Mitä helvettiä täällä joku muija soklaa?
Tässä tulee minun suora näkemykseni tuohon asiaan: TEKOSYY
Itse olen eroperheen lapsi. Minä olin 3-vuotta ja 9 kuukautta ja siskoni 1-vuotta ja 11 kuukautta kun minun vanhempani erosivat.
Muistan ajasta jolloin he yhdessä vielä eli jotain pieniä pätkiä. Pelottavaa aikaa. Paljon tappelua. Huutoa. Tavaroiden lentelyä pitkin seiniä. Kun ne ei tapellut, oli ilmassa sellainen jännite että koska tahansa saattoi riita räjähtää. Siellä kulki kaikki hiipien, hiljaa, haluten olla näkymättömiä.
Kun minua jo naapurin lapset haki leikkiin niin siitäkin seurasi riita vanhempieni välillä.
Siinä ajassa koti tuntui pelottavalta ja ahdistavalta. Itseäni pelotti mutta olin isosisko. Isosisko vaistomaisesti peitti pelkonsa ja huolehti ja suojeli vajaan 2 vuoden ikäistä pikkusiskoaan joka oli alkanut itkuun äidin ja isän huutaessa toisilleen täyttä kurkkua ja kolistelivat kovaa heittelemällä tavaroita päin seiniä.
Sitten tuli päivä jolloin isä oli töissä ja minä kuljeskelin äitini perässä kotona kun hän irrotteli katsota lappuja itkien ja kiukkuisena. Pakkaili niitä pahvilaatikoihin. En silloin ymmärtänyt sitä mitä se meinasi, mutta se tarkoitti sitä että äitini ja isäni olivat pitkän tappelukauden jälkeen tehneet eron.
En muista ensimmäisistä ajoista ilman toista vanhempaa kotona mitään, mutta neuvolakirjoista lukasseena huomasin että 2-4 v ikäisenä nukuin huonosti, paino ja pituus meni ikätason alarajoilla jopa alarajan alapuolella. Olin kovasti alipainoinen ja neuvolakirjat täyttyivät painonseurannoista ja ravintoneuvoista. Piti syöttää useammin ja useammin ja lopulta tuli lähete keskussairaalaan tutkimuksiin että miksi tyttö ei kasva normaalisti. Samaan aikaan puhuttiin neuvolakirjoissa uniongelmista ja painajaisista.
äidin ja isän eron jälkeen 5-6 vuotiaana neuvolakirjoissa oli merkintöjä että olin saavuttanut normaalin painon ja pituus kehittyy vaikkakin ikätason alarajoilla. Uni oli alkanut maistuun.
Olenkin itsekseni ajatellut että ehkäpä reagoin ruokahalulla, unella ja painajaisilla vanhempieni parisuhdekriisiin?
En muista kovasti kärsineeni vanhempieni erosta. Tosin olin hyvin pikkuinen silloin joten en voi kaikkea muistaa mitä tunsin, mutta kai minulla alkuun jonkinlainen ikävä toista vanhempaani oli ja myöhemmin sitten kouluiässä toinen vaihe siksi koska vertailin ikäisiini perhettäni ja huomasin että sen rakenne oli erilainen.
Minusta kuitenkin minun elämän ja kasvun kannalta parempi että ne erosivat kuin että tuo heidän välinen kireä tilanne olisi jatkunut vaikkapa ala-asteen viimeisiin luokkiini asti.
He tekivät aivan oikean ratkaisun kun päättivät suhteensa silloin ja se oli nimenomaan lasten kärsimyksen kannalta parhain ratkaisu.
Ehkä jos meitä lapsia ei olisi ollut he olisivatkin jatkaneet kovaa tappelua ja sitten sovintoseksiä ja saaneet siitä sen edun ettei tartte kärsiä sydänsuruja ja elämänmuutosta.
Me lapset välissä ja meidän itku ja kärsimys kai heidät sai eromaan, koska meille tilanne ei ollut olleenkaan hyväksi
Tässä tulee minun suora näkemykseni tuohon asiaan: TEKOSYY
Itse olen eroperheen lapsi. Minä olin 3-vuotta ja 9 kuukautta ja siskoni 1-vuotta ja 11 kuukautta kun minun vanhempani erosivat.
Muistan ajasta jolloin he yhdessä vielä eli jotain pieniä pätkiä. Pelottavaa aikaa. Paljon tappelua. Huutoa. Tavaroiden lentelyä pitkin seiniä. Kun ne ei tapellut, oli ilmassa sellainen jännite että koska tahansa saattoi riita räjähtää. Siellä kulki kaikki hiipien, hiljaa, haluten olla näkymättömiä.
Kun minua jo naapurin lapset haki leikkiin niin siitäkin seurasi riita vanhempieni välillä.
Siinä ajassa koti tuntui pelottavalta ja ahdistavalta. Itseäni pelotti mutta olin isosisko. Isosisko vaistomaisesti peitti pelkonsa ja huolehti ja suojeli vajaan 2 vuoden ikäistä pikkusiskoaan joka oli alkanut itkuun äidin ja isän huutaessa toisilleen täyttä kurkkua ja kolistelivat kovaa heittelemällä tavaroita päin seiniä.
Sitten tuli päivä jolloin isä oli töissä ja minä kuljeskelin äitini perässä kotona kun hän irrotteli katsota lappuja itkien ja kiukkuisena. Pakkaili niitä pahvilaatikoihin. En silloin ymmärtänyt sitä mitä se meinasi, mutta se tarkoitti sitä että äitini ja isäni olivat pitkän tappelukauden jälkeen tehneet eron.
En muista ensimmäisistä ajoista ilman toista vanhempaa kotona mitään, mutta neuvolakirjoista lukasseena huomasin että 2-4 v ikäisenä nukuin huonosti, paino ja pituus meni ikätason alarajoilla jopa alarajan alapuolella. Olin kovasti alipainoinen ja neuvolakirjat täyttyivät painonseurannoista ja ravintoneuvoista. Piti syöttää useammin ja useammin ja lopulta tuli lähete keskussairaalaan tutkimuksiin että miksi tyttö ei kasva normaalisti. Samaan aikaan puhuttiin neuvolakirjoissa uniongelmista ja painajaisista.
äidin ja isän eron jälkeen 5-6 vuotiaana neuvolakirjoissa oli merkintöjä että olin saavuttanut normaalin painon ja pituus kehittyy vaikkakin ikätason alarajoilla. Uni oli alkanut maistuun.
Olenkin itsekseni ajatellut että ehkäpä reagoin ruokahalulla, unella ja painajaisilla vanhempieni parisuhdekriisiin?
En muista kovasti kärsineeni vanhempieni erosta. Tosin olin hyvin pikkuinen silloin joten en voi kaikkea muistaa mitä tunsin, mutta kai minulla alkuun jonkinlainen ikävä toista vanhempaani oli ja myöhemmin sitten kouluiässä toinen vaihe siksi koska vertailin ikäisiini perhettäni ja huomasin että sen rakenne oli erilainen.
Minusta kuitenkin minun elämän ja kasvun kannalta parempi että ne erosivat kuin että tuo heidän välinen kireä tilanne olisi jatkunut vaikkapa ala-asteen viimeisiin luokkiini asti.
He tekivät aivan oikean ratkaisun kun päättivät suhteensa silloin ja se oli nimenomaan lasten kärsimyksen kannalta parhain ratkaisu.
Ehkä jos meitä lapsia ei olisi ollut he olisivatkin jatkaneet kovaa tappelua ja sitten sovintoseksiä ja saaneet siitä sen edun ettei tartte kärsiä sydänsuruja ja elämänmuutosta.
Me lapset välissä ja meidän itku ja kärsimys kai heidät sai eromaan, koska meille tilanne ei ollut olleenkaan hyväksi
Vastaukset 39
Vanhimmat
Mä olen kokenut myös tuon vanhempien riitelyn, mutta meillä pysyttiin kait lasten takia yhdessä. Helvettiä se riitely lapselle on. Joskus soitettiin siskon kanssa jopa salaa jollekin, että tulisi kylään, että se riitely saatiin edes hetkeksi loppumaan.
olla lasten takia yhdessä ilman sen kummempia riitoja. Ei kaikissa tulevissa eroperheissä riidellä tuolla tavoin, että lapset saavat pelätä vanhempiaan. Helpoissa eroissa voidaan eron jälkeen olla jopa ystäviä, jotta lasten asiat saadaan helposti sovittua.
Vanhemmat järjestäen tekee yhden ison virheen lastensa kanssa. He luulevat etteivät lapset ymmärrä.
Lapset ovat ehkä pieniä, mutta heidän aistit ja vaistot toimii kyllä ja lapset ovat erittäin tarkkoja havainnoimaan ympäristöään. Vaikkei riitaa olisi, mutta parheessä vanhemmat voi huonosti yhdessä lapsi aistii sen kyllä. Ei vanhemmat pysty sitä salaamaan vaikka aina niin luulevat.
Aikuisilla on jokin outo asennevamma lapsiin ja he jotenkin pitävät lapsia esineinä joilla ei ole kykyä ymmärtää vallitsevia ilmapiirejä. Lapset yllättää tässä asiassa aina.
oma isäni oli sellainen itsekseen murehtija luonne. Olin jotain 6 v kun huomasin isäni tuijottavan ikkunasta ulos hiljaa mietteliäänä. Tunsin sisälläni ahdistusta silloin ja jotenkin minulle tuli isän läheisyydessä ahdistunut ilmapiiri.
Vanhemmalla iällä sitten kuulin että isäni oli silloin murehtinut sitä kun äitini oli jättämisestä kostona tehnyt valekanteen sosiaalivirastoon jossa väittänyt isäni käyttävän lapsiaan seksuaalisesti hyväksi ja sen perusteella vaatinut yksinhuoltajuutta itselleen.
aistin siis oikein isäni tunnetilaa vaikkei isäni mitään sanonut silloin olostaan. Se vaan mietti hiljaa
Onhan sellainen hiljainen painostava tunnelma toki parempi, sitä ei lapset tietenkään vaistoa.
Lue kommenttini yläpuolelta niin pääset kärryille minun lapsuusmuistoista tuon asian saralta
Yhy yhy. Ei kantsi tosikkona vastailla. Tää on suomen pellepalsta. Täällä pilkataan ihmisten tunteita, revitään sydän irti, raiskataan henkisesti ja nauretaan päälle.
mutta saavat samalla oppia siitä mitä on tosielämä, tippuvat harhoista ja pilvilinnoista karuun todellisuuteen. esim. siihen että vanhemmat voi kasvattaa lapsistaan menestyjiä tai tuhota heti ekoina vuosina heidän kaikki mahdollisuudet onnistua elämässään.
Vanhempien kasvatuksen varassa on koko lapsen tulevat 80-vuotta
Tiedätkö muuten millaisista ihmisistä tulee psykopaatteja? Ei suinkaan nuhteessa kasvaneista vaan niistä jotka hemmotellaan ihan pilalle, jotka pompottaa muita ja joita ei pienenä kielletä. Toki geenejä ym.muytakin tarvitaan.
Psykopaateilla on tutkitusti ollut ankara kasvatus. Monien psykopaateiksi diagnosoitujen sarjamurhaajien taustoista löytyy kotikasvatuksesta rajua henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja heitä on saatettu käyttää lapsena seksuaalisesti hyväksi. Kamalimpia tarinoita on kun heitä on käyttänyt oma äiti taikka isä taikka mummo/vaari taikka veli hyväkseen.
Katsokaa sarjaa sarjamurhaajien äidit. Siinä kerrotaan historian pahimpien sarjamurhaajien lapsuudesta
Tuossa se sarja jos haluaa tutustua aiheeseen
https://www.ruutu.fi/ohjelmat/sarjamurhaajan-aiti
Olen samaa mieltä "lapsen näkökulmasta", KYLLÄ lapset aistii, ymmärtää ja tajuaa paljon enemmän kuin vanhemmat edes tajuu! Monet aikuiset vaan eivät ihan oikeasti ymmärrä sitä tai ehkä eivät edes halua ymmärtää, koska se voisi olla jo liian raskasta heille itselleen.
Minun elämäni parasta ja helpointa aikaa ilman minkäänlaisia paineita ja ärsyttäviä ristitiitoja oli elämäni ensimmäiset 6 vuotta ja sen jälkeen alkoi "raataminen" siis henkisesti, kun tuli kaiken näköisiä ihme pelejä ja omituisia juttuja, ja nimenomaan aikuisten taholta. Ihan väärä säärä meininkiä :D Ehkä olin liian herkkä aistimaan asioita. Mutta isälle ja äidille annan kyllä 10 , he eivät ikinä riidelleet tai käyttäneet mitään muutakaan ihme "käännetään/väännetään" juttuja. Muistan toki joskus aistineen vähän kireyttä, mutta aina kun me tultiin samaan huoneeseen, niin jotenkin tuntui, että isä ja äitikin leppyivät toisilleen. Sellaisia tunnemuistoja, en tietysti muista tarkkaan, mutta jotain tällaista.
Muistin taas yhden asian. Pikkusiskoni oli leikkimässä jossain kanssani ja sillä muuttui iho yhtäkkiä oudoksi ja sitten se alkoi yskiä ja haukkoa henkeään
Äite meni paniikkiin ja lähettiin autolla ajaan. Äiti haukkui isää matkalla ja minä muistan pelänneeni siskoni takia.
Sille oli tapahtunut jotain.
Muistan että varmaan sitten seuraava yö niin siskolla oli kai jotain hengitysongelmia. Sitä nostettiin yöllä ylös monet kerrat kun se alkoi pitään yskän ja hengenahdistuksen ääniä.
Muistan ajasta sen että myös minä pyörin huolestuneena siskoni rattaiden ja sängyn läheisyydessä.
Aavistin vanhempieni reaktioista että jokin siskolla oli hätänä ja itsekin olin huolissani vaikka tuolloin ikää oli varmaan vasta 3 vuotta
En muista tajusiko kumpikaan vanhemmistani selittää minulle tilannetta, mutta sen olisin tarvinnut koska älysin että siskolla on jokin hätänä ja vanhemmat säntäilee sen ympärillä. Jomman kumman olisi pitänyt minut ottaa syliin ja selittää että sisko on nyt kipeä mutta paranee kyllä, ei mitään hätää.
Aikuisetkin ova vaun ihmisiä. Lisäksi täytyy muistaa, että suuri osa sodanjälkeisistä miessukopolvista on tunnekylmyytensä perinyt edellisiltä sukupolvilta näkeehään täältäkin palstalta, että miehelle perhe Suomessa on vain tapa saada seksiä. Hyvä muistaa myös, että asiantuntijatkin lähtee siitä, että aikuisilla "lapsilla" on myös tapa syyttää vanhempiaan kaikista vadtoinkäymisistä ja tuntea kateutta ja se on sitä lapsuuden eroarvoisuudesta johtuvaa, todellista kateutta. Eli heilahtaneet perheet joka tapauksessa menee vuosisatojen aikana koko ajan eri tavalla tärähteneiden perheiden kanssa yhteen, joten tulokdsena syntyy yhä tärähtäneempua perheitä. Lisäksi perhe-elämän suurimpia arvostelijoita ja asiantuntijoita ovat lapsettomat. Ja kantsii muistaa, että perustarpeet ruoka, katto pään päällä on kunnossa niin kaikki muu kuten inhimillinen kohtelu on plussaa.
Otti ilmeisesti tunteisiin?
Tuo kertomuksena siskoni sairastelusta oli tarkoitettu yhdeksi esimerkiksi lisää siitä että aikuiset jotka kuvittelevat ettei pieni noin 3 vuotias ymmärtä vielä ympäristöään on väärä.
Ymmärsin että kaikki ei nyt ollut siskollani hyvin. Minäkin olin peloissani siskoni takia.
Mitä sisaruussuhteeseeni tuli niin kuvien ja vanhempien kertomusten mukaan tuossa iässä vielä olin kauhean innoissani uudesta siskosta ja kuvissa näytän halailevan vaipoissa olevaa pikkusiskoa kovasti.
Myöhemmällä iällä olimme enemmän tappelukaverit vaikkakin aina läpi lapsuuden myös toistemme parhaat kaverit.
Vaikka olin vasta sen 3 v niin tunsin huolta ja pelkoa siskoni takia ja ymmärsin että nyt sillä on jokin hätänä
En tiedä ymmärsikö vanhempani että minä ymmärsin sen ja pelkäsin myös siskoni takia
En vastannut viestiisi tai siis tuohon ylempänä olevaan viestiisi vaan yleisesti siihen narinan ja arvostelun tulvaan. Tunnekylmyys kumppanissakin hämmästytti. Mutta mun pointti oli enemmän se, että nykyajan vanhemmuus on suorittamista monille, kilpavarustelua monille ja vanhemmat muutenkin vaativat itseltään paljon, ainakin monet. Toisaalta tiedetään hyvin, että lapset syyttää aikuisena lapsiaan osa erosta ja osa eroamattomuudesta ja kaikki vanhemmat perustelee itselleen omaa ratkaisuaan, jos eroaa tai on eroamatta. Varmaa on se, että ite mietin nykyään asiaa enempi niin, että minun pitää miettiä millaista elämää itse haluan. Olen perustellut liitossa pysymistä lasten vuoksi ja onhan se totta, että parempi talous ja yksi koti voisi olla parempi vaihtoehto lapsille, mutta olushan se kiva tietää, että mitä leppoisampi ja rakastavampi ilmapiiri teineillä kotona olisi olis sitten parempi, vaikkei heillä enää omaa huonetta olisikaan eikä mitään juttuja mitä kavereilla on. Olisko se rakkaus ja leppoisuus tärkein, minä väitän ettei olisi nykypäivänä. Eli lapsetkin olen kasvattanut vinksalleen ja kiitosta murrosikäisiltä on turha saadakaan. Mutta, mutta, tulevaisuudessa aion ajatella enempi itseäni, lapset jo siinä iässä että pärjää paremmin ja ero olisi ehkä parempi ratkaisu heillekin, mutta ero olisi itseni vuoksi niinkuin kuuluukin olla.
Kunhan ei sekoita ”omaa itsekästä tarvetta” siihen lapsena tarpeeseen ja parhaaseen.
Tämä nyt on jo kulunut vitsi mutta sanontahan kuuluu että kun isi ostaa ”pojalleen” jonkin hienon lelun niin oikeesti se ostaa sen jotta pääsee itse sillä leikkiin lapsen varjolla.
Tätä tarkoitan tässä eroamis ja eroamattomuus asiassa.
Kummalle esim. se parempi talous ja isompi koti jne on tärkeämpää sitten lopulta?
Lapselle vai sille vanhemmalle ? Onko lapsi vain tekosyy elintason pitämiseksi samana ?
Lapsia ei saisi tehdä omasta itsekkyydestä että olisi hauska jos olisi vauva.
1 miljoona euroa pitäisi olla lasta kohden, säästössä jotta se lapsi saisi aina sitten kunnollisen elämän.
Minun vanhemmat teki kai minut (esikoisen) korjatakseen heikossa kunnossa olevaa parisuhdettaan. Sukulaiset puhuivat että isä ja äiti tappelivat todella rajusti vuosia jo ennen minun syntymää ja kävivät usein eropuheita läpi.
Huono ratkaisu oli eroa tekevään suhteeseen tehdä lapsi koska pieni vauva ei ole suhdetta ainakaan parantava kun valvottaa ja vanhemmat väsyneitä. Riitaa tulee helpommin väsyneenä.
Minut kuulemma heidän suhteensa vielä jotenkuten kesti mutta sitten kun syntyi siskoni niin "rasitus" kävi liian suureksi. Näin kertoivat vanhemapani itse
:D Sitten jos olisi tämä miljoonan euron vaade, niin kävisi väestökato, tuliko sellainen mieleen? Minun listani olisi seuraava:
- aitoa rakkautta
-epäitsekkyys kriminalisoitava
-kriisinhallintataidot kuntoon
- henkinen ja psyykkinen kunto ainakin hyvällä tasolla
- kokkaustaitoja
vastasyntyneiden vanhemmille voi tulla kriisinpoikasta, jota yövalvomiset pahentaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei vauvaa voi vain heittää pois kuin kesäkissaa. Edes vaikkei olisi pienen biologinen vanhempi.
Tähän tuudittaudutaan paljon. Vastasyntynyt kolme vuottako, kenties viisi vuotta, ehkä kymmenen tai kenties kolmikymppinen vauva. Ja parhaat neuvojat lapsettomia. Pointti on,, että ongelmia ei kantsi ohittaa vain olankohautuksella, se nyt kuuluu vaan tuohon ikään. Lapsen syntymä vie meidät takaisin omiin lapsuusajan muistoihin ja tekee osasta mahdollisine traumoineen epäsopivia vanhempia ja kumppaneita ilman terapiaa.
Pieni on pientä mutta jos niitä lapsia tehdään kriisiin laastariksi niin ei lopputulos ole kovin kaunista. Meillä mun vanhemmat teki suhteen pelastamiseksi lapsia eli laastariksi kriisin päälle mutta lapsi tulehdutti koko haavan ja lopulta se raaja piti poistaa kokonaan jotta taas selvitään eteenpäin. (noin vertauskuvainnollisesti sanoen)
tuohon muuten totean että minulla itselläni ei ole lapsia. Kerron vain sen mikä kokemus minulla on lapsena tilanteessa jossa vanhemmat teki eroa ja erosivat
kaksi naista hankkii toiselle siemenpankista siemenen. Kohta synnytyksen jälkeen ei-synnyttänyttä alkaa kauhistuttaa vauvarumba yöheräilyineen ja tahtoisi palata elämään ilman hoitovastuita, vaikka ovat yhdessä päättäneet lapsen hankinnasta. Tunnesidettä ei tällaiseen lapseen ole ehkä syntynyt, koska vain lapsen synnyttäjä on entuudestaan tuttu, joten ajatus itsenäiseen elämään siirtymisestä voi houkuttaa.
Miten näissä tapauksissa menee elatusvastuun jakaminen? Aviossa ollessa ilmeisesti siten kuin eronneiden heteroiden kohdalla, mutta jos äidit eivät ole naimisissa?
Byrokratia lasten huolto ja lastensuojelu asioissa ei ole minulla hallussa. Kannattaa kääntyä lakimiehen taikka kuntasi sosiaalitoimen puoleen ja kysyä heiltä.
Heillä varmaan suomen laki ja asetukset moisista asioista opiskeltuna ja hallussa
Näin maallikkona sanoisin että jos toinen on ns. adoptoinut lapsen ja on näin virallinen toinen huoltaja niin hän on tasavertainen vanhempi ja silloin homma menisi samoin kuin biologisten hetero vanhempien kohdalla.
hyväksikäyttäjä olla vaikka äidin, tai isän uusi puoliso. Tai mummin, tai vaarin uusi puoliso. Hyväksikäyttäjätt osaavat manipuloida lähipiiriään. Siksi kannattaa kuunnella lasta ja lapsen käytöstä. Eikä aina ekana ajatella, että lapsi valehtelee.
Niin voi. Tiedän tapauksen, jossa äitipuoli ehti käyttää henkistä väkivaltaa puolisonsa lasta kohtaan pitkään, ennenkuin se tuli julki. Tämä ei varmati ole ainoa tapaus.
Lisään vielä...
uhri ei kuitenkaan ollut päivittäin tekemisissä tämän äitipuolensa kanssa vaan etävanhemman tapaamiskäynneillä etävanhemman uus-perheessä, nämä teot ovat tapahtuneet, mutta kuulin, että tapaamiset loppuivat asian tullessa ilmi. Siinä perheessä on ollut myös muuta ongelmaa.
Ei lasten takia kannata olla yhdessä, mutta minun takia kannattaa! Jos puoliso lähtee lätkimään niin minä hyökkään heti vapauteneeseen osapuoleen.
Onhan se niin, että nainen on lähdössä ja mies jää?
Ne jotka ovat lapsena kokeneet kaamean perhehelvetin, eivät aikuisenakaan esitä, että lasten takia ei pitäisi erota.
Ei taida pitää kuin osittain paikkansa, sillä tilastojen mukaan eroperheiden lapset eroaa herkimmin. Eli kaikki ne jotka ovat lapsena eläneet perhehelvetissä elävät siinä aikuisenakin.
Kenenpä parisuhde ei olisi perhehelvettiä ainakin välillä.
Eroperheestä lähtöisin olevien sanoit tilastollisesti vain eroavan herkemmin eli siis ne joilla ollut lapsuudessa ehjä koti saattavat elää 30 vuottakin perhehelvettiä kuin taas eroperheen lapset ehkä vain muutaman kuukauden tai vuoden
<<Eli kaikki ne jotka ovat lapsena eläneet perhehelvetissä elävät siinä aikuisenakin.>>
Jotenkin nyt logiikka falskaa tai tuli tahaton kielivirhe. Esimerkiksi minä olen joutunut kokemaan karmean perhehelvetin, mutta se on ollut minulle varoittavana esimerkkinä, eikä olisi tullut kuuloonkaan, että olisin toistanut niitä kaameuksia, joita jouduin kokemaan.
Karmeimmat vanhemmat ovat mielenvikaisia, yleensä geneettisesti, kuten omani, mutta ei se sitä tarkoita, että KAIKKI lapset tulevat mielenvikaisia, vain sitä, että riski tulla mielenvikaiseksi on korkeampi. Mielenvikaisella vanhemmalla on myös terveitä geenejä. Geneettinen perintö on yksilöllä sattumanvarainen, puolet kummakin vanhemman geeneistä, mutta tilastollinen todennäköisyys on, että jonkin ominaisuuden KESKIMÄÄRÄINEN voimakkuus on yhtä suuri kuin vanhempien mukaan laskettu odotusarvo eli keskimäärä.
Kun nyt saivarrella halutaan, mutta korjattuna monet niistä, jotka lapsuudessa elää perhehelvettiä ydinperheessä, jäävät siihen aikuisenakin, ydinperhemalli.
Kuulostaa jo järkevämmältä. Itse en kyllä usko malliin kovin lujasti, vaan enemmän geeneihin. Huonokuntoisilla vanhemmilla on keskimäärin huonokuntoisemmat lapset.
Kaikista kammottavinta tietysti on jos mies on kaljupäinen jo syntyessäänkin kuin vauva.
AR-15 taistelukivääri jo mahasta tullessaankin.
Mutta tuota haluaisin korostaa että oikeassa elämässä olemista, tapaamassa uusia ihmisiä jne.
Nyt taitaa tännekin tulla Ukkosherra vierailemaan, vihdoin ja viimein tulisi edes pisara vettä taivaalta, Taivaanherralta.
<<Mutta tuota haluaisin korostaa että oikeassa elämässä olemista, tapaamassa uusia ihmisiä jne.>>
Mitähän tämä tarkoittaa, ja miten se luo lisävaloa aiheeseen?
Tarkoittaa täsmällisesti sitä että oikea elämä on erilaista kuin joku facebook-kirjoittelu, twittailu, jne... jutut.