Olen varmaan ymmärtänyt kaike väärin ja nyt olen

masentunut tämän väärän ymmärrykseni takia.

Kun en ymmärrä, miksi haastattelun perusteella niin kuin täyttämällä kaavake ( masennukaavake ) voidaan tietää mitään ihmisellä aivoissa aivosolutasolla olevista puutoksista. Se kun ihmiseltä ei voida ottaa aivokudosnäytettä, josta selviäisi asioita. Kudosnäyte otetaan vasta, kun kuvantamismenetelmillä on jotain nähty ja silloinkin on jokin kasvain tai jotain näkyvää kuvauksissa tullut esille.

Kun menee masennustaan valittamaan psykiatrille, ei mitään kuvantamisia tehdä. Ei myöskään oteta mitään näytteitä aivoista.

Kuitenkin lääke voidaan määrätä, vaikka ei mitään tietoa elimellisestä häiriöstä.

Mitään lääkettä ei määrätä ennenkuin ihmisellä on todettu jokin elimellinen fyysinen häiriötila. Sokeritautilääkettä ei voi määrätä normaaleilla sokeriarvoilla. Rautaisää ei voi määrätä normaaleilla rautapitoisuuksilla jne.

Voisiko joku selittää, miksi en nyt oikein ymmärrä näitä asioita.

Miksi vaikeaa masennusta potevilta tai lievempää masennusta potevilta ei oteta mitään aivonäytettä? En ole kuullut että mitään kuvantamistutkimuksiakaan tehtäisiin masentuneille.
7207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ehdottaisin, että ostat tai rakennat oman aivokuvakoneen.
Aivothan signaloi ympäristöönsä joten sisälle aivoihin ei tarvitse päästä.
Kirjoitat ylös eri ruoka-aineiden vaikutukset, veden juonnin vaikutuksen, kävelyn, juoksulenkin, uimisen, jne jne.
Kun karttaa alkaa syntymään, alkaakin analysointi aika.
Osaat yhdistellä eri asioiden vaikutukset itseesi, oloosi ja käytökseesi.
Siinä samalla sinulla onkin edessä myös tulokset, kun vaan osaat kuvantaa ne.

Äänestä
  • Mitkään signaalit eivät kerro aivokemiasta yhtään mitään. Ne signaalit ovat vain aivojen sähköistä toimintaa, jota mitataan, kun esim epäillään epilepsiaa tai muita aivojen sähköisen toiminnan häiriöitä. Ilmeisemmin mitään sähköisiä signaaleja ei tarvitse mitata eikä niistä piitata koska masennukseen määrätään juuri aivojen kemioita muuttavia valmisteita.

    Äänestä

Jotain jenkkien juttuja nähny, et esim. Masennuksessa tietyt aivojen osat aktivoituu enempi ku toiset tms. Ei näitä tietty potilailta kuvata. Enkä ole kyl nähnyt mitään aivot ennen ja jälkeen lääkityksen kuvien seurantaa.
Itselläni on vakavan masiksen diagnoosi. Vakava, koska itsetuhoinen. Masentaa se, et kroppa petti. Kamalia kipuja, huimailuja, sydän hakkaa miten sattuu, verenpaineet heittelee. Väsyttää niin, ettei jaksa välillä kaupassa käydä. Masis on vakava, koska haluan käydä töissä ja baarissa ja festareilla ja tehdä kaikkea kivaa, mut olo niin huono, etten pysty.Tuntuu, et taju lähtee. Vituttaa vaan olla ja tehdä välillä joku kävelylenkki, vattu hurraa. Kuulemma somatisoin. Miks mun aivot toimii näin. Ne on kyl kuvattu, mut ton huimauksen takia. Ihan normaalit kuulemma ovat. Miksiköhän noita mitkä aivojen alueet aktivoituvat yms. Ei tehdä. Mut kyl niitä sähköhoitoja annetaan.

Vähänhän toi lääkitseminen on luokkaa, kokeillaan, sulle voi tulla tosi paha olo siis aluks, sit jos se jatkuu kauan ni sit lopetetaan et tulee taas tosi paha olo who knows For how long. Ja sit on niitä, jotka ei saa mitään haittoja aloittaessa /lopettaessa ja kehuu vaan miten elämä muuttu. Jotainhan näitten ihmisten rakenteissa on erilaista. Jenkeissä kuulemma jotain geenitestejä, joilla pystyy katsomaan soveltumattomat lääkkeet tms. En tiedä toimiiko.
Jos masennukseen ei ole selkeää syytä, esim. Yksinäisyys tms. Mä voisin uskoa, et joku vika siellä on. Näitä ruumiillisia reaktioita mä en ymmärrä. Voisko aivot väsyä. Onkohan masentuneet sellaisia, jotka pohtivat liikaa asioita. Voisiko taustalla kuitenkin olla joku elimellinen syy. Esim. Kk aikaan masennus pahimmillaan. Joku hormonaalinen tms.
Sitten on esim. Burnout ja siitä seuraa masennus. Siis täysi tiltti. Näitä syitähän on monia, mut ehkä se hoitokin pitäis räätälöidä yksilökeskeisemmin, eikä tyyliin ympyröi tosta sopiva vaihtoehto, joo sul vakava masis, ota vähän ssri namuja, jos vaikka serotoniinin puute. (ja serotoniiniahan syntyy esim. Ruoasta, olisko joku imeytymisongelma, jos se olis ratkasu). Mutta siis joo, aloittajan pointti oli ehkä eri.
Jos masennuksella selkeä syy, esim. Ero, en usko mihinkään aivo/yms muutoksiin, ellei sitten se stressi aiheuta jotain aivojen väsyä tms. Joka tapauksessa, minun mielestä sairastuneen kanssa pitäisi aina selvittää hyvin tarkkaan mistä masennus, ahdistus johtuu ja vasta sen jälkeen miettiä hoitokeinoja, ensin keskustelut ja vasta sitten mahdollisesti näitä ylläripillereitä.

Äänestä
  • Miten sinulla, pahvipää, voi olla Työuupumus!
    Et ole elämäsi aikana ollut työssä muuta kuin mitä aktiivimalli on edellyttänyt.
    Vaikka sinun kallosi kerroskuvataan ja vieläpä avataan, ei sieltä paljastu mitään tiedemaailmaa järisyttävää.
    Märkiä sahanpuruja korkeintaan

    Äänestä

  • Onneton.erkki kirjoitti:

    Miten sinulla, pahvipää, voi olla Työuupumus!
    Et ole elämäsi aikana ollut työssä muuta kuin mitä aktiivimalli on edellyttänyt.
    Vaikka sinun kallosi kerroskuvataan ja vieläpä avataan, ei sieltä paljastu mitään tiedemaailmaa järisyttävää.
    Märkiä sahanpuruja korkeintaan

    ei taida sulla olla kaikki "kotona"....?

    Äänestä

Mä jouduin lopettaa ylläripillerit haittojen takii. Nyt aika näyttää miten menee täst etiäppäin.

Äänestä

Asia on helppo selittää. Psykiatrian pohjana on dogma, eli uskomusjärjestelmä. Samanlaiselta pohjalta ammentaa mm. homeopatia ja muut pseudotieteet. Ei psykiatriassa käytetä tieteellistä näyttöä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


1010kuutamolla kirjoitti:

masentunut tämän väärän ymmärrykseni takia.

Kun en ymmärrä, miksi haastattelun perusteella niin kuin täyttämällä kaavake ( masennukaavake ) voidaan tietää mitään ihmisellä aivoissa aivosolutasolla olevista puutoksista. Se kun ihmiseltä ei voida ottaa aivokudosnäytettä, josta selviäisi asioita. Kudosnäyte otetaan vasta, kun kuvantamismenetelmillä on jotain nähty ja silloinkin on jokin kasvain tai jotain näkyvää kuvauksissa tullut esille.

Kun menee masennustaan valittamaan psykiatrille, ei mitään kuvantamisia tehdä. Ei myöskään oteta mitään näytteitä aivoista.

Kuitenkin lääke voidaan määrätä, vaikka ei mitään tietoa elimellisestä häiriöstä.

Mitään lääkettä ei määrätä ennenkuin ihmisellä on todettu jokin elimellinen fyysinen häiriötila. Sokeritautilääkettä ei voi määrätä normaaleilla sokeriarvoilla. Rautaisää ei voi määrätä normaaleilla rautapitoisuuksilla jne.

Voisiko joku selittää, miksi en nyt oikein ymmärrä näitä asioita.

Miksi vaikeaa masennusta potevilta tai lievempää masennusta potevilta ei oteta mitään aivonäytettä? En ole kuullut että mitään kuvantamistutkimuksiakaan tehtäisiin masentuneille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu