Urkintani___

Olen yrittänyt tiedustella sinulta asioista, joista et saa kertoa ja tämän olen myös ymmärtänyt. Mutta olen ollut hermoromahduksen partaalla, kun en ole saanut tarvittavaa tietoa. Minusta minun pitikin tutkia tilannetta ja tulokseksi olen saanut varmuuden. Mutta et ole sinäkään tehnyt väärin millään muotoa. Itse asiassa odotan viralliselta taholta tietoa, joka myös tulee tai sitten sinä kerrot totuuden, josta osan olet jo kertonutkin. Virallinen taho voisi olla poliisi.
9507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mulla on kokemusta kissousta, ne ovat aika ovelia. Mutta viehättäviäkin. Onneksi on sellainen virallinen taho, joka voi selvittää, mutta ainahan voit kysyäkin. Täällä ei oikein voi selvitä.

Äänestä
  • Kiitoksia. Metsäkissat ovat hirmuisia. Mutta joskus tein rikostutkintapyynnön ja sinpä oletkin eräs sen seurausilmiöistä osalta tapahtumia. En tietenkään syytä sinua mistään. Virallisesta tahosta olen jo tietoinen, mutta yksi kysymys riittää eli tutkintapyyntöni on sellainen. Odotan tutkinnan tuloksia ja sääntöjen mukaan ne on ilmoitettava asianomistajalle eli minulle. Mutta, kun muisti krakaa, niin en muista varmasti olenko perunut pyyntöni. Mutta muutenkin olen käsittääkseni asianomistaja, joten minuun pitää ottaa yhteyttä. Juttu on pitkä kuin nälkävuosi ja monimutkainen sekä laaja, vakavia rikoksia lienee tehty. Ja mukavaa olisi kuulla filosofiakerhonkin kuulumisia, jotain olen epäillytkin tapahtuneeksi. Minun ei pidä kysellä mainitsemaltasi viralliselta taholta mitään, vaan sen on ilmoitettava asiat minulle. Kuitenkin toivon tekstiviestiä sinulta ennen tahon yhteydenottoa. Mutta, kun muisti krakaa, niin oletko jo ottanutkin yhteyttä ?

    Äänestä

  • Joo, täällä ei selvitellä asioita, mutta varmistua ( vaikka varma jo olen kaikista merkeistä päätellen ) voi seikoista, jotka edellyttävät kai jopa tuomioistuin käsittelyä. Edellä kirjoitusvirhe: sinpä on sinäpä.

    Äänestä

  • Huudeltu on kovasti, mutta onko hukkunut ääni tuuleen? Ei kai sellaista peruta, jos halutaan selvittää. Toivottavasti vastauksia tulee.

    Äänestä

  • En tiedä tuulesta, mutta asia on minulle hyvin selvä. Ja olen nykyään varma, että asia on syyttäjän käsittelyssäkin. Rikokset eivät kuitenkaan ole tärkein asia, vaan filosofia. Kuitenkin kaikki rikolliset edesvastuuseen ja lain mukainen tuomio. Ja onhan kai pelissä eräs vakava virhe juridiikan opetuksessa. Sitä olen pohtinut paljon. Vaiheita on käsittääkseni seurattu tarkkaan.

    Äänestä

Ne kissoja kaipailee löytäilee.

Äänestä
  • Kuolemalla on minulle oma määritelmäni. Ja sehän täytyy suorittaa vai havahdunko kuoleman totuuteen omia aikojani ? Itsekin olen niitä ja näitä, joten totuuden torvi soimaan. Kiitoksia kaikesta rakkauden osoituksestasi :)

    Äänestä

Jep. Nyt sitten ollaan hiljaa. Juttu on entistä varmempi, mutta muistutan, että voi olla, että havahdun itsestään tai oikeastaan tahtoa käyttäen, jos vaikka amnesia väistyisikin. Kiitoksia ja laita kuitenkin tekstari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


norjalainenmetsäkissa__ kirjoitti:

Olen yrittänyt tiedustella sinulta asioista, joista et saa kertoa ja tämän olen myös ymmärtänyt. Mutta olen ollut hermoromahduksen partaalla, kun en ole saanut tarvittavaa tietoa. Minusta minun pitikin tutkia tilannetta ja tulokseksi olen saanut varmuuden. Mutta et ole sinäkään tehnyt väärin millään muotoa. Itse asiassa odotan viralliselta taholta tietoa, joka myös tulee tai sitten sinä kerrot totuuden, josta osan olet jo kertonutkin. Virallinen taho voisi olla poliisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu