Onko Suomessa Danielin kirjassa mainittu Vihan aika? Niin Hoorebin vuorella profeetat kertoivat.
VIHAN AIKA
16
381
Vastaukset
- Noita
Kiinalaisen horoskoopin mukaan elämme nyt koiran vuotta.
- haluttaakokoajan
Minusta tuntuu että nyt on kyllä KIIMA-AIKA.
- Olenrobotti
Koiran vuosi ? No ilmanko kotisun myyjät on innokkaana soittelemassa...
Kylvain, uskonharhoissaan uskonharhaiset vihaavat homoja, vääräuskoisia ja meitä jumalattomia. Puhumattakaan avionrikkojista, noidista ja kurittomista teineistä.
Ei siis mitään uutta auringon alla.Kyllä on, mutta ei Hoorebin vuorella yksin, vaan maan päällä, johdettuna Jerusalemista, saatanan ja antikristuksen toimesta ja kestää kaksi 3;5 vuoden jaksoa, jossa toinen jakso on pahempi.
Tärkeintä on se, että me uudestisyntyneet on temmattu siksi ajaksi Taivaaseen, Jeesuksen tullessa meitä vastaan, pilviin.
1. Tess. 4:17
Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa- Outoharha
Toivon että uudestisyntyneet eivät enää tästä eteenpäin aja autoja, lennä lentokoneita tai ohjaa laivoja. Tulisi ongelmia jos heidät temmattaisiin kesken näiden toimien taivaaseen.
Tämä on ongelma epäilijöille todella, mutta siihen on lääke, tekee parannuksen Jeesukseen ja opetuslapseuttaa itsensä.
Kes.- heehei
No eikös näitä ongelmia ole jo synytynyt ennen ylöstempausta?
- Lestadiolaisille
Menkää yle areenaan radion puolelle ja laittakaa hakusanaksi Radio Sodoma. Sieltä löytyy suurta viisautta uskonasioista.
- Selvä.ratkaisu
Jumalan viha kohtaa luterilaista kirkkoa sen johtajien jumalattomuuden tähden. Pakene henkesi edestä.
Tästä linkistä pääset eroamaan kirkosta, etkä sitten enää joudu maksamaan kirkollisveroa, jolla ylläpidetään jumalatonta eksytyslaitosta:
http://www.eroakirkosta.fi
Se on nyt näin. - Tietotuusjaelämä
Tulemuksessa tuhotaan ne jotka eivät kuulu Jeesuksen valittuihin. Jeesus sanoi, käy niinkuin Nooan päivinä. Siis pahat tuhottiin vedenpaisumuksessa mutta Nooa pelastui. Temmatiinko Nooa taivaaseen.
Ei hän jäi maan päälle ja jatkoi elämäänsä maassa.
Jeesuksen tulemuksessa tuhotaan pahat ja saatana sidotaan tuhanneksi vuodeksi. Ne jotka ovat valittuja jäävät edelleen maan päälle. Vain 144000 ovat Jeesuksen kanssa taivaallisessa hallituksessa.
Kertoo kirja. - KristinuskonAlalaji
Kiliastit on taas vauhdissa.
- Maanmainiomakkaramies
Nyt on lihan aika.
- Viljapossut
peloissaan.
Hoorebin vuorella ilmestyivät tosiaan Mooses ja Elia, täällä enemmän tietoa,
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15298786/naky-hoorebin-vuorella
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109752- 58751
- 43626
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla205546- 40516
- 50504
- 22496
- 70496
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82463Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai36450