Melkoinen optimisti

Ajelin tuossa Lexuksellani Tampereelle sotaveteraanien kunniapuheenjohtajan hommia hoiteleen.
Eteeni pölähti jostakin citikka c5 malli johon oli laitettu tuplapakoputken jatkeet taakse.
Kyllä meillä mamman kanssa oli naurussa pitelemistä.
Melkoista optimismia tehtaalta että pappa-autolla pääsisi vähän kovenpaakin. Hehe heh
22510
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Taidat olla yksi niistä pahiten vammautuneista sotiemme veteraaneista. Eikö ne ole ottaneet sinulta korttia pois? Menikö kuula läpi kallosta vai kiveksistä?

Äänestä
  • Ikääkin taitaa tällä vammaisella olla jo liki sata vuotta. Isäni oli syntynyt 1925, ja hän oli nuorimpia ikäluokkia rintamalla. Ajokortti oli kuolemaansa saakka, vaikka rekat ja bussit olikin jo lääkärin ehdotuksesta otettu pois. Jutut eivät vielä silloinkaan olleet noin levottomia.

    Äänestä

No kait ohitit Korollallas ettei tarvinnut kateellisena katsella tuplaputkia.

Äänestä

Sähköllä kun itse ajelee niin ei viitsi haistella pakokaasuja. Olen nähnyt kyllä tupla pakareita mopoautoissa mut ne kulkeekin paremmin kuin citikat.

Äänestä
  • Joo, kyllä kuulosta kovin vanhalta vaarilta, dorkapoika!

    Äänestä

  • Milloin Lexukselta on tullut sähköauto?

    Äänestä

Tiesittekö että citikan ostaessa saa vakuutuksen? Tehdas takaa että citikan hankkija putoaa ainakin yhde sosiaali luokan. Armeijakielessä puhutaan tässä asiassa natsojen poistosta. Itselläni on kyllä niin paljon jo rautaa kauluksessa että citikan joutaisi hommaan. Mallivaimoni kutsuu minua leikillään kapina kenraaliksi, vaikka ainut kapina jota olen johtanut on Sikojen-lahden maihinnousu. Siellä johdin kapinaa kun yhdysvaltojen hallitus käänsi meille selkänsä ja käänsi taistelu laivansa pakosalle. Tästä hyvästä amerikan presidentti sai sitten ansionsa mukaan.. Minulla olisi niin paljon tositarinoita sotatantereilta että yksi citikka palsta ei siihen riittäisi. Mutta nuoremmille antaisin yhden elämän neuvon. Älkää äänestäkö kokoomusta.

Äänestä

Uskon että suurin osa meistä Lexuksen omistajista ajattelee että "Jokaiselle kykyjensä ja ansioidensa mukaan". On toisaalta synkkää tiedostaa että Lexuksen jälkeen ei ole enää montaa mahdollista automallia joita voisi kuvitella omistavansa.

Äänestä
  • Onks sulla ne alkupeäispakkaukset siihen Lexukseesi? Machboxit ovat kovia hinnoiltaan, jos alkuperäispahvilaatikko on tallella. Huutokauppakeisari ottaisi mielellään myyntiin.

    Äänestä

Tänään lehdessä oli juttu nykynuorista ja aika uskomatonta on meno osalla heistä. Peruskoulun päättäneet eivät tiedä kumpi on enemmän 200 vai 2000 ja ei osata kirjoittaa allekirjoitusta tai käyttää isoja kirjaimia, puhumatta peruslaskutaidosta. Loistava tulevaisuus ihmiskunnalla.

Äänestä

Nyky nuorisosta en tiedä kuin sen että pervitiini eikä Marskin ryypyt tahdo heille enää maistua. Hyviä räppäreitä kyllä tulee. Sääli että sota aikana oli niin vähän radioita ja musa ohjelmia. Olisi ollut mukava katsella enemmänki lottien twerkkausta. Onko kellään tietoo onko kukaan koskaan nähnyt tien varrelle hyytynyttä Lexusta?
En minäkään.

Äänestä
  • Totta on että harvoin näkee koska lexuksella on se raadon noutupalvelu. Äkkiä lavalle ja peitto päälle ettei rahvas näe hajonutta tojotuotetta.

    Äänestä

Kaikki pellet ne tänne kirjoitteleekin.

Äänestä

Tarkoitatko pelle pelotonta vai pelle hermannia. Molemmat ovat sivistyneitä kansan suosikkeja. Minun suosikkini on Mannerheim mies joka teki suomesta sen että täällå voi kaikki räkänokat räksyttää ja poikkeavat ajella citikoillaan. Ennenvanhaan tuollaisilta niisteettiin nenä ja kammattiin hiukset.

Äänestä

Ensinnäkin:

olet pilipali jätkä.

Toiseksi, en koskaan anna veteraanikeräykseen rahaa. Kusetusta. Valtio lupasi aikoinaan huolehtia heistä, kun tappelivat. Mitä vittua! Nyt niille pitää kerää rahaa!!!

Valtio ei kuitenkaan ole hoitanut heitä kuten lupasivat?

Nyt sitten pitää kerätä rahaa, jottei sopeutumiseläkkeet häviä! Tms. edut!

Loppujen lopuksi ei ole lottovoitto syntyä Suomeen! Kusetusta joka saralla!

Ja mitä tuohon Citikka juttuusi tulee, minulle tarjottiin vähän ajettua Hybrid-Lexusta maahantuojan toimesta. Hinta oli halpa. Kun kysyin, että miten se tuohon hintaan lähtee, kun tiesin, että se on varsin hinnakas. Syy oli se, että niitten hinnat putoaa silmissä, kun ovat käytettyjä!!! Joten...

Äänestä

Olen katsellut vainolaisia niin monta kertaa pystykorvan tähtäimen läpi että katson ansainneeni Mannerheimin ritarin ristin. Kannattaa tuoda oma sotamitalli kokoelma rinnalle jos leseet riittää..
Me veteraanit emme kerääkään suklaa kolikoita suklaa pojilta. Peukalon imijät kuuluu automaattisesti nostoväkeen.
Suomesta voi aina muuttaa pois. Se on jopa suotavaa hipeille.
Hybridi Lexus pitää hintansa. Ei Afrikan tähteäkään kannata panna myyntiin Anttilan lihatiskille. Laadulle on ostajansa ja kirpputorit sopii rekkalespoille ja niiden poikakavereille.

Äänestä
  • Vai pitää Hybridi Lexus hintansa. Karua faktaa löytyy vaikka jo Nettiautosta:

    GS300h A Executive 2017 aj. 15 tkm, hintapyynti 64990 €
    GS300h A Executive 2015 aj. 26 tkm, hintapyynti 39800 €

    Äänestä

Kyllä noi Lexuksenki tekijät aikoinaat mokas esim Pearl Harboriin kun hyökkäsivät Lexuksen tekijät maalasivat lentotukialustensa kanteen Ison punaisen Pallon joka näkyi kauas ja oli hyvä maalikohde .

Äänestä

Tämä nykyään Lexuksia kyhäävä porukka oli kuitenkin se jengi jonka turpaa uitettiin syvällä -45 kun Ranska ja muu vapaa maailma näytti kuka määrää tahdin.
Megatonneja kehiin ja Nipponi kerjäsi armoa. Länsimaiden teknologia voitti silloin ja sama jatkuu edelleen.
Jenkit ottivat Saksalaiset teknologia-nerot omiin projekteihinsa ja kävivät heidän avullaan kuussa. Nipponeilla ei ollut mitään pöllittävän arvoista osaamista.

Äänestä

Ei kukaan itseään kunnioittava sotaveteraani osta autoaan nettiautosta. Sitäpaitsi nuo alkaen pyyntihinnat ovat tarkemmin tarkasteltuna aina entisiä kolari autoja tai sitten maahan uitettuja paperittomia.
Yhdessä Lexuksessa on niin paljon uutta tietotekniikkaa että siitä riittäisi kolmeen tavalliseen citikkaan. Odotan innolla täysin itseohjautuvaa Lexus mallia. Citikallahan on ollut kokeilussa vastaavia malleja jo vuosia kun ohjaus vaeltelee suoralla tiellä mihin sattuu. Ranskan poika on hyvä keksiin, ja sitten japanin pojat tekee niistä toimivan version.
Citikan viimeinen toimiva keksintö taisi olla se V-mallinen hammaspyörä. Muutenhan v-tyyli on tuttu citikka kuskeille liikenteessä. Kun ollaan vuosia ilman naista, Kelan tuilla ja autokin on rapea ranskalainen niin kyllähän sitä alkaa lepakot kihiseen pienemmässäkin tapulissa.

Äänestä

Älä halveksi veteraaneja tuollaisilla avauksillasi.
Olet räkänokka joka on leksuksen nähnyt vain autolehdissä.
Halveksuttava raukka.

Äänestä

Naapurini citikan omistaja meni töihinsä lexukseni kyydissä viime vuonna 29 kertaa kun oma auto prakas.
Naapurini, reservin korpraali, nostomies, työllistetty, vaimonsa palkalla elävä kiltti lapatossu ei uskaltanut vastustaa vaimonsa päätöstä automerkin valinnassa.
Citroeni valittiin kuulemma sen mukaan kun ranskassa tehdään myös hyviä hajuvesiä ja auton punainen väri sopi yhteen vaimon naaman kanssa.
Kaikkia sitä jumala elättää.
Tekisi kutsua mies kertauksiin että miehistyisi hieman...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


taistelutoveri kirjoitti:

Ajelin tuossa Lexuksellani Tampereelle sotaveteraanien kunniapuheenjohtajan hommia hoiteleen.
Eteeni pölähti jostakin citikka c5 malli johon oli laitettu tuplapakoputken jatkeet taakse.
Kyllä meillä mamman kanssa oli naurussa pitelemistä.
Melkoista optimismia tehtaalta että pappa-autolla pääsisi vähän kovenpaakin. Hehe heh

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu