Viikonloppu K-haminassa, Finnairin mobiiliselvitys, Helsinki-Vantaalla laukku baggage droppiin ja matkalle. Kotiin tultaessa kaikki oli toisin. One Worldin kenttävirkailijat saapuivat paikalle yksi kerrallaan ja sinä aikana aasialaisturistit olivat ehtineet ryhmittyä servce deskin eteen, mutta heitä alettiin käskyttää pois check in-alueelta uutta ohjausta varten. Viesti ei oikein mennyt jakeluun, osa matkustajista livahti omia aikojaan uuteen jonoon, mikä sai iäkkäitä kiinalaisia päätä pitemmät tanskalaiset aloittamaan huutokilpailun ja lähes painiottelun heidän kanssaa. Itsekin jouduin vaihtamaan jonoa pariin kertaan ja lopulta osin malttinsa menettänyt kenttävirkailija käski mennä tulostamaan laukkutarran automaatilta. Finnairin selkeä mobiilipaketti oli siis täysin turha jos mukana on matkatavaraa. Tilannetta pahensi se, ettei lähtöselvitysmasina suostunut toimimaan varustunnyksella, lentolipun numerolla sentään. Neuvojia ei näkynyt missään, joten ainakin Pihtiputaan mummolle se olisi ollut tekemätön paikka. Viereisessä Star Alliancen terminaalissa näytti olevan vielä muutama palveluhenkilökin baggage dropissa, vaikka sielläkin matkustajat usutettiin automaateille. One Worldin hihnalle laukku piti toimittaa itse, rekisteröidä ja lähettää menemään, ja tulihan se näinkin perille. Kaikki tämä, jotta One Worldin yhtiöt säästäisivät muutaman killingin jopa omien työntekijöidensä hermojen kustannuksella. Olen jo pitkään kiertänyt Kap Hornin tosi kaukaa ja nyt Kööpenhamina pääsi samaan sarjaan.
Vastaukset 6
- 10xreissua_vuodessa
Miksi ihmeessä raahata viikonlopun reissuun ruumalaukkua?
- riannif
No minä olen vähän dille.
- AY1331
Ehkä sinäkin seuraavaa lyhyttä matkaa suunniteltaessa mietit kerran jos toisenkin , kannattaako sitä ruumalaukkua raahata mukanaan ja vielä maksaa ylimääräistä siitä. Itse teen paljon 3-5 vrk matkoja ja jos suinkin mahdollista yritän pärjätä pelkillä käsimatkatavaroilla, vaikka saankin monilla perinteisillä lentoyhtiöillä yhden ruumalaukun ilmaiseksi kyytiin ja saisin sen jonottamatta jätettyä lähtöselvitystiskille.
- oikeariannif
Olisi näköjään kannattanut rekisteröidä tuo nimimerkki, koska muutkin sitä käyttävät; mutta asiaan - matkatavaroissa oli mennessä puolentoista litran muovitonkka koivumahlaa, mistä sikäläinen tuttava väsää terveysjuomia muile samanuskoisille, joten laukkua tarvittiin. Noista aasialaisten ja henkilökunnan pystypaineista sen verran, että kenttäihmisten olisi pitänyt olla valmiina ohjaamaan matkustavaisia kun nuo check in-portit tasan kaksi tuntia ennen lähtöä ilmaantuivat näytöille, eikä vääntäytyä paikalle myöhässä yksi kerrallaan.
- vääräarianninif
Kirjoittaisitko vielä vähän epäselvemmin?
- apuasaaatu
Kiitos tilanneraportista jonka avustuksella päiväni etenee mallikkaasti norsun v mielessä kohden lopullista antautumista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202462Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401642Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531076- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728