja öljy, auton välineet ja lumiharjat, jnejnejnejne, ja tilaa jäi vielä ruhtinaallisesti. Kyllä kelpaa.

      Missä kassuasunnoissa säilytetään nämä tavarat?

      • ok-lääninherra

        Kassulla polkupyörä raahataan kerroksiin ja viedään olohuoneeseen. Muussa tapauksessa se varastetaan tai rikotaan vielä samana päivänä.

        Muita varusteita ei tarvita, sillä kasarmilla lähtökohtaisesti asutaan siksi, ettei vain tarvitsisi tehdä itse mitään.

      • KT-elämäntapaintiaani

        Lääninherra on asian ytimessä. Ja jos vaikka jääkaappi hajoaa, ei tarvita kuin soitto läskille ja uusi tulee tilalle! Mahtavaa!!

        Eikä olisi kyllä aikaakaan mihinkään ylimääräiseen. Aamulla nukutaan klo 8.55 asti, jolloin herätään varpusparvelle. Sieltä suoraan alakerran palveluihin, josta salkut. Sen jälkeen onkin kiire tyhjentää salkut ennen kuin mombasan jodlaus alkaa, silloin jo ollaan tahattomassa kanoonissa.

        Näin ne päivät kuluu, kiirettä pitää täällä.

      • eikö.tontille.mahdu

        Miksei kahden auton talli ja iso varasto?

      • Ok-lääninherra
        eikö.tontille.mahdu kirjoitti:

        Miksei kahden auton talli ja iso varasto?

        OK-lääninherralla on kahden auton talli ja kaksi isoa varastoa sekä vielä lisäksi biljardihuone autotallin takana olevassa tilassa. Biljardihuoneessa on jääkaappi ja hyvät audiolaitteet sekä videotykki ja tottakai baaritiski. Siellä aina joskus, kun ok-lääninherra kutsuu vieraita, otetaan poikain kanssa pienet alkulähdöt. Joskus siellä viihtyy aivan itsekseekin, kun haluaa olla rauhassa.

        Mutta mitenkäs kassulla tällaiset perheenpään "omat tilat" on järjestetty? Onko aamun varpusparvi ainoa yksityinen ja silloinkin oven takana jono?

        Mutta nyt rotukoiran (Suomen pystykoira) kanssa lenkille ja sitten grilliin tuli. Aijai, jai huhhhuh.

      • KT-elämäntapaintiaani

        Olisipa tuollainen tila täällä kassullakin.... Siellä voisi poikain kanssa tyhjennellä salkkuja ja viritellä karaokelaitteisiin Mombasaa ja Elämän Hanttikortteja. Tyhjille salkuillekin on varmaan enemmän tilaa kuin täällä kassulla. Täällä ne kerääntyy keittokomeroon (ei pääse millään istumaan läppärin kanssa 2-levyisen hellan ääreen) ja kylpyhuoneeseen suihkun kohdalle (juuri ja juuri pääsee aamulla ryömimään ohi varpusparvelle). Mahtuuko sinne oikein flyyssisohvakin jossa voisi istuskella ja päästellä metaanipaukkuja ja kerätä voimia?

        Aijaijaijai, kyllä varmaan kelpaa...

    • OK-Kessu

      Etätöissä taas! Jälleen joku kassupetteri on jättänyt haisevan varpusparven konttorin toilettiin. Taitaa olla kesän jäljilta rahat lopussa kun ei ole varaa ostaa kassulle vessapaperia. Luultavasti melko tuskallista pidätellä koko kuuma ja hikinen bussi-, metro- ja spåramatka, ennen kuin pääsee etätyöpaikan saniteettitiloihin tyhjentämään pakottava suoli. Huhhuh.

      Huomenna kotikonttorilla, aah.

    • 90734033

      Ihmisten määrä vaan kasvaa ja kasvaa loputtomasti. Silti jokaiselle pitäisi olla oma talo ja omat maat. Miten tämä on edes toteutettavissa?
      Valitettavasti kun te ihmiset vaan pyöräyttelette loputtomasti muksuja, elintaso huononee.
      Pilvenpiirtäjät ovat tulevaisuuden arkiasunto.

      Toinen huomionarvoinen seikka on se, että puolet ihmisistä eivät ole kykeneviä huoltamaan omakotitaloa. Se vaatii harrastushenkeä.

      • KT-peräpukama

        Entäs varpusparvet, salkut, mombasa, nortti ja flyyssisohva?

    • putaanpullapojat

      Aloittajan rotanpaska haisee ja vielä useampi rekattu nicci, ratti suorana!!

      • litsari

        Näinhän se on tosin tuolla ratilla ei taida olla suorana vaikkakin suoro kourassa mutta lerppana heittää näitä ok-juttuja ihan itselleen.

      • taakanjakoa
        litsari kirjoitti:

        Näinhän se on tosin tuolla ratilla ei taida olla suorana vaikkakin suoro kourassa mutta lerppana heittää näitä ok-juttuja ihan itselleen.

        Repesin:D: D:, Aikas Hyvä:D:

    • kt-living.habit.indian

      Se on sitten perjantai! Eipä sillä, että olisi mitään eroa muihin viikonpäiviin, mutta jostain nuoruusvuosilta on jäänyt sellainen fiilis että viikonloppuna kuuluu juhlia enemmän.

      Juhlaa on jo riittänyt vapusta alkaen, nimittäin vapusta 1988. Onneksi nykyään on salkut ja tölkit, ennen kun mellaneissa oli kruunukorkit niin hampaillahan niitä tuli auottua, minkä seurauksena suussa ei ole kuin pari tynkää jäljellä.

      Reiska kävi jo hakemassa Xtra-lenkit iltaa varten, Ritun kanssa haettiin virolaiselta Reinarilta pakusta kokonainen lavallinen salkkuja nokkakärryillä kerroksiin. On parempi ostaa kerralla enemmän, niin Reinar myöntää tukkualennuksen.

      Eli on juhlan paikka! Emme aloita kuitenkaan vielä, sillä työmuurahaiset ovat etätöissään, eikä ördäämisemme aiheuttaisi toivottua paheksuntaa. Siksi käynnistellään konetta pikkuhiljaa alakerran palveluissa. Kun työväestö palaa etätöistään kotiin, niin täällä Raiben kämpillä käännetään karaokelaitteiston nupit kaakkoon, eikä aikaakaan kun Mombasa jo raikaa kennoissa. Ribe on taitava kaveri, hän osaa laulaa ilman nuottikirjaa Mombasan kaanonissa yksin. Sitä joskus on käyneet ambulanssimiehetkin todistamassa saatuaan väärän hälytyksen.

      Työmiehen lauantai, Elämän hanttikortit, Kulkurin valssi, Rappiolla, näitä joikataan tahattomassa kaanonissa ohratuotteita maistellen ja norttia vedellen. Osaketaloissa on se hyvä puoli, että asukkaiden häätäminen on lähes mahdotonta. Mitään estettä reippaalle ördäämiselle ei ole, kunhan muistamme että parvekegrillaus on ankarasti kiellettyä. Siitä seuraa häätö kolmannella.

      Kyllä kelpaa arvoalueen arvotalon arvoasunnossa elellessä!

      • kt-ameeba

        Täällä myös salkku, Xtra, aaltopellinpalanen, nortti, varpusparvi ja karaokelaitteisto! Aurinko paistaa arvotalon parvekkeelle, tästä ne juhlat käynnistyvät! Hölökyn kölökyn!

    • ok-luutnantti

      Tulinpa tänään viikonloppureissultani suoraan etätöihin Länsiväylää pitkin. Se oli virhe, olisi pitänyt kiertää ihan muualta ja ajaa vaikka 50 km ylimääräistä.

      Kantakaupungin arvoalueiden liikenne seisoo.

      On siinä urbaanilla elämäntapaintiaanilla sietämistä, kun jokapäiväinen etätyömatka kestää pari tuntia suuntaansa. Ehkä alakerran palveluiden käyttäminen on kaiken sen vaivan ja harmituksen arvoista. Etätöistä tullessa salkku kainaloon tai kaljalle baariin.

      Tämän extreme-kokemuksen jälkeen osaan arvostaa entistä enemmän kotikonttorin tilavaa ja ergonomista työhuonetta, toimivaa ilmastointia, täydellistä rauhaa ja hiljaisuutta ja kaikkea sitä mukavuutta, joka asiaan liittyy. Sääli että kerrostalossa kotona työskentely on vaikeaa ellei mahdotonta metelin, ahtauden ja huonon ergonomian vuoksi.

    • oikeasti_omakotitalo

      VOI sinua pikku kusisammio, kova olet kirjoitelemaan jne... jne...

    • OK-Kessu

      Etätöissä taas! Hermot riekaleina...

      Kävin äsken etätyöpaikan toiletissa. Kopista, joka vapautui, tuli ulos kassupetteri, joka luultavasti asuu hienon arvoalueen arvotalon arvoasunnossa. Kun nostin pöntön kannen ylös, varmistui, että hän oli myös tuhnu. Pöntöstä löytyi kunnon jarrutusjäljet.

      Kassullahan ei tarvitse itse tehdä mitään, joten ei etätyöpaikallakaan sitten tehdä. Tuhnu odotti varmaan että vuokraisäntäläski tulee siivoamaan jäljet.

      • ok-herttua

        Mistä tiedät, että kyseessä oli tuhnu? Kassullahan myös arvoasuntojen omistajat - eli oikeammin hallintaoikeuden omaavat - perustelevat luukuttamistaan laiskana olon helppoudella.

        Kassulla kun ei tarvitse tehdä itse mitään. Eikä edes saa, ei vaikka omistaisikin sarjan osakkeita, jolla asuntoa voi hallita mutta ei omistaa.

        Monen kassuttelijan tunnistaa kyllä pokaalin ralliraidoista. He koettavat ajoittaa etätöihin menemisen siten, että varpusparven voi heittää työajalla, jolloin jälkiä ei tarvitse siivota ja saa vielä palkkaakin istunnosta. Niin että sikäli olet oikeilla jäljillä, voi toki olla että kyseessä oli kuin olikin tuhnu, mutta tästä ei ole pitäviä todisteita.

        Tuhnuja on nykyään niin paljon, että kaikkia kasarmeja voi hyvällä syyllä sanoa vuokrataloiksi. Mitä todennäköisemmin seinänaapurissa tuhnutellaan ja saattaapa yläkerrassa rellestää airbnb-tuhnuparvi joka vielä tuo yhtiöön luteet tullessaan. Siinä sitä on arvoasunnon ostaneella miettimisen aihetta, kun herää yöllä toivottomaan kutinaan ja parvekkeelta kuuluvaan mombasan joikaukseen.

      • OK-Kessu

        Hyviä pointteja. Tuhnun tunnistaa siitä, että tuhnu on vieläkin laiskempi kuin normi omistuskassuttelija (joka omistaa siis vain asumisoikeuden, ei seiniä). Jos vaikka jääkaappi hajoaa, tuhnu soittaa vaan läskille, joka kantaa uuden jääkaapin tilalle ja asentaa sen paikoilleen. Ei-tuhnu-kassutteija joutuu vaivautumaan itse ostamaan jääkaapin ja tilaamaan sille asentajan laittamaan sen paikoilleen (=töpselin seinään).

        Kessu joutui käymään taas etätöissä tänään. Ja taas kerran oli joku kassupetteri (joka oli eilen tyhjentänyt salkun ja aamulla bussissa/metrossa/spårassa sulkijalihastaan tuskissaan pidätellen päässyt etätyöpaikalle) vääntänyt varpusparvet pönttöön. Makea varpusparven tuoksu leijaili sanitettitiloissa koko aamupäivän.

        Onneksi loppuviikon saa viettää kotikonttorilla. KPPV:kin lupasi olla (tuolla jo viikkailee lampaantaljoja...).

      • elatinok

        Öpelihomppelipöpläätassamajutujapyyhkiäperäaukotaööööööööö

    • OK-Kessu

      Melko pitkä ketju tämä, ei onnistu enää lukea kännykällä.

      Kokeillaampas tehdä uusi ketju, ja poistaako ketjujen poistattelija sen heti.

      Kessu tekee, hold on.

    • ok-ruhtinas

      Jaha, aivan kuten ok-kessu pelkäsikin, palstan kateellinen kasarmikeijo on poistattanut ketjun jatkon. Sellaista se on kassulla, tulee katkeraksi ja kaunaiseksi ja jää pahaan vihan kierteeseen.

      • OK-Kessu

        Näin on, ei täällä sallita asiallisia keskusteluja. Tästäkin aiheesta on vielä monta asiaa puimatta.

        Kennostokeijolla oli varmaankin varpusparvi pakottamassa ulos alapäästä ja paha olo iski kun piti poistattaa ketju. Toinen vaihtoehto on että palstan moderaattori on myös kassupetteri tai tuhnu, eikä kestä lukea enempää kuvauksia OK-taloelämän ihanuuksista.

        No, joka tapauksessa on viikonlopppu tulossa ja täällä ollaan, kotikonttorilla! Aika viileä aamu taas, melkein tekee mieli laittaa varaavaan takkaan tuli. Talossa on sopivan viileää, mutta kohta maalämpöpumppu heräilee ja alkaa lämmittää lattioita. Mites kassulla, onko märät ikkunat pyyhitty jo kuivaksi? Termostaatit säädetty kaakkoon, mutta mitään ei tapahtu pattereissa? Vai vieläkö neukkukuution seinät hohkaavat kuumuutta intiaanikesän jäljiltä? Kannattaa lähteä etätöihin, siellä on ehkä parempi sisäilma, tai ei.

      • kt-umpisuoli

        Milläköhän sormiliikkeellä kännykästä saisi dokumentin vieritettyä loppuun asti? Siitä olisi apua tämän erinomaisen ketjun lukemiseen. Tätä voi hyödyntää vielä vuosienkin päästä aivan kuten tietosanakirjaa.

        No kiitos kysymästä, täällä kassulla termostaatit alkavat toimia joulukuun puolivälissä, jolloin lämmitys kytketään päälle. Näin on yhtiö suuressa viisaudessaan päättänyt.

    • ok-valtias

      Kas kas, vettä tulee ja ilma on syksyinen, mutta ei haittaa. Saunan kiukaan termostaattiin 125 astetta pyynnöksi ja kohta jo iloinen valkea loimuaa tulipesässä. Aijai sentään, mitkä maisemat kun kaunis PPV kiipeää ylälauteelle ensimmäisenä. HUH! Kyllä kelpaa ok-talossa saunoa, varaavaan takkaan ei vielä viitsi laittaa tulta paitsi korkeintaan tunnelmaa luomaan.

      On rikkumaton rauha kun talossa on vahvat kiviseinät ja tonttikin riittävän iso vaikka helsingissä asutaankin, 12 minuutin matkan päässä Tomppelinaukion kirkolta. Eipä ole ison kirkon kirkonkylille ollut kuitenkaan asiaa viime aikoina, jätetään suosiolla trikoohousuisille pyöräilijöille kantakaupungin arvoalueiden liikkeet, ne mitä vielä on jäljellä.

      Mitenkäs kassulla, joko Reiska, Laila, Raibe ja Konsta ovat kokoontuneet parvekkeelle vetämään norttia ja joikaamaan jokkantiita tahattomassa kanootissa? Onko flyyshisoffa kastunut parvekkeen alla ja mätänee siellä koko tulevan talven, koska sen siirtäminen ei "kuulu" kenellekään? Onko grillauspaikan aaltopellinpalanen ruostunut puhki?

      Siitä tulikin mieleeni, että laitetaanpa saman tien 8 polttimon weberiin reilusti sytytysnestettä ja tikku perään. Muistetaan lisäksi, että kerrostalossahan grillaaminen on ankarasti kiellettyä.

    • OK-Kessu

      Aurinkoinen, viileä aamu täällä rauhallisella OK-taloalueella, 9,5k Tomppeliaukion kirkolta. Kessu laittoi äsken Vallox-ilmanvaihtokoneeseen tuloilman lämmityksen päälle. Alkaa ulkoilma olemaan sen verran viileää että ei viitsi ihan suoraan sitä puhaltaa huoneisiin. Joka huoneessahan on tuloilmaventtiili ja sitten keittiössa ja kosteissa tiloissa imetään ilma ulos, samalla kun otetaan siitä energia talteen lämmön talteenottolaitteella. Missä kohtaa kassuasennon liesituuletinta ja postiluukkua tämä asetus laitetaan päälle?

      Kaunis sunnuntai tulossa. Pääsee taas pihalle tekemään rentouttavia ulkohommia. Autot voisi pestä ja ehkä tehdä vähän halkoja talvea varten. Halkopinossa on tyhjiä kohtia kun siellä ei ole enää XO-pulloja.

      Mites kassulla, päästellään kuumia suhnuja flyyssisohvalla? Jäikö salkkuun yhtään janojuomaa eilisillaalta?

      • kt-living.habit.indian

        Meillä täällä arvoalueen arvotalon arvoasunnossa lämmön talteenotto tapahtuu ilmaa seisottamalla. Isännöitsijältä tuli kovasanainen viesti jossa kielletään asuntojen tuulettaminen ikkunoita ja ovia avaamalla, ettei ilmanvaihto menisi sekaisin ja energiaa hukkaan. Postiluukkuun ei saa jättää roikkumaan mainoslehtisiä, eikä tupakointi liesituulettimen avulla ole suotavaa, sillä huomaavainen tupakoitsija ottaa huomioon myös naapuriasunnoissa asuvat, tiedotteessa sanotaan.

        Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tiedän täsmälleen koska naapuriasunnoissa käydään täysistunnolla, sytytetään nortti tai laitetaan einesmaksalaatikko mikroon. Eikä se kämppä siitä tuuletu vaikka kielloista huolimatta avaisin parvekkeen oven ja vielä ikkunatkin, jotenkin se ilma vain seisoo siltikin. Johtuneeko jostain paine-eroista jota katolla huriseva kommuunitekniikkaan perustuva huippuimuri aiheuttaa.

        Pientä säätä siis tarvitaan, mutta onneksi alakerrasta voi aina hakea salkun jonka tyhjentämällä ikävät asiat unhoittuvat. Mitenkäs ok-talossa, onko salkun hakemiseen pitkäkin matka? Harmittaako kun ei kirpeänä syyspäivänä voi mennä alakerran palveluihin istuskelemaan?

      • OK-Kessu

        Kiitos kysymästä, alakertaan voi mennä istumaan ja ottaa jääkaapista saksalaisen vehnäoluen. KPPV voi hoitaa palvelun.

        Tämän OK-taloalueen ja tomppeliaukion kirkon (9.5km päässä) välillä on runsaasti salkkukauppoja. Kessulle ei tosin salkkuoluet maistu, kuravettä löytyy lähempääkin. Onneksi laatuoluita saa nykyään lähikaupoistakin ja handeleitakin on useita tässä lähettyvillä.

        Autot on pesty ja seuraavaksi halkopinoa kasvattamaan! Fiskars x17 on hyvässä terässä. Mites kassulla sujuu kun ei tarvitse tehdä itse mitään tänäkään viikonloppuna?

      • olette.te.huvittavia

        Maalaiset mittaavat homeläävänsä etäisyyden Temppeliaukion kirkolle, kun se on ainoa paikka Sibelius-monumentin lisäksi, jossa ovat käyneet maamieseuran ja marttakerhon yhteisellä Helsingin reissulla.

      • kt-living.habit.indian
        olette.te.huvittavia kirjoitti:

        Maalaiset mittaavat homeläävänsä etäisyyden Temppeliaukion kirkolle, kun se on ainoa paikka Sibelius-monumentin lisäksi, jossa ovat käyneet maamieseuran ja marttakerhon yhteisellä Helsingin reissulla.

        Toista se on meillä kantakaupungin arvoalueiden arvotalojen asukeilla. Kuumimmilla kesähelteillä pakenimme asunnoistamme istuskelemaan pihalle kantamallemme flyysisoffalle arskaa ottamaan. Tsadin kundeja kun ollaan, niin välillä ajoimme psoralla Tomppeliaukion kirkolle ördäämään ja painimaan, kukapa sitä aina himassa viihtyisi kun on hyvät palvelut aivan vieressä. Kolme varttia kestää matka suuntaansa arvotalostamme Tomppeliaukiolle, paitsi jos pysähdytään välillä tauolle vettä heittämään, kuten aika monasti tuli kesän aikana tehtyä.

        Meillä ei mitään junantuomia heinähattuja oteta porukoihin, paitsi Reiska, joka on kotoisin Putaalta, Raibe Lieksasta ja Ritu Syrjäntaustasta ja onhan itsessänikin savolaisia geenejä isältä ja äidiltä, vaikka Äkäslompolosta tänne muutinkin. Pysyköön ok-asukit siellä landella, tänne ei ole junteilla asiaa, mokomat heinähatut!

    • KT-elämäntapaintiaani

      Mites viikonloppu sujui OK-taloissa? Täällä arvoalueen arvotalon arvoasunnossa vietettiin kesän päättäjäisiä. Poikain kanssa istuttiin pihalla parvekkeen alla flyyssisohvalla, mutta sitten tuli kylmä vaikka aaltopellinpalan alla oli tulet. Onneksi XTRA-lenkki ja salkkuolut lämmitti vähän.

      Siirryttiin siitä sisälle jossa kiskottiin norttia, jodlattiin mombasaa ja painittiin vähän. Ritu teki kakkakepposen rappukäytävään, se oli hauskaa.

      Aijaijaijai, on ollut kyllä mahtava kesä. Nyt tosin vähän väsyttää, vaikka hain aamulla salkun varpusparven jälkeen.

      • kt-navaho

        Jos väsyttää, kannattaa vaihtaa merkkiä, sillä kyse voi olla vitamiininpuutteesta. Kannattaa kysyä panimolta, onko ohrat kasvatettu Salpausselän eteläpuoleisilla pelloilla, vai onko käytetty luomuohraa pohjoisemmasta. Luomuohrassa on enemmän b-vitamiinia ja jos päiväannos on vaikka maltillinen 24 annosta, vitamiiniakin saa varmasti riittävästi.

        Väriltään pohjoisen Suomen ohravainioilta tuotettu olut on keskisyvä ja reunoilta mahonkiin vivahtava. Tuoksu on kohtalainen ja selvästi kehittynyt. Marjaiset aromit ovat luonteeltaan kuivattuja, paistettuja ja mäskimäisiä. Tuoksusta löytyy maamaista ja nahkamaista sävyä. Seuraksi nortti tai aroma, likviditeetista riippuen.

        Sekä terveys- että makuseikat puoltavat siis ammattilaisia valitsemaan tarkoin mistä salkusta elämänelikriisiään ammentaa.

    • kyllä.se.siitä

      Ketjun pituudesta voi päätellä, että kyllä on ok-kentsuilla ollut aikaa kirjoitella haaveistaan, liekö olleet koko kesän "etätöissä". Tuo ahkerointi riittäisi jo täyttämään aktiivimallin minimivaatimukset.

      • ok-ministeri

        Onko sinulla tapana etätöissä ollessasi kirjoitella nettiin? Jos minä vaivaudun konttorille, mieluummin jorisen työtovereideni kanssa joutavia loossien väliköissä kovaan ääneen, kuten muutkin. Kotikonttorilla voi ehkä pari nettikirjoitustakin laatia, mikäli KPPV:lla ei ole muuta mielessä.

        Ehkä teidän etätyöpaikallanne on toisenlainen työkulttuuri.

      • OK-Kessu

        Etätöissä käydessäni työmoraaliin vaikuttaa ratkaisevasti saniteettitilojen siisteys ja tuoksu. Jos toiletissa tulee vastaan varpusparvi pitkin posliinin reunoja ja tuoksu sen mukainen, motivaatio laskee välittömästi.

        Tämän takia ei tule usein käytyä etätöissä. Kotikonttorilla on raikasta ja puhdasta.

      • OK-Kessu kirjoitti:

        Missä ihmeen nyrkkipajassa sinä oikein olet töissä? Ei sivistyneissä sisätöissä kukaan jätä varpusparviaan muiden ihasteltavaksi pönttöön. Ja jos jättääkin, niin siivooja käy kiertämässä useamman kerran päivässä nuo läpi.

      • OK-Kessu

        Joka etätyöpaikassa on muutama kassupetteri tai tuhnu (vaikka esimiehet palkkaavat mieluiten OK-isäntiä) joka pidättelee varpusparveaan koko bussi/metro/spåra matkan, että pääsee helpottamaan oloaan etätyöpaikan toiletissa.

      • ok-kanslisti

        Tämä on taivahan tosi. Kasarmilla on opittu, että kaikki optimoidaan siten ettei tarvitse tehdä itse mitään. Hetekalla käännetään kylkeä ainoastaan siksi, ettei kukaan ole kääntämässä. Varpusparvi lennätetään työajalla etätyöpaikan vessassa ja jätetään ralliraidat pokaaliin. Toiletista ulos lähtiessä pidetään ensin korvaa ovessa ja kuunnellaan, ettei ketään ole lähistöllä. Sitten vaivihkaa luikahdetaan ulos ja mennään muina miehinä työpisteelle lorvimaan ja jauhamaan sontaa muiden häiriöksi. Kyllä kasarmikehvelin tunnistaa näistä merkeistä kaikilla työpaikoilla, vaikka he itse luulevat etteivät muut tajua.

      • paskapuhe.seis
        ok-kanslisti kirjoitti:

        Miten tulet työmarkkinatuella toimeen?

      • ok-kanslisti
        paskapuhe.seis kirjoitti:

        Miten tulet työmarkkinatuella toimeen?

        Itse asiassa tulin tänään toimeen premium-autollani. Pyörälläkin olisin voinut tulla kun on niin hieno ilma, tai jäädä kotikonttorille.

        Sinänsä toimeani ei tarvitse hoitaa etätöissä, vaan voisin hyvin työskennellä kotikonttorilla. Näin yleensä teenkin, mutta tänään tein poikkeuksen koska halusin liittyä pitkälle lounaalle iltapäivällä.

        Samat vaivat täällä on ok-kessun kanssa. Valkoinen posliini on kasarmipenteleiden jäljiltä kuin pakanamaan kartta, eikä siivooja ainakaan meillä päivystä vessan oven ulkopuolella wc-harja toisessa ja pesuainepullo toisessa kädessä, kuten ilmeisesti Rotan työpaikalla. Mene siinä sitten asioille, kun reunukselle istuminen olisi yhtä bakteerien juhlaa.

        Pitäisikö laittaa sähköiseen aloitelaatikkoon aloite eriöiden erottamiseksi sen mukaan, asuuko "asiakas" ok-talossa vai kassulla?

      • OK-Kessu

        Jos kassupettereillä olisi oma koppi ja OK-isännillä oma, millä siinä ovella sitten tunnistauduttaisiin?

        Hyvä keino voisi olla joku pieni tehtävä, esimerkiksi iPadilla. Monivalintatehtäviä, joissa esimerkkinä kysymyksiä aiheista:
        - Mihin kohtaan Weber-grilliä lisätään sytytysnestettä ennen kuin painetaan piezosytytysnappulaa
        - Missä kohtaa Vallox-ilmanvaihtokonetta sijaitsevat suodattimet ja kuinka usein ne vaihdetaan
        - Mitä nappulaa painamalla laitetaan viilennys päälle OK-talossa kesähelteellä
        - Mitä toimenpiteitä liittyy rikkinäisen jääkaapin korvaamiseen uudella

        Jos saa tehtävistä esimerkiksi 5 oikeaa vastausta 6:sta, aukeaa OK-isäntien toiletin ovi.
        Eiköhän noilla kysymyksillä eroteta jyvät akanoista ja OK-koppi pysy siistina ja raikkaana.

      • nyt.kävi.moka

        "Mitä toimenpiteitä liittyy rikkinäisen jääkaapin korvaamiseen uudella"
        Olet selvästi vain kassukeijo. Ok-taloissa on isot kylmiöt ja jääkaappi-pakastinyhdistelmät. Vuokrakassuilla on se vanha kokoajan rämisevä Ignis pakastelokerolla niin kuin hyvin tiedätkin.

      • OK-Kessu

        En ole kassupetteri, enkä usko että OK-talomme Miele-jääkaappia ja -pakastinta tarvitsee ihan kohta vaihtaa...

        Kylmiöitä rakennettiin 70-luvulla, taidat itse asua sellaisessa. Onko littana valesokkelitalo vielä ja painovoimaisella "ilmanvaihdolla"?

      • ok-ruhtinas
        nyt.kävi.moka kirjoitti:

        "Mitä toimenpiteitä liittyy rikkinäisen jääkaapin korvaamiseen uudella"
        Olet selvästi vain kassukeijo. Ok-taloissa on isot kylmiöt ja jääkaappi-pakastinyhdistelmät. Vuokrakassuilla on se vanha kokoajan rämisevä Ignis pakastelokerolla niin kuin hyvin tiedätkin.

        Jääkaappi-pakastinyhdistelmät? Että mitä, ok-ruhtinasko tunkisi jääkaapin ja pakastimen samaan laitteeseen? Kyllä huomaa, että olet pesunkestävä kasarmikehveli.

        Tuosta toilettiasiasta sen verran, että oikeaoppisen kulunhallinnan voi tehdä paljon helpommallakin kuin mitä OK-kessu esitti. Riittää että ok-asukkien toiletin oven kahva on korkeammalla kuin kasarmipeijoonien. On nimittäin niin, ettei veltto kassuttaja viitsi edes kättään nostaa päästäkseen sisään, jolloin käyttäjäkunta jakaantuu oikeaoppisesti ilman sen kummempia toimenpiteitä.

        Tietysti ok-asukkien vessassa voisi olla vielä sellainen lukko, joka hylkisi niitä joilla on HSL:n kuukausikortti taskussa.

      • loppuiko.jo.anssi
        ok-ruhtinas kirjoitti:

        Juu, työttömällä ok-ruhtinaalla on aikaa ideoida kaikenlaista turhaa.

      • ok-ruhtinas
        loppuiko.jo.anssi kirjoitti:

        Juu, työttömällä ok-ruhtinaalla on aikaa ideoida kaikenlaista turhaa.

        Näköjään ammattikoulut ovat alkaneet ja peräkammarin pojat kirjoittelevat tänne asuntojen hinnat -palstalle, vaikka eivät asu edes vuokralla. Kuules nyt, tämä on aikuisten palsta, palataan asiaan sitten kun olet täysi-ikäinen ja asut omassa asunnossa. Toki voit seurata keskustelua ja kommentoidakin, mutta muista kirjoittaa asiallisesti ja aikuismaisesti hyvä taso säilyttäen.

        Mutta palatakseni tuohon OK-kessun huomioon vessan sotkemisesta, niin kyllä itseänikin tänään etoi etätöissä katsoa missä kunnossa pokaali oli kasarmikeijojen ja tuhnujen jäljiltä. Pytyssä oli selvästi tapahtunut jonkinlainen alkuräjähdys, koska varpusparvi oli lennellyt pitkin posliineja ja boan häntäpää vielä kurkisteli vesilukon syvyyksistä. En tiedä miten siivoojat selvityvät tuollaisesta pyttypainajaisesta, eihän sitä nimittäin tiedä onko kyseessä oikea, omistajaltaan karannut boa joka hyppää kuristamaan kun yrittää tökkiä sitä wc-harjalla. Onhan se eräänlainen kakkakepponen tuokin, vähän kuin kassulla aika ajoin esiintyvä porraskäytävän ruskea alien, jonka tuoksahdus leviää asuntoihin postiluukusta tapahtuvan korvausilman siirtymisen mukana.

        Et vastannut kysymykseen.

      • OK-Kessu kirjoitti:

        Jos kassupettereillä olisi oma koppi ja OK-isännillä oma, millä siinä ovella sitten tunnistauduttaisiin?

        Hyvä keino voisi olla joku pieni tehtävä, esimerkiksi iPadilla. Monivalintatehtäviä, joissa esimerkkinä kysymyksiä aiheista:
        - Mihin kohtaan Weber-grilliä lisätään sytytysnestettä ennen kuin painetaan piezosytytysnappulaa
        - Missä kohtaa Vallox-ilmanvaihtokonetta sijaitsevat suodattimet ja kuinka usein ne vaihdetaan
        - Mitä nappulaa painamalla laitetaan viilennys päälle OK-talossa kesähelteellä
        - Mitä toimenpiteitä liittyy rikkinäisen jääkaapin korvaamiseen uudella

        Jos saa tehtävistä esimerkiksi 5 oikeaa vastausta 6:sta, aukeaa OK-isäntien toiletin ovi.
        Eiköhän noilla kysymyksillä eroteta jyvät akanoista ja OK-koppi pysy siistina ja raikkaana.

        > Jos kassupettereillä olisi oma koppi ja OK-isännillä
        > oma, millä siinä ovella sitten tunnistauduttaisiin?

        Ei kai siinä mitään tunnistautumista tarvita. Pistetään kassupettereiden kopin oveen kyltty "WC" ja OK-herrojen tilojen oveen vaikkapa "Neuvotteluhuone Pikkula", tms. työntekoon viittaava kyltti.

      • Ok-matruusi
        OK-Kessu kirjoitti:

        Jos kassupettereillä olisi oma koppi ja OK-isännillä oma, millä siinä ovella sitten tunnistauduttaisiin?

        Hyvä keino voisi olla joku pieni tehtävä, esimerkiksi iPadilla. Monivalintatehtäviä, joissa esimerkkinä kysymyksiä aiheista:
        - Mihin kohtaan Weber-grilliä lisätään sytytysnestettä ennen kuin painetaan piezosytytysnappulaa
        - Missä kohtaa Vallox-ilmanvaihtokonetta sijaitsevat suodattimet ja kuinka usein ne vaihdetaan
        - Mitä nappulaa painamalla laitetaan viilennys päälle OK-talossa kesähelteellä
        - Mitä toimenpiteitä liittyy rikkinäisen jääkaapin korvaamiseen uudella

        Jos saa tehtävistä esimerkiksi 5 oikeaa vastausta 6:sta, aukeaa OK-isäntien toiletin ovi.
        Eiköhän noilla kysymyksillä eroteta jyvät akanoista ja OK-koppi pysy siistina ja raikkaana.

        Tomppeliaukion kirkolle matkaa 200 metriä ja etätöihin 3 kilometriä, kirkonkylään 8 kilometriä ja Okt pihalla puksuttaa PPV ja kaunis pystykoira takana, huh, huh, kyllä kassupettereitä vedetään 6-0 ogulaariin.
        Ai, Jai, kyllä kelpaa

    • OK-Kessu

      Kessu kävi tällä viikolla etätyömatkalla Tukholmassa, jåvist. Tämän etätyönantajan toinen konttori sijaitsee siellä ja tein heidän konttorillansa seuraavia huomioita:
      - Kukaan ei huudellut looshien välissä häiritsevästi
      - Kahvipiste oli erinomaisessa järjestyksessä ja siisti ja kahvi oli hyvää
      - Toiletit (unisex) olivat putipuhtaita, raikkaita eikä mikään ollut rikki. Posliinissa ei näkynyt ralliraitoja.
      - Ihmiset olivat rauhallisia, hyvin käyttäytyviä, siistejä ja puhuivat hiljaisella äänellä

      Luultavasti konttorilla oli myös kassuasunnoissa asuvia, mutta ruotsalaiset kassuttelijat taitavat olla sivistyneempää porukkaa kuin suomalaiset.

      • ok-pormestari

        Siellähän taisi olla julkisen liikenteen lakko alkuviikosta vai muistanko aivan väärin.

      • ok-pormestari kirjoitti:

        Siellähän taisi olla julkisen liikenteen lakko alkuviikosta vai muistanko aivan väärin.

        Ei siellä ole. Julkinen liikenne on vapautettu kilpailulle jo vuosia sitten, eivätkä mene kuskit lakkoon.

        Toki tuosta seuraa se heikkous, että hinta pitää muistaa neuvotella etukäteen, ettei mennä mittarilla jotain ihmereittiä.

      • Muitakin.Heikkouksia
        TheRat kirjoitti:

        Ei siellä ole. Julkinen liikenne on vapautettu kilpailulle jo vuosia sitten, eivätkä mene kuskit lakkoon.

        Toki tuosta seuraa se heikkous, että hinta pitää muistaa neuvotella etukäteen, ettei mennä mittarilla jotain ihmereittiä.

        Saattaa siinä olla muitakin heikkouksia, kuinka ollakaan, tämä juttu on julkaistu tänään 20.9.2018

        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005835259.html

      • Muitakin.Heikkouksia kirjoitti:

        Saattaa siinä olla muitakin heikkouksia, kuinka ollakaan, tämä juttu on julkaistu tänään 20.9.2018

        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005835259.html

        Tuo koskee jotain junia. Ei kai niillä kukaan matkusta? Siellähän voi törmätä vaikka tuhnuun...

    • Kuntotarkastaja-evp

      Onko kyse homeisesta vai homeettomasta okt talosta? Niitä homeettomia on suomessa vain 4% kaikista okt taloista ja hometta on 96% olevissa...joten ....kummasta on kysymys? Elät muualla terveellisemmin vai ihanaa hometta maistellen?

      • ok-mestari

        Kuntotarkastaja ei ole vakinaisessa palvelussa, eikä ihme noilla tiedoilla.

        Mutta aijai jai, tänään onkin hieno ilma ulkona. Taitaa olla grillauspäivä taas, niitähän on tänä kesänä riittänyt. Reilusti sytytysnestettä 8 polttimon weberiin ja lähtee ensimmäisellä startilla käyntiin, siitä pitää huolen pietsosytytin, johon on juuri vaihdettu kivi!

        Mitenkäs kasarmilla, maistuisiko grilliruoka sielläkin, mutta kun ei saa grillata? Ajaako mikrossa lämmitetty xtra-lenkki saman asian?

    • elämä.on.ihanaa

      Kyllä 500000 eurolla jo jonkinlaisen purkukypsän ok-talon 500 neliön hallinnanjakotontilla saa Kehä 3 sisäpuolelta, ulkopuolellehan kukaan täysjärkinen ei edes halua.

      • ok-maisteri

        Oikeassa olet, ok-talot ovat todella kovissa hinnoissa pk-seudulla. Siksi useimpien on tyydyttävä asumaan kassulla, vaikka tutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista haluaisi asua ok-talossa.

      • anna.kuulua
        ok-maisteri kirjoitti:

        Oikeassa olet, ok-talot ovat todella kovissa hinnoissa pk-seudulla. Siksi useimpien on tyydyttävä asumaan kassulla, vaikka tutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista haluaisi asua ok-talossa.

        Mikä on sinun talosi arvo? Sijainti, rakennusvuosi, pinta-ala, tontin koko yms speksit.

      • OK-Kessu

        Täällä OK-talon arvo raketoi. On niin hyvä sijainti (9,5km Tomppeliaukion kirkolta) ja muutenkin hieno talo. Weber 8:lla LED-polttimolla ja piezosytyttimellä ja paljon terasseja ja ulkotiloja ja kahden premiumauton autokatos. Kyllä kelpaa.

        Mites kassulla, siellä varmaan suunnitellaan varpusparvella käyntiä ja sen jälkeen visiittiä alakerran palveluihin hakemassa viikonlopunaloitussalkut. Vieläkö kunto kestää lämpimän kesän jälkeen vai koko peilistä katselee keltasilmäinen petteri? Kassulla lämpötila lienee laskenut jo alle 27 asteen joten nortin kiskomista ja karaoken jodlaamista varten ei tarvitse enää siirtyä parvekkeelle.

        No niin, lätinät sikseen, tänään ei mennä etätöihin, siis Spotify Permium kaiuttimiin (hifi) ja töiden pariin.

      • ok-kenraalikuvernööri

        Täällä myös talon hinta pilvissä ja nousee aina vain. Hyvä sijainti, iso oma tontti, viimeisen päälle hyvä talo. Aijai jai, huh huh.

        Tomppeliaukion kirkolle pääsisi täältä vartissa, jos sinne olisi jotain asiaa. Ei kuitenkaan ole, ellei sitten välttämättä halua nähdä ördäämistä ja painimista jota kantakaupungin arvoalueilla aina harrastetaan.

        Tänään etätöissä, mutta tärkeän kokouksen jälkeen premium-autolla kotiin. Kyllä kelpaa!

      • OK-Kessu

        Kessu huomasi kalenterista että pitää osallistua myös tärkeään kokoukseen asiakkaan luona. No sinnehän huristelee premiumautolla hetkessä. Kokous on asiakkaan etätyökonttorilla, joka sijaitsee Helsingin kassulähiön lähellä (ainakin 12km Tomppeliaukion kirkolta), joten pitää olla tarkkana minne pysäköi auton, etteivät kateelliset kennostokeijot naarmuta sitä salkunhakumatkallaan. Pysäköinti siis kauas reitiltä neukkukuutiot<-->palvelut. Eivät petterit kuitenkaan viitsi laahustaa muuta kuin lyhintä reittiä, tavoitteena mahdollisimman vähän vaivaa salkun haustakin.

        Kokouksen jälkeen voikin sitten aloittaa viikonlopun vieton. Kotimatkalla voisikin hakea parasta grillattavaa (kasler) ja muutaman herkullisen laatuoluen viikonlopun kunniaksi. Kessu ei harrasta kuraveden juontia ollenkaan ja laatuoluitakin menee vain max kerran viikossa, kun pitää palkita itsensä hyvin sujuneen viikon jälkeen.

        Kaunis PP vaimo on tänään etätöissä, joten voisikin yllättää hänet, kun hän saapuu väsyneenä rauhattomalta etätyöpaikalta, hälinän ja varpusparvitoilettien keskeltä. Kasler grilliin, virkistävä juoma ja lampaantaljat valmiiksi viikattuna varaavan takan eteen. Aijaijai, ja hhuhhuh, kyllä kelpaa.

      • jonkun.täytyy.tienata

        Onko kaunis PP vessasiivoajana?

    • sillai.se.menee

      Mersukin on halutuin mutta halpis-Tojoja ostetaan.

    • kt-niljake
    • P.Sykiatri

      Avohoitopalsta.

    • OK-Kessu

      Palstalla on taas viestien poistattelija liikkeellä, sensuuri on kuin kolhoosissa.

      Kessulle riittää, poistun takavasemmalle ja vien rotukoiran (Suomen Pystykoiran) ulos.

      • tervemenoa.vaan

        Muista lupauksesi ja vie ne multiniccisikin mukanasi. Yritä vaikka työntekoa, noin vaihteluksi

    • HermanjaCO

      Pulteri pyörittää ikuisesti kiveä, pyörii, pyörii, nicci pyörii....

    • ok_risu-ukot
    • ok-professori

      HS selvitti riitaisimmat taloyhtiöt

      https://www.hs.fi/koti/art-2000005926783.html

      Huh huh, tuollaista se on kommuunissa.

      • kantakaupunkilainen

        Sentään riitelevät sivistyneesti oikeussaleissa, eikä ole heti hakemassa haulikkoa, kuten ok-risumiesten tapana on. Huh huh, mitä meininkiä savella. Se on viidakon laki.

    • ok-korvatulpat_päässä
      • kt-peelo

        "Haukkuvat koirat häiritsevät monesti myös kerrostaloasujia.

        ... että haukkuongelman ilmettyä yhteyttä kannattaa ottaa suoraan koiran omistajaan. Monesti käy nimittäin niin, että ongelmasta on tietoinen koko kerrostalo, koiran omistajaa lukuun ottamatta."

    • lkv_xo_weber
      • haamuxxx

        "Joulumieli hiipii hiljalleen ja valtaa myös savikeijon pääkopan"

        Savella yksin ryypätessä rupeaa näkemään kaikenlaisia huru-ukkoja eikä niitä enää erota poliisista.

    • kt-tuhnu

      Onpa tämä ketju! Kylläpä täällä laitetaan pataan meitä kerrostaloasukkeja ihan 6-0. Huh huh!

    • Hyvää joulua kaikille asumismuodosta riippumatta!

    • ok-väkivalta
    • ok-raha_tiukassa
    • KT-elämäntapaintiaani

      Täällä arvoalueen arvotalon arvoasunnossa ei myöskään käydä etätöissä ja elämä on ainaista lomailua. Miksi pitäisi itse tehdä mitään jos ei ole pakko? Sossusta saa ilmaista rahaa ja ne hölmöt maksavat lisäksi arvoasunnon vuokran. Maksakaa te porvari-OK-isännät vaan ne verot, se on oikein teille, kiäh kiäh!! Me pojjaat vaan tuhnutellaan eikä tehdä mitään!!1

      • kt-porho

        Meidän arvotalossamme on herännyt keskustelu siitä, miten voi olla mahdollista että talo on täynnä häiritseviä ja ördääviä vuokralaisia, vaikka kyseessä on arvokas arvokiinteistö arvoalueella.

        Yhtiökokouksessa pohdittiin sitäkin, pitäisikö vuokralaisuus kieltää. Tästä ei äänestetty, koska näyttää siltä että porukka on ostanut asunnot sijoitustarkoitusta varten ja asuvat itse omakotitaloissaan, kaukana häiriöstä ja metelistä.

        Siispä lopputulemana on, että arvotalomme on käytännössä vuokrakasarmi, eräänlainen rahakone, jossa tuhnujen vuokrat maksaa sossu ja voitot kuittaa omistaja. Voi voi minua raukkaa, kun olen pienestä pitäen tottunut vain makoilemaan hetekalla tekemättä itse mitään. Älypuhelinta osaan kyllä näpytellä ja tehdä sormiliikkeitä instagramissa, mutta jos pitäisi lyödä naula seinään niin se on kyllä show stopper. Toisaalta, eihän seinään saa naulaa lyödäkään ilman asunnon omistajan eli taloyhtiön lupaa. Me omistajathan omistamme ainoastaan hallintaoikeuden asuntoon, samalla tavalla kuin talon tuhnutkin.

        Eihän tämän näin pitänyt mennä, mutta meni kuitenkin! Äänestyskopilla nähdään! Taitaa vaan koko elämä mennä tässä läävässä korvatulpat korvissa, sen myönnän kyllä kun en muuta voi.

    • KT-elämäntapaintiaani

      Laskin tässä hetekalla tuhnutellessani äsken että sossu kustantaa tänne noin salkun / tuhnu / päivä, jolla tulee hyvin toimeen ja ainainen joulu jatkuu. Muita kulujahan tässä arvoasunnossa ei juuri ole, sossu maksaa vuokrankin ja satunnaisia XTRA-lenkkejä ja paskender-rullakebabeja tulee silloin tällöin ostettua purkkien palautusrahoilla. Vaatteisiin ei tuhlata, sama farkkutakki vm 1984 saa kelvata.

      Eli halvaksi tullaan! Kyllähän keskimääräinen etätöissä käyvä OK-isäntä maksaa ainakin 2000€ / kk veroja, joten sillä hyvin kustantaa meikäläisen arvoasunnossa tuhnuttelun. Kjäh kjäh!!1

    • OK-Kurko

      Käytin äsken rotukoiraa (Suomen Pystykoira) lenkillä, mutta onneksi täällä pohjoisessa ilma on niin puhdasta että emme saastuneet haitallisista hiilidioksidipartikkeleista. Ne ovat lisääntyneet ilmastonmuutoksen seurauksena ja altistumisesta voi seurata hiilipölykeuhko. HUH!

      Loma lähenee loppuaan ja premiumauton nokka suunnataan kohta etelään, kohti OK-kartanoa, 9,5km Tomppeliaukion kirkolta. Matkalla joutuu kohtaamaan monta kassuautoa eli Skeidaa. Ne tunnistaa hitaasta ja epävarmasta etenemisestä. Monet kassuautoilijat vannovat kitkarenkaiden nimeen, joilla varmaankin pärjää 90% vuodesta välillä Myllypuro-Kirstinmäki, mutta ei täällä pohjoisilla teillä. Todellisilla KT-intiaaneilla on tietysti vai käytössä yhteiskäyttöauto, jos sellaisen sattuu löytämään Myllypurosta. Monet niistä toimivat jopa sähköllä, mikä vähentää kaupunki-ilman hiilidioksidipartikkleleita, sillä auto ladataan hiilivoimalassa tuotetulla sähköllä josta hiilidioksihiukkaset eivät pääse karkaamaan.

      Lomalla loma-asunnossa tuli harrastettua kassuelämää. Outoa kun siellä ei tarvitse tehdä itse mitään. Rinteestä tultua tulikin usein vain tuhnuteltua sohvalla (belgialainen laatu-)olut kädessä ja päästeltyä kuumia suhnuja. HUH, onneksi kohta pääsee palaamaan normi-OK-taloelämään. Kotona varmaankin odottaa oma lumikola, lumityöt ja halkopino, AAAH!!

      • kt-sittisontiainen

        Siellä taas yksi syyllinen ilmastonmuutokseen ja maailmanlopun tuloon. Ajaa autolla ja käy lapissa, kerro nyt vielä että lennätkin aina välillä ulkomaille perheesi kanssa.

        Meidän täällä arvoalueella ei tarvitse koskaan poistua minnekään! Emme tarvitse autoa, sillä etätöihin voi kyllä polkea fillarillakin, trikoot vain jalkaan ja sähköavustin päälle ja seitsemääkymppiä väkijoukkoon, nyrkit pystyssä ja raivoten edetään kiroillen. Paitsi tietysti marraskuusta toukokuuhun.. noo mutta eipä tässä etätyöt ole muutenkaan painaneet.

        Esimerkiksi tänään katsoin hiihtoa televisiosta makoillessani hetekalla. Mitä eroa siinä muka on että matkustaa itse lappiin hiihtämään? Ei mitään.

        Kun ei ole autoa, on huoleton kuin taivaan lintu. Sinne minne ratikkakiskot eivät kulje, sinne ei ole asiaakaan.

        Ulkomailla en ole käynyt koskaan. Mitä siellä muka sellaista on mitä ei täällä Helsingin arvoalueella olisi? Tiedän ettei ole, enkä toisaalta halua tutustua muihin kuin samanmielisiin. Tiedän miten asiat ovat, mielipidettäni mistään en ole muuttanut ikinä. Ja se pitää vastaisuudessakin!

        Harmittaa niin vietävästi nuo savella asuvat premium-autoilijat, jotka päästelevät hiilidioksidihiukkasia miettimättä lainkaan mitä se tekee keuhkoillemme. Ilmastontorjunnasta te ette ole kuulleetkaan. Ettekä välitä siitä että meren pinta nousee 50 metriä, kuten IPWWF:ssä maailman kaikki tutkijat ovat yksimielisesti ennustaneet, olette siis tyhmiä! Pakoputkesta tulee hiilidioksidijäämiä 40 kg / m3, lentokone jättää pitkän saastevanan taivaalle, suksien pohjassakin on käytetty hiiidioksidia ja sitä on sitoutuneena jopa pystykoirasi turkkiin. ETKÄ TEE MITÄÄN ASIAN ETEEN! JUMALEISSÖN! KAIKENLAINEN MATKUSTAMINEN JA OMASSA TALOSSA ASUMINEN PITÄÄ KIELTÄÄ VÄLITTÖMÄSTI!

        En ole itse avannut edes ranskalaisen parvekkeen oveani vuoteen, koska en halua päästää hiilidioksidia asuntooni. Sen olette te autoilijat aiheuttaneet. Katsokaa nyt taivaalle, ilmastontorjuntatyöt ovat jo myöhässä. Harmaat pilvet ovat peittänet auringon. On epänormaalin lämmintä ollut tässäkin joulukuussa.

        Minä sentään teen oman osuuteni torjuntatyössä. Makaan ihan liikkumatta hetekalla ja päästelen kuumia tuhnuja. Alakerran karaokelaitteiston mikrofoni on ainoa kone mitä tulen tänä iltana käyttämään. Ei synny hiilidioksidihiukkasia minulta. Poikien kanssa kohta kokoonnutaan salkkujen kanssa miettimään asiaa, huh huh, rankka oli eilinen ilta, meni muisti mutta kaikki salkut on näköjään tyhjennetty ja porukka alkaa vasta heräillä, tämä se on urbaania cityelämää.

    • bon-appetit

      Tutkimuksen todellinen teettäjä oli Käsiin jäävien ok-talojen omistajien liitto ry, nykyinen Musta-Pekka Ry.
      Kaupungistuminen elää nyt kovinta buumia ikinä, johtuen lähinnä tulevasta yksityisautoilun kieltämisestä.

      • entä.jos-toteutuu

        Jos yksityisautoilu kielletään, kuka sitten elättää kasarmeilla tuhnuttelevat cityvihreät?

    • KT-elämäntapaintiaani
    • OK-Kurko
      • ok-kuningatar

        Palstan kasarmikeijothan ovat väittäneet, että kerrostalossa on hiljaista ja jos ei olekaan, häirikkö saadaan häädettyä pian pois.

        7 vuotta on pitkä aika kuunnella jodlaamista ja koirien haukuntaa. Huh huh.

      • kt-arvoasukas

        Ihan samalla tavalla ne naapurit olisivat joutuneet muuttamaan ok-alueellakin, eikä siellä edes kymmeniä vuosia häiriköinyttä voida häätää. Huh, sellaista se on ok-risumiesalueilla.

      • ok-pressa
        ok-kuningatar kirjoitti:

        Palstan kasarmikeijothan ovat väittäneet, että kerrostalossa on hiljaista ja jos ei olekaan, häirikkö saadaan häädettyä pian pois.

        7 vuotta on pitkä aika kuunnella jodlaamista ja koirien haukuntaa. Huh huh.

        Kassullahan on sekin ongelma, että oma seinä = naapurin seinä. 10 cm halpaa betonielementtiä ei ääntä paljon eristä. Tuon on täytynyt olla todella viheliäistä, ei ihme että 4 naapuria on jo muuttanut pois.

    • ok-järjenköyhät

      Savi-premium, 13 astetta sisällä. Täällä kassukennostossa ei ole sähkökatkoksia, olikohan joskus 90-luvun alkupuolella muutaman minuutin katkos.

      https://yle.fi/uutiset/3-10579898

    • OK-Kurko

      Ei täällä OK-kartanossa, joka sijaitsee 9.5km Tomppeliaukion kirkolta, ole sähkökatkoja. Maalämpöpumppu ja varaava takka lämmittävät talon edullisesti.

      Joko kassulla on aloitettu tipaton tammikuu? Kurko ajatteli pitää koko talven ja kevään tipatonta. Kuka lähtee mukaan?

      • kt-toukka

        HEP! Minä ilmoittaudun!

        Tipaton tammikuu alkoi heti 1.1. ja päättyi samana päivänä. Hommahan meni niin että uuden vuoden aattona joikasimme Elämän hanttikortteja aamuviiteen asti. Sitten iski väsy. Raibe nukahti lattiakaivon päälle ja jätti suihkun valumaan. Hellu röhnötti flyysisohvalla kitalaki kattoa kohti. Punaisten sohvatyynyjen välistä pilkisti kakkakepponen. Reiska makasi hetekalla huonossa kunnossa housut savessa. Minä heräsin postiluukun alta siihen, että naapuri pudotti heippalapun ja jotain keltasta nestettä päälleni. Silloin minä päätin: nyt riittää, ei koskaan enää, nyt alkaa tipaton tammikuu! Minä en ole riippuvainen alkoholista!

        Noo siinä sitten havahduin realismiin, juhlintahan on jatkunut jo vapusta lähtien eikä taitaisi olo korjaantua disperinillä ja levolla. Soitto Kakelle, joka kävi hakemassa ensiavuksi salkun alakerran palveluista, jolloin minun tipaton tammikuuni kesti kolme tuntia ja 44 minuuttia. Huh huh.

        Onneksi etätöihin ei tarvitse mennä, nyt vain pikkuhiljaa tässä ollaan ihan hissukseen ja varotaan ettei mopo lähde keulimaan. Siivottavaa riittää moneksi päiväksi ja pelkkä varpusparvella käynti on jo mainitsemisen arvoinen suoritus. Ei taida elämä tästä ihan heti helpottua, mutta toisaalta nythän on perjantai ja alakerran palveluissa nostalgia-karaokeilta. Toisessa palvelussa salkut tarjouksessa... hmmm... mitähän tässä tekisi? Pesutupakki palamaan ja tuuletus postiluukun kautta, ikkunaahan ei uskalla avata ettei sisälle pääse vaarallisia hiilidioksidihiukkasia.

    • KT-elämäntapaintiaani

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a718f903-619e-4099-beb3-78ceeb4073e1

      Teini ei saanut salkkua, uhkasi puukolla... HUH, täällä Tomppeliaukion kirkolla on paremmat suhteet kauppiaisiin ja salkku lähtee mukaan aina, vaikka KELAn rahat ei olisi ihan vielä tulleet. Tuolla savella on näköjään tiukempaa kuin täällä arvoalueella.

    • ok-rentgiver

      Arvoalueiden arvotaloissa asuu yllättävän paljon tuhnuja. Jos luulit ostaneesi suurella rahalla lepoa ja rauhaa, saatoit olla pahasti väärässä. Ja aiheuttavat vielä vesivahinkoja, jotka sinä maksat.

      https://www.hs.fi/koti/art-2000005960778.html

      Huh huh!

    • ok-kenraali
      • ylin.kerros.töölö

        AUH! Nyt sattui! Vaikka olen viimeiset 20 vuotta riehunut täällä palstalla, aina vain nämä luvut ovat yhtä tyrmääviä! Miksi, voi miksi, jämähdin tänne kerrostaloon kuvitellen, että 45-vuotiaana olisin edelleen kavereideni mielestä cool asuessani kantakaupungin läävässä, jossa alakerrassa on kauppa ja vastapäätä viisi baaria? Nyt kaikilla on omat perheet, ok-talot eivätkä he tällaista farkkutakki päällä pienessä kaasussa murhalinkkejä lähettävää elämäntapainkkaria pysty mitenkään pitämään yhtään minään.

    • savi.on.kuolemaksi
    • KT-elämäntapaintiaani

      Kyllä se vähän sattui, outoa jos kukaan ei halua tänne arvoalueelle. Mutta ei tässä ole ehtinyt kirjoittelemaan, viikonloppukiireitä! Salkut on pitänyt hakea ja on käyty jopa suihkussakin! Vaihdoin jopa alusvaatteet kun vanhat oli jo niin korppuna ralliraidoista.

      Kohta alkaa bileet, pojat ja ritukin tulee, mahtavaa! Tuhnutellaan sohvalla, kinastellaan veloista, kiskotaan norttia ja loppuillasta siirrytään alakerran palveluihin jodlaamaan elämän hanttikortteja.

      Aijaijai, tämä on elämää, miksei kaikki halua tänne!?

      • kt-nöyhtä

        Täälläkin arvoalueen arvotalossa on porukalla ruodittu, miten tutkimusta on manipuloitu. Ehkä kysely on käyty tekemässä vain ok-talojen asukeilta? Mitä jos tulokset on keksitty ihan itse? Onko kyseessä salaliitto?

        Meinasi mennä ihan suukovun puolelle, mutta käytiin painimassa Tomppeliaukiolla ja sitten haettiin palveluista nokkakärryillä monta salkkua sekä pari kartonkia vihreää norttia. Otetaan tässä kämpillä tukevat pohjat ja lähdetään sitten karaokeen joikaamaan Mombasaa tahattomassa kanoonissa. Eikä aamulla ole kenelläkään kanooni, siitä pitää korjaussarja huolen.

        Tänä aamuna oli kyllä kanooni, sillä illalla palveluiden pitäjä kehui saaneensa ok-talonsa maksettua viimeistä euroa myöten ja tarjosi sen kunniaksi lärvilautaset kaikille kanta-asiakkaille. Ja mehän otettiin, sitten meni raina poikki ja aamulla tuli tavaraa joka rööristä niin että varpusparvella piti yrittää kurkotella lavuaariin että olisi välttynyt lattian laatoitukselta.

        Siinä sitten koko päivä hetekalla, finnejä puristelin ja välillä jenkkikaapilla, onneksi ei tarvitse koskaan tehdä mitään itse kun asuu kerrostalossa. Tuhnuttelin siinä varovasti ja iltasella sitten Reiska soitteli ja kertoi Kaken maksaneen velat, joten lähdettäisiinkö illalla arvoalueen palveluihin, hän kyllä tarjoaa. Saas nähdä, näyttää olevan jo mokkasiinit pystyssä koko köriläs, makaa lattiakaivon päällä näköjään vessassa, nortti vielä suupielestä käryten.

        Täällähän nortit vedetään joko vessassa tai sitten postiluukun vieressä, josta korvausilmakin tulee. Hyvä niin, sillä liikenteen aiheuttamat vaaralliset hiilidioksidihiukkaset kulkeutuisivat arvoasuntoon mikäli ranskalaisen parvekkeen ovea edes raotettaisiin. Hyi sentään, minä ainakin menisin munamankelilla etätöihin jos minulla olisi työpaikka!

      • aiettäpaperiin
        kt-nöyhtä kirjoitti:

        Tulit sitten ja vastasit taas itsellesi ja varmaankin "tulit" taas samaan aikaan, sääliksi käy.....

      • KT-elämäntapaintiaani

        Ei, ei pidä paikkaansa. En ehdi tänne nyt kirjoittelemaan kun meillä on bileet käynnissä! Mahtavaa on, mutta salkut alkaa olemaan tyhjänä, pitää siirtyä palveluihin!

      • kt-parasiitti
        KT-elämäntapaintiaani kirjoitti:

        Ei, ei pidä paikkaansa. En ehdi tänne nyt kirjoittelemaan kun meillä on bileet käynnissä! Mahtavaa on, mutta salkut alkaa olemaan tyhjänä, pitää siirtyä palveluihin!

        Oltiinkohan samoissa bileissä? Ördättiin, painittiin ja joikattiin eräässä arvoalueen arvotalon arvoasunnossa aamukuuteen. Joku kävi pudottamassa heippalapun postiluukusta puoli seitsemältä aamulla. Kuka hemmetti on hereillä jo siihen aikaan?

        Itsekin tulin vain käymään jenkkikaapilla. Kohta levyksi hetekalle, pari varovaista tuhnua, toivottavasti uni tulee vielä silmään.

    • Kt-kuoriainen

      Nyt tarvitaan pikaisesti apua!
      Lauantai-aamuyöstä hakemani lähiruoka levisi sen verran pahasti farkkutakin rinnuksille, että totesin rotsin kaipaavan pesua. Näin teinkin, nyrkkipyykillä keittiön pesualtaassa kun pesukonetta ei tähän arvoasuntoon mahdu ja taloyhtiön pesutuvan koneet on hajoitettu aikoja sitten.
      Laitoin takin lauantai-aamuna asianmukaisesti kuivumaan oven päälle, mutta asunnon ollessa kylmä ja kostea on rotsi edelleen märkä.
      Kohta pitäisi lähteä alakerran palveluihin laulamaan mombasaa, mutta ei sinne kehtaa ilman virkapukua mennä.
      Miten saan kansallispuvun nopeasti kuivaksi, uuniin ei voi laittaa kun arvoasunnon varusteisiin kuuluu vain mikro.

      • arvoalueen.asukas

        Sellaista sattuu paremmissakin piireissä. Ei meidänkään arvoasuntoon mahdu pesukonetta kuivausrummusta nyt puhumattakaan, mutta urbaani cityihminen kyllä keksii konstit miten päästä palveluihin.

        Ta-daa! Silitysrauta on ratkaisu pulmaasi. Pyyhi ensin pölyt olohuoneen lattialla seisovasta jenkkikaapistasi ja levitä farkkurotsi sen päälle. Sitten irrota jenkkikaapin pistoke pistorasiasta ja käy myös sammuttamassa kaikki valot, sekä varmistamassa ettei mikro ole päällä. Näin varmistetaan, ettei sulake pala ylikuorman vuoksi kytkiessäsi silitysraudan päälle samasta pistorasiasta, jossa äsken jääkaappi oli kiinni.

        Laita silitysrauta täysille ja ala silittää. Puolen tunnin kuluttua pitäisi olla valmista. Palkitse itsesi jo lämmenneellä mellanilla, availe ääntäsi ja laita rotsi päälle. Palvelut kutsuvat!

    • OK-Kurko

      Aijaijaijai, kun oli mukava äsken tehdä lumitöitä OK-kartanomme isolla etupihalla johon mahtuu 7 autoa parkkiin ja lisäksi 2 autokatokseen. KPPV:kin halusi osallistua lumitöihin joten jätin hänelle 1/3 pihasta kolattavaksi. Se on hyvää PP-treeniä nääs.

      Mahtavaa kun on kunnon talvi ja saa puuhastella ulkona kaikenlaista. Seuraavaksi pitääkin hakea takapihan halkopinosta pari sylillistä halkoja varaavan takan viereen, kun ei tiedä mitä KPPV:llä on mielessä lumitäöioden jälkeen, huh. Tällä kertaa en tutustu halkopinon XO-säilöihin koska tipaton pitää (2 viikkoa jo takana).

      Täällä 9,5 km Tomppeliaukion kirkolta on hiirenhiljaista ja jänikset, ketut ja kauriin vaan pomppivat tuolla takapihan metsässä.

      Mites kassuilla, onkos palveluita käytetty ahkerasti viikonlopun jäljiltä? Fiilikset, tunnelmat kennostossa?

      • kt-silsa

        Siinä se nähdään, ok-talossa tehdään lumitöitä kun taas kerrostalossa ei tehdä yhtään mitään. En ole koko päivänä tehnyt muuta kuin tuhnutellut ja parannellut kanoonia flyyshisoffalla.

        Täällä arvoalueella Tomppeliaukion kirkon vieressä ei tarvita omaa autoa. Autoista sitä vastoin tulee vaarallisia hiilidioksidihiukkasia, toisin kuin busseista, ne ovat puhtaita ja paras ase ilmastontorjunnassa.

        Aivan mahtava fiilis. Kohta 12 mellania otettu kyytipojaksi. Alakerran palvelu on auki aamuneljään. Soittelinkin jo ja varasin elämän hanttikortit itselleni neljä kertaa! HUH! Kyllä lähtee!

        Perahan se jo soittaakin ovikelloa, no me pojjjaat vedetään ensin postiluukun vieressä muutamat nortit ja otetaan taskulämpöiset mellanit kierteellä kitaan, aijai, tämä se on elämää palveluiden äärellä!

      • KT-elämäntapaintiaani

        Kuulostaa hauskalta, mahtavaa elämää!! Itsekin vietin maanantai-illan palveluissa enkä aio tänään tehdä mitään. Paitsi nyt seuraavakdi varpusparvelle ja sen jälkeen alakerran kauppiasta moikkaamaan ja päivän eineet mukaan (salkku xtralenkki).

        Mahtavaa kun voi vaan tuhnutella flyyssisohvalla ja joku muu kolaa pihan ja maksaa vuokran. Aijaijaijai!

      • kt-silsa
        KT-elämäntapaintiaani kirjoitti:

        Kuulostaa hauskalta, mahtavaa elämää!! Itsekin vietin maanantai-illan palveluissa enkä aio tänään tehdä mitään. Paitsi nyt seuraavakdi varpusparvelle ja sen jälkeen alakerran kauppiasta moikkaamaan ja päivän eineet mukaan (salkku xtralenkki).

        Mahtavaa kun voi vaan tuhnutella flyyssisohvalla ja joku muu kolaa pihan ja maksaa vuokran. Aijaijaijai!

        Rupesin oikein miettimään milloin viimeksi olen tehnyt jotain. Minähän omistan tämän asuntoni, joten luulin että voin itse kiinnittää taulun seinään. Kuulin kuitenkin, etten omista seiniä vaan taloyhtiö omistaa ne, joten päätin ripustaa taulun mikroaaltouunin nuppiin, jossa se on siitä lähtien roikkunut. Mikroaaltouuni ainakin on minun ja saan tehdä sille mitä vain.

        Niin että tästä on pari vuotta ja todistettavasti en sen jälkeen ole tehnyt muuta kuin makoillut ja pötkötellyt, norttia vedellyt kavereiden kanssa ja salkkuja tyhjennellyt. Tämä on mahtavaa tämä kerrostaloasuminen kun ei tarvitse arvoasunnossa tehdä yhtään mitään.

      • KT-elämäntapaintiaani

        Itse tuhnuttelen vuokralla mikä on vielä näppärämpää, koska ei tarvitse maksaa edes vuokraa itse. KELA hoitaa senkin. En välitä sijoittaa hyviä salkkurahoja mihinkään papereihin, joilla saa asumisoikeuden arvoasuntoon, vuokralla tuhnuttelu ajaa ihan saman asian.

        Aijaijaijaijai, nyt alkaa kanooni olemaan takana ja salkku puolillaan, Voi olla että joutuu vielä vierailemaan kauppiaan luona ennen ilta klo 21:a, mikä on tärkeä deadline täällä kassulla. Toinen on aamu klo 09, jolloin salkkupalvelu aukeaa. Huhhuh, stressiä pukkaa täällä sääntösuomessa tuollaisten aikarajojen takia.

      • kt-lifestyle-indian

        Yksi tärkeä päivä on jokaisen kuukauden toinen tiistai. Silloin arvoalueen palveluissa levitetään punainen matto palvelun kynnykseltä suoraan tiskille. On näet se päivä, jolloin fattan rahat tulevat tilille ja kukaan arvoalueen arvotalojen asukeista ei ole köyhä eikä kipeä.

        Seuraava etätyöpäivä on - jos mahdollista - talon työmuurahaisille vielä vaikeampi kuin yleensä, sillä normaalisti monessa asunnossa jodlataan mombasaa tahattomassa kanolissa aina aamuun asti, kunhan alakerran palvelut ovat lopettaneet lakisääteisesti klo 04.00. Kysyy kyllä miestä ja miksei naistakin lähteä parin tunnin unien jälkeen etätöihin virtsalta haisevalla sporalla tai muulla julkisella kulkuvälineellä, joka on aina myöhässä jos nyt tulee ollenkaan.

    • ok-marsalkka

      https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005967935.html

      Hesarissa varoitetaan kantakaupungin arvoalueilla esiintyvästä liikennekaaoksesta. Julkiset eivät kulje tälläkään kertaa, kun sataa vähän lunta. Arvoalueiden parkkipaikatkin ovat jo lumella täytettyjä.

      Hesarii suosittelee tästä huolimatta lähtemään etätöihin. Pakkohan se on arvoalueiden arvotaloista mennä kiltisti etätyöpaikalle, koska keittiön jakkaralla kaksipolttimisen kaasuhellan äärellä tulee selkä kipeäksi ja kulmakarvat kärähtävät perunoita keittäessä.

      HUH HUH. Itse jään huomenna kotikonttorille kauniin PP-vaimon kera. Hän viikkasikin jo pinkan lampaantaljoja varaavan takan eteen, mitähän on mielessä, aijai jai.

    • OK-Kurko

      Hep, täälläkin ollaan kotikonttorilla! Kuka hullu nyt lähtee tällä kelillä etätöihin. PPVaimokin on täällä, huh.

      Noin, 1,5h aamujumppa suoritettu ja iso etupiha kolattu puhtaaksi. Aijaijaijai, kun oli mukavaa. Aika paljon oli lunta täällä 9,5km Tomppeliaukion kirkolta.

      Mitäs kassulla puuhasteltiin sillä aikaa? Päästeltiin kuumia suhnuja?

      • kt-puutiainen

        Kiitos kysymästä, täällä on tosiaankin levytetty hetekalla, käännelty kylkeä ja tuhnuteltu. Kanooni ei meinaa taittua korjaussarjallakaan.

        Unikin keskeytti ikävästi kun huoltoyhtiö (laskuttaa 5 e / m2 / kk) alkoi tehdä lumitöitä klo 12.30. Aamullahan etätöihin lähtijät kahlasivat nivusiaan myöten lumihangessa.

        Siinähän se huoltoyhtiön norttimies tuuppasi lumet parkkiruutuihin, joita näin talvisaikaan käytetään lumenkaatopaikkoina. Autoilijat etsikööt paikkansa muualta, naureskelin, itsehän en omista edes partakonetta isommista vehkeistä puhumattakaan.

        Että tällaista täällä, kohta palveluihin, sitä ennen kuitenkin pötkötellään vielä monta tuntia tekemättä mitään.

        Ensi viikolla alkaa putkiremontti, sanoivat ettei siitä ole pahemmin häiriötä, kuulemma.

      • KT-elämäntapaintiaani

        Ei tänne mahdu putkiremonttia tekemään, "kylpyhuone" on täynnä tyhjiä salkkuja ja purkkeja. Siellä siellä kyllä usein kylvetä, koska jos suihkusta päästää vettä, koko kenno menee huuruun ikkunoita myöten ja jenkkikaappi jäätyy sisältä entisestään kostean ilman takia.

        Tässä on suhnuteltu varovasti sohvalla koko päivä, vähän vetämätön olo on. Pitää kerätä voimia viikonloppua varten, koska silloin taas juhlitaan poikain kanssa. Peralla oli KELAn maksupäivä, joten se maksaa velkansa, muista veloista puhutaan sitten sohvalla ja nortilla, painiksi menee varmaan taas.

        Huhhuh, jotenkin raskas alkuvuosi ollut, miten muilla KT-tuhnuttelijoilla?

        Kyllä vaan ne putkiremonttimiehet tulevat sinne kopperoosi, omilla avaimillaan ja lupaa kysymättä. Kas kun sinä et omista asuntoasi, vaan sen omistaa taloyhtiö. Sinulla toki on hallintaoikeus asuntoosi, mutta remontteja se ei estä. Sinähän jaat asuntosi suosiolla remonttireiskojen kanssa, halusit tai et. Ja kirjoittavat vielä laskun perään siivoustöistä.

    • ok-kenraali

      Käytävävalon napsautuksesta lähtee häiritsevä ääni. Sietämätöntä!

      https://yle.fi/uutiset/3-10595183

      Jutussa myös mainitaan, että taloyhtiö voi kieltää parvekegrillauksen, kuten tällä palstalla asiantuntijat ovat todenneetkin.

      Aijai jai, mikäpä on laittaessa lisää klapeja varaavaan takkaan. Kaunis vaimokin näköjään on laskostanut lampaantaljat takan ääreen, mitähän ihmettä PP:lläni oikein on mielessä? Huh huh!

    • KT-elämäntapaintiaani

      "Mutta jos juhlimisesta tulee säännöllistä, ja niitä on vielä pääsääntöisesti yöaikaan, niin silloin se muuttuu tietyllä tavalla paheksuttavaksi."

      Hehhee. Onhan noita heippalappuja riittänyt, mutta ei me anneta sen häiritä! Nytkin on taas juhlat menossa, neuvotellaan tässä flyyssisohvalla ja kiskotaan norttia. Salkut alkaa vaan jo tyhjentymään uhkaavasti mutta sitten siirrytään alakerran palveluihin!

      Hauskaa viikonloppua, meillä ainakin on!

      • kt-lude

        Näin täälläkin! Peräti 4 eri heippalappua pudotettu arvoasuntomme tuloilmaventtiilistä eli postiluukusta. Ja miksi? Mehän vain tulimme pilkun jälkeen palveluista asuntooni neuvottelemaan päivänpolttavista asioista, kuten siitä kuka on velkaa kenellekin ja kuka joi kenenkin buuzzit sekä kenellä on nortit. Siinä sitten asiat selviteltiin normaalisti painimalla arvoasunnon persialaismatolla, ilman suurempaa riitaa. Tyhjenneltiin salkkuja, vedettiin norttia ja joikattiin elämän hanttikortteja tahattomassa kanoonissa.

        Pikkusieluista nipottamista. Ulkona on kirkas auringonpaiste, mutta ovea ei uskalla aukaista etteivät vaaralliset hiilidioksidihiukkaset pääse sisään. Jenkkikaapista mellani, peitto korville ja flyysisohvalle tuhnuttelemaan sekä olemaan tekemättä mitään, kuten meillä kerrostaloasukeilla on tapana.

    • ok-kansleri

      Näköjään lupaa -20 asteen lämpötilaa maanantain ja tiistain väliseksi yöksi tänne poronkuseman päähän Tomppeliaukion kirkolta. Sehän on jo kohtalaisen viileä, minkä vuoksi kasarmilla värjötellään villasukat jalassa ja pitkät kalsarit toppahousujen alla sisälläkin.

      On se sitten ikävää kun kesällä on liian kuuma ja talvella liian kylmä!

      No täällä ok-talossa tietysti laitettiin jo tänään varaava takka lämpöiseksi. Aijai jai miten rauhoittavan mukava tunnelma, kun takassa rätisee valkea ja kaunis vaimo laskostaa lampaantaljoja takan äärellä. Uuh, kyllä kelpaa jäädä kotikonttorille huomenna. Etätöihinkin toisaalta voisi lähteä, autohan on lämpöisessä tallissa!

      Mitenkäs kasarmilla on varauduttu tammikuun pakkasiin?

    • KT-elämäntapaintiaani

      Täällä katsellaan upeata punaista superkuuta ja ulvotaan! Tai pitää katsella varovasti likaisen ranskalaisen parvekkeen ikkunan läpi, ei uskalla avata ikkunaa ettei tule vaarallisia hiilihiukkasia sisälle.

      Ei täällä kennossa ole kylmä, koska keskellä olohuonetta oleva jenkkikaappi käy niin kovalla, että lämmittää koko huoneen. Patterit on vain haaleita täällä arvotalon viimeisessä arvoasunnossa, koska tämän kennon ja lämmönjakohuoneen välissä sijaiseitsevissa 49 kennossa on rikottu termostaatit ja patterit hohkaavat punaisena. Minä en ole, koska en muutenkaan tee mitään.

      Huh ja aijaijai, vähön väsyttää. Varpusparvea pakottaa alapäässä, sen jälkeen palveluihin hakemaan korjaussarjaa. Tästä se lähtee.

      • kt-näppylä

        Sinullahan onkin hyvät maisemat! Täällä meidän arvoalueemme arvotalossa näkymät ovat vastapäisen arvotalon ikkunoista sisälle. Siellä Reiska näyttää jo nuuhkivan kalsonkejaan siihen malliin, että kohta käy ostamassa poletin pesutuvasta, vaikka eilen vielä uhosi palveluissa että näillä ralliraidoilla mennään koko kevät.

        Näyttäähän se Ritukin siellä suihkuttavan deodoranttia kainaloon ja nahkabaskereiden alle. Illallahan sitten tavataan viimeistään palveluissa, ellei sitten törmäillä jo K-palvelussa josta haetaan salkut poikineen.

        Näinhän se on tämäkin päivä mennyt kuninkaallisesti elellessä. Etätöihin ei tarvitse lähteä, pitsalähetti suostui tuomaan pari mellania tullessaan. Tässä sitä levytetään hetekalla ja laskeskellaan sormia ja varpaita. Ei tarvitse tehdä mitään. Aijai.

        Mitenkäs ok-talossa, joko taas piti tehdä lumityöt, pitääkö nurmikko kohta taas ajaa? En minä vain viitsisi!

    • OK-Kurko

      Ei ole pyryttänyt muutamaan päivään, mutta eiköhän loppuviikosta päästä taas kolaamaan isoa pihaa, johon mahtuu 9 autoa parkkiin, aijaijaijai mukavaa hyötyliikuntaa. Kassupetterin on vaikea ymmärtää edes tuota sanaa.

      Nyt on sen verran rapea pakkanen, että piti eilen illalla lämmittää varaavaa takkaa oikein kunnolla kuumaksi, ja nyt se hohkaa tuolla työhuoneen vieressä mukavasti. Vaikka eipä sitä oikeasti tarvitsisi lämmittää koska maalämpöpumppu jaksaa hyvin työntää kuumaa vettä lattialämmitysputkistoon ja lattiat ovat mukavan lämpimät jalan alla. Aijaijaijai, kyllä kelpaa.

      En viitsinyt käynnistää premiumautoani etätyömatkaa varten tänään, joten työpäivä kuluu omalla työhuoneella, rotukoira nukkuu tuossa vieressä.

      Kyllä kelpaa OK-talossa olla pakkasillakin, jokos kassulla on haettu lämmittimiä Clas Olssonilta? Kestääkö sulakkeet monen lämmittimen päällä pitämisen yhtä aikaa ja voiko kahvinkeittimen laittaa päälle samaan aikaan?

      • kt-rontti

        No kuule, täällä arvoalueen arvotalon arvoasunnossa käytetään ensisijaisena lämmittimenä sisäistä villapaitaa. Rouskis vain, Sorbuksen kaula kurkkuun ja pitkä siivu tuulensuojaan, aaah... kyllä lämmittää! Kerro minulle Sorbus, se kirja löytyy jokaisen itseään kunnioittavan arvoasunnon asukin mikroaaltouunin päällä olevasta paperikasasta.

        Sitten tietysti on tukittu villasukalla sisäilmaventtiili eli postiluukku. Myöskin ranskalaisen parvekkeen ovi on tilkitty jeesusteipillä. Sitähän ei muutoinkaan nykyään voi avata, koska hengenvaaralliset hiilidioksidihiukkaset pääsisivät muutoin sisään.

        Talvella pukeudutaan hyvin. Pitkät kalsarit james-farkkujen alla, pohjanmaan Kalevala-paita farkkurotsin alla, villasukat, buutsit jalassa ja nortti suupielessä roihuamassa, siitä tunnet sä tsadin kundin tammikuussa. Jos alkaa tulla vilu, pyydetään Reiska ja Leksa salkkujen kanssa kylään selvittämään kuka on kenellekin velkaa. Asiat ratkeavat painiessa ja jossain vaiheessa voi jo vähentää vaatetustakin.

        Alakerran palveluissa on lämmin, sillä omistaja on halunnut tehdä kanta-asiakkaiden olon mukavaksi. Siellä sopii istua pilkkuun asti Mombasaa jodlaten ja kovaa ördäten, kunnes tullaan porukalla arvoasuntoon jatkoille. Kyllä tässä siis pärjäillään, mutta miten ok-talossa, joko kohta taas joutuu lumitöihin?

    • OK-Kurko

      No niin, pyryttää kunnolla, mahtavaa! Illalla kunnon jumpat kun kolaan ison etupihan puhtaaksi, aijaijaijai. Sen jälkeen on mukava mennä saunaan KPPV:n ja lämmittää varaava takka. Takan vieressä on jo pino lampaantaljoja, johon vaimo ne eilen viikkasi, huh.

      Tulimpas piruuttani tänään etätöihin, koska oli niin paha ajokeli. Kassupetterit Skodissaan hieman hidastivat matkantekoa mutta muuten matka meni hyvin lämpimällä premiumautolla, jossa premiumnastarenkaat.

      En ole vielä käynyt toiletissa, mutta luultavasti siellä on sitten vastassa kassupetterin tekemä kakkakepponen/varpusparvi.

      Mites kassulla, pääseekö hangen läpi palveluihin?

      • kt-nukkumatti

        Palveluissa on jo käyty tänään. Alakerran palveluihin pääsee alle 5 metrin ulkona kävelyllä. Siellä sitä tuleekin usein istuttua hyvä tovi, monasti koko ilta.

        Kyllä nyt pitää ottaa pienet tirsat että jaksaa illalla taas lähteä palveluihin. Ei kuin levyksi parvelle, korvatulpat korviin ja unta palloon, aijai kylläpä onkin mukavaa tämä kerrostaloelämä.

    • kt-mato

      Kalasatamassa asunnoissa nortin veto kiellettyä:

      https://www.hs.fi/koti/art-2000005975953.html

      Tulihan selväksi sitten, että tämä poika ei muuta Kalasatamaan! Tuo on räikeä ihmisoikeusrikkomus! Onneksi meillä arvoalueen arvotalojen arvoasunnoissa saa röökata ja ördätä vapaasti. Tämä nostaa asuntojemme arvoa. Oikein kirveltää lukea tuollaista, miten meidän vanhan liiton asukkien kohta käy jos tämä saa jatkua? Kielletäänkö seuraavaksi salkkujen tyhjentely asunnoissa, eikö kohta saa enää jodlatakaan tahattomassa kanoonissa?

      Mitä?

    • OK-Kurko

      Nyt alkaa riittää tämä lumentulo. Ei mahdu enää suurelle etupihalle kasaamaan enempää lunta täällä 9,5km Tomppeliaukion kirkolta!

      Kyllä teidän kelpaa siellä kerrostaloissa kun ei tarvitse itse tehdä mitään. Voi vaan tuhnutella flyyssisohvalla ja joku muu tekee lumityöt. Huhhuh!

    • KT-elämäntapaintiaani

      Hehhee, taas on tuprutellut lunta. Vilkaisin ranskalaisen parvekkeen ovesta ulos varovasti (avaamatta) ja siellä taas talonmies oli kolaamassa pihaa.

      Hajotkaa, OK-isännät, sinne isoihin OK-taloihinne jotka hukkuvat lumikinoksiin. Pitäkää varaavat takkanne, pystykoiranne, työhuoneet ja PP-vaimonne!! Kuka nyt pääsee etätöihin, häh!! Kjäh kjäh.

      Täällä pääsee vielä kulkemaan palveluihin, mutta nokkakärry ei kulje tuolla hangessa. Pitää hakea 1-2 salkkua kerrallaan.

      • kt-vatula

        Samaa ajattelin minäkin, enkä minäkään avaa ovea etteivät vaaralliset hiilidioksidipäästöt tunkeudu asuntooni.

        Eipä ole tänäänkään tarvinnut evää heilauttaa. Tässä arvotalossa ei taida asua kovin montaa etätöissä kävijää, joten sama tilanne suurimmalla osalla. Kovan rahan talohan tämä on, mutta suurin osa asunnoista on vuokralla ja hyyryloordit itse asustavat ok-taloissaan.

        Jaha, se on kohta puoli kaksi, pitäisikö ottaa pienet nokkaunet ennen laiskottelun jatkamista? Aijai jai tämä se vasta on elämää. Ai niin, onhan tässä yksi työ odottamassa. Heippalappujen pudottelijat eivät kunnioita "ei mainoksia" -tarraani tuloilmaventtiilin eli postiluukun yläpuolella. Niitä onkin kertynyt iso läjä, kuten myös taloyhtiön järjestyssääntöjä. Ne pitäisi viedä paperinkeräysastiaan, mutta kun se on aina täynnä. Tai kuten viime viikolla, joko vandaali oli polttanut sen muodottomaksi möykyksi ja jättänyt vielä kakkakepposen kannen nostimeen, että varmasti tunnollinen kierrättäjä sai kynsilleen, jos tiedätte mitä tarkoitan.

    • pystykoiraa.veeperiin
    • ok-hallitsija
      • KT-elämäntapaintiaani

        Ei vaihdu ilma, mutta ei myöskään pääse oksennuksen, suitsukkeen, kakkakepposen haju sisälle kennoon.

        Tuollainen riisuttu kenno sopii hyvin. Ei täällä tarvita muuta kuin jenkkikaappi, heteka ja vessanpönttö.

        Repikää siitä, OK-isännät linnoissanne varaavine takkoineen ja lampaantaljoineen, ilmanvaihtoineen ja lumilinkoineen!

      • kt-lude
        KT-elämäntapaintiaani kirjoitti:

        Ei vaihdu ilma, mutta ei myöskään pääse oksennuksen, suitsukkeen, kakkakepposen haju sisälle kennoon.

        Tuollainen riisuttu kenno sopii hyvin. Ei täällä tarvita muuta kuin jenkkikaappi, heteka ja vessanpönttö.

        Repikää siitä, OK-isännät linnoissanne varaavine takkoineen ja lampaantaljoineen, ilmanvaihtoineen ja lumilinkoineen!

        Juuri näin! Eikä tarvitse tehdä itse mitään!

        Oikeastaan vessakin on turha. Ennen vanhaan pärjättiin hyvin jokaisessa kerroksessa olevalla yhteisvessalla. Olihan sitä vähän kiire aamuisin kiekuralle, mutta siihen aikaan palvelut eivät olleet niin lähellä joten varpusparvet lensivät harvemmin. Tämän vuoksi jonottaminen ei ollut niin paha asia kuin se nykyihmisestä palveluiden äärellä voi tuntua.

        Vintage-asuminen on nyt pop eikä tarvitse pelätä että ulkoa pääsisi hiildioksidia sisätiloihin! Kyllä kelpaa!

    • anonyymi_Awzt

      Arvotalo palveluiden äärellä. Valitettavasti juttu on maksumuurin takana, mutta tämän verran varmaan voi lainata:

      https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005984911.html

      "JOS ostaa hulppean miljoona-asunnon Helsingin Bulevardilta vastapäätä Vanhaa kirkkopuistoa, ei luultavasti halua, että taloyhtiön hallituksen kokouksessa kerrotaan osassa asunnoissa harjoitettavan mahdollisesti prostit.."

      "Rakennusvalvonnan mukaan asuinkerrostalossa pyöritetään laitonta hotellia."

    • anonyymi_RrU
      • Tuhnuttelija

        Jep, tuhnu toi ensin torakat ja kostoksi häädöstä jätti hanat auki ja teki vesivahingon. Sen siitä saa kun kiusaa viatonta vuokralaista tarpeeksi heippalapuilla!!

      • Ok-paroni

        Jutussa mainittua :” silloin kulut jäävät lopulta taloyhtiön ja sen osakkaiden kontolle”
        Näinhän se menee, kasarmi-kuoriaisten tehtävä on maksaa.

      • OK-Kurko

        Aivan. Kassulla maksetaan muidenkin kulut ja vahingot, OK-talossa vai omat. Lisäksi täällä OK-talossa saa paljon ilmaista liikuntaa. Lähdenkin tästä lumitöihin.

    • ok-dementia
      • ok-mestari

        Näköjään kasarmilla on vielä meininki jatkunut kämpillä pilkun jälkeen. Toivottavasti ei ollut talossa etätöihin lähtijöitä.

      • antakaa.pollylle.keksi
        ok-mestari kirjoitti:

        Näköjään kasarmilla on vielä meininki jatkunut kämpillä pilkun jälkeen. Toivottavasti ei ollut talossa etätöihin lähtijöitä.

        KRAAK! Polly tahtoo keksin. KRAAK!

    • kt-jarrujälki

      Kyllä kelpaa täällä kantakaupungin arvotalon arvoasunnossa, kun ei tarvitse tehdä itse mitään voiden vain makoilla hetekalla mellania kurlaten ja tuhnutellen.

      Niin se tämä päiväkin meni nukkuessa, kunnes Reiska teki salaisen koputussarjan oveen. Kopoti-knok-kopi-kop-kop-kopokopo. Siitä tiedän että tulija on nimenomaan Reiska eikä Rainer, jolle olen pystyssä satasen, norttikartsan sekä 5 salkkua Sakua. Nyt jo istuskellaan Reiskan kanssa viininpunaisella vakosamettisohvalla. Kakekin tuli samalla, mutta väsy oli sen verran suuri että koisaa porstuan räsymatolla varmaan seuraavat pari kolme tuntia. Siihen mennessä on käytävä palveluista hakemassa nokkakärryillä kunnon lasti, sillä Kake on hyvin hyvin vihainen mikäli hän herää janoisena juotavien ollessa kortilla.

      Ritu kun vielä liittyy joukkoon, niin porukka alkaa olla kasassa. Puhutaan vähän politiikkaa, parveketupakoidaan, selvitellään kuka on kenellekin velkaa ja vanhan kaavan mukaan painitaan lopuksi. Siitä sitten riennetään verkkohissillä palveluihin. Saapa nähdä joko hississä seilannut kakkakepponen on menettänyt massastaan niin paljon, että hissi nytkähtää liikkeelle myös ihmisen kanssa. Toistaiseksi kepponen on matkustanut yksin ja asukit ovat mieluummin käyttäneet portaita, eli massaa lienee sillä runsaasti.

      Nyt soitto Pietrolle, että laittaa levylautaselle Mombasan jo valmiiksi, täältä tullaan pian näyttämään mistä kana pissii!

    • ok-johtaja
      • kantakaupungin.asukas

        Ei se kaupungin mombasa-vuokraluukku ole sinun oma, vaikka olet siitä omistusasunnon verran maksanutkin.

      • ok-johtaja
        kantakaupungin.asukas kirjoitti:

        Ei se kaupungin mombasa-vuokraluukku ole sinun oma, vaikka olet siitä omistusasunnon verran maksanutkin.

        Juuri näin, hyvin olet tiedostanut asian. Moni kantakaupungin asukki kuitenkin luulee asuvansa omassa asunnossaan, kun ovat ottaneet mittavan lainan ja maksavat täten kommuunissa sijaitsevasta luukusta omistusasunnon verran.

        Sitten tulee yllätyksenä, ettei omistakaan mitään. On vain osakepaperit pankin holvissa velkaa vastaan asunto-osakeyhtiön omistaessa kaiken ja myös päättäessä kaikesta kaiken. Kuten vaikka sen, kuka on isännöitsijä tai mitä remontteja asuntoon saa tehdä ja onko parvekegrillaus kiellettyä vai ei. Tai no oikeastaan tästä voi päättää myös alueen palopäällikkö, minkä vuoksi parvekegrillaus on ankarasti kiellettyä lähes aina.

    • OK-Kurko

      Kurko on ollut kiireinen OK-kartanonsa pihalla lumitöissä, mutta nyt alkaa helpottaa kun kevätaurinko alkaa lämmittää ja kinokset hupenevat. Enää tarvitsee vain hiekottaa jäistä asvalttipihaa, johon mahtuu muuten 9 autoa parkkiin. On se mahtavaa kun saa puuhastella omalla tontilla (oma kiinteistö, ei mikään kommuuni) ja samalla nostattaa kuntoa ja saada raitista ilmaa.

      Rotukoirakin (Suomen Pystykoira) nauttii kieriessään takapihalla lumihangessa pitkän lenkin jälkeen, siinä samalla tassut puhdistuvat kurasta ja kassupetterien koirien jättämistä kakkakepposista, joita tienvarret ovat taas täynnä. Kassuttelijat kun eivät kerää koiriensa jätöksiä, perusteluna on että eihän kassulla tarvitse tehdä itse mitään.

      Aijaijai kun oli mukava viikonloppu. KPPV:kin viikkaili lampaantaljona eilen siihen malliin että huhhuh, kyllä kelpasi. Nyt onkin sitten mukava aloitella työviikkoa omalla kotikonttorilla. Kassuttelijat ovat jo varmaankin siirtyneet jäisten jalkakäytävien ja bussipysäkkien kautta Töölön tapaturma-asemalle, joka sijaitsee noin 9.9km täältä, joten etätöihin ehtii vasta myöhemmin. Näillä keleillä kelpaa olla omalla työhuoneella, aijaijai. Huomenna tosin pitänee mennä etätyöpaikalle, joten pitää varautua konttorin toileteissa leijuviin varpusparven tuoksuihin, huh.

      Nyt kuppi sufeeta automaatista, mahtavaa. Hyvää kevättä kaikille.

      • ok-pressa

        Huh huh, juuri tuosta syystä hankimme talomme riittävän kaukaa kasarmeista. Kyllä kelpaa rotukoiran (Suomen pystykoira) kävellä ok-alueemme puhtaita reittejä, eivätkä hänen jalkansa kastu kasarmikehveleiden kakkakepposista. Sitä paitsi rotukoiramme (Suomen pystykoira) käyttää näin talvisaikaan pieniä nahkasta tehtyjä saappaita, jotka hän osaa itse pujotella jalkoihinsa ja vielä solmia suullaan nahkaiset kengännauhat.

        Näin siis täällä vauraalla ok-alueella 10 min päässä Tomppeliaukion kirkolta.

        Jokohan kasarmilla on aloitettu mellanin kurlaaminen kierteellä kitaan ja sieltä satakerran kautta pötsiin? Kellohan on jo lähes 13.30 jolloin kassulla ensimmäiset heräilevät sikailtuaan myöhään käkenä palveluissa.

      • erinimiset
        ok-pressa kirjoitti:

        Muuten meni tussulla hyvin mutta suomen pystykoirarotua ei ole vaan se on suomen pystykorva, eli tussu taas asialla kuten etätyökin käännetty väärinpäin!
        Ihanko itekses itelles vastailet ja ihan omaan ketjuun, jotennnii siltä vai, vai vaikuttaa ja mänöhän nyt sinne huusinreikään takaspäin kun sieltä pukkasit ylös nuotiolle.

      • KT-elämäntapaintiaani

        Jaahah, täällä on joku viestien poistattelija taas liikkeellä. Varmaankin joku kateellinen OK-isäntä, joka ei kestä kuulla kuinka vapaata ja mukavaa elämä arvoasunnossa on. Ollaan vapaita nauttimaan palveluista eikä tarvitse kiusata itseään etätöillä. Aijaijai, kyllä kelpaa.

      • kt-syylä
        KT-elämäntapaintiaani kirjoitti:

        Jaahah, täällä on joku viestien poistattelija taas liikkeellä. Varmaankin joku kateellinen OK-isäntä, joka ei kestä kuulla kuinka vapaata ja mukavaa elämä arvoasunnossa on. Ollaan vapaita nauttimaan palveluista eikä tarvitse kiusata itseään etätöillä. Aijaijai, kyllä kelpaa.

        Kiinnostukseni heräsi, mitä mahdoit kirjoittaa?

        Samaa mieltä, varmasti poistattelija on ok-asukki, joka on tullut väsyneenä lumitöistä tai nurmikkoa ajamasta. Ehkä hän ei enää jaksa kantaa puita varaavaan takkaan ja on siksi turhautunut sekä vihainen, kun me kerrostaloasukit vedämme lonkkaa ja tuhnuttelemme kaiket päivät.

        Ei tästäkään meidän osaketalosta moni lähde aamulla etätöihin. Sen huomaa siitäkin, että heippalappuja tuntuvat kirjoittavan vain ne samat henkilöt, joiden tiedetään aamuisin kaivavan autojaan lumihangesta tai juoksevan tukka putkella julkisten kulkuvälineiden perässä. Heitä ilmeisesti risoo vapaa elämäntyylimme, jossa yöt riekutaan raitilla painien ja palveluissa sekä kämpillä ördäten, ja päivät levytetään hetekalla ns. syvää unta nähden. Kummallista porukkaa, ei työnteko saa olla elämän sisältö, vaan pikemminkin mitään tekemättömyys on se mihin tulee pyrkiä.

        Nytkin meikämanne voi ylpeillä sillä, etten ole koko päivänä tehnyt tehnyt muuta kuin jarrutusjälkiä pokaaliin ja soittanut Reijolle josko tulisi kylään tuoden mukanaan jotain suuhunpantavaa. Kuten nyt vaikka norttia ja muutaman salkullisen mellania. Aijai, tämä se on elämää ja kohta jo Pietro laittaa levylautaselle "Elo juoksuhauvoissa" jonka jodlaamme palvelun veteraanien kesken tahattomassa kanoonissa.

      • KT-elämäntapaintiaani

        Yritin kovasti mutta ei millään muistu mieleen mitä kirjoitin niin pahati OK-isäntiä loukaten että viesti piti poistattaa. Jostain syystä muisti pätkii nykyään, varsinkin aamuisin. Se johtuu varmaan altistumisesta vaarallisille hiilidioksidihiukkasille, joita leijailee alakerrassa palveluiden lähellä.

        Uusi päivä ja uudet kujeet! Palvelut aukeaa taas kohta joten pitää mennä aamuvarpusparven jälkeen jonottamaan, putoavia jääpuikkoja tietysti varoen. Täällä arvoalueella ne ovat todellinen uhka tähän aikaan vuodesta, huh.

        Mites siellä OK-taloissa, putooko lumi päähän katolta kun käynnistelette premiumautojanne isoilla pihoillanne?

        Hyvä kysymys! Meillä on autotallin päällä liukuesteet, eikä lumi tiilikatolta muutoinkaan kovin helposti lähde putoamaan.

        Tänään en viitsinyt lähteä etätöihin, kun kaunis PP-vaimo jäi myös kotikonttorille viikkaamaan lampaantaljoja varaavan takan ääreen. Selvisihän sekin ruokatunnin aikaan mitä hänellä oli mielessä. Nyt puhutaan nimenomaan ruokatunnista eikä yhtään lyhyemmästä hetkestä, jos tiedätte mitä tarkoitan. Aijai sentään, kyllä kelpaa!

      • minnihiirelle
        KT-elämäntapaintiaani kirjoitti:

        Jaahah, täällä on joku viestien poistattelija taas liikkeellä. Varmaankin joku kateellinen OK-isäntä, joka ei kestä kuulla kuinka vapaata ja mukavaa elämä arvoasunnossa on. Ollaan vapaita nauttimaan palveluista eikä tarvitse kiusata itseään etätöillä. Aijaijai, kyllä kelpaa.

        Poistattelit sitten taas viestejä, hyi, hyi, ole edes mies hitusen..

    • taloolat

      Ei kait kukaan voi tykätä asua vuokralla kerrostalossa, mutta kun on pakko. Ainakin Helsingin kaupungin vuokrataloissa asuu paljon varattomia kitisijöitä, milloin valitetaan mistäkin asiasta, tupakka, paistettu kala, mausteet, lapsen itku jne........ Totta kait varakas ihminen haluaa omaa rauhaa ja ostaa itselleen omakotitalon jossa voi asua ja olla tyylilleen sopivasti.

      • kt-täi

        Voi kuule, tämä meidän talomme on asunto-osakeyhtiö ja siten ns. kovan rahan talo.

        Asukaskunta koostuu kuitenkin meistä tuhnuista. Asuntojen omistajat asuvat itse ok-taloissaan. Toki joukossa on muutama elämäntapaintiaani, joka polkee näilläkin keleillä etätöihin joka ikinen aamu. Heitä mahtaa harmittaa meidän yöllinen ördäämisemme, mutta mitäpä siitä, sitä ei nimittäin voi kieltää kuten parvekegrillausta.

    • KT-elämäntapaintiaani

      Mitääh, kerrostalohan on premium-asumismuoto. Täällä arvoalueen arvoyhtiön arvotalon arvoasunnossa ei tarvitse tehdä itse mitään. Etätöissäkääjn ei tarvitse käydä välttämättä, voi vaan nauttia elämästä ja alakerran palveluista. Norttiakin saa kiskoa minkä kerkii, koska se on ihmisoikeus. Saako OK-kartanossa häh, ei varmasti, koska KPPV kieltää. Täällä ei ole näkynyt PP-vaimoja.

      Nytkin mietin mitä tekisin, ja päädyin olemaan tekemättä mitään. Paalveluista on haettu päivän salkku, joten taidan vain tuhnutella tässä flyyssisohvalla loppupäivän. Ei tarvitse viedä edes rotukoitaa (Suomen Pystykoira) ulos, koska sellaista ei ole. Joku kolisee tuolla katolla, ilmeisesti talonmies tekee lumitöitä. Huhhuh.

    • jaksaakiinnostaa

      Minkähänlainen idiootti näitä satuja suoltaa ja juttelee itsensä kanssa?

      • livepanties

        Hiertääkö side vai pikkuhousut? Kyllä nämä ovat viisaiden ja varakkaiden Ok-omistajien ja köyhien Kt-asukkaiden keskusteluja ja täysin asiallista juttua.

      • jaksaakiinnostaa
        livepanties kirjoitti:

        Hiertääkö side vai pikkuhousut? Kyllä nämä ovat viisaiden ja varakkaiden Ok-omistajien ja köyhien Kt-asukkaiden keskusteluja ja täysin asiallista juttua.

        Uskotko oikeasti tähän soopaan, vai oletko niin yksinkertainen ja tyhmä?

      • livepanties
        jaksaakiinnostaa kirjoitti:

        Uskotko oikeasti tähän soopaan, vai oletko niin yksinkertainen ja tyhmä?

        No, mitäs neiti nyt piipittää? Kiristääkö pikkuhousut vieläkin vai onko ne päivät....
        Kateellinen olet sen kyllä huomaa!!!!

    • OK-Kurko

      Noin, lumityöt taas tehty, olikohan viimeinen kerta tänä talvena. Kun on hyvä talkkarikola auraavalla terällä, lumitöiden tekeminen on mahtavaa. Kunto nousee eikä tarvitse lähteä kuntosalille. Vaikka kävin siellä kyllä jo tänään, juoksumatolla 7km lenkki, PP-tyttöjen juostessa viereisillä matoilla, huhhuh.

      Kotona odotti oma PPV, joka lupasi tänään käyttää rotukoiraa (Suomen Pystykoira) iltalenkillä. Siellä se PP pysyy kunnossa, aijaijai. Vaimo oli näköjään viikkaillut lampaantaljat siistiin pinoon varaavan takan eteen, huh.

      Huomenna pitääkin mennä vaihteeksi etätöihin, premiumautolla tietysti. Voisihan tuon 10 minuutin matkan Tomppeliaukion kirkon suuntaan tehdä myös julkisilla, jotka kulkevat tästä läheltä, mutta jätetään ne kasarmikeijoille ja -kaijoille.

      Mites kassulla, joko on viikonlopun vietto aloitettu? Onko palveluja kulutettu ahkerasti?

      • kt-torakka

        Tuon siitä saa kun asuu ok-talossa, joutuu tekemään lumitöitä ja kesällä ajamaan nurmikon. Minä sen sijaan en ole tänäänkään tehnyt mitään. Laastaria sentään kävin hakemassa makuuhaavoihin samalla kun kävin ties kuinka monennella varpusparvella tänään. Täytyy vaihtaa salkkumerkkiä, kun tuntuu niin suoliston päälle käyvän tämä nykyinen brändi.

        Täällä ei tosiaan ole PP-vaimoja näkynyt eikä rotukoiria (Suomen pystykoiria). Ihan tullaan toimeen äijäporukalla, mitä nyt joskus Ritu on mukana karkeloissa, tai oikeastaan joka päivähän hän on, vaikka alkuillasta vielä uhoaa lähtevänsä nunnaksi Sipoon kirkkoon.

        Ei etätyöt paina täällä, eikä kukaan työskentele kotikonttorillakaan. Siinähän selkäruoto vääntyisi mutkalle jos pitäisi työskennellä läppäri kaksilevyisen hellan päällä keittiön jakkaralla istuen.

        Jahans, sitä on aika lähteä hakemaan jotain suuhunpantavaa, kuten norttia ja mellania. Ne on sellaisia elämän epikriisejä ettei paremmasta välitä.

        Eilen koetettiin saada palveluista apetta, mutta yritykseksi jäi. Oltiin kyllä jo kassajonossa tarjottimien kanssa. Peralle ei löytynyt sopivaa skruudattavaa, kun hänellä on pähkinäallergia ja kastikkessa oli pähkinää. Minä en voinut ottaa myöskään valikoivan keliakian vuoksi. Vain nestemäinen vilja käy nimittäin minulle. Ritu syö vain 100% kasvisruokaa, mitä ei palvelussa ollut tarjolla, paitsi porkkanalättyjä mille Ritu on allerginen. Metulle ei käy naudanliha, Rainer ei voi syödä mitään mikä on lentänyt, uinut tai kävellyt. Myöskään luomua ei ollut mikä on ehdoton vaatimuksemme. Siksi konklaavimme tilasikin mellanit pitkään piikkiin ja päätimme jälleen jättää syömisen toiseen kertaan.

        Arvaisikohan sitä käydä ranskalaisella parvekkeella nortilla vai pääseekö sisään vaarallisia hiilidioksidihiukkasia?

    • etelän.mies
    • OK-Kurko

      Täällä ollaan, etätöissä! En ole vielä uskaltanut käydä toiletissa, koska yleensä tähän aikaan siellä on posliinilla lauma kennostokeijoja, jotka ovat pidätelleet varpusparvea koko bussi/metro/spåramatkan konttorille, huhhuh, miten joku sellaiseen edes pystyy...

      Kova meteli ja kolina täällä maisemakonttorissa, niin kuin aina. Ikävä tulee omaa OK-kartanon työhuonetta, jossa on hiiren hiljaista, rotukoira(Suomen Pystykoira) lämmittämässä jalkoja, varaava takka...

      Mites kassulla, onko työpäivä aloitettu keittokomeron 2-levyisen hellan päällä keittiöjakkaralla istuen? Varovasti polvien kanssa, ettei levyt mene päälle ja läppäri sula.

      • kt-satiainen

        No kiitos kysymästä! Minä kävin eilen työarvauslääkärillä valittelemassa niskojani ja selkäruotoani, jotka ovat jumissa yritettyäni työskennellä jakkaralla sekä aina välillä hetekalla.

        Saikun toivossa kerroin lekurille kaikki kolotukset. Lekuri iski kirjeen käteen ja käski antaa esimiehelle. Minä olin että YES YES, kiitin ja kumarsin ja näin jo itseni flyysisohvalla salkun ja nortin kera naatiskelemassa urbaanista cityelämästä.

        Juoksin sitten aamulla ensin sporaan, sitten metroon ja lopuksi bussiin. Siinä elimistö on hälytystilassa ja pidätyskyky paranee, toki tuhnuttelin ratikassa seisoessani ja vilkuilin sen jälkeen paheksuen ympärilleni kuin etsien syyllistä pahaan haisuun. Hyvin pokka pitää suomalaisilla, ilmekään ei kenelläkään värähtänyt, vaikka koko ratikka haisi kuin vanhuksen viikoksi vaihtamatta jätetty vaippa ylibuukatussa ja alimiehitetyssä pörssiyhtiön ylläpitämässä hoitokodisssa.

        Ja mitä esimies sanoi, kun tulin saikkulappuni kanssa töihin? Mulkaisi minua, vei työpisteeni tuolin pois ja sanoi, että sinun pitää seistä ja tästä lähtien olet etätöissä, koska kotikonttorilla työasentosi on niin huono!

        Tämä on surkea päivä! On huono! Mikä meteli täällä konttorilla on ja tässä muka pitäisi töitä tehdä! No taidan aloittaa päivän täysistunnolla ja käyttää työantajan kustantamat wc-paperit viimeiseen arkkiin asti. Sitten menen sermien väliin hölöttämään henkilökohtaisia asioitani muiden kasarmikehveleiden kanssa. Tuskin tuottavuus lisääntyi, mutta eipä se nykypäivänä olekaan tärkeää. HUH HUH!

    • OK-Kurko

      No niin, siinä kävi juuri niin kuin arvelin. 4-5 kahvikupillisen jälkeen en pystynyt enää pidättelemään, joten piti suunnata etätyöpaikan toilettiosastolle. Ja mikä tuli vastaan ensimmäisessä kopissa? Kunnon jarrutusjäljet ja lisäksi vielä varpusparven roiskeet posliinin reunoilla!!!

      Tälläistä se on aina, kasarmikeijot eivät osaa siivota jälkiään. Perusteluna omassa päässä on varmaankin että ei kasarmillakaan tarvitse tehdä itse mitään. Hohhoijaa ja yöks.

      Huomenna 100% varmuudella omassa työhuoneessa.

      • ok-profeetta

        Oletko koskaan käynyt katsomassa miltä kasarmironttien vessassa näyttää? Ne ovat poikkeuksetta törkeässä kunnossa. Pokaalin rusketusraidoista voi lukea Pakanamaan kartan. Lattian muovimatossa on paksu kerros urean kyllästämää ektoplasmaa. Pulsaattorin päällä on kasa loppuunpalvelleita miestenlehtiä. Haisevat valkoiset tennissukat lojuvat nurkassa koppuraksi kuivettuneina. Hammasharjan piikit sojottavat vaakasuoraan. Ainoa puhdas ja esine on vessaharja Anttilan avaamattomassa paketissa.

        Ei siis ihme ettei etätöissäkään osata käyttäytyä saati siivota jälkiään. Pitääkin olla melkoinen kung-fu tehdäkseen pitkän ja mustan jarrujäljen posliinin vesisäiliön kylkeen. En osaa edes kuvitella miten tällainen voi tapahtua, tuskin istualtaan kuitenkaan.

        Mutta nyt kotona, wc-tiloissa käytetty pesuainetta joka suorastaan räjäyttää lian pois. Aijai, mikä puhdas tuoksu. Kaunis PPV tuli juuri puulämmitteisestä saunasta ja viikkailee tuolla Eevan puvussa lampaantaljoja varaavan takan ääreen. Kyllä meidän ok-talollisten sitten kelpaa, huh huh, aijai jai, hyvältä näyttää!

    • samaamonologgia

      On sinulla haaveet ja fantasiat, elä sinä vessaelämääsi eri nimimerkeillä kun et muuhun kykene!!!!!!!!!!!!

    • Halikonpoika

      Kakkahuumori ja toiletin tutkiminen onkin palstan kirjailijan parasta antia eli ponnistusta.
      -Anna kukkia vaan ketä se haittaa ei ole pakko lukea ja varmasti antaa iloa tekijälle.
      -Minusta nämä ovat hauskoja juttuja, ihan kybällä.

      • omanonnensa_seppä

        Tiettyyn kehitysvaiheeseen kuuluvat tämänkaltaiset jutut eikä niistä pidä huolestua.

    Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6283
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4016
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2436
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1423
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe