EU:n tietosuoja-asetus tulee voimaan
Torstai 24.5.2018 klo 07.04
5. Saunavuorolistat säilyvät
Julkisuudessa on esitetty, että esimerkiksi kerrostalojen saunavuorolistat, tai nimitaulut voisivat olla vaarassa EU:n tietosuoja-asetuksen vuoksi.
- Nämä ovat tällaisia ylitulkintoja, kyllä nimitaulut ja saunavuorolistat saavat olla paikallaan perjantain jälkeenkin, sanoo oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Anu Talus.
EU:n tietosuoja-asetus ei estä myöskään biopankkitoimintaa, palkkatilastointia saati sukututkimusta.
Lähteet: Oikeusministeriö, Tietosuojavaltuutetun toimisto
KREETA KARVALA
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201805232200963760_pi.shtml
EU:n uusi tietosuojalaki tulee voimaan
2
231
Vastaukset
- Jonotustuttava
Ja Jyväskylän Kela:n toimistossa virkailijat käyvät kyselemässä palveluluukulle jonottavilta asiakkailta, voivatko he jotenkin auttaa. Siinä sitten kaikki kertovat omat asiansa, jos eivät jaksa jonottaa yli puoli tuntia tai hyväksyvät julkisen asioidensa käsittelyn.
Miten Kela on voinut ajatella palvelun näin nurinkurisesti ja miten kansalaiset taas kerran hyväksyvät tällaista nöyryytystä. Olen käynyt myös Helsingin Itäkeskuksen ja Kampin toimistoissa toteamassa tämän julkinen keskustelu-käytännön.
Odotan vain, milloin tapaan esimerkiksi työpaikalla uuden työntekijän ja huudahdan. "Ai hei, sähän oletkin se rintasyöpäleikattu!" - Jonotustuttava
Edellisestä viestistäni jäi pois, etten todellakaan syyllistä Kelan virkailijoita jonokyselykäytännöstä. Hehän joutuvat sopeutumaan näihin käytäntöihin siinä missä muutkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k375096- 823626
- 333006
- 612985
- 102906
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562353- 411838
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91780- 181721
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1351669