Ensimmäinen ja viimeinen Toyota!

Vuosikymmenen alussa vasta älysin ostaa uuden Land Cruiserin J150, automaattivaihteisen.

Saa olla myös viimeinen, koska edelleen se tuntuu kuin uudelta ja on vajaan 200000 km kohdalla vasta mukavasti sisäänajettu. Ei tuota ennätä ennen kuopan kutsua enää loppuun ajaa eläkeläisen ajokilometreillä. Hyvä jos puolta miljoonaa ehtii mittariin saada. Perikunta saa sitten kiistellä kuka saa suvun parhaan auton käyttöönsä.
5246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vai olisi yli 20 vuotta vanha Tojo suvun paras auto.

Äänestä

Joskus nuo olivat ihan kestäviä jos vaan älysi ruostesuojauttaa, mutta oli niillä hintaakin ihan kunnon auton verran. Nykyisissä on edelleen hintaa älyttömästi, mutta ovat samaa kuraa kuin nykyiset Yarikset ja muut Aurikset. Eivät kulje suoraan tiellä ja vikaa riittää.

Äänestä
  • Hehe, etuvakaajan puslat on tarvinnut vaihtaa toistaiseksi, kulutusosia kun ovat siinä missä jarrukengätkin. Kulkee kuin juna kiskoilla ja on hiljainen. Ne vuosikerrat joita on myyty tarpeeksi (yli sata katsastettua vuodessa) ovat aina ykkössijoilla katsastustilastoissa, nolla hykyä 3 ja 5 vuotiaissa kuun viimeksi vilkaisin.

    Että semmoista.

    Äänestä

  • AutoAinoaOikea kirjoitti:

    Hehe, etuvakaajan puslat on tarvinnut vaihtaa toistaiseksi, kulutusosia kun ovat siinä missä jarrukengätkin. Kulkee kuin juna kiskoilla ja on hiljainen. Ne vuosikerrat joita on myyty tarpeeksi (yli sata katsastettua vuodessa) ovat aina ykkössijoilla katsastustilastoissa, nolla hykyä 3 ja 5 vuotiaissa kuun viimeksi vilkaisin.

    Että semmoista.

    Että ihan jarrukengät Land-Cruiserissa vuonna 2018.

    Äänestä

  • modernia.tekniikkaa kirjoitti:

    Että ihan jarrukengät Land-Cruiserissa vuonna 2018.

    Mitkä lie palat tahi kantalaput. Hyvin pysähtyy yhtä kaikki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


AutoAinoaOikea kirjoitti:

Vuosikymmenen alussa vasta älysin ostaa uuden Land Cruiserin J150, automaattivaihteisen.

Saa olla myös viimeinen, koska edelleen se tuntuu kuin uudelta ja on vajaan 200000 km kohdalla vasta mukavasti sisäänajettu. Ei tuota ennätä ennen kuopan kutsua enää loppuun ajaa eläkeläisen ajokilometreillä. Hyvä jos puolta miljoonaa ehtii mittariin saada. Perikunta saa sitten kiistellä kuka saa suvun parhaan auton käyttöönsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu