Endometrioosiako?

Olen 32v lapseton nainen. Lasta koitettu vuosia, edellisessä suhteessa olimme lapsettomuushoidoissakin jonkun aikaa, eikä syytä lapsettomuuteen koskaan löytynyt. Nyt olen alkanut perehtymään endoon ja kuullut parilta ystävältäni oireista jne. Itselläni aina ollut kivuliaat kuukautiset, joskus yhdyntäkipuja, kouristavia kipuja sillon tällöin ulostaessa, tiputteluvuotoa(nyt 3vk sitä takana:(), usein pahoinvointia jonka olen laittanut stressin piikkiin. Taidan heti ensi viikolla varata ajan gynelle. En tiedä miten vakavasti ottaa asian, toivon että oikeasti tutkisivat kunnolla. Endon löytyminen selittäisin moneen vaivaan syyn.
4281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattaa vaatia hoitoa. Ystävälläni oli samanlainen tilanne. Vuosia hoitamaton endometrioosi, jota ei kukaan osannut edes epäillä (vaikka hänkin oli asioinut alan ammattilaisten luona mm. kuukautiskipujen vuoksi). Lasten yrittämisen tultua ajankohtaiseksi, ei sitten tullutkaan toivottua tulosta. Tällä tarinalla on sikäli onnellinen loppu, että tällä hetkellä hänellä on kaksi lasta. Useampi vuosi siihen kyllä meni ja hoidot olivat rankkoja.

Eikö tuota endometrioosia selvitetty siinä vaiheessa, kun hakeuduit(te) lapsettomuushoitoihin?

Äänestä

Jos nyt tosissaan yrittää vauvoja, niin onpa se ihmeellistä, ettet ole itseäsi/miestäsi tutkituttanut kunnolla? Mene gynelogille!!! Tai sitten kummallakaan miehelläsi ei ollut niitä "lapsisiittiöitä"?

Äänestä
  • Kummatkin tutkittu. Endoahan ei ihan niin vaan välttämättä huomaa.

    Äänestä

Varasin yksityiselle gynelle ajan. Ultrattiin ja todettiin raskaus 9vk, mutta ei sydänääniä😢. Tuli aikamoisena shokkina. Olin jo työntänyt mielestäni pois ajatuksen, että tulisin koskaan raskaaksi. Ihana yllätys sinänsä, että nyt tiedän senkin olevan mahdollista. Nyt odotan soittoa viikon sisällä ja menen tyhjennyksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Endokoko kirjoitti:

Olen 32v lapseton nainen. Lasta koitettu vuosia, edellisessä suhteessa olimme lapsettomuushoidoissakin jonkun aikaa, eikä syytä lapsettomuuteen koskaan löytynyt. Nyt olen alkanut perehtymään endoon ja kuullut parilta ystävältäni oireista jne. Itselläni aina ollut kivuliaat kuukautiset, joskus yhdyntäkipuja, kouristavia kipuja sillon tällöin ulostaessa, tiputteluvuotoa(nyt 3vk sitä takana:(), usein pahoinvointia jonka olen laittanut stressin piikkiin. Taidan heti ensi viikolla varata ajan gynelle. En tiedä miten vakavasti ottaa asian, toivon että oikeasti tutkisivat kunnolla. Endon löytyminen selittäisin moneen vaivaan syyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu