Välini erään miehen kanssa ovat todella kummalliset tätä nykyä. Sellainen jännite tuntuu välillämme, en tiedä onko kuvitelmaa vai ei. En tarkoita seksuaalista jännitettä (sitäkin tosin omalla puolellani on ja paljon onkin) vaan jotain muuta. Jotain kiusaantunutta, hermostunutta.
Totta kai tuo mies saa olla pitämättä minusta ihan vapaasti, kaikilla on oikeus mielipiteeseensä. En voi silti mitään sille, että se loukkaa. Olen mennyt itse aivan lukkoon kun en tiedä mitä toinen oikein haluaa. Haluaako että pysyn etäällä hiljaa, vai että esittäisin tavallisen iloista kuin kelle tahansa hyvänpäiväntutulle.
Joku nyt varmaan sanoo, että kysy siltä mieheltä. Totta kai, mutta ei sekään tunnu luontevalta mennä kyselemään vain pintapuolisesti tuntemalta ihmiseltä että mitä oon tehnyt väärin tms. Antaisi hullun kuvan itsestäni, jos toinen ei ole koskaan uhrannut ajatustakaan minulle.
En voi oikein siis muutakaan tehdä kuin jatkaa samaa rataa epävarmana päämäärättömänä haahuilemista. Aina kun näen tuon ihmisen, tekisi mieli halata häntä, kokeilla miltä tuntuisi ensimmäinen varovainen suudelma. No nämä ajatukset jääköön ikuisesti vain omaksi tiedokseni. Ja palstalaisten tiedoksi taas yhden anonyymin mietiskelyinä.
Totta kai tuo mies saa olla pitämättä minusta ihan vapaasti, kaikilla on oikeus mielipiteeseensä. En voi silti mitään sille, että se loukkaa. Olen mennyt itse aivan lukkoon kun en tiedä mitä toinen oikein haluaa. Haluaako että pysyn etäällä hiljaa, vai että esittäisin tavallisen iloista kuin kelle tahansa hyvänpäiväntutulle.
Joku nyt varmaan sanoo, että kysy siltä mieheltä. Totta kai, mutta ei sekään tunnu luontevalta mennä kyselemään vain pintapuolisesti tuntemalta ihmiseltä että mitä oon tehnyt väärin tms. Antaisi hullun kuvan itsestäni, jos toinen ei ole koskaan uhrannut ajatustakaan minulle.
En voi oikein siis muutakaan tehdä kuin jatkaa samaa rataa epävarmana päämäärättömänä haahuilemista. Aina kun näen tuon ihmisen, tekisi mieli halata häntä, kokeilla miltä tuntuisi ensimmäinen varovainen suudelma. No nämä ajatukset jääköön ikuisesti vain omaksi tiedokseni. Ja palstalaisten tiedoksi taas yhden anonyymin mietiskelyinä.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Jos oot K niin anna palaa.
Hyvin samankaltaisia ajatuksia kuin aloittajalla. Ja tarvitsisin myös paljon selkeämpiä vihjeitä ennen kuin voisin lähestyä.
Sinä oletkin outo. Kirjoitat ikävä-palstalla jostain henkilöstä, jota et tunne kuin pintapuolisesti. Ihastuminen on siis lähempänä totuutta.
Useat kirjoittavat täällä ihmisistä, jotka ovat nähneet about kerran elämässään. Sitä paitsi ihastustakin voi kyllä ikävöidä.
Ihan totta.
Itsekin näköjään pystyt nimeämään kyseessä olevan ihastumisen niin varmaan ymmärrät että se kuuluu nimenomaan palstalle nimeltä ihastuminen. Voi maailma sentään! Mikä tuon tajuamisessa on niin vaikeaa? Ikävä ei ole sama asia kuin ihastuminen. Jos ei ole ollut mitään oikeaa välillänne, ei ole mitään ikävöitävääkään vaan koiranpentuihastus vain.
Kirjoitat tänne, koska ikävä-palstalla on enemmän ihmisiä. Se on kuitenkin itsepetosta vain. Jos ihastuksesi olisi sinua täällä etsimässä niin hän löytäisi sinut ihastuminen-palstaltakin.
Voi maailma sentään. Kirjoitan mihin haluan, sinä et siitä päätä. Jos minulla on ikävä tätä ihmistä, niin sitten on. Jankuta sinä rauhassa yksinpuheluna, jos haluat.
Jos oot T niin nyt tai ei koskaan. Työvuoroni nimittäin muuttuu.
Ei ole kiinnostunut vaan pikemminkin ärsyyntynyt sinusta. Nyt pitäisi ymmärtää jättäytyä kauemmaksi...
Varmastikin, ja näinhän olenkin toiminut.
Väärin, hän käyttäytyy miten sattuu siksi että tykkää sinusta mutta hän ei tiedä sinun tuntemuksia.
En itsekään usko tähän vaihtoehtoon omassa tapauksessani. Mutta mitään pahaa en ole hänelle tehnyt, joten "ärsyyntyminen" on sitten vain seuraus siitä, ettei vastaa tunteisiini. Toiset kai regoivat noin. En ole itse osannut siitä suuttua, jos joku pitää minua viehättävänä tai ihastuu. Mutta kukin reagoi tavallaan, mitäpä sitä muut arvostelemaan. Asiallisen neutraalit välit onnistuvat kyllä uskoakseni.
Onko tämä jokin työpaikkaromanssi vai? Ja missähän päin suomee, koska oman työpaikkani nainen ikäänkuin välttelee minua. Parikertaa olen pyytänyt häntä kahville, niin ja veinhän minä ruusunkin hänelle naistenpäivänä. En aina pysy kärryillä että missä mennään.
Aika yksipuolinen olisi romanssiksi. Mutta E-Suomen päässä. Taisit olla Zod pohjoisesta? Olet ollut kyllä rohkea omassa tilanteessasi, hankala sitten sanoa eikö tuo nainen vastaa tunteisiisi vai miksi käyttäytyy ristiriitaisesti. Varmasti hän tietää asianlaidan, jos kerran ruusunkin toit (ellet sitten tuonut muillekin naisille). Toivottavasti hän edes tekee sinulle selväksi pian, mitä ajattelee.
Toin vain hänelle ruusun, ja toivottavasti jonain päivänä tekee selväksi mitä ajattelee. Ja joo olen pohjoisesta.
Vihan ja rakkauden trapetsitaiteilua
Jos kummankin nimet menevät hassusti ristiin niin kaipaus on molemminpuolista. Kummankin etunimet alkavat samalla kirjaimella kuin toisen sukunimi. Toki tällä tytöllä on ilmeisesti toinen kutsumanimi, jossa on väliviiva.
Milloin näitte viimeksi? Aloittajalle kysymys
Ootko sä se joka mäen piällä syrjässä venneesä mökötti. Hihhihhi hi
Ole rauhassa.
Oletko vapaa/varattu? Tietääkö hän parisuhdetilanteesi?
1. Flirttailu ei kiinnosta
2. En halua häiritä työskentelyäsi
3. Mitään ei tapahdu
Entäpä jos se mieskin on sinuun ihastunut? Ja siksi käyttyy myös ristiriitaisesti koska on epävarma tunteistasi?
En kyllä usko tuohon, vaikka joissakin tilanteissa on varmasti noinkin. Puhumalla selviäisi, mutta jos toisen olemus huutaa "pysy kaukana" niin pysyn. Oletko se J-mies, joka kaipaa S:ää? Noloa kyllä, on jäänyt useita nimimerkkejä mieleen täältä palatalta. Mutta teitä J-miehiä on useita täällä ja useita teitä kaipaaviakin.
Haluaisi että pysyy kaukana. Mut eihän tää varmaa mulle oo.
No hakeudutko itse hänen seuraansa sitten? Ja en ole S, jos siis annoin vahingossa sellaisen kuvan jollekin. :)
No sanotaanko näin että vähän huonolla tavalla varmaankin. En käsittänytkään niin että olisit S.
Eikö se nainen anna lainkaan merkkejä omista tunteistaan? Tai ilmeisesti antaa, mutta myös merkkejä siitä ettei ole kiinnostunut. Aika hankala tilanne, kun ei tule suoraa torjuntaakaan toisaalta. Ja kuinka sitä tulisikaan ellei tee suoraa aloitetta, jolloin on aika haavoittuvainen.
Olet täysin oikeassa. Olin kyllä tuossa taannoin, ei kovin kauan sitten, tekemässä jo aika suoraa aloitetta.
Oihhh, miten outoa! Tämä voisi olla I HAN mun kirjoittama! Naiselta miehelle...
Jos miehen koko olemus huutaa, että älä tule lähemmäksi, pysy kaukana., niin eikös se olisi molempien kannalta helpointa antaa sen olla rauhassa.
Miehen kehon kieli ja koko olemus huutaa, että pysy kaukana ja sinä idiootti suunnittelet käsiksi käymistä ja pussaamista. Siis silleen tosi sairasta.
Tajuutsä, että miehilläkin on oikeus sanoa naiselle EI!!!
Voihan tahallaan ymmärtää väärin, jos haluaa. Kirjoitin kyllä, että etäällä pysyn yms. Ja jos haaveilen jostain, se ei ole suunnittelua tai käsiksi käymistä. Ajatuksiinsa on kaikilla oikeus. Mutta mitäpä sinulle selittämään, selvästi olet itse aika sairas päästäsi. Illanjatkoja.
Kuulostaa siltä että olet ihastunut ja jäänyt koukkuun mieheen, joka ei niinkään ole suhteesta kiinnostunut mutta voi olla kuitenkin jollain tasolla iskenyt silmänsä sinuun. Siis monesti sutä ihastuu mutta jos toinen on selkeästi että ei kiinnosta, tuota koukkuun jäämistä ei pääse muodostumaan. Todennäköisesti olet huomaamattasi vastasnottanut mieheltä ristiriitaisia signaaleja. Ja niitä antaa miehet, jotka eivät halua suhdetta, mutta kokevat kuitenkin seksuaalista kiinnostusta. Usein näillä miehillä on se tilanne, että sasvat naisilta suht paljon huomiota ja ovat oppineet tunnistamaan ne naiset jotka haluaa suhteen ja ne joille pelkkä satunnainen seksi on ok. Siten se tilanne jää turhauttavan avoimeksi. Itse on toisesta hullaantunut ja toinen lähettää ristiriitaisia signaaleja em. syistä. Tuo koukuttuminen vie paljon energiaa. Ajan kuluessa se sitten ratkeaa, kun mies mahdollisesti tulee tutummaksi ja selviää onko hän tosiaan tuollainen seksiä janoava vaeltajatyyppi. Jos on, kiinnostuksesi kenties lopahtaa ihan luonnostaan
Niinpä kai. En ap mut samantyyppinen kokemus yhest miehest. Anto hyvin ristiriitaisia merkkejä suhtautumisessa muhun. Alkuun oli kuin kuka tahansa mut pikkuhiljaa lakkasi puhumastakaan mulle. Päättelin et olin kai tehny huomaamattani jotain mikä sai ihan asialliset välit viilenemään. En tosin tähän päiväänkään mennessä tiedä mitä se oli, mikä sai hänet sulkeutumaan sillä tavoin. Harmitti kyllä itseäni, mutta eihän sitä voi vaa täräyttää kysyä et mikä on kun ei sillä tavalla tunne. Sittemmin ei enää ole oltukaan tekemisis, muutokset ympäristössä aiheutti sen. Mut outo fiilis siitä jäi kaikkineen.
Ei ole noin mustavalkosta ja sanon tämän itsevarmana kokeneena aikuisena reilu kolmekymppisenä miehenä, esim omalla kohdalla vaikutti eräässä asiassa se että naisen luonne vaan oli niin ihana ja tuntu alusta asti sielunkumppanilta vaikka ykspuolinen rakastuminen olikin, ei hän tehnyt mitään väärää, toki se ettäö menin lukkoon hänen seurassaan ja en tehnyt kunnollista alotetta johtu osin siitä, että olin läpikäynyt erään vaikean asian työpaikalla ennenku tavattiin jossa jouduin sietämään ilkeän narsistin sairaita juttuja, mikä vasta vuoden päästä selvisi ja minä olen tosi vahva ihminen, menneisyydessä selvinny niin pahoista jutuista että ei tarkota että olisin luvouttaja tai joku vässykkä tossukka.
Pointtina se että vaikka itelläkin aiempia suhteita takana niin koskaan kukaan ei ole auiemmin noin syvälle iskenyt minuun ja että vielä rakastuin vaikka ykspuolista koko homam eikä hän suhteeseen halunnut kanssani, ja olen tunteellinen ihminen mutta aina järjellä mennyt tunen asiat, tätä ei voinut järkeillä.
Kestäny n.1.5 vuotta että on alkanu kunnolla helpottaan eikä sure enää vaan on sinut asian kanssa ja jossain vaiheessa jaksan alkaa taas etsimään josko ens kerralla tulis se elämänkumppani vastaan, nykyisin yks paha virhe on se että osa aattelee liian stereotyyppisesti ja mustavalkosesti eikä käytetä maalaisjärkeä saatika tajuta kun on se hyvä nokan edessä, ja en tarkota että jokaisen pitäs pitää musta ja ihastua muhun mutta sometus ja älylaiteet osaltaan on tuhonnut ihmisten vuorovaikutustaitoja mikä on surullista, enkä yleistä.
Sekin luulo että kaikki miehet aattelevat kyrvällään on väärä.
Itse olen tosi seksuaalinen ihminen mutta nytkin omasta tahosta ollut ilman seksiä jonku 7 kuukautta, tottakait masturboin välillä jo ihan terveys näkökulmankin takia.
Seksiä kyllä saan se ei ole ongelma mutta ensinäkin piti antaa aikaa että selvis tosta rakastumisesta ja toiseksi ei jaksa enää åyöriä baareissa niinku nuorempana, eikä yhen illan jutut kiinnosta, parasta seksiä olen saanut parisuhteessa taikka seksisuhteessa kun on se sama ihminen jonka kans ei ole kiire mihinkään ja voi rauhassa edetä sekä tutkia toisiaan ja keskustella suoraan mistä tykkää ja kokeilla rohkeesti kaikkea uutta esimerkiksi.
Ja usko pois ei tämä kovin kivalta tunnu olla ilman seksiä omasta tahdostaan mutta aina sillon tällön pitää seistä sen takana mitä on luvannut itelleen ja olen päättänyt että jos nyt en löydä parisuhteeseen naista ennen vuoden loppua niin harrastan seksiä vasta sitten ens vuoden alusta tai loppuvuodesta.
Ei ne taidot siiitä mihinkään katoa.
Outoa on, en tiedä miten sitä kuvailisi, ite koen tehneeni virheitä kohtaamisissa, syinä ollut epävarmuus ja luottamuksen puute toista kohtaan. Sain kerran näpeilleni häneltä, kun oli suuret odotukset. Mielikuvitus kun on sellainen, että haluaa uskoa ja toivoa, et toisen tuntemukset olisivat toivotunlaisia, mut kun saa toiselta täysin erilaisen vastineen niin uskallus vajoaa pohjamutiin? Kerrastako opin vai haluanko lyödä päätä seinään jatkossakin? Ehkä :)?