Ehkä sinullakin on

On ikävä. Sattuu.
361191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Murulle aurinkoista huomenta. ☀️

Äänestä

Ikävä. Mutta ei se satu. Viime yönä uneeni tuli yllätysvieras. En muista enää mitä tapahtui tai mistä puhuimme, mutta hän kertoi minulle paljon asioista. Tunsin hänen kanssaan läheiten kaikista ja en ahdistunut samalla tavalla kuin mielessäni olleen miehen kanssa. Voisin jopa tavata hänet oikeassa elämässä, jos vain törmäisin ja pääsisin puhumaan. Lisäksi muistan yhden kohtauksen, jossa minua loukattiin ja suutuin siitä. Loukkaaja ei ollut kovin mielissään siitä, että hyökkäsin kimppuun.

Äänestä
  • "Hyökkäsin kimppuun" !! 😂😂 Mahtavaa! Mä tykkään tommosesta. Ja tykkäsin muutenkin sun tekstistä, taidat olla hyvä tyyppi.

    Mulle sattu viime yönä niin, että flirttailtiin somasti tuntemani miehen kanssa, joka on samanniminen kuin kaipaukseni kohde. Se oli jotenkin hupaisaa. Otettiin toistemme sähköpostiosoitteita ylös. Silloin tajusin, että sillähän on sama sukunimi kuin mulla. Ei oikeasti ole, mut siinä unessa oli. Eli hommat meni ihan nurinkurin ja vinksin vonksin. Sitten oli joku toinen mies joka mukamas oli kaivattuni (vaikka ei oikeasti ole edes saman näköinen, mut siinä unessa se oli Hän). Katselin kiukkuisena, kun se lirkutteli eräälle naiselle, laittoi kätensä sen olkapäälle, oli sille ihana... Voi että tuntui pahalta.

    Kyllä osaa olla vaikeita nämä rakkauden asiat. Tällä hetkellä olen satavarma, kaikkien merkkien perusteella, että mua ei ole juuri olemassa Hänen elämässään. Näin se menee, täytyy vain hyväksyä.

    Tsemppiä sulle!

    Äänestä

Sattui / sattuu paljon enemmän kuin ikävä.

Äänestä

Mistäs arvasit?

Äänestä

Mihin kirjoitan. Ja ilmeisesti nyt tähän.

Miksi minua ei voida jättää rauhaan :( en olisi halunnut ketään mieleeni kun olin alkuvuodesta selvittänyt sen yhden asian. Niin. Kuulitko? En olisi halunnut sinua mieleeni. Etkä ole antanut vastausta miksi sen teit... tiedät hyvin kyllä itse. Tiedät hyvin ettet vaivannut minun mieltäni ennen kevättä. Ja TIESIT myös sen hyvin että olen aivan onneton :'( ja SILTI! Olisit jättänyt minut vain rauhaan.

Tuo kysymys minua vaivaa ehkä kaikkein eniten. Kun sinä tiesit ihan hiton hyvin kuinka onneton olen... tiesit senkin miten tämä tulee menemään. Ja SILTI teit tämän :( mä en voi ymmärtää.

Äänestä
  • elluhallobille. Kaikki palstan viestit menevät hänelle. Taitaa olla monta miestä kierroksessa.

    Äänestä

  • Ei, kyllä se varmasti meni a-naiselle.

    Äänestä

  • Mitä hän teki?

    Äänestä

  • kylläsenytmeni kirjoitti:

    Ei, kyllä se varmasti meni a-naiselle.

    Aloitus on naiselta miehelle. Päiviltä Jormalle.

    Äänestä

  • Aloittajalta kirjoitti:

    Aloitus on naiselta miehelle. Päiviltä Jormalle.

    Ja edellinen kommentti oli trollihahmon kehittäjälle, joka sitten sopivan hetken tullen vetää hahmon esiin. Kommentti oli vähän niknkuin että”ei, kyllä se varmasti oli Urho Kekkosella”. kommenttina vaan ketjuvänkääjälle.

    Äänestä

  • Niinja kirjoitti:

    Ja edellinen kommentti oli trollihahmon kehittäjälle, joka sitten sopivan hetken tullen vetää hahmon esiin. Kommentti oli vähän niknkuin että”ei, kyllä se varmasti oli Urho Kekkosella”. kommenttina vaan ketjuvänkääjälle.

    ??

    Tiedoksi höpöttäjille.
    Ei pidä paikkaansa.

    Olen aikuinen nainen ja nimeltäni Päivi ja kaipaan Jorma-nimistä miestä.

    Kirjoittelen milloin milläkin otsikolla, jonka hän voisi huomata. Nykyään harvoin. Olrn kirjoittanut aloituksia "Jormalle jonnekin".

    Eivät kaikki nimellään kirjoittajat ole peikkoja. Minua tai häntä ei täällä kukaan tunne. Siksi kehtaan välillä nimellä kirjoittaa.

    Äänestä

  • Ei vaan kommentti oli tuolle kestokyselijälle, joka kysyi että meniköhän tämä elluhallobiille. Ei häntä kiinnostanut varmaankaan aloittajan henkilöllisyys.

    Äänestä

On minullakin. Ja tiedät sen.

Äänestä

Ehkä loukkaan sinua kun sanon etten ikävöi ketään. Yksi tuttu oli jonka kanssa olisin halunnut jutella, mutta hän ei sitä halunnut, joten olen jo unohtanut hänet. Ketään ei voi pakottaa välittämään kenestäkään. On oikeus olla omanlaisensa omine ajatuksineen siitä miten haluaa elää. Jos muut ahdistuvat yksin olemisesta niin he eivät saa ajatella niin, että kaikki tuntisivat samoin. Se on tärkeäää oppia ymmärtämään ja hyväksymään.

Äänestä
  • Jos erityispiirteisen elämään puututaan ulkopuolelta se vahvistaa erityispiirteitä. Pitää ymmärtää se että jos hän on elämäänsä tyytyväinen niin annetaan hänen elää sillä tavalla kuin hän haluaa. Silloin hän voi hyvin.

    Äänestä

  • esimerkiksi kirjoitti:

    Jos erityispiirteisen elämään puututaan ulkopuolelta se vahvistaa erityispiirteitä. Pitää ymmärtää se että jos hän on elämäänsä tyytyväinen niin annetaan hänen elää sillä tavalla kuin hän haluaa. Silloin hän voi hyvin.

    Kyllä jotkut ymmärrärtävät tämän kertomatta.

    Äänestä

  • koskematonkahvi kirjoitti:

    Kyllä jotkut ymmärrärtävät tämän kertomatta.

    Se on hyvä. Siltä ei ole aina tuntunut.

    Äänestä

  • kuneietsiketään kirjoitti:

    Se on hyvä. Siltä ei ole aina tuntunut.

    Kommentoin ulkopuolelta, vähän niinkuin ymmärryksestä. Aloitus ei ole minulta. Ihmiset ovat välillä hurjan erilaisia keskenään. Kunpa ymmärtäisivät ja hyväksyisivät toisiaan paremmin. Se on sivistystä. Myös kotoa saatu malli muihin ihmisiin suhtautumisesta vaikuttaa.

    Äänestä

Ikävä on, kipeää tekee, en tiedä miten tämän saisi loppumaan. Viime kerrasta kasvotustenkin on jo niin kauan aikaa. Pelkään ettei tämä lopu ikinä.

Äänestä
  • Auttaisiko se jos ikävöimäsi ihminen sanoisi sinulle kasvotusten ettei kannata ikävöidä ja kertoisi ettei syy ole sinussa vaan hänessä itsessään, koska kokee olevansa onnellisempi yksin. On parempi ettei edes aloita suhdetta kun tietää ettei tule sitä jaksamaan.

    Äänestä

  • näinesimerkiksi kirjoitti:

    Auttaisiko se jos ikävöimäsi ihminen sanoisi sinulle kasvotusten ettei kannata ikävöidä ja kertoisi ettei syy ole sinussa vaan hänessä itsessään, koska kokee olevansa onnellisempi yksin. On parempi ettei edes aloita suhdetta kun tietää ettei tule sitä jaksamaan.

    En tiedä, mutta olen valmis kokeilemaan.

    Äänestä

Ehkä ei halunnut satuttaa sinua eikä itseään eikä muita lähellänne olevia. Jos tilanne onkin mahdoton tällä hetkellä. Ehkä ajatteli että aika tulee vielä jos on tullakseen.

Äänestä
  • Ehkä ei vaan halua enää suhdetta kenenkään kanssa, ei välttämättä riipu siitä vaikka elämäntilanne olisikin nyt mahdoton suhteelle. Jos on jo ollut kauan kestäneessä parisuhteessa niin haluaa nauttia loppuelämänsä siitä, ettei tarvitse joustaa ja sopeutua kenenkään toisen ihmisen tapoihin. Iäkkäämmät naiset voivat olla tätä mieltä, kun hoivaamisen vietti on täynnä ei jaksa enää aloittaa sellaista uudestaan vaan haluaa nauttia viimeisistä kymmenistä vuosista itsekseen.

    Äänestä

On ikävä ja kova sellainen.

Äänestä
  • Tuollaiset jutut omana tietona.

    Äänestä

  • Mitteepä tarkotat?

    Äänestä

  • Satu81 kirjoitti:

    Mitteepä tarkotat?

    En selitä sen enempää, mutta joku tietää.

    Äänestä

  • Ketä sinä Satu ikävöit?

    Äänestä

  • Jarkkoa ☺️💋

    Äänestä

Ikävä on . Ei siitä pääse mihinkään.
Joskus toivoisi että aikakone olisi jo keksitty , niin menisi ajassa taakse päin..
Tekisi joitain asioita paremmin.

Äänestä
  • Jokainen joskus varmaan toivoo niin, mutta kun se on mahdotonta niin pitää vaan sopeutua tilanteeseen.

    Äänestä

Mulla ei ole ikävä. Ketään täältä. Käyn vaan katsomassa välillä suoltaako joku jotain paskaa musta.

Äänestä
  • Käyn täällä samasta syystä!

    Äänestä

Tämä aloitus on Päiviltä Jormalle.

Äänestä

Minullakin on ikävä Satuuuu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Samanauringonalla kirjoitti:

On ikävä. Sattuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu