Osastolla taas

laoatavökaöltaö

Halusin tossa huhtikuussa ensin juoda itseni humalaan ja sen jälkeen ensiavusta osastolle keskellä yötä. Palvelu pelaa ihan hyvin kun on tarpeeksi hullut jutut. Diagnoosissa luki että olin selittänyt olevani Merkurisplaneetalla jossa on New yorkin kaupunki, mutta olin kuitenkin samaan aikaan kotikaupungissani suomessa. Tosiasiasiassa keksin tämän jutun koska halusin osatolle. Ensiavussa tohtorn kanssa olin aika kylmän oleoinen ja paranoidinen. Ambulanci suhautti samassa kaupungissa olevaan mielisairaalaan. Syytä oli mielisairaalalle koska en syönyt lääkkeitä tai ottanut lääke injektiota. Olo ei oikeasti ollut kovin hyvä ja juttelin usein itsekseni. Osastolla laitettiin injektioasia kntoon, Xeplion 100 mg oli aluksi 150 mg kaksi kertaa. Lisäksi sain ketipioniria 50mg, myös antabus otettiin käyttöön.

Osastolla olin lähinnä netissä miniläppärilläni, aluksi ei ollut ulkoilua koska spykootiinen oireiluni katsottiin pahaksia. Parin viikon päästä sain ulkokävelyn ilman hoitajaa 15 min kerrallaan ja vähän ajan päästä 30 min. Ruoka oli hyvää ja terveellistä. Pienellä sairalaalla oli paljon ohjelmaa. Musiikkiryhmä, käsityöryhmä, sairaalapapin ryhmä, spykologin ryhmä, toimita terapeutilla oli par muutakn ryhmää. Lääkeitä sai kysymällä itsekkin sain päänsärkylääketää useia kertoja. Tykkäsin kuunnella rave musaa sairaalan käytävillä ja polttaa paljon tupakkaa.

Kuukauden olin osastohoidossa jolle oli tarvetta, vaikka toimintatapa osastolle pääsyyn oli vähän väärä. Kuitenkin olin selvästäi spykoottinen. Nyt on jtakutnut poliklinikalla 3 päivän välein antabus kuuri jota käskin itse hoitajan valvoa. Aamulla haen unilääkkeeksi Voxra 150mg ja ketipinoria 25mg. Xeplion injektio on mielistäni tehokkaampi ja muutenkin mukavampi kuin disberal konsta 50mg kahden viikon välein. Toivon voivani olla ilman osasto hoitoa. Nyt olin kaksi kertaa vuoden sisällä m1 läheteelä.

5

779

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älyä.kehiin

      Ohhoh! Olet melkoisen "hullu"; jos näin kansanomaisesti sallit sanoa.
      Kyllä Sinua on , anteeksi vain, puijatttu pahemman kerran!
      Sinä ääliö olet suostunut skysiatrien koekaniiniksi kun popsit "hullujen" lääkkeitä!!!
      Heitä jo h*lvetinkuuseen nuot myrkyt!
      Näillä palstoilla on miljoona kertaa totistettu kuinka hirmuisia myrkkyjä ovatten syykenlääkkeet!
      Pitäisi jo tervepäisen älytä, kun lukee täällä kertomuksia noiten "hullujen" kokemuksista kuinka vaarallista on spyykenlääkkeen syönti!
      Tappavat pyssyillä ilman aikojaan kunniallisia kansalaisia, kuten usassa näköjään spyykenlääkkeitä käyttävät tekevät harva se päivä!
      Ja lääketehtailijat hykertävät känsäisiä kouriaan kun ovat saaneet miljartit inehmot syömään myrkkyjään!
      Että kyllä olet ääliö parhainta aaluokkaa.
      Sinun housuissa jos olisin, niin karkaisisin näreikköön.
      Pihistäisin osastolta mukaani pätkän lujaa köyttä.
      En tarkoita mitään "kaulakiikkua";pois se minusta!

    • kallaflalfaa

      Joo ei se oikee suljettu suljettu osasto oo vaan näissä poliisien kännipäissä laittamissa asetuksissa on tää hoito.. Radiolla ruuvasin vanhat asetukset takas. Oon oikeesti kyä ihan muualla ku täällä vitun pelissä, mitä jokku lukee hei mä hokasin toi e ny oo iha terve

    • kakkgalglgalagagl

      ja kolmanneks älykäs ihminen ei oo mitään uutta ne lukee jostai vitu mirc versio 1 mitä pitää ny sanoo ja tehdä. Sit ne poraa kun kukaan ei vastaakkaan niiden postaukseen. Ootte syvältä

    • Kontiainen

      Olet pelokas ja laiska nuori ihminen, etkä uskalla katsoa elämän yksinäisyyttäsi silmästä silmään ja tehdä OIKEITA RATKAISUJA, vaan mieluummin otat lepoa osastoilla polla täynnä lääkkeitä valkotakkien paapoessa pikkuista.

      Herää jo ja ala kuntoilla, etsi harrastukset, niin löydät seuraa ja tekemistä ja joku pikku duunikin vois olla aika jees.

      Tsemii nuoreen elämääs!

    • Anonyymi

      Äärimmäinen selviytyjä löysi Himba ryhmän luo. Afrikassa. Vei lehmiä. Hänkin selviää huikalla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      99
      2266
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      219
      1917
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1742
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      101
      1316
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      38
      1210
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1108
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      276
      823
    8. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      681
    9. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      47
      655
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      50
      651
    Aihe