Onko tietoa tai kokemusta kotikuntoutuksesta?

Minulla alkaa psykiatrinen kotikuntoutus, mitähän mahtaa sisältää?
3104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä vastaan! Kotikuntoutus sisältää testejä, ohjattua toimintaa, jossa läpikäydään potilaan onkelmia. Esim miksi ei kykene käymään lähikaupassa? Tai että sulkeutuuneljän seinän sisälle. Ei kykene huolehtimaan henk koht hygieniasta. Ei kykene siivoamaan huusholliaan jne. Ja valvotaan, että potilas ottaa lääkkeensä! Minä olin kotikuntoutuksessa n.1/2 vuotta 5v sitten. Nyt olen, kiitos kuntoutuksen ja sopivan lääkityksen, avulla ollut työelämässä 2 vkoa!

Äänestä

Minä tapaan kotikuntoutuksen työntekijää kaupungilla kerran viikossa. Olen siis kotikuntoutuksen piirissä mutta kuitenkin näen työntekijöitä ihmisten ilmoilla. Eli eivät aina välttämättä tule kotiin. Minulla kun on ongelmana sosiaalinen jännittäminen niin katsoivat parhaaksi nähdä kaupungilla, jotta altistuisin ihmisten läsnäololle. Ja kun en kuulemma tarvitse kotiin tehtävää työtä.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista. Itselläni myös hankala liikua ulkona ym, joita ennen ei ollut. Nyt ollut 6 päivää kotona ja ahdistaa, kun ulos ei uskalla mennä. Ihan käsittämätöntä. Ennen lähdin ulos koska huvitti ja ei ahdistanut yhtään. Nytkin olisi kesäkuun alussa pakollisia menoja, mutta pakko perua ne, sillä joutuisin menemään bussilla ja ajatuskin kauhistuttaa jo. Sängyssä tulee maattua päivät pitkät. Onnittelut ensimmäiselle vastaajalle, että kuntoutus auttoi, hienoa!:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


siipirikko kirjoitti:

Minulla alkaa psykiatrinen kotikuntoutus, mitähän mahtaa sisältää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu