Osaisiko kukaan tulkita untani?
Näin unta, että oli luultavasti ilta, kun oli niin hämärää ja synkkää, todella harmaan oloista kuvaa. OLin juna laiturilla odottamassa junaa ja kun juna saapui, minulta pyydettiinkin juna lippua ennenkuin pääsisin kyytiin. Eihän minulla sellaista ollut, silti laitoin käden mustan kangas takin taskuun ja esitin etsiväni, totesin sen hukkuneen. Maksoin miehelle "uudesta lipusta" ja nousin junaan. Muistan hämärästi, että yhtäkkiä kanssani olikin mukava mies henkilö, hän piti minusta todella paljon, herättyäni tajusin hänen olleen vanha ystäväni, josta en koskaan ole ollut kiinnostunut romanttisesti enkä seksuaalisesti, eikä hänkään tietääkseen koe myöskään minua niin. en ole nähnyt häntä vuosiin, enkä myöskään ikinä viestitellyt hänen kanssaan. Pian unessa hän kuitenkin juoksi junan perässä? Hypäten takaisin kyytiin, minun takiani, ja koska hän näki niin paljon vaivaa eteeni, päätin unessa antaa hänelle mahdollisuuden, ja suutelimme. Mutta uni pomppaakin siihen, että olenkin onnellisesti eksäni kanssa ruoka kaupassa pähkinä hyllyllä... luultavasti olimme palanneet unessa yhteen. Todellisuudessa rakastamme toisiamme syvästi, muttemme voi olla yhdessä, olemme yrittäneet monta kertaa ja suhteemme vain satuttaa molempia liikaa.. emme osaa olla erilämme, emmekä voi olla yhdessäkään vaikka haluaisimme.
Juna uni tulkintaa
2
231
Vastaukset 2
- dormire-bene
Unien tulkinnat on höpölöpöjuttuja.
Unikirjat hulluimmasta päästä.
Unissa ei ole päätä eikä häntää tai sitten ne e h k ä saattavat kuvastella unennäkijän pelkoja tai toiveita. Unennäkijä itse voi löytää jotain "merkityksiä" j o s sellaista ollenkaan on.
Unille ei kannata alkaa antamaan merkityksiä, joita niillä ei ole.
Unissa menee somasti mielikuvituksellisesti sekaisin valveaikojen touhut eiliseltä ja 10 vuoden takaa ja alitajunta eikä niissä mitään totuuksia ole tulkittavaksi.
Joku pölhö psykiatri voi nähdä niissä jotain. Lääkäri, jonka ehdottomasti pitäisi tietää kuinka
arveluttavaa ja epärealistista unien tulkinta on.
Voihan sitä "tulkita" vaikka mitä !
Kaikki on tulkitsijan omaa "keksintöä". - Oikeat.numerot
Mutta Joosef osasi tulkita juomanlaskijan ja leipurin unet! Kyllä unilla on merkitystä. Itse olen nähnyt monta kertaa unessa voittavan lottorivin! Harmillista kyllä etten ole HETI kirjoittanut numeroita ylös! Kun oikeat numerot ovat arvottu, ovat ne olleet juuri samat kuin unessa! Monta voittoa on mennyt sivusuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 101819
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671088Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.262973- 74840
- 63788
- 75751
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22686Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69661Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138657- 62616
- 42609
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?120580Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.44549- 55538
- 48529
- 38519
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20498- 30493