Minulla on unelma, joka on seurannut jo lapsesta lähtien. Ongelma on se, että tämän unelman toteuttaminen vaatii rahallisesti vähintään puolitoista miljoonaa eikä minulla ole sellaisia rahoja eikä rahoitusta. Olen yrittänyt jo saada itseNi monta kertaa luopumaan tästä koko unelmasta, mutta se ei jätä rauhaan. Kysyisinkin, että näkisikö joku tulevaisuuteeni, että tuleeko tämä unelma mahdolliseksi toteuttaa?
Unelman toteutuminen
3
168
Vastaukset
Aloita tavoitesäästäminen niin ehkä jonain päivänä saat kerättyä sen 1,5 milj.
- RuuduntakanaHelena
Haaveet on hyvä asia. Joskus ne muuttuvat tavoitteiksi ja toteutuvat . Siihen vaaditaan aina kuitenkin sekä resursseja että onnea. Jos resursseja ei ykisnkertaisesti ole olemassa ( tässä tapauksessa "vähintään puolitoista miljoonaa" ) on haaveen muuttuminen tavotteeksi ja sen toteutuminen epärealistista. Silloin puhutaan päiväunelmista tai karkeammin haihattelusta joka syö turhaa ajatusenergiaa toteuttamiskelpoisimmalta hankkeilta.
Sanoisin nyt näin tähän kysymykseesi, että kannustaisin Sinua pohtimaan olisiko kenties aika lopettaa käsi poskella haaveileminen kyseisestä unelmasta ja ottaa selkeitä toteuttamiskelpoisia tavoitteita tarjottimellesi, sillä kykenisit samaan TODELLA paljon konkreettista hyödyllistä ja näkyvästi hyvää hyödyttävää aikaiseksi mikäli tartut toimeen.
Hienoa ja aurinkoista kesää ja menestystä elämässä!- RuuduntakanaHelena
Lisäys edelliseen vielä...
tosiaan vielä rohkaisisin sinua ideoimaan edelleen, nyt toteuttamiskelpoisempia ja pienimuotoisempia unelmia toteuttaen. Idearikkaiden ja unelmoivien ihmisten ansioista kaikki kehitys tapahtuu maailmassa. Samanhenkisten ihmiten seura on myös ravitsevaa idearikkaalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh432997Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612931- 422357
- 311853
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251709Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa721654- 481576
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771255- 361236
- 791070