Tällainen aborttilakiko on hyvä?

Asiat.asiana

"1. Irlannissa abortti on sallittu ainoastaan, mikäli raskaus uhkaa naisen henkeä
Abortti on kielletty kaikissa muissa tapauksissa – myös silloin, jos raskaus uhkaa naisen terveyttä. Laki määrittelee hengenvaaran niin kapeasti, että käytännössä abortin saaminen on liki mahdotonta.

2. Irlannin aborttilain rikkomisesta voidaan tuomita 14 vuodeksi vankilaan tai 4000 euron sakkoihin
Laittomasta abortista voidaan Irlannissa tuomita 14 vuodeksi vankeuteen. Terveysviranomaisille taas voidaan määrätä 4000 euron sakot, mikäli he kertovat asiakkaalleen mahdollisuudesta tehdä abortti ulkomailla. Irlannin aborttilaki tekee rikollisia niin tytöistä ja naisista kuin heitä hoitavista lääkäreistä.

3. Raskaus on saatettava loppuun asti, vaikka sikiöllä ei olisi elinmahdollisuuksia
Irlannin lain mukaan raskaus on saatettava loppuun asti, vaikka olisi erittäin todennäköistä, että sikiö ei jää henkiin. Tämä on suunnattoman julmaa ja syvästi traumatisoivaa synnyttävälle naiselle. Tutkimuksessamme haastattelemista naisista Grainne kuvasi kokemusta näin: ”Oli käsittämättömän julmaa pakottaa minut läpikäymään tämä [koko raskaus]… Kehoni valmistautui imettämiseen, ihmiset kysyisivät minulta, kuinka pitkällä olen?… Kuinka he kehtaavat kuvitella, että selviäisin siitä ilman ikuisia arpia?”

4. Yhtäläinen oikeus elämään ei toteudu käytännössä
Irlannin perustuslakiin vuonna 1983 tehty 8. lisäys määrittää sikiön ja naisen elämän yhtä arvokkaaksi. Suurin osa tutkimuksessa haastattelemistamme naisista ja terveysalan ammattilaisista kuitenkin sanoi, että naisen elämä jää aina toiseksi. Lupe pakotettiin kantamaan sisällään kuollutta sikiötä kaksi kuukautta. ”Kun nainen tulee raskaaksi Irlannissa, hän menettää ihmisoikeutensa”, hän kertoi meille.

5. Irlanti ei vastusta aborttia, kunhan se tehdään Irlannin ulkopuolella
Ulkomaille matkustaminen aborttia varten on sallittua Irlannin laissa. Käytännössä Irlanti siis ulkoistaa ihmisoikeusvelvoitteensa muille maille. Emma Kitson halusi abortin, koska lääkäreiden arvion mukaan sikiö ei selviytyisi raskaudesta. Aborttia varten hän joutui matkustamaan Isoon-Britanniaan. ”Irlannin terveydenhoitojärjestelmän olisi kuulunut auttaa ja tukea meitä. Sen sijaan ongelma työnnettiin muualle ja meidät unohdettiin”, hän kertoi.

6. Vuosittain noin 4000 naista ja tyttöä matkustaa Irlannista Isoon-Britanniaan tehdäkseen abortin
Matka ulkomaille tarkoittaa naisille häpeää ja leimaantumista rikolliseksi. Cerys matkusti Isoon-Britanniaan tehdäkseen abortin ja kuvasi kokemustaan: ”Olen lainkuuliainen kansalainen, mutta tunsin itseni rikolliseksi. Aivan kuin yrittäisin salakuljettaa huumeita rajan ylitse. Se tunne oli kamala.”"

Kyseessä siis Irlanti. Kohdat 3., ja 4. Hyviä? Inhimillisiä?

35

434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiat.asiana
    • Asiat.asiana

      Hienoa, ylläpito! Tähänkään linkkiä ei saanut siis laittaa näkyviin.

      • Niih

        Palstan hätärynkky varmaan TAAS asialla. Seuraavaksi saat kuulla että keksit itse nuo kirjoittamasi asiat.

      • Asiat.asiana
        Niih kirjoitti:

        Palstan hätärynkky varmaan TAAS asialla. Seuraavaksi saat kuulla että keksit itse nuo kirjoittamasi asiat.

        Tuskin nyt sentään. Todennäköisempää on se, että tämä joko on vain yhden ihmisen mielipide tai sitten puolueellista uutisointia.

    • Asiat.Asioina

      Suomi suomalaisille ja muuttakoon abortinvastustajat Irlantiin tai johonkin kehitysmaahan.

      • Asiat.asiana

        En olisi ihan noin radikaali. Mielipiteet vain on kyettävä perustelemaan ja muutamat ihmiset täällä eivät siihen kykene.

      • Asiat.Asioina

        Ainakin totaalivastustajien perustelut ovat sitä luokkaa, että olisi parempi olla hiljaa tai poistua maasta.

        Kaikki toivoisivat, ettei abortteja tarvitsisi tehdä, mutta joskus se vain on välttämätöntä. Itse en pakottaisi tytärtäni synnytäämään lasta, jos alkion hedelmöittyminen olisi tapahtunut esim. raiskauksessa.
        Abortin vastustajien mielestä naisen ihmisarvo häviää juurikin sillä hetkellä, kun siittiö on hedelmöittänyt munasolun. Muusta viis.

      • alatvihdointajuta
        Asiat.Asioina kirjoitti:

        "olisi parempi olla hiljaa tai poistua maasta."

        Varmaan sun ois parempi tehdä näin, kun jankkamutusi on kumottu vastustajien tyhjentävillä todisteilla ja perusteilla jo niin monet kerrat.

        " Itse en pakottaisi tytärtäni synnytäämään lasta"

        Joo tiedetään,..mutta aborttiin kyllä raa.haisit vaikka väki.sin, jos siihen viekotteleva aivo.pesu ei tehois.
        Abortin suosijoiden mielestä lapsen ihmisarvo häviää juurikin sillä hetkellä, kun siittiö on hedelmöittänyt munasolun. Naisen taas silloin kun päättää olla tappa.matta lasta. Muusta viis.

      • JustJust
        alatvihdointajuta kirjoitti:

        »aborttiin kyllä raa.haisit vaikka väki.sin»

        Näin väität Sinä, perusteenasi omat kuvitelmasi.

      • eitainnuolla
        JustJust kirjoitti:

        »aborttiin kyllä raa.haisit vaikka väki.sin»

        Näin väität Sinä, perusteenasi omat kuvitelmasi.

        ihan pelkkää kuvitelmaa ne . lukijoiden näkemät uhoilut täällä.

      • JustHust
        alatvihdointajuta kirjoitti:

        "olisi parempi olla hiljaa tai poistua maasta."

        Varmaan sun ois parempi tehdä näin, kun jankkamutusi on kumottu vastustajien tyhjentävillä todisteilla ja perusteilla jo niin monet kerrat.

        " Itse en pakottaisi tytärtäni synnytäämään lasta"

        Joo tiedetään,..mutta aborttiin kyllä raa.haisit vaikka väki.sin, jos siihen viekotteleva aivo.pesu ei tehois.
        Abortin suosijoiden mielestä lapsen ihmisarvo häviää juurikin sillä hetkellä, kun siittiö on hedelmöittänyt munasolun. Naisen taas silloin kun päättää olla tappa.matta lasta. Muusta viis.

        "Abortin suosijoiden mielestä lapsen ihmisarvo häviää juurikin sillä hetkellä, kun siittiö on hedelmöittänyt munasolun."

        Eihän lapsen ihmisarvo mihinkään katoa, vaikka jonkun siittiö hedelmöittäisikin hänen munasokunsa.
        Paitsi abortinvastustajan mielestä, vaikka siittiö olisi lapsen omalta isältä.

      • kuinkastulimieleen
        JustHust kirjoitti:

        "Abortin suosijoiden mielestä lapsen ihmisarvo häviää juurikin sillä hetkellä, kun siittiö on hedelmöittänyt munasolun."

        Eihän lapsen ihmisarvo mihinkään katoa, vaikka jonkun siittiö hedelmöittäisikin hänen munasokunsa.
        Paitsi abortinvastustajan mielestä, vaikka siittiö olisi lapsen omalta isältä.

        Vain mieleltään pahoin vinout.unut suosija fanaa.tikko kykenee näin kierou.tuneen perve.rssiin ajatteluun.. huhhuh.

        "Eihän lapsen ihmisarvo mihinkään katoa, vaikka jonkun siittiö hedelmöittäisikin hänen munasokunsa."

        Murh.an suosijan mielestä isommankin lapsen ihmis arvo katoaa sillä hetkellä kun hän päättää kaikesta huolimatta varjella lapsensa tappa.miselta.

    • hohhoijjaaa

      "että naisen elämä jää aina toiseksi. Lupe pakotettiin kantamaan sisällään kuollutta sikiötä kaksi kuukautta. ”Kun nainen tulee raskaaksi Irlannissa, hän menettää ihmisoikeutensa”, hän kertoi meille."

      Ei sillä että kuolleen tai kuolemansairaan sikiön loppuun kantamisessa ois järkee, mutta miten naisen oikeus elää katosi tässä?

      "Palstan hätärynkky varmaan TAAS asialla."

      Empä itse ainakaan edes oo nähny koko alotusta tätä ennen, että ilmeisesti sama hätärynkky kyseessä joka häiriköi täältä poistoon suuren osan vastustajien viestejä..

      "Suomi suomalaisille"

      Eli kuvittelemalles "enemmistölle" joka suosii lasten tappamista?

      "Mielipiteet vain on kyettävä perustelemaan ja muutamat ihmiset täällä eivät siihen kykene. "

      Sinä eräänä räikeimmistä esimerkeistä.

      "Ainakin totaalivastustajien perustelut ovat sitä luokkaa, "

      Missä tällä palstalla sellasia on näkyny?

      "en pakottaisi tytärtäni synnytäämään lasta, jos alkion hedelmöittyminen olisi tapahtunut esim. raiskauksessa. "

      Vaan kuten muukin suosijasakki, pakottaisit tai vähintäänkin aivopesisit sen aborttiin, koska "eihän limaisen raiskarisedän iljettävää hirviöö voi synnyttää"..

      "Abortin vastustajien mielestä naisen ihmisarvo häviää juurikin sillä hetkellä,"

      Ja höpö höpö ja mutumutu valheita riittää. Abortin suosijoiden mielestä naisen ihmisarvo häviää juurikin sillon kun se päättääkin abortilla tapp.amisen sijaan synnyttää lapsensa.

      • AsiatAsianVain

        Et ottanut TAASKAAN yhtään mitään kantaa itse avaukseen. Sehän tässä kai kuitenkin se pääasia on.

        Onko Irlannin aborttilaki sinusta hyvä? Tuollainen lakiko Suomeenkin pitäisi saada?

        Lisäksi sinulla on ongelma: jos niin monet järjestöt mielestäsi tuomitsevat abortin, miksi ne eivät nyt kiittele tätä lakia?

      • sokeuskoiski
        AsiatAsianVain kirjoitti:

        Et ottanut TAASKAAN yhtään mitään kantaa itse avaukseen. Sehän tässä kai kuitenkin se pääasia on.

        Onko Irlannin aborttilaki sinusta hyvä? Tuollainen lakiko Suomeenkin pitäisi saada?

        Lisäksi sinulla on ongelma: jos niin monet järjestöt mielestäsi tuomitsevat abortin, miksi ne eivät nyt kiittele tätä lakia?

        Jäikö taas niiden lappujen takia näkemättä, liian kiperä vastausko?
        Missään en sanonu että juuri Irlannin kaltanen laki kaikilta osin ois hyvä, etenkään nykynen. Tätäkään kohtaa et halunnu ratakiskoja vääntämättä ymmärtää, "Ei sillä että kuolleen tai kuolemansairaan sikiön loppuun kantamisessa ois järkee,"?
        Oliko täällä jossain ihmetelty ettei terveyssyitä kieltäviä lakeja kiitellä?

      • JustJust
        sokeuskoiski kirjoitti:

        Nyt mulle ainakin jäi arvoitukseksi, mikä Irlannin aborttilaissa on mielestäsi huonoa ja mikä hyvää.
        Olen ollut siinä uskossa, että kannattaisit juuri Irlannin mallia aborttilainsäädännössä.

      • JustJust

        »Missä tällä palstalla sellasia on näkyny? »

        Et siis ole abortin totaalivastustaja?
        Milloin abortti on mielestäsi hyväksyttävä?

      • montakokertaavielä
        JustJust kirjoitti:

        »Missä tällä palstalla sellasia on näkyny? »

        Et siis ole abortin totaalivastustaja?
        Milloin abortti on mielestäsi hyväksyttävä?

        En, jollei se nyt tästäkään käyny selville,
        " "Ei sillä että kuolleen tai kuolemansairaan sikiön loppuun kantamisessa ois järkee,"?
        Oliko täällä jossain ihmetelty ettei terveyssyitä kieltäviä lakeja kiitellä? "
        ja nyt toisessa ketjussa,
        "Useimmat vastustajatkin varmaan suhtautuu myönteisesti vakaviin terveyssyihin,"

        "mikä Irlannin aborttilaissa on mielestäsi huonoa ja mikä hyvää."

        Ei sikiöperusteisia terveyssyitä ja toisaalta "itsemurhan uhka" -porsaanreikä naisen terveyssyissä.

    • Niin ja luin, että se hengenvaarakaan ei anna oikeutta aborttiin, koska se hengenvaara määritellään niin kapeasti että äiti on jo kuolemassa, eikä sittenkään saa aborttia, kuten kävi sille pakistanilaiselle tai intialaiselle tässä taannoin. Ihan järjetöntä. Naisella ei ole enää raskaana mitään ihmisarvoa.

      • turhaavääristelyätaas

        Lopultahan ilmeni että kyse siinäkin tapauksessa oli vaan suosijoiden propagandasyytöksistä, revitteli tietenkin kaiken irti onnettomuudesta ja inhimillisestä tragediasta... Tuo nainenhan ois kuollu siihen tilaansa joka tapauksessa vaikka abortti ois tehtykin heti. Eli kuolema ei edes johtunu aborttia saamattomuudesta.

        "Naisella ei ole enää raskaana mitään ihmisarvoa. "

        En tiedä kuka näin ajattelee ja missä? Suosijat ilmeisesti, kun raskaana olevalla on niille arvoa ainoastaan potentiaalisena abortin tekijänä.

      • AsiatAsianaVain
        turhaavääristelyätaas kirjoitti:

        Sinä itse nostat mielelläsi esille juuri ne ääritapaukset ja et kuitenkaan sitten ymmärrä lainkaan sitä, että toinenkin osapuoli saattaa haluta nostaa esille sen, mitä tuollaisista laeista PAHIMMILLAAN seuraa?

        Sinä itse maalailet kauhukuvia siitä, miten abortissa tapetaan suurin piirtein täysikasvuisia lapsia ja samaan aikaan mussutat siitä, että joku nostaa esiin todellisia tapahtumia? Vai valettako aina vain kaikki on?

        Olet aikaisemmin julistanut sitä, miten Irlannissa ja Puolassa on hyvät aborttilait. Nytkö ne lait yhtäkkiä sitten eivät enää olekaan hyviä?

        Käytännössä et piittaa sen enemmän äidistä kuin syntyneestä lapsestakaan. Sinulle vain sikiö on pyhä asia.

      • Järkyttävä.Juttu

        "Tuo nainenhan ois kuollu siihen tilaansa joka tapauksessa vaikka abortti ois tehtykin heti."

        Vaan ei tehty sittenkään. Ei yritettykään koska ei haluttu ees yrittää pelastaa äidin henkeä. Eikö toikin tapaus kerro kuin terveyttä ja henkeä uhkaava ja vaarallinen raskaus on??

      • mutusyytöksiä
        AsiatAsianaVain kirjoitti:

        Sinä itse nostat mielelläsi esille juuri ne ääritapaukset ja et kuitenkaan sitten ymmärrä lainkaan sitä, että toinenkin osapuoli saattaa haluta nostaa esille sen, mitä tuollaisista laeista PAHIMMILLAAN seuraa?

        Sinä itse maalailet kauhukuvia siitä, miten abortissa tapetaan suurin piirtein täysikasvuisia lapsia ja samaan aikaan mussutat siitä, että joku nostaa esiin todellisia tapahtumia? Vai valettako aina vain kaikki on?

        Olet aikaisemmin julistanut sitä, miten Irlannissa ja Puolassa on hyvät aborttilait. Nytkö ne lait yhtäkkiä sitten eivät enää olekaan hyviä?

        Käytännössä et piittaa sen enemmän äidistä kuin syntyneestä lapsestakaan. Sinulle vain sikiö on pyhä asia.

        "miten abortissa tapetaan suurin piirtein täysikasvuisia lapsia"

        Missähän taas sellastakaan on tehty? Onko siis joku väittäny että niissä tape.taan liki 18-vuotiaita lapsia?

        " mussutat siitä, että joku nostaa esiin todellisia tapahtumia?"

        Ei yllätä ettet nähtävästi käsittäny millä tavoin uutista oli vääristelty.

        "miten Irlannissa ja Puolassa on hyvät aborttilait"

        Paremmat ne on kun täällä, vaikka niissäkin korjattavaa on.

        "Käytännössä et piittaa sen enemmän äidistä kuin syntyneestä lapsestakaan. "

        Hohhoijjaa... taas näitä sarjassa yhtä suuri totuusarvoindeksi kun sillä että sinä et piittaa muusta kun abort.tööreistä ja pääasia että mahdollisimman paljon lapsia tap.etaan.

        "Vaan ei tehty sittenkään. "

        Kyllä muuten tehtiin. Lue uutisia ennenkun höpiset mutujasi.

        "koska ei haluttu ees yrittää pelastaa äidin henkeä. "

        Oliko tälle jotain todisteitakin olemassa että mitään ei tehty? Lääkärit ja muut seiso siinä kattelemassa tumput suorina, vai sunko mukaan ainoa keino ois ollu vain ja ainoastaan lapsen tapp.aminen, joka ei ois edes auttanu?

        "Eikö toikin tapaus kerro kuin terveyttä ja henkeä uhkaava ja vaarallinen raskaus on?? "

        Ja abortteihin kuoleminen taitaa olla niin tavallista että niistä ei edes viitsitä juuri uutisoida.. että kumpi tässä sitten vaarallisempaa on.
        Tapauksen nainen kuoli verenmyrkytykseen, ei siksi ettei saanut heti aborttia.

      • AsiatAsianaVain
        mutusyytöksiä kirjoitti:

        Voisitko kertoa, millaisen aborttilain tarkalleen ottaen Suomeen haluaisit? Olet kuitenkin aikaisemmin kehunut niin Puolan kuin Irlanninkin lakeja? Nytkö ne kuitenkaan eivät sitten ihan täydellisiä olekaan?

      • "Voisitko kertoa, millaisen aborttilain tarkalleen ottaen Suomeen haluaisit? "

        Tämä näkyy mun inboksissa siten, että kysymys olisi osoittettu minulle. :) Kyllä samanlainen laki vähintään kuin Suomessakin olisi minimi.

      • todettuennenkin
        AsiatAsianaVain kirjoitti:

        Voisitko kertoa, millaisen aborttilain tarkalleen ottaen Suomeen haluaisit? Olet kuitenkin aikaisemmin kehunut niin Puolan kuin Irlanninkin lakeja? Nytkö ne kuitenkaan eivät sitten ihan täydellisiä olekaan?

        Vain kuolemanvakavat (naisen tai lapsen) terveyssyyt tulisi sallia.
        En tiedä tarkalleen minkälaisia noiden maiden lait nykyään on, mutta useinhan myös raiskaus tms. "eettinen syy" on sallittu, kun taas toisaalta välttämättä sikiöperusteinen ei ole. Irlannissa ainakin jossain vaiheessa laki lepsuuntui ja porsaanreikäistyi niinkin paljon että jopa itsemurhalla uhkailu riitti tapp.amislupaan!

      • AsiatAsianaVaan
        todettuennenkin kirjoitti:

        Vain kuolemanvakavat (naisen tai lapsen) terveyssyyt tulisi sallia.
        En tiedä tarkalleen minkälaisia noiden maiden lait nykyään on, mutta useinhan myös raiskaus tms. "eettinen syy" on sallittu, kun taas toisaalta välttämättä sikiöperusteinen ei ole. Irlannissa ainakin jossain vaiheessa laki lepsuuntui ja porsaanreikäistyi niinkin paljon että jopa itsemurhalla uhkailu riitti tapp.amislupaan!

        Itsemurhallako uhkailee monikin kevyesti? Linkkiä?

      • turhaavääristelyätaas kirjoitti:

        Lopultahan ilmeni että kyse siinäkin tapauksessa oli vaan suosijoiden propagandasyytöksistä, revitteli tietenkin kaiken irti onnettomuudesta ja inhimillisestä tragediasta... Tuo nainenhan ois kuollu siihen tilaansa joka tapauksessa vaikka abortti ois tehtykin heti. Eli kuolema ei edes johtunu aborttia saamattomuudesta.

        "Naisella ei ole enää raskaana mitään ihmisarvoa. "

        En tiedä kuka näin ajattelee ja missä? Suosijat ilmeisesti, kun raskaana olevalla on niille arvoa ainoastaan potentiaalisena abortin tekijänä.

        "En tiedä kuka näin ajattelee ja missä? Suosijat ilmeisesti, kun raskaana olevalla on niille arvoa ainoastaan potentiaalisena abortin tekijänä."

        Tällä forumilla ja yleisesti kyllä uskonnollisesti ajattelevienkin keskuudessa. Kun tyttö tulee lisääntymisikään, hänen seksuaalisuutensa ja kehonsa tuntuu kuuluvan kaikille muille, paitsi hänelle itselleen.

        En ole abortin suosija, joten en tiedä mistä puhut ihmisarvon määräytymisessä pelkän abortin perusteella. Minusta naisella on oikeus päättää itse asioistaan ja minun silmissäni ei ihmisarvo määräydy aborttikannan tai abortin perusteella. Sen sijaan minun oma ihmisarvoni jo vietiin sillä, että olen aborttioikeuden puolella. Tämä abortilla tai mielipiteellä ihmisen ihmisarvon määrittely taitaa olla siis ihan vastustajien juttu.

      • mikseiuhkailis
        AsiatAsianaVaan kirjoitti:

        Itsemurhallako uhkailee monikin kevyesti? Linkkiä?

        Eikse nyt ollukaan niin että kun on tarpeeks epätoivonen abortin hin.kuja, sanoo ja tekee mitä vaan että sen sais?!

        " yleisesti kyllä uskonnollisesti ajattelevienkin keskuudessa."

        Turhaa sä tälläsistä mulle paasaat, kun en mikään uskovainen ole.

        "En ole abortin suosija"

        Niin, ihan muuten vaan kiihkoilet sen puolusteluja, siihen viekotteluja ym. pro-abortionistista propagandan levitystä täällä :-D

    • The_Real_J

      Mielestäni raiskauksen uhrilla pitäisi aina olla oikeus aborttiin, ainakin jos se tehdään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tosin pian raiskauksen jälkeen jälkiehkäisykin voisi riittää.

      Vaihtoehtoisesti raiskaaja pitäisi tuomita maksamaan lapsen/lapsien elatus täysimääräisenä (AIVAN kaikki kulut) 18-vuotiaaksi asti. Vaikka sitten pakkolunastamalla raiskaajan omaisuutta ja myymällä se.

      • "Mielestäni raiskauksen uhrilla pitäisi aina olla oikeus aborttiin, ainakin jos se tehdään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tosin pian raiskauksen jälkeen jälkiehkäisykin voisi riittää."

        Raiskauksen uhrilla on aina oikeus aborttiin, se ei ole mikään mielipideasia. Näin sanotaan aborttilaissa:

        Raskaus voidaan tämän lain säännöksiä noudattaen naisen pyynnöstä keskeyttää:

        3) kun hänet on saatettu raskaaksi olosuhteissa, joita tarkoitetaan rikoslain 17 luvun 22 §:ssä taikka 20 luvun 1–3 tai 5 §:ssä, 6 §:n 3 momentissa tai 7 §:ssä; (24.7.1998/572)

        Jälkihoidosta:

        "Raskaustestillä varmistetaan, että raskautta ei ole. Tarvittaessa annetaan jälkiehkäisy (ks. «Jälkiehkäisy»2). Tulehdusnäytteet on syytä ottaa; klamydia- ja tippuri-näytteet otetaan aina. HIV-vasta-aineet ja hepatiitti B -kantajanäyte (HBsAg) otetaan verikokeina. Hepatiitti B -rokotetta tarjotaan niille, jotka sitä haluavat. HIV-estohoitoa harkitaan, jos tekijän tiedetään olevan HIV-positiivinen. Klamydiaa ja tippuria varten voi oireettomalle antaa kerta-annoshoidon." (Terveyskirjasto, Duodecim)

      • vaiettäaina
        tieteilijä kirjoitti:

        "Mielestäni raiskauksen uhrilla pitäisi aina olla oikeus aborttiin, ainakin jos se tehdään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tosin pian raiskauksen jälkeen jälkiehkäisykin voisi riittää."

        Raiskauksen uhrilla on aina oikeus aborttiin, se ei ole mikään mielipideasia. Näin sanotaan aborttilaissa:

        Raskaus voidaan tämän lain säännöksiä noudattaen naisen pyynnöstä keskeyttää:

        3) kun hänet on saatettu raskaaksi olosuhteissa, joita tarkoitetaan rikoslain 17 luvun 22 §:ssä taikka 20 luvun 1–3 tai 5 §:ssä, 6 §:n 3 momentissa tai 7 §:ssä; (24.7.1998/572)

        Jälkihoidosta:

        "Raskaustestillä varmistetaan, että raskautta ei ole. Tarvittaessa annetaan jälkiehkäisy (ks. «Jälkiehkäisy»2). Tulehdusnäytteet on syytä ottaa; klamydia- ja tippuri-näytteet otetaan aina. HIV-vasta-aineet ja hepatiitti B -kantajanäyte (HBsAg) otetaan verikokeina. Hepatiitti B -rokotetta tarjotaan niille, jotka sitä haluavat. HIV-estohoitoa harkitaan, jos tekijän tiedetään olevan HIV-positiivinen. Klamydiaa ja tippuria varten voi oireettomalle antaa kerta-annoshoidon." (Terveyskirjasto, Duodecim)

        Eipä taitas onnistua silläkään syyllä rv20 jälkeen.. Jossainhan vaaditaan myös että raiskauksesta on tehty rikosilmotus heti tapahtuneen jälkeen.

      • C.c.4766
        vaiettäaina kirjoitti:

        Eipä taitas onnistua silläkään syyllä rv20 jälkeen.. Jossainhan vaaditaan myös että raiskauksesta on tehty rikosilmotus heti tapahtuneen jälkeen.

        Miks kukaan raiskattu oottais 20 viikkoa että saa abortin? Ihan käsittämätön ajatuskin. Kun sen saa kiireellisenä muutkin? Eli ne jotka haluaa käyttää sosiaalisen syyn. Tai keksii syyn Rikosilmoitusta vartenhan pitää mennä just lääkäriin heti.

      • HandyMcCoy
        vaiettäaina kirjoitti:

        Eipä taitas onnistua silläkään syyllä rv20 jälkeen.. Jossainhan vaaditaan myös että raiskauksesta on tehty rikosilmotus heti tapahtuneen jälkeen.

        "Eipä taitas onnistua silläkään syyllä rv20 jälkeen"

        Eikö abortilla haluta keskeyttää just raskaus vai mikä se on? Eikö se tuossa vaiheess ole jo synnytyspäätös? Tai voihan sen tehä jos sikiö on vammainen... Tai uhkaa henkeä. Mut kyll ä näille viikkorajoille on joku perustelu on ja abortti pitää tehä sairaalassa aina kiireellisena.

      • miksjamiks
        C.c.4766 kirjoitti:

        Miks kukaan raiskattu oottais 20 viikkoa että saa abortin? Ihan käsittämätön ajatuskin. Kun sen saa kiireellisenä muutkin? Eli ne jotka haluaa käyttää sosiaalisen syyn. Tai keksii syyn Rikosilmoitusta vartenhan pitää mennä just lääkäriin heti.

        Miks ylipäätään kukaan muukaan odottaa niin kauan? Ei oo ehkä huomannu koko raskautta, tai ei osaa päättää? Miks "sosiaalinen" raja sitten on venytetty noin pitkälle jos ei kukaan hae eikä tarvi enää noin myöhään?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe