Virtuaalitodellisuus

Olen pitänyt tietokonepelien pelaamista virtuaalisena, mutta miten on pidättekö jopa täällä kirjoittamista virtuaalielämänä?

72

790

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • putkinäkö

      Joillekin täällä jatkuvasti luuhaavista tämä tuntuu tosiaankin olevan jonkinlaista peliä.

      • Kyllä tämän kautta saa myös yhteyden ikäiseensä ihmiseen.

      • virtuaaliseuraaja

        Ja sä oot kaiken aikaa paikalla seuraamassa ketä on paikalla.

    • Sekä että.
      Varjokabinetin kanssa tanssaaminen on hyvinkin virtuaalista
      Toisaalta ja kuten olen aina sanonut, useimpien näppäimistöjen takana istuu oikea, elävä, ajatteleva ja tunteva Ihminen.
      Olen tavannutkin koko joukon noita ihmisiä ja ystävystynyt useiden kanssa jotka ovat ensiksi tulleet tututuksi virtuaalista. Olen löytänyt juuri minulle sopivan elämäntoverin virtuaalisesta todellisuudesta siis nettideittauksesta.

      • Itsellä kokemusta vain yhdestä ihmisestä livessä, jonka kanssa olen keskustellut täällä. Hän oli aivan erilainen minkä vaikutelman oli antanut. Valheellinen verkkomaailma?

        Olen silti sitä mieltä että täällä keskustelevat ihmiset, eikä tämä ole mikään virtuaalihiekkalaatikko.

    • Piilohuuto

      Virtuaaliahan tämä. Samalla tavoin voisi keskustella robotin kanssa.

      • Ei välttämättä!

      • Pascal
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Ei välttämättä!

        Syntax error

      • Robotti.aloittaja

        Nykyään robotit ovat älykkäitä vastaamaan.

      • K.a.i.loittaja
        Robotti.aloittaja kirjoitti:

        Nykyään robotit ovat älykkäitä vastaamaan.

        Kailottaako robotit?

      • En minä olekaan kuvitteellinen, etkä myöskään sinä. Mutta helposti pystyy antamaan kuvan, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Ihmiset huiputtavat ka tulevat huijatuiksi.

      • PorvoonParoni kirjoitti:

        En minä olekaan kuvitteellinen, etkä myöskään sinä. Mutta helposti pystyy antamaan kuvan, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Ihmiset huiputtavat ka tulevat huijatuiksi.

        Se on jo toinen juttu.

      • korppis kirjoitti:

        Se on jo toinen juttu.

        Se on se ikävämpi juttu, enkä toivoisi koskaan pahoittavani mieltäni niin paljon, että lopettaisin tänne kirjoittamisen.

      • PorvoonParoni kirjoitti:

        Se on se ikävämpi juttu, enkä toivoisi koskaan pahoittavani mieltäni niin paljon, että lopettaisin tänne kirjoittamisen.

        Jaha.

        No milläs sinä sitten jatkat kirjoittamista, koska omien sanojesi mukaan """ joskus ei tarvitse kuin lukea yksi viesti niin heittää läppärin kannen kiinni."""

    • mimmimum-..mi

      On se toisaalta hienoa kun virtuaalisti voi tehdä niin paljon kaikkea... löytää miltei kaikkeen vastauksia...voi seurata tapahtumia ...matkustaa...ja vaikka mitä...
      Ihminen on täälläkin....enkä esitä mitään muuta kuin mitä olen... ihmisen mieliala ja tunteet vaihtelevat itsekullakin...aina ei ole samanlainen päivä...

      • Mieliala ja tunteet vaihtelevat, joskus ei tarvitse kuin lukea yksi viesti niin heittää läppärin kannen kiinni. Useimmiten sentään löytyy seuraa ja tarinoitavaa ihan oikean ihmisen kanssa. Ja vuosien kuluessa oppii jopa palstalaisia tuntemaan ja tietämään heidän kirjoitustyylinsä ja tapansa käyttäytyä palstalla. Sinä olet mukava mimmi.

    • Kuvitteellinen

      Virtuaallisen ymmärtää nykyisin eikä siinä mitään ihmeellistä, kuvitteellinen todellisuus.

      • Niin, niin mutta mitä se kuvitteellinen on? Enkö minä nyt kirjoita oikeasti tätä viestiä.

      • Kuvitteellinen

        Juu tottakai kirjoitat, kuitenkin minulle olet epätodellinen vähänkuin firtuaallinen.
        Tää keskustelu vähän kuin on lasten välistä lepertelyä, aikuinen ymmärtää asian ytimen ettei menisi lässyttelyksi mutta jatkakaa jos huvittaa.

    • RealistiN

      Virtuaali on lumetodellisuutta, tämä taas ei, vaikka joskus tuntuukin siltä. Jokaisen viestin takana on inhimillinen olento, ihminen.

      • Sen vuoksi ei voi olla liikaa painottamatta, että ei pitäisi pikaistuksissaan tai vihaisena kirjoittaa toiselle ilkeilemällä. Ei voi tietää millaisessa elämäntilanteessa toinen on, eikä kestämiskynnystä. Ei kaikki täällä kirjoittavat ole mitään mursunnahkaisia.

      • RealistiN
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Sen vuoksi ei voi olla liikaa painottamatta, että ei pitäisi pikaistuksissaan tai vihaisena kirjoittaa toiselle ilkeilemällä. Ei voi tietää millaisessa elämäntilanteessa toinen on, eikä kestämiskynnystä. Ei kaikki täällä kirjoittavat ole mitään mursunnahkaisia.

        On ihmisiä jotka eivät välitä miten pahalta toisista tuntuu, eivät sen enempää sosiaalisessa mediassa kuin livessäkään. Aika surullista jos voi olla oman elämänsä sankari vain sill,ä että pystyy pahoittamaan toisten mieliä.

      • RealistiN kirjoitti:

        Vaikka he itse eivät pysty edes keskustelemaan kulloinkin kyseessä olevasta aiheesta, vaan nimittävät ihmisten välistä kommunikointia lässyttämiseksi tms. Eikö silloin voi jättää näppäimet rauhaan? Samaa mieltä, suurella todennäköisyydellä ovat livessä samanlaisia.

      • RealistiN
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Vaikka he itse eivät pysty edes keskustelemaan kulloinkin kyseessä olevasta aiheesta, vaan nimittävät ihmisten välistä kommunikointia lässyttämiseksi tms. Eikö silloin voi jättää näppäimet rauhaan? Samaa mieltä, suurella todennäköisyydellä ovat livessä samanlaisia.

        Jossainhan sitä tarvitsee ihmisen päteä Joillain se ei onnistu live-elämässä, jos elävät esimerkiksi alisteisessa suhteessa, ja onneksi ovat sitten löytäneet purkukanavan vaikka täältä. Yritän itse olla provosoitumatta satunnaisista ilkeistä kommenteista, koska uskon niiden kumpuavan pahasta olosta, enkä halua olla edesauttamassa sen lisääntymistä.

      • PorvoonParooni
        RealistiN kirjoitti:

        Jossainhan sitä tarvitsee ihmisen päteä Joillain se ei onnistu live-elämässä, jos elävät esimerkiksi alisteisessa suhteessa, ja onneksi ovat sitten löytäneet purkukanavan vaikka täältä. Yritän itse olla provosoitumatta satunnaisista ilkeistä kommenteista, koska uskon niiden kumpuavan pahasta olosta, enkä halua olla edesauttamassa sen lisääntymistä.

        Hyvää keskustelutaitoa tarvitaan ihan kaikkialla. Työpaikalla, parisuhteessa, jopa keskustelupalstalla on hyötyä, kun saa viestinsä sanoman perille. Sitä voi myös oppia ja tämä on yksi hyvä paikka siihen.

      • Vai.Molemmissa.Mitä
        PorvoonParoni kirjoitti:

        Sen vuoksi ei voi olla liikaa painottamatta, että ei pitäisi pikaistuksissaan tai vihaisena kirjoittaa toiselle ilkeilemällä. Ei voi tietää millaisessa elämäntilanteessa toinen on, eikä kestämiskynnystä. Ei kaikki täällä kirjoittavat ole mitään mursunnahkaisia.

        Sanoma perille: Niin elävässä elämässä saa hyvinkin kiusata ja alistaa ja pompottaa ihmistä. Hakkeroida yksityisyyttä jne jne Kunhan ei täällä kiusaa vai miten päin?

      • PorvoonParoni kirjoitti:

        Vaikka he itse eivät pysty edes keskustelemaan kulloinkin kyseessä olevasta aiheesta, vaan nimittävät ihmisten välistä kommunikointia lässyttämiseksi tms. Eikö silloin voi jättää näppäimet rauhaan? Samaa mieltä, suurella todennäköisyydellä ovat livessä samanlaisia.

        Ei täällä kukaan sinun mieltäsi pahoita.
        Se olet sinä itse, joka pahoitat mielesi siitä, jos joku sanoo oman rehellisen mielipiteensä lässytyksistäsi.

      • valmiinako
        Tellukka kirjoitti:

        Ei täällä kukaan sinun mieltäsi pahoita.
        Se olet sinä itse, joka pahoitat mielesi siitä, jos joku sanoo oman rehellisen mielipiteensä lässytyksistäsi.

        Eipä mennyt kauaakaan kun tämä yksi paskaharakka lensi framille. Sairas tyyppi!

      • kylmätotuus
        PorvoonParooni kirjoitti:

        Hyvää keskustelutaitoa tarvitaan ihan kaikkialla. Työpaikalla, parisuhteessa, jopa keskustelupalstalla on hyötyä, kun saa viestinsä sanoman perille. Sitä voi myös oppia ja tämä on yksi hyvä paikka siihen.

        Nimimerkkisi muistuttaa kovasti aloittajan nimmaria.
        Oletko tullut ajatelleeksi, että joku voi epähuomiossa sekoittaa ne keskenään?

        Olisikohan asialle tehtävissä mitään?

      • valmiinako kirjoitti:

        Eipä mennyt kauaakaan kun tämä yksi paskaharakka lensi framille. Sairas tyyppi!

        Ketä tarkoitat?

      • valmiinako
        Tellukka kirjoitti:

        Ketä tarkoitat?

        Sinua

      • valmiinako kirjoitti:

        Sinua

        Ei voi olla.
        Aloitushan on tehty yli kolme tuntia ennen koneeni avaamista.

        Epäilin sinun tarkoittavan itseäsi, kun kirjoitit: "... tämä yksi paskaharakka ..." ja olit niin nopeasti kommenttini jälkeen paikalla.

      • Sinunlogiikallasi

        Niinpä, usein kun arvostelet muita tarkoitat siis itseäsi. Sinä olet siis joka pahoittaa mielensä?

      • Sinunlogiikallasi kirjoitti:

        Niinpä, usein kun arvostelet muita tarkoitat siis itseäsi. Sinä olet siis joka pahoittaa mielensä?

        Jos en tarkoita itseäni, niin en silloin kirjoita "tämä yksi ..."

        Olikos sinulla vielä muuta sydämelläsi, vai onko tarkoituksesi vain venyttää ketjua?

      • valmiinako
        Sinunlogiikallasi kirjoitti:

        Niinpä, usein kun arvostelet muita tarkoitat siis itseäsi. Sinä olet siis joka pahoittaa mielensä?

        Ei Tellukka-jankuttajan kanssa voi keskustella , se selittelee, selittelee...

    • ö-Öö

      Miten kukakin käsittää

      Netti usein mielletään ns. "virtuaalitodellisuuudeksi". Joskus on, joskus ei. Tietokonemaailma vähän laisensa ympäristö. Jokin peli, kuten mainitsit, voi olla virtuaalitodellisuutta, kuvitemaailmaa. Toisaalta, pelaajat eivät sinällään ole virtuaaleja, vaikka peittävätkin itsensä jonkin hahmon muotoon.

      Sama somessa, aina jonkin hahmon takana on joku ihminen. Kuin täälläkin nimmarin takana.

      Ei pidä sotkea anonyymiteettiä ja virtuaalisuutta. Anonyymiteetti on tosiaankin nimimerkin takaata toimiva ihminen. Virtuaali puolestaan on kuvittellinen hahmo. Tälläkin palstalla toimitaan anonyymeinä, mutta ihmisiä kaikki kuitenkin. Virtuaalissa ollaan kuvitteelllisia hahmoja, jotka toimivat toki jonkun ihmisen ohjaamina, mutta ovat kuitenkin mielikuvitusta, tavallaan leikkiä.

      Joskus, useastikin, joillain meneepi noit kaks asiaa sekaisin.

      Jepepa, hiiret mellestäneet muutaman kuukauden mökillä, pitää siivota. Tää on siis anonyymiä kommunikaatiota, ei fiktiota. Fakta, fiktio, se yks ero viraalin ja muun nettiviestinnän välillä. Oisinhan mä voinut kirjoittaa, että jeesus käynyt mökilläni ja kylvänyt kaikki paikat täyteen kultapapanoita. :D

      =DW=

      • Varmaan täällä on niitäkin, jotka ovat tehneet virtuaali nimimerkin ja yrittävät pitää rooliaan muiden edessä. Onnistuu tavattoman harvoin, kun pitää muistaa mitä on aikaisemmin mitä on kirjoittanut.

        Toiset varovat paljastamasta itsestään yhtään mitään ja ovat ottaneet tehtäväkseen muiden sanomisten nokittelemisen ja muistamisen mitä tämä on kirjoittanut ja niistä huomauttelemisen. Tyyliin minä tiedän kyllä mitä täällä on kirjoitettu. He yrittävät ohjailla muita siinä onnistumatta. Tämänikäisillä on oma vahva tahto ja omat mielipiteet asioihin.

        Meillä ovat omenapuut täydessä. Aivan mahtavan näköisiä valkoissa isoissa kukissaan.

      • noohjooh

        Nappiin osui. Virtuaaliympäristöt kaiketi jonkun luomia, samoin hahmot. Voit olla siellä kuka vaan leikisti, 12 vuotias voi leikkiä kotia SIMSissä, perheen äiti jalkapallopelaaja FiFAssa.

        Aika ajoin väitetään että keskustelupalstoilla voisi tekaista virtuaalihahmon ja elää sillä tavalla netissä. En usko että se onnistuu pidemmän päälle, tai sitten pitää itse uskoa vahvasti siihen "toiseen minään". Lisäksi, suurimmaksi osaksihan täällä keskustelu on mielipidepohjaista. Ei oikein voi olla toista mieltä kuin mitä itse on. Tai no, voi provota, mutta jostainhan sekin siemen kumpuaa.

        Hengityssuoja päälle kun alat huuhtoamaan kultaasi.

      • noohjooh
        noohjooh kirjoitti:

        DWlle tämä oli, joku PorvoonParoni kerkes väliin :)

    • RealistiN

      Pihatyöt kutsuu taas, joten päätän tämän sättäilytuokion
      Eino Leinon Hymyilevän Apollon säkeisiin:
      "Ei paha ole kenkään ihminen,
      vaan toinen on heikompi toista.
      Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
      vaikk' ei aina esille loista."

      • VirtuaalisetHyvät

        Miten mieleeni tuli Idi Amin yms

      • Ammattilaine
        VirtuaalisetHyvät kirjoitti:

        Miten mieleeni tuli Idi Amin yms

        Minä sitten taas ajattelin ihan vaan Tellukkaa yms

      • Ei näillä ilmoilla kannata liikaa puutarhassa raataa. Täytyy myös levätä ja nauttia kauan odottamastamme kesästä. Hienon ja tilanteeseen sopivan runon laitoit.

    • Verkkouutisista.poimittu

      Animalian mukaan kalatkin ovat yksilöitä, hänen mukaan eläinperäistä ravintoa ei pitäisi käyttää niin nykyään kehittynyt firtuaali voisi tarjota maku että saalistuselämyksiä kuvitteellisesti hallunisaatiomaisesti syödessämme vaikka porkkanaa.

      • Bengalitikku

        Virtuaalista osaksi, ehkä. Luulen, en tiedä, että kun ihmiset kirjoittelevat, niin suureksi osaksi kirjoittavat asioista niillä tunnoilla, mitä on, kulloinkin.
        Ihminen kirjoittaa.
        Realistille sanoisin, että jos joku kirjoitus loukkaa, kannattaisi kirjoittaa: tuo loukkaa ajatuksiani. Eihän se ole tarkoitus vain loukkaaminen. Minulle saa sanoa, jos kirjoitan loukkaavasti. Kyllä vanhat koirat oppivat uusia temppuja.
        Eritavoin ajattelua meidän tulee sietää, paitsi jos on eettisesti arveluttavaa.
        Arvomaailmamme voivat poiketa, puhe- tai kirjoitustapamme voivat poiketa.
        Muiden analysointi on tarpeetonta. Sivusta, kun on luonnehdittu jotakuta, niin on siepannut. En ole pitänyt siitäkään, jos joku analysoi minua, kun ei siihen kerrassaan ole kanttia, kun ei tunne. No ne jotka tuntevat toisensa, tuskin niin suoraan kirjoittavat näille ystävilleen, että ei noin.
        Sitten. Kun katsoin engl. dokkarin ikäihmisistä, on tämä sosiaalisen toiminnan nykymuoto, joten treeniä aivoille kaikenlaiset "keskustelut".
        En ole juurikaan pelannut tietsikkapelejä, kuin sitä tennistä, jos muistatte ensimmäisiltä koneilta ja pasianssia ajalta Alfa-Skop.
        Ihmisten kanssa en pelaa, koska pidän heitä arvokkaina.

      • Bengalitikku kirjoitti:

        Nuo loukkaukset ovat useimmiten tahallaan kirjoitettua ja sellaisen lähettäjä kuvittelee sanovansa viimeisen sanan, kun niihin ei vastata. Tosiasiassa useimmat tuntevat myötähäpeää näitä pelkästään loukkauksia suoltavia kohtaan. Toki, joskus tulee ihan vahingossakin kirjoitettua mitä ei tarkoittanut tai on käsitäänyt vastaajan viestin väärin. Näistä saa huomautellakin, mutta ei toisia tule analysoida.

        Samaa mieltä kaikenlaiset keskustelut ovat ikäihmisille hyväksi ja pitävät aivot toiminnassa. Itse olen sitä ikäluokkaa, jolle oli ensimmäistä kertaa oppiaineena ATK ja oli hienoa oppia tietämään miten kaikki toimii. Niistä ajoista on kaikki muuttuneet, mutta muistoistani saan kaivettua, että olen myös pelannut sitä tennistä. Siinä ei ollut paljoa virikkeitä tai taustakuvaa eikä juuri mitään muutakaan.

    • Palstakirjoitusten perusteella ei saa tuntemattomista mitään tolkkua ja tarvitseeko saadakaan.
      Hauska huomata, että minustakin kirjoitellaan monenlaisia lausuntoja, oikeasti minut tuntevat ihan muut kuin palstajengi.
      Juuri eilen sain kuulla olevani kiva ihminen ja sen sanoi eräs joka tuntee minut muutenkin kuin virtuaalisena nimimerkkinä.

      Täällä saatetaan nokkaantua hyvinkin helposti ja ajan mittaan huomaa, kenet on syytä pikaisesti sivuuttaa, kun taajuudet eivät kohtaa.

      • Se on mielestäni harvinaista miten jonkun ihmisen kanssa viihtyy heti ensimmäisestä viestistä lähtien. Minulla on käynyt kanssasi niin ja siitä on jo kauan, kun tavattiin. On minustakin niin paljon kaikenlaista mustamaalaamista tänne kirjoitettu, joten tiedän mitä olet kokenut.

        Juu, meidän ajatuksenvirtamme kohtaavat, mutta jotkut on parempi tosiaan sivuuttaa. Jos keskustelu ei kerran miellytä, niin pitäköön tunkkinsa!

    • Pelaan vain tetristä

      • Ei kukaan enää pelaa tetristä.

      • Kiitän tiedosta. Tykkään pelistä silti

    • Ontotta

      Monet käyttäytyvät niin epäkohteliaasti että huomaa heidän olleen koko elämänsä päähän potkittuja . Täällä sitä sitten yritetään antaa takaisin kaikkein kamalimpana kirjoittajana 😩

      • Samaa mieltä, tänne on pesiytynyt muutamia joiden tarkoitus ei edes ole kirjoitella ymmärrettävästi, vaan käyttävät foorumia sisällään olevan pahanolon purkautumiskanavana.

    • En todellakaan pidä, ihan todellisena minänä taas palstan avasin. Tietokonepelejä en pelaa, paitsi joskus Pelikoneen Spider pasianssia.

      • NimiErkki

        Sergei Skripalikin pelasi tietokonepelejä. Hieman ihmetytti, kun on ihan aikuinen mies. Minä kun en viitsi. Aina on parempaa tekemistä.

      • Niin minäkin avaan palstan ihan porvoolaisena miehenä palstan, lämpötila on nyt jo 20°C eli tulossa lämmin ja kaunis päivä . Tänään ei pelaamista eikä televisiota, vaan ulkona oloa. Viime yönä oli hyvä jääkiekko-ottelu, ensimmäistä kertaa elämässäni kannatin Sveitsiä.

    • 1eero

      Silmät kiinni mielikuvat tulevat firtuaallisesti, unetkin ovat joskus kaameita aivankuin totta kun herää sehän olikin firtuaalia...onneksi.

      • Unet ovat joskus myös todellisen tuntuisi, menee vähän aikaa ennen kuin tajuaa sen olleen unta. Toisinaan haluaisi päästä takaisin kesken katkenneeseen uneen.

    • e.lä.mä

      Lapset leikkivät siis olet lapsi et vanhene, ole onnellinen ja varmaan olet.

      • Sivustaseurannut

        Et vastannut kysymykseen?

      • Olen suht'koht onnellinen.

    • Siinäjatässä

      Mielestäni täällä puhutaan virtuaalina niin kauan kuin pysytään tuntemattomana ja nimimerkeillä.

      Vaikkakin jokaisen nim.merkin takana tietenkin on sielullinen tunteva immeinen.

      • Minä en ole virtuaali-paroni, vaan ihan verta ja lihaa.

    • noohjooh

      Mun mielestä kirjoittaminen netin välityksellä ei ole sen kummoisempaa kuin käsin kirjeen värkkääminen, tai torilla puhuminen. Se menee kuitenkin ihmisestä ihmiselle, ei ihmisestä toiseen todellisuuteen.

      En pidä mitään muutakaan foorumia virtuaalitodellisuutena, kuten facebook, whatsapp, instagram, snapchat... mitä näitä nyt on. Rinnastan nettikeskustelut niihin. Kirjekyyhky on vain vaihtunut puhelinmastoihin.

      • Olemme sitä ikäluokkaa, joka vielä kirjoitti käsin kirjeitä ja osaamme myös arvostaa tällä tavoin tapahtuvaa ajatustenvaihtoa. Ei kirjettä kirjoitettu tuosta vaan, se vaatii keskittymistä ja valmisteluja. Nykyään monet asiat sujuvat paljon helpommin?

        En minäkään pidä näitä kanavia mitenkään virtuaalisina, vaan ihan tässä ja nyt kommunikointi välineinä. Paljon helpompaa kuin puhelimessa puhuttu viestintä, kun tästä jää jälki jota voi myöhemmin tarkastella tarvittaessa uudelleen.

    • Joskus olen simulaatiossa matkaillut 360 asteen kuvakulmissa, aika metka tunne se on.

      Muuten virtuaalitodellisuus on kohdallani kuvitteellista, nettipelejä en pelaa, mutta korttipelejä pelaan usein robottia vastaan.

      Tämä kirjoittelu tällaisilla palstoilla on jutustelua muiden nimimerkkien seassa, jokaisen kirjoituksen takana on elävä ihminen, niin aina ajattelen, vaikka kyllähän tännekin ne robotit kirjoittelevat (jossain jotain pitää ruksata, etten ole robotti, eli ehkä täällä voi joku robottikin läpi päästä).

      Nimimerkkien takanakin voi tuntematon tuntua tutulta.

      Muutamien kanssa olen netissä ensin tutuksi tullut, ja sitten livessä tavannut,
      he ovat aina yllättäneet positiivisesti.

      • Samaa mieltä nimimerkkien oppimisesta tuntemaan tutuksi. Kun pidempään kirjoittaa, alkaa oppia tietämään toisen ajatusmaailmaa ja jopa elämää, mikäli toinen vaan paljastaa itsestään jotain. Enkä jaksa uskoa tämänikäisten kirjoittavan puuta heinää tänne, vaan muutamaa poikkeusta lukuunottamasta kerrotaan itsestä ja omasta elämästään.

        Ennen keskusteluissa oli robottien sijaan sheriffejä, jotka säälimättä poistivat hyviä keskusteluita palstalla ja aiheuttivat paljon pahaa mieltä. Robotit nappaavat pois vaan yksittäisiä viestejä, jonka voi kirjoittaa onneksi uudelleen. Varmaan vielä säädöissä vikaa, koska ei niissä poistetuissa viesteissä aina mitään rumaa ole?

    • Juple

      Ei keskustelussa ole mitään virtuaalista, vaan se on yhtä todellista kuin keskustelu silmäkkäinkin. Elävä, tunteva ihminenhän täällä kirjoittaa ja vastailee, ja teksti ruudulla on todellista. Tekstit voivat olla totta tai valetta, mutta virtuaalisia ne eivät ole.

      • Joskus joutuu jopa tilanteeseen, että oikein jää odottamaan, että mitäköhän se toinen vastaa. Tulee hyvällä tavalla mukava tunne, kun tietää jonkun lukevan sinua ja luultavasti kommentoivan jotain kivaa.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe