26.5.2018 jKr.

Sattuu, kun ei voi ottaa ajasta kiinni.

Ei pysty, ei kykene.

Lipuu ohi. Kaikki.

Kuin kukat ihmiset kasvavat, kukoistavat ja kuihtuvat.

Mitään ei jää.



Mikä on tärkeää?

Tuolla puolen.

Täällä huonoja neuvoja.

Kaikki ei ole hyvää, se mikä satuttaa.

Rikkoo, halvaannuttaa ja jättää kitumaan.

Huonoja kauppiaita, hyväksikäyttäjiä ja riistäjiä.



Mutta armoa on ja siipirikkonakin voi elää.

Väistää sitä, mikä on valon tiellä, ja etsiä hyvää.

1

209

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kävellessäni kotiin ajattelin sitä, mitä äiti sanoi.

      "Ryppyjä rypyn vieressä."

      Ei itsestään, mutta toisesta. Kun vanhenee.



      Pienin murhe kaikista. Rypyt.

      Suurempi se, että kaikki päättyy liian nopeasti.

      Miten hirveästi olen surrut äitiäkin.

      Pahinta kaikesta äidin tuska, jota ei ole voinut ottaa pois.

      Ei pystynyt, ei kyennyt.

      Hänellä on ikävä, minulla ei.

      Olen ollut niin yksin jo lapsesta lähtien.

      Isoäidin yläkerrassa.

      Minulla ei ollut ketään. Läheistä.

      Isä pitkät päivät töissä, äiti liian kiireinen ja alakerrassa viktoriaaninen isoäiti, ikäeroa 75 vuotta.

      Upposin omaan maailmaani. Tähän.



      Tulin tänne ulos, jos tarkenisin illallakin.

      Villasukat jalassa, laheat merinovilla-tekokuitupitkikset lämmittämässä. Teknowoolia.

      Teepaita, jonka kaula-aukkoa hiusklipsi pienentää, ettei kylmettyisi niin kuin kädet.

      Helteessä ei tarvitse pipoa, mutta nyt on otsapanta.

      Aurinko auttanut paljon, mutta mitä sitten, kun se laskee ja ilmat viilenee. Kuinka paljon pää ja otsa kalvavat taas.

      Varustauduin jo talvea varten ostamalla kolme pipoa tänään, kaksi itselleni ja yhden pojalleni.

      Minulla on tätä nykyä niin paljon pipoja, etten jaksa laskeakaan. Ostamieni lisäksi olen ommellut myös niitä ja neulonut hirveät määrät otsapantojen lisäksi.

      Kaikki hoito pelkkää luomua vaan. Alpakkaa, lampaita, villaa, jolla vuorannut kaiken sänkyä myöten.

      "Ihmisiä pitää suojata lailla uskomus­hoitojen haitoilta. Kun kyseessä on hengenvaarallinen sairaus, lainsäädännön tulee sallia vain vaikuttaviksi ja riittävän turvallisiksi osoitetut hoitomuodot."

      Mutta mitä jää jäljelle, kun muuta ei olekaan homesairaille, borrelioosin uhreille ja monille muillekaan?

      Röyhkeää heitteillejättöä vaan.

      Vammaisena joutuu elämään ja lyhyen elämänsä kärsimään.



      Täytin https://goo.gl/aLfk8G kyselyn.

      Paleltaa jo ja päälaki kalvaa.

      Mentävä sisälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe