Huoneeseen ottamista älkäät unhottako. Mutta ei sovi unhottaa myöskään huoneeseen menemistä kun on mahdollisuutta. Ynnä sairaitten oppimista.
Tämä kaikki kuuluu yhtälailla jokaiselle, ja ei niin, että ne on ne samat aina jotka menee ja toimittaa. Ja kun pitää itsensä nöyräin kaltaisena, ei tule kävää kilpailuhenkeä misään.
Huoneeseen ottamista
13
928
Vastaukset
- perusajatus_oikea
Asiayhteys pitää tietää, ennen kun kirjoittaa. Paavalin aikaan ja senkin jälkeen matkat kuljettiin pääosin jalan. Uskovia ensin kiellettiin ottamasta kulkevia harhaopettajia kotiinsa. Uskovat tulivat varovaisiksi tästä kiellosta ja välillä matkalaiset jäivät perusteetta ilman yösijaa matkoillaan. Tässä ei ollut kyse tuttujen samanmielisten majoituksesta tai sukulaisten majoituksista.
Nykyisin liikennöinti on muuttunut ratkaisevasti, harvempi tekee useiden tuhansien kilometrien patikkaretkiä enään nykyaikana.
Avauksen tekstiä ei löytynyt edes LIzeliuksen painoksesta vuodelta 1776.
Hepr. 13:2 Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan.- ihmistentekemäportti
Ennen kuin sain armon uskoa, minua kutsuivat jotkut sisaruksistani ja uskovista tutuistani ahkerasti kyläilemään heidän luonaan.
Uskon saatuani kyläilykutsut ovat loppuneet. Kuljemme kaikki kuitenkin samalla Tiellä, mutta ilmeisesti en kuitenkaan kulje samaa Tietä, koska kutsut ovat loppuneet, kutsuja tulee vain oikeasti uskoville tai heille, joille on syytä puhua Tiestä ja matkasta.
Siis vieraksutaan heitä, joiden silmät katsotaan sumentuneiksi, ei sopivaksi "oikeasti" uskovien joukkoon. Karsintaa tehdään jo täällä. - 557788
Kr33/38 hepr.13:2 älkää unhottako vieraanvaraisuutta ;sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vieraanaan .(piispa Litzelius ei ollut ihan niin pitkäikäinen)
557788 kirjoitti:
Kr33/38 hepr.13:2 älkää unhottako vieraanvaraisuutta ;sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vieraanaan .(piispa Litzelius ei ollut ihan niin pitkäikäinen)
Niin ei se ole Lizeliuksan tekstiä ,
vaan Paavalin, jonka tiedetään sanelleen
kirjan ja Timoteuksen kirjoittaneen sen.
-- 557788
Eikä piispa tehnyt vanhaa testamenttiin kaan, käännösvirheitä, missä Jumala / Jeesus olisi alkutekstin mukaan luotu. Sananlaskut 8:22-31 Biblia 1776 kertoo Jeesus on aina ollut.
- näin
Piispa Lizeliuksen vanhaa satakuntalaismurretta oleva käännös vuodelta 1776
Hepr. 13:2 Huoneesen ottamista älkäät unohtako; sillä sen kautta ovat muutamat tietämättä enkeleitäkin huoneeseensa ottaneet.Tässä viitataan Aabrahamin saamiin kolmeen vieraaseen.
n. 2068 eKr. Jolloin Herra oli tullut katsastamaan onko
Sodoma ja ne muut kaupungit niin niin pahoja, Kuin hänelle
oli kerrottu taivaassa .- 335577
1mos18 luvun johdanto Biblia 1776 1Herra tulee kahden enkelin kanssa Abrahamin tykö 2Saaralle kerrotaan vasta-uudesta lupaus pojasta. 3Abrahamille ilmoitetaan Sodoman hävitys,ja hän rukoilee Kuusinen kerroin sen säästämisestä.
- eikestäpäivänvaloa
padasjoenukko kirjoitti:
Tässä viitataan Aabrahamin saamiin kolmeen vieraaseen.
n. 2068 eKr. Jolloin Herra oli tullut katsastamaan onko
Sodoma ja ne muut kaupungit niin niin pahoja, Kuin hänelle
oli kerrottu taivaassa .Eli Herra tuli katsomaan Sodomaa ja muita kaupunkeja kuulopuheen johdosta? Eikö Herra näe ja kuule kaiken? Eikö hän todellakaan tiennyt mitä maan kaupungeissa tapahtuu ilman että piti tulla katsomaan? Herran joka lukee ajatuksemmekin. Nyt on jotain tarinassa vinksallaan....
eikestäpäivänvaloa kirjoitti:
Eli Herra tuli katsomaan Sodomaa ja muita kaupunkeja kuulopuheen johdosta? Eikö Herra näe ja kuule kaiken? Eikö hän todellakaan tiennyt mitä maan kaupungeissa tapahtuu ilman että piti tulla katsomaan? Herran joka lukee ajatuksemmekin. Nyt on jotain tarinassa vinksallaan....
Jospa lukisit tuon 1 Moos 18 luvun ja aprikoisit sitten.
-eikestäpäivänvaloa kirjoitti:
Eli Herra tuli katsomaan Sodomaa ja muita kaupunkeja kuulopuheen johdosta? Eikö Herra näe ja kuule kaiken? Eikö hän todellakaan tiennyt mitä maan kaupungeissa tapahtuu ilman että piti tulla katsomaan? Herran joka lukee ajatuksemmekin. Nyt on jotain tarinassa vinksallaan....
Olisiko ollut Tämä Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika
Joka saattoi jättää paikkansa taivaassa.
-- teuta011
padasjoenukko kirjoitti:
Olisiko ollut Tämä Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika
Joka saattoi jättää paikkansa taivaassa.
-Kohta viikkoon ei ole tullut mitään uutta.
-
- kerty
"Joka ei tuo kristinuskoa mukanaa, lkäät tervehtikö, älkäät ottako huoneisiinne!" Apostoli Johanneksen kirje
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861809Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171121Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981116Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79982- 92846
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot152844Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54761Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv52691- 53684