YLE:n joku toimittaja haastatteli Orpoa ja Rinnettä. Ilman mitään yhteyttä keskusteltuihin asioihin toimittaja kysyi puoluejohtajien kantaa mahdolliseen PS-hallitusyhteistyöhön!?
Molemmat miehet vastasivat vältellen, että se olisi epätodennäköistä. Toimittaja kehtasi repiä tuollaisista vastauksista juttuunsa ihan otsikon, että Orpo ja Rinne TYRMÄÄVÄT hallitusyhteistyön PS:n kanssa??? Huhhuh!
Ensiksi miksi toimittajan piti alkaa kyselemään jostain hallitusyhteistyöstä, vaikka vaaleihin on vielä aikaa? Toiseksi miksi ei kysynyt sitä luonnollisinta yhteistyötä eli noiden herrojen puolueiden välillä? Miksi kysyttiin VAIN kantaa PS-yhteistyöhön ja muut puolueet jätettiin pois? Miksi noin liioitteleva ja jopa valheellinen otsikko?
Nuo kysymykset ovat retorisia, koska tiedämme vastaukset jo ennen niiden kysymistä. Kyse on YLE:n ja muun valtamedian törkeästä puolueellisuudesta vain yhtä puoluetta vastaan! Ja syy siihen taas on selvä: PS on ainoa puolue joka johdonmukaisesti puolustaa suomenkielisen pääväestömme etua ja yleensä suomalaisuutta Suomessa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Valtamedian toimittajat ovat alkaneet aina suoranaisen noitavainon, jos PS:n edustaja sortuu edes yhden harmittomaksi heitoksi tarkoitetun lauseen ja jopa sanan kirjoittamiseen somessa. Tai jonkun kuvan. Media vaatii tuollaisen edustajan eroa ilman mitään armoa.
MUTTA toimittaja saa olla kuinka härski jutun tekemisessään ilman mitään seuraamuksia!? Jos joku uskaltaa arvostella arvon toimittajaa tai valtamediaa, niin aletaan kiljua lehdistönvapauden loukkaamisesta!
Valtamedia on kuin valtio valtiossa tai ihan oma poliittinen puolue. Jolla on vielä lähes monopoli tiedonvälityksessä. Aikoinaan poliitikko Kalevi Sorsa puhui "infokratiasta" eli median vallasta. NYT se on toetutunut täysin tässä näennäisdemokratiassamme.
Miksi puhutaan puolueettomasta mediasta, kun se aivan selvästi on puolueellinen!!??
Minä vaan nussin jalkavaimoja. Sitten loikin sivarin pakoloikilla Brysseliin kaljoittelemaan.
Suomalaisvastainen äärivasuri tai muuten vaan kiihkosuvakki tuli taas osoittamaan henkisen tasonsa.... ;-)
Aloittaja on tyypillinen uhripersu joka hakee myötäsukaa ja päänsilitystä pahoittuneelle mie-
lelleen vaikka tietää hyvin että persuilla on perin vähän mahdollisuuksia yleensäkään enää
mihinkään hallitukseen, eiks je? Popparirassut pysykööt opparikarsinassaan. :)
Suvakkihurrimme mielestä uhria ei saa puolustaa ja lyöjää tuomita, kun uhri on ainoa suomenkielisen pääväestön etua ja suomalaisuutta Suomessa puolustava puolue.
Että sellaista "suvaitsevaisuutta"...
Usein muissakin yhteyksissä toimittajat kysyvät ja esittävät hyvin yksipuolisia kysymyksiä ja näkemyksiä. Varsinkin YLEssä, mutta ei pelkästään.
Sitten pelkäävät arvostelua, kun jotkut kansalaiset eivät kaikkea hyväksy.
Oikeus on ajatella itse.