Kuinka usein vartijoita oikeasti tarvitaan? Onko päiviä, viikkoja, tai jopa kuukausia, kun vartijan ei tarvitse estää väkivaltaisen ihmisen käytöstä, eli käytännössä ovat täysin turhia?
Kuka tarvii vartijaa?
4
290
Vastaukset
- OldSchoolSecurity
Niin.. Otetaan esimerkiksi kauppakeskuksen järjestyksenvalvoja esimerkiksi.
Siinä narkkareiden, juoppojen, ja muiden häiriötä aiheuttavien uloskantamisen, ja näpistelijöiden koppiin saattamisen ohella se tyyppi laittaa keskuksen käyttökuntoon eli avaa ovet, käynnistelee liukuportaat tms. Kierroksilla se nimenomaan käy sun turvallisuutesi vuoksi, ettei mikään repsottava kyltti tipu päähäsi, tilaa siivouksia ettei kukaan liukastu Väinö-Maunon pudottamaan jäätelöön, ja tarvittaessa vielä kerkeä avustamaan asiakkaita heidän ongelmissaan.- gbfvxbdf
Turha ruokkia provoa. Aloittajan kaltaiselle ihmiselle ei esimerkiksi "sekundääripreventio" ole millään tapaa tuttu käsite, mutta ei hän oikeasti avaamastaan asiasta edes ollut kiinnostunut. Hän halusi vain päästä tuomaan julki asenteensa yksityisiä turvallisuuspalveluja kohtaan. Turha vaivautua moisesta.
- sähköä
Niin ne "juopot" ja "narkkarit" joudutte kantamaan sen takia ulos kun ne on tehty liikuntakyvyttömiksi sähkömagneettisella häirinnällä (teidän tekemää?), vaikka eivät ole edes ehtineet aiheuttaa mitään häiriötä. Hitlerimäistä toimintaa.
- JooJooNiinVarmaan
Vai että oikein sähkömagneettisella häirinnällä???
Kerro toki lisää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743457Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1211797Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2631512- 741366
- 671269
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991117Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521109- 631011
- 22947
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893