Voiko näivettynyt sinikriikunan taimi elpyä ...

kriikuna

Ostin ihan hyvän, puolitoistametrisen taimen, mutta en ihan samana päivänä ehtinyt sitä istuttaas. Kastelukin taisi jäädä liian vähiin näillä helteillä. Nyt sen lehdet ovat kuivettuneet jo pieninä. Juuresta kuitenkin on puskemassa pari pientä juurivesaa, jotka näyttävät terveiltä. Voikohan koko puu elpyä niiden kautta? Tuleeko samanlaiset luumut kuin olisi ollut tässä kuivettuneessa varressa? Olenko ymmärtänyt oikein, että sinikriikuna on yleensä omajuurinen?

Mitä muuta voisi tehdä taimen pelastamiseksi? Katkaista se?

6

571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poltinkarva

      katso nyt rauhassa, jos juuresta kasvaisi. Koko taimen voisi, jos mahdollista, laittaa varjoisaan ja tuulilta suojaisaan paikkaa ja huputtaa muovilla, ei nyt ihan umpitiiviisti kuitenkaan.

      • amaliaa

        Näin. Tärkeää saada se auringolta suojaan ja kastele hyvin, mutta älä sentään liikaa. Muovin sijaan laittaisin vaikkapa harson, että hengittää, ja valo pääsee läpi. Poltinkarvan idea oli että muovi vähentää haihtumista. Koska AP ei muistanut uutta tainta kastella, ja on jättänyt sen paahteeseen, en usko että on kovinkaan vihreäpeukaloinen (ei pahalla! voin ola väärässäkin). On siis vaara, että se muovi unohtuu paikalleen, siksi harso on turvallisempi.


    • Sinikasvaa

      Sinikiiruna näivettyy helposti. Itse kasvatan sinikiirunaani saunassa. Näin saa suojan sekä auringolta että kirvoilta.

      • kriikuna

        Onkohan paahteinen eteläseinusta sitten jatkuvasti väärä paikka sille? Olisiko se siirrettävä jonnekin muualle? Juurivesat näyttävät voivan hyvin, ovat jo yli kymmensenttisiä. Istutin sen Pietarin lahja -luumupuun ja yleisen keltaluumun viereen. Muutaman metrin päässä olisi puolivarjoisakin paikka. Nuo kaksi muuta näyttävät viihtyvän paikoillaan.

        En tosiaan ole oikea viherpeukalo, harrastelija vain. Piha on iso ja siellä on mukava harjoitella yhtä sun toista. On syötetty parimetrisen omenapuun runko rusakoille, kun en tullut laittaneeksi verkkoa. Pähkinäpuista on kuollut kolme ehkä liian läpäisevän maan ja kuivuuden puutteeseen, tai ehkä myyrien takia. Viinimarjoissa on jokin tauti. Karviaiset ja mansikat onneksi ovat menestyneet käsissäni.

        Kiitos peittämisvinkistä. Huomennahan pitäisi tulla sadettakin hiukan.


    • poltinkarva

      Luumu kyllä menestyy paahteessa, mutta vaatii sitten huolellisuutta, ettei pääse kuivumaan. Yhdelle taimelle riittää kolmekymmentä litraa pari kertaa viikossa. Isoille luumupuille sata litraa tai enemmän kerran viikossa. Luumupuille on eduksi antaa kalkkia aika runsaasti.
      Jos olisi säilytyspaikka, niin rusakoille kannattaa kerätä ruohoa talveksi.

    • sinikriikuna

      Juurivesoja on viitisen kappaletta ja lisää puskee. Ne ovat noin 30 senttiä korkeita ja oikein elinvoimaisen näköisiä. Päärunko oksineen on ihan dead. Jospa tuota sadetta alkaisi tulla enemmän. Ei ole ollut erityisen hyvä kevät hedelmäpuiden istuttamiselle, vaikka muuten ollutkin ihanaa tämä kesä numero yksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      155
      3880
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      85
      3323
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      85
      2765
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2659
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      70
      2622
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      23
      2392
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      140
      2342
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      152
      2215
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      39
      2032
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1936
    Aihe