Kahtena viime kertana, kun olen käynyt erään hyvän ystäväni luona kylässä, hän ei ole ollenkaan kutsunut minua tupaan, vaan olemme jutelleet pihalla. Kaverini asuu omakotitalossa ja esittelee mielellään pihaa ja kotieläimiä, mutta kierroksen jälkeen olettaisin, että siirtyisimme sisälle.
Viimeksikin ystävä seisotti minua yli kaksi tuntia pihalla kunnes lähdin. Valittelin jopa yhteen kohtaan, että on vähän vilpoista ja että olen väsynyt, mutta siltikään ystävä ei kutsunut minua sisään. Alussa kyllä kysyi "pitääkö minulle jotain tarjota". Kieltäydyin, koska olin juuri tullut kahvipöydästä ja kysymys ei muutenkaan ollut muotoiltu hirveän lämpimästi, tosin se on vain omaa tulkintaani. Istua olisin kyllä halunnut.
En ymmärrä, eikö tämä nyt ole jo epäkohteliasta? Molemmilla kerroilla sovimme vierailusta paria päivää etukäteen ja viime kerralla ystävä itse kutsui minut. Kyse ei siis voi olla siitä, että olisin yllättäen tupsahtanut kylään ja olisi ollut vaikka sotkuista ja kaveri ei olisi kehdannut kutsua sisään. Välimatkaa meillä on ainakin 20 km eli kyseessä ei ollut mikään naapureiden rupattelutuokiokaan. Ystäviä olemme olleet vuosikaudet ja olen kyllä monesti ennen käynyt heillä sisällä.
Kun minä kutsun hänet kylään, olen aina ottamassa ovella vastaan, eikä tulisi mieleenikään seisottaa ketään ulkona.
Onko kellään mitään hajua, miksei ystävä kutsunu minua sisään? Olisiko minun pitänyt itse ehdottaa? Tuntui vain todella kiusalliselta ja hämmentävältä, enkä halunnut tuppautua... Pitääköhän seuraavalla vierailulla ottaa toppatakki ja retkijakkara mukaan?
Ystävä seisottaa ulkona
hämmentynyt
0
<50
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7091873Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss3131003- 67887
Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö137766- 32601
- 88577
- 44571
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E61569- 32560
- 37520