Paras seksielämä on välittävillä, tunteista

Sääli sinuakin.

Toisin sanoen
siinä vaiheessa parempi
kun ei ajattele yhtään mitään.
Antaa mennä vaan :D

Miettimisestä ei saa kuin päänsäryn ja sitten
loppuu kaikki muukin. Eli toimittava ennen päänsärkyä.

Jonkun asian takiahan sinne huvipuistoonkin mennään
-elämyksen. :) Hih..

Mjahas, olenkohan minä nyt vähän ylirasittunut...

misspönttöuuni kirjoitti:

Toisin sanoen
siinä vaiheessa parempi
kun ei ajattele yhtään mitään.
Antaa mennä vaan :D

Miettimisestä ei saa kuin päänsäryn ja sitten
loppuu kaikki muukin. Eli toimittava ennen päänsärkyä.

Jonkun asian takiahan sinne huvipuistoonkin mennään
-elämyksen. :) Hih..

Mjahas, olenkohan minä nyt vähän ylirasittunut...

Lue lisää

No seksihän on oikeastaan aika uusi käsite. Kuten vapaa-aika tai romantiikka.

Kaikkia on varmaan ollut ajan sivu, mutta vasta vähänaikaa on ihmiset alkaneet sitä tiedostamaan.

Silti se ja nuo muutkin pitäisi tulla luontevasti. Ymmärryshän se on aina kaiken a ja o. Osaa heittäytyä, kuten täällä jotkut huumorin ja hauskan vietäväksi.

Olisiko siinä pisteessä viisainta laittaa lusikat jakoon? Menee muuten itseruoskinnaksi se arki?

Ljygejjdeyi kirjoitti:

Olisiko siinä pisteessä viisainta laittaa lusikat jakoon? Menee muuten itseruoskinnaksi se arki?

Niin, minä kun haluan ajatella että tuo on ohimenevää kyllästymistä. Luonteeltaan itseensä kääriytyjä ja vähän ehkä antisosiaalisempi, kun minä.

Olen myös miettinyt, että mulla on nyt joku sokea piste jota en näe tai tajua. Murjottaminen omissa oloissaan joskus menee, mutta viikkokausia jopa kuukausia mua hämmentää. Ei mitään tarvetta puhua tai tehdä yhdessä mitään...

Rämpläämistä nyt joskus, mutta ei se nyt kaikki voi pelkkää seksiäkään olla...joku juttu on nyt vinksallaan, kun keksisi mikä.

LadyZorro kirjoitti:

Niin, minä kun haluan ajatella että tuo on ohimenevää kyllästymistä. Luonteeltaan itseensä kääriytyjä ja vähän ehkä antisosiaalisempi, kun minä.

Olen myös miettinyt, että mulla on nyt joku sokea piste jota en näe tai tajua. Murjottaminen omissa oloissaan joskus menee, mutta viikkokausia jopa kuukausia mua hämmentää. Ei mitään tarvetta puhua tai tehdä yhdessä mitään...

Rämpläämistä nyt joskus, mutta ei se nyt kaikki voi pelkkää seksiäkään olla...joku juttu on nyt vinksallaan, kun keksisi mikä.

Lue lisää

Onx kyseessä Se Oikea rakkaus , jos pitää vaan yhtä flikkaa jopa viikon, ennenku heittää kierrätyxeen?

Olisko siinä kyseessä ihan vaan lapsiperhearki? miehen ulkopuoliseksi olonsa tunteminen? sulla on sun opiskelut ja työt ja lapset ja vaikka mitä, mies ei ehkä vaan oikein enää osaa tuppautua siihen kuvioon, ehkä ajttelee häiritsevänsä jos vaatii huomiota eikä oikein osaa sitä antaakaan? veikkaan että nämä 2000-luvun ristipaineet saattaa olla liikaa itseensä käpertyvälle miesluonteelle. 50-luvun terveessä mallissa olisi mennyt kuin kala vedessä, silloin kaikki miehet on olleet sellaisia. On riittänyt kun on käynyt töissä ja tuonut leipää pöytään, vaimo on ollut kotona ja hoitanut lapsia. helppoa ja mukavaa kaikille. nykyään pitäisi miehen osata puhua höpöttää tunteistaan, osata järjestää ihania romanttisia viikonloppuja, tienata prkleesti, olla sosiaalinen, jne. Ei ne kaikille sovi, anna vaan miehes olla sellanen kun on, ehkä se siitä avautuu. Jos taas alat kovasti vaatimaan kaikenlaista se vaan ahdistaa ja aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta -> lisää ongelmia & lisää sulkeutumista.

Harmaaritari kirjoitti:

Olisko siinä kyseessä ihan vaan lapsiperhearki? miehen ulkopuoliseksi olonsa tunteminen? sulla on sun opiskelut ja työt ja lapset ja vaikka mitä, mies ei ehkä vaan oikein enää osaa tuppautua siihen kuvioon, ehkä ajttelee häiritsevänsä jos vaatii huomiota eikä oikein osaa sitä antaakaan? veikkaan että nämä 2000-luvun ristipaineet saattaa olla liikaa itseensä käpertyvälle miesluonteelle. 50-luvun terveessä mallissa olisi mennyt kuin kala vedessä, silloin kaikki miehet on olleet sellaisia. On riittänyt kun on käynyt töissä ja tuonut leipää pöytään, vaimo on ollut kotona ja hoitanut lapsia. helppoa ja mukavaa kaikille. nykyään pitäisi miehen osata puhua höpöttää tunteistaan, osata järjestää ihania romanttisia viikonloppuja, tienata prkleesti, olla sosiaalinen, jne. Ei ne kaikille sovi, anna vaan miehes olla sellanen kun on, ehkä se siitä avautuu. Jos taas alat kovasti vaatimaan kaikenlaista se vaan ahdistaa ja aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta -> lisää ongelmia & lisää sulkeutumista.

Lue lisää

Noinhan mä olenkin yrittänyt asian ajatella, mutta sitten ne omatkin tarpeet on olemassa. Mä tarvin ja kaipaan kumppania jolle puhua ja jonka kanssa puhua. Ei nyt 24/7 ja liipa laapaa, mutta tubtee et on se mehenki. Se puuttuu...tai mä en koe sitä nyt olevaksi läsnä...

Tuntuu, että olen vaan ylimääräinen kuluerä tai ääni nurkissa. Aika ikävää. Mä huomaan, että taas se olen mä joka pyörii ympärillä ja koittaa revetä kaikkeen.

Kaikkien mieliksi. Ehkäpä mun tarviskin olla vähemmän läsnä, eikä tuppautua. Jos se tarvii ikävöidä tai ehkä se tarvii naisen, joka ei omistaudu liikaa....vähän semmosen tuun ja meen, kaipaile?

Turvallinen kotiemo tuntuu olevan tylsä jälleen kerran.

LadyZorro kirjoitti:

Noinhan mä olenkin yrittänyt asian ajatella, mutta sitten ne omatkin tarpeet on olemassa. Mä tarvin ja kaipaan kumppania jolle puhua ja jonka kanssa puhua. Ei nyt 24/7 ja liipa laapaa, mutta tubtee et on se mehenki. Se puuttuu...tai mä en koe sitä nyt olevaksi läsnä...

Tuntuu, että olen vaan ylimääräinen kuluerä tai ääni nurkissa. Aika ikävää. Mä huomaan, että taas se olen mä joka pyörii ympärillä ja koittaa revetä kaikkeen.

Kaikkien mieliksi. Ehkäpä mun tarviskin olla vähemmän läsnä, eikä tuppautua. Jos se tarvii ikävöidä tai ehkä se tarvii naisen, joka ei omistaudu liikaa....vähän semmosen tuun ja meen, kaipaile?

Turvallinen kotiemo tuntuu olevan tylsä jälleen kerran.

Lue lisää

Joo, eihän se kivaa ole mutta et varmaan oo yksin, melkeinpä kaikilla lapsiperheillä varmaan tulee noita ongelmia. Ja lapåsrttomillakin eipä sillä.

Niin, ehkö se jos olisitkin vähän välinpitämättömämpi toimis herättäjänä. me ihmiset vaan ollaan sellaisia, jos totutaan etttä joku muu hoitaa me helposti aletaan ottamaan se itsestäänselvyytenä. Sitten jos ei hoidakaan ollaan loukkaantuneita ja järkyttyneitä, se kuitenkin saattaa herättää huomaamaan miten se tärkeitä juttuja se on toinen siinä taustalla hoitanut ilman isoa melua.

Joo, slisää miehell vastuuta ja touhua, sitten kun se on juttuja vähän aikaa hoitanut se on asianmukaisen kiitollinen kaikesta siitä mihin sä alat taas osalllistumaan. Vähän jo käy sääliksi ukkoa, jurotti itselleen lisähommia :D

LadyZorro kirjoitti:

Noinhan mä olenkin yrittänyt asian ajatella, mutta sitten ne omatkin tarpeet on olemassa. Mä tarvin ja kaipaan kumppania jolle puhua ja jonka kanssa puhua. Ei nyt 24/7 ja liipa laapaa, mutta tubtee et on se mehenki. Se puuttuu...tai mä en koe sitä nyt olevaksi läsnä...

Tuntuu, että olen vaan ylimääräinen kuluerä tai ääni nurkissa. Aika ikävää. Mä huomaan, että taas se olen mä joka pyörii ympärillä ja koittaa revetä kaikkeen.

Kaikkien mieliksi. Ehkäpä mun tarviskin olla vähemmän läsnä, eikä tuppautua. Jos se tarvii ikävöidä tai ehkä se tarvii naisen, joka ei omistaudu liikaa....vähän semmosen tuun ja meen, kaipaile?

Turvallinen kotiemo tuntuu olevan tylsä jälleen kerran.

Lue lisää

Kumpuaako kyllästymisen tunteet loppujen lopuksi muusta kuin pettymyksistä? Välttämättä näillä ei ole mitään tekemistä elämänkumppanin kanssa, vaikka tämä olisi kohteena.

Veikkaan pettymyksen tunteita. Syitä voi olla monia. Jos kumppanus ei suostu keskustelemaan vaan häätää pois, niin silloin ei auta kuin olla yhtä armoton kuin toinenkin. Jos tilanne ei enää edisty millään muilla keinoilla.

Erätauko ja henkeä jonnekin vetämään, jos mahdollista. Tälläinen yleensä pistää miettimään, mitä oikeasti haluaa ja millaiseen järjestykseen arvot laitetaan. Paluu tapahtuu vasta sitten, kun toinen on valmis keskustelemaan hiertävistä asioista. Kyllä ne puhehalut heräävät ajanmittaan, tavalla tai toisella.

Tämä tietysti on tahtotila. Että uskalletaan ottaa härkää sarvista eikä luovuteta vain siksi kun se on helpompaa.

Aloituksessa väitetään, että paras seksielämä on välittävillä ja tunteista ilmaisevilla ihmisillä. Ehkä niinkin, mutta pitää miettiä, mitä tunteiden osoittaminen on? Onko se pelkkää myönteistä rakastamista ja rakastelua ja välittämistä positiivisessa hengessä myötä- ja vastamäessä? Mahtuuko siihen myös kielteisten tunteiden vastaanotto ja kestetäänkö niitä itsekään kun sellaisia alkaa mieleen kummittelemaan? Miten puhua toiselle, kun ahdistaa, eikä vilpittömästi halua loukata toista? Onko silloin parempi vaieta ja jäädä rakastelematta, koska pelkää osoittavansa mielestään kiellettyjä tunteita ja kykenemättä siksi osoittaa niitä myönteisiäkään?

Vaiko onko suurin välittämisen osoitus suoruus ja rehellisyys? Pelkäämmekö liikaa totuutta säästämällä toista ja siksi satutamme lopulta toisiamme enemmän kuin olisi ollut edes tarpeellista?

Harmaaritari kirjoitti:

Joo, eihän se kivaa ole mutta et varmaan oo yksin, melkeinpä kaikilla lapsiperheillä varmaan tulee noita ongelmia. Ja lapåsrttomillakin eipä sillä.

Niin, ehkö se jos olisitkin vähän välinpitämättömämpi toimis herättäjänä. me ihmiset vaan ollaan sellaisia, jos totutaan etttä joku muu hoitaa me helposti aletaan ottamaan se itsestäänselvyytenä. Sitten jos ei hoidakaan ollaan loukkaantuneita ja järkyttyneitä, se kuitenkin saattaa herättää huomaamaan miten se tärkeitä juttuja se on toinen siinä taustalla hoitanut ilman isoa melua.

Joo, slisää miehell vastuuta ja touhua, sitten kun se on juttuja vähän aikaa hoitanut se on asianmukaisen kiitollinen kaikesta siitä mihin sä alat taas osalllistumaan. Vähän jo käy sääliksi ukkoa, jurotti itselleen lisähommia :D

Lue lisää

Silleen minusta tuntuu, että ehkä olen liian itsestäänselvä? Meen ja teen, teen ja meen varmaan liikaakin. Koska joskus hän sanoo, että lopeta toi hössötys...eli mun jatkuva jonkun asian parissa touhuuminen jotenkin ärsyttää.

Mietin sitäkin, että kun se talourakka vei ja vaati veronsa, nyt ei selvästi kiinnosta tehdä mitään...lojua vaan. Niin josko se mun touhotus sitten tavallaan aiheuttaa vähän stressiä jollain kierolla tavalla, kokee että pitäis jaksaa senkin touhottaa kun minäkin. Sitten turhauttaa kun en motivoidu?

Mitään en ole painostanut tekemään, koska käsitän hänen olleen todella todella intensiivisesti kiinni taloprojektissa usean vuoden. Ilman häntä tää ei tässä olis, eikä toteutunut. Olen siitä äärettömän kiitollinen, että on antanut itsestään niin jumalattomasti meidän perheen hyväksi.

Vähemoikin olis riittänyt, mutta annan arvoa sille työmäärälle, viitseliäisyydelle ja upealle lopputuloksellekin. Meillä on ihana koti ja siitä kiitos menee täysin hänelle. 💕

Mutta, en halua minkään maallisen kuormittavan niin paljon, että se nakertaa hänet loppuun...ei mun takiani tarvitse repiä ja raataa itseään hengiltä. Asun mielummin vaikka missä tahansa muualla, jos tää kaikki tarkoittaa sitä että voimat loppuu ja halu jaksaa arkea.

Tää on kuutenkin vain maallista...mielummin otan sen pirteän ja elämästään tykkäävän ukkoni, kun itsensä kuoliaaksi näännyttäneen ja tympääntyneen. Ihmiset merkkaa, ei maalliset. Koti on siellä missä sydän ja se on miehelläni..mun sydän. Toivottavasti aina. 🙄

Katsellaan....mä veikkaan, että ahdistelemalla pahennan vaan oloaan.

elisakettu kirjoitti:

Kumpuaako kyllästymisen tunteet loppujen lopuksi muusta kuin pettymyksistä? Välttämättä näillä ei ole mitään tekemistä elämänkumppanin kanssa, vaikka tämä olisi kohteena.

Veikkaan pettymyksen tunteita. Syitä voi olla monia. Jos kumppanus ei suostu keskustelemaan vaan häätää pois, niin silloin ei auta kuin olla yhtä armoton kuin toinenkin. Jos tilanne ei enää edisty millään muilla keinoilla.

Erätauko ja henkeä jonnekin vetämään, jos mahdollista. Tälläinen yleensä pistää miettimään, mitä oikeasti haluaa ja millaiseen järjestykseen arvot laitetaan. Paluu tapahtuu vasta sitten, kun toinen on valmis keskustelemaan hiertävistä asioista. Kyllä ne puhehalut heräävät ajanmittaan, tavalla tai toisella.

Tämä tietysti on tahtotila. Että uskalletaan ottaa härkää sarvista eikä luovuteta vain siksi kun se on helpompaa.

Aloituksessa väitetään, että paras seksielämä on välittävillä ja tunteista ilmaisevilla ihmisillä. Ehkä niinkin, mutta pitää miettiä, mitä tunteiden osoittaminen on? Onko se pelkkää myönteistä rakastamista ja rakastelua ja välittämistä positiivisessa hengessä myötä- ja vastamäessä? Mahtuuko siihen myös kielteisten tunteiden vastaanotto ja kestetäänkö niitä itsekään kun sellaisia alkaa mieleen kummittelemaan? Miten puhua toiselle, kun ahdistaa, eikä vilpittömästi halua loukata toista? Onko silloin parempi vaieta ja jäädä rakastelematta, koska pelkää osoittavansa mielestään kiellettyjä tunteita ja kykenemättä siksi osoittaa niitä myönteisiäkään?

Vaiko onko suurin välittämisen osoitus suoruus ja rehellisyys? Pelkäämmekö liikaa totuutta säästämällä toista ja siksi satutamme lopulta toisiamme enemmän kuin olisi ollut edes tarpeellista?

Lue lisää

Hyviä ajatuksia ja pistät mut nyt miettimään, mitä kaipaankin. Hyvä hyvä. ☺️

No ainakin toivon, että mulle voisi olla täysin avoin ja rehellinen, sittenkin vaikka se suoruus sen hetken loukkaisi kun asian ulos päästään päästää. Mielummin niin, kuin pakeneminen ja vaikeneminen. Kestän kyllä kipeitäkin asioita ottaa vastaan, mutta sitä en tahdo kestää että mulle tyrkätään vähättelyä tai mitätöidään ryhtymällä kokonaan mykäksi.

Näkeehän sen ja tunteekin, kun toinen on kaukana jossain eikä ota edes katsekontaktia, kun koittaa puhua mistä vaan. Varsinkaan siitä mikä aiheuttaa etäilyä...

Välttely tekee kipeetä. Loukkaa enemmän kun että vaikka karjuisi päin naamaa pahan olonsa, kunhan kertois mikä on. Mä tiedän, etten ole täydellinen itsekään, olen kuitenkin herkkä haistamaan nämä tunnepuolen oikut...

Jos olen ollut osallinen niitä aiheuttamaan, haluisin olla osallisena niitä selvittäessäkin. Olipa lopputulos sitten kipee tai ei...pahinta on jäädä ulkopuoliseksi. 😣

LadyZorro kirjoitti:

Silleen minusta tuntuu, että ehkä olen liian itsestäänselvä? Meen ja teen, teen ja meen varmaan liikaakin. Koska joskus hän sanoo, että lopeta toi hössötys...eli mun jatkuva jonkun asian parissa touhuuminen jotenkin ärsyttää.

Mietin sitäkin, että kun se talourakka vei ja vaati veronsa, nyt ei selvästi kiinnosta tehdä mitään...lojua vaan. Niin josko se mun touhotus sitten tavallaan aiheuttaa vähän stressiä jollain kierolla tavalla, kokee että pitäis jaksaa senkin touhottaa kun minäkin. Sitten turhauttaa kun en motivoidu?

Mitään en ole painostanut tekemään, koska käsitän hänen olleen todella todella intensiivisesti kiinni taloprojektissa usean vuoden. Ilman häntä tää ei tässä olis, eikä toteutunut. Olen siitä äärettömän kiitollinen, että on antanut itsestään niin jumalattomasti meidän perheen hyväksi.

Vähemoikin olis riittänyt, mutta annan arvoa sille työmäärälle, viitseliäisyydelle ja upealle lopputuloksellekin. Meillä on ihana koti ja siitä kiitos menee täysin hänelle. 💕

Mutta, en halua minkään maallisen kuormittavan niin paljon, että se nakertaa hänet loppuun...ei mun takiani tarvitse repiä ja raataa itseään hengiltä. Asun mielummin vaikka missä tahansa muualla, jos tää kaikki tarkoittaa sitä että voimat loppuu ja halu jaksaa arkea.

Tää on kuutenkin vain maallista...mielummin otan sen pirteän ja elämästään tykkäävän ukkoni, kun itsensä kuoliaaksi näännyttäneen ja tympääntyneen. Ihmiset merkkaa, ei maalliset. Koti on siellä missä sydän ja se on miehelläni..mun sydän. Toivottavasti aina. 🙄

Katsellaan....mä veikkaan, että ahdistelemalla pahennan vaan oloaan.

Lue lisää

" Meen ja teen, teen ja meen varmaan liikaakin. Koska joskus hän sanoo, että lopeta toi hössötys...eli mun jatkuva jonkun asian parissa touhuuminen jotenkin ärsyttää."

No niinpä, saattaa se olla oikeastikin aika ahdistavaa jos toinen koko ajan touhuaa ja suunnittelee kaikkea uutta kun itse haluaisi vähän aikaa puhaltaa tehtyään ison työn ja vaikket painostakaan siinä saattaa tulla semmonen että tuntee huonoa omaatuntoa omasta "laiskottelusta" vaikei tarviis, on vaan niin "kunnollinen" että se tunne tulee vaikka tietää ettet sinä olisikaan niin vaatimassa energisyyttä. Voihan siinä olla sitten jotain ihan fyysistäkin takana, se joku jeppehän tilitti punkin puremasta kuinka vei voimat, jos jotain sellasta takana ois tietysti hyvä tutkii mutta jos ei tisekään sitä tiedosta eikä oo herkkä lääkäriin voi olla vaikee selvittää.

Juu, koeta vaanb kattella rauhassa, ahdistaminen vaan ahdistaa ja avautuu kyllä sitten jos haluaa. Sekin että "ymmärtäväisenä" haluat kuunnella ja jutella voi ahdistaa jos ei itsekään tiedä miksi vetää alakuloon ja sitten vaan seuraa lisää mökötystä kun tiinen haluaa ymmärtää mutta toiinenkaan ei ymmärrä eikä osaa käsitellä asiaa. Veikkaan että aika on paras parantaja tällaisissa jos kumpikin vaan ymärtää olla provosoimatta/provosoitumatta.

LadyZorro kirjoitti:

Hyviä ajatuksia ja pistät mut nyt miettimään, mitä kaipaankin. Hyvä hyvä. ☺️

No ainakin toivon, että mulle voisi olla täysin avoin ja rehellinen, sittenkin vaikka se suoruus sen hetken loukkaisi kun asian ulos päästään päästää. Mielummin niin, kuin pakeneminen ja vaikeneminen. Kestän kyllä kipeitäkin asioita ottaa vastaan, mutta sitä en tahdo kestää että mulle tyrkätään vähättelyä tai mitätöidään ryhtymällä kokonaan mykäksi.

Näkeehän sen ja tunteekin, kun toinen on kaukana jossain eikä ota edes katsekontaktia, kun koittaa puhua mistä vaan. Varsinkaan siitä mikä aiheuttaa etäilyä...

Välttely tekee kipeetä. Loukkaa enemmän kun että vaikka karjuisi päin naamaa pahan olonsa, kunhan kertois mikä on. Mä tiedän, etten ole täydellinen itsekään, olen kuitenkin herkkä haistamaan nämä tunnepuolen oikut...

Jos olen ollut osallinen niitä aiheuttamaan, haluisin olla osallisena niitä selvittäessäkin. Olipa lopputulos sitten kipee tai ei...pahinta on jäädä ulkopuoliseksi. 😣

Lue lisää

Tässä keississä (kuten aina) on kaksi erillistä keissiä. On sun tunnemaailma ja sitten on sen toisen tunnemaailma.

Yritän (mahdollisimman tahdikkaasti) vain sanoa että kumppanus ei pysty, kykene, osaa tai sitten pelkää olla rehellinen. Ei se sinusta yksin johdu. Vaan niistä omista kielletyistä tunteitsta, pettymyksestä itseensä (mitä ei yleensä tunnisteta tai ymmärretä tai joista ei edes haluta tietää - salattu minä).

Syitä (itsepetokseen, pettymykseen) siihen voi olla monia, ja vähemmän tahdikasta olisi ilmaista mitään oletusarvoista ääneen.

Esimerkkinä kuitenkin. Vastaavanlaisia tilanteita syntyy kuitenkin jatkuvasti erilaisissa ihmissuhteissa ja usein taustalla rämpii jokin riippuvaisuus, salattu henki, johon koetaan enemmän vetoa kuin siihen mitä on äärellä. Miten sellaista voi sanoa läheiselleen, rakkaalle ihmiselle? Että on jotain mielenkiintoisempaa kuin se, mitä tässä yhdessä touhutaan? Häpeä on hyvä vaientaja ja syyllisyys on pahempi toisen tuomitsija.

Voihan ne puhua kauniita, mutta ne on opeteltuja kliseitä, ei heidän omaa sisintään.