Nyt masennusta yli kolme vuotta takana. Aluksi jäin töistä sairaslomalle, jolla olin puolisen vuotta ja sitten irtisanottiin. Koko tämä aika oli niin kovaa tappelemista masennusta vastaan että irtisanominen ei juuri tuntunut miltään, vaikka työpaikka oli hyvä ja sinne oli tähdätty kauan.
5v kestänyt avoliitto ei kestänyt tätä sairautta, vaan yksin jäin kun jätettiin. Erosta on kohta vuosi aikaa ja en todellakaan voi sanoa että oisin toipunut siitä. Kaipaan tätä ihmistä vieläkin aivan suunnattomasti. Niin kauan hän jaksoi mutta ei sitten enää.
Kovalla työllä hankitut asunnon käsirahat on kulunut taisesti tyhjiin näinä kolmena vuotena. No rahaa se vaan on mutta se unelma johon sillä tähdättiin on jotain muuta.
Ystävät on hävinny tämän kolmen vuoden aikana. Varmaankin omasta syystäni kun en ole jaksanut pitää yhteyksiä. Mutta kun en ole vaan jaksanut. Minunko se on syy vai sairauden... tiedä häntä.
Liikuntaharrastukset on jäänyt... entinen trimmi kroppa muistuttaa tänä päivänä jotain aivan muuta kymmenine liikakiloineen.
Sukulaisille ja tutuille yritän näyttää iloista naamaa.
Teen kevyttä osa-aika työtä tänäpäivänä. Se ei anna mitään mutta pitää jotenkin elämän koossa.
Yksin kattelen sohvalla maaten kattoa iltaisin ja nukkumaan mennessä toivon etten aamulla enää heräis... siinä on minun päivän viimeinen ajatus. Aamulla vaan on aina jotenkin noustu.
Että olenko katkera?... Aivan varmasti olen.
Yrittäisit jotain uutta?... Olen yrittänyt.
Minä oon tainnut luovuttaa.. mutta kun en jaksa enää. Yli kolme vuotta pahaa oloa joka päivä on paljon, ainakin minulle. Mikään ei tunnu auttavan. Kaksi ensimmäistä vuotta jaksoin yrittää. Tartuin kaikkeen apuun mitä tarjottiin. Tein kuntoutumiseni eteen töitä tosissaan. Mutta kun ei asiat vaan tunnu muuttuvan miksikään. Tuska on tullut vissiin jäädäkseen. Tulevaisuus on yhtä epätoivon usvaa. Kohta kolme vuotta on minulle on sanottu että kyllä joku päivä nautit vielä elämästäsi ja asiat on ainakin kohtuullisen hyvin. Kun tätä on kohta kolme vuotta kuunnellu niin mitäköhän pitäs ajatella. Milloin se kauan puhuttu päivä koittaa.
Tämän se masennus sai minulle aikaan.
5v kestänyt avoliitto ei kestänyt tätä sairautta, vaan yksin jäin kun jätettiin. Erosta on kohta vuosi aikaa ja en todellakaan voi sanoa että oisin toipunut siitä. Kaipaan tätä ihmistä vieläkin aivan suunnattomasti. Niin kauan hän jaksoi mutta ei sitten enää.
Kovalla työllä hankitut asunnon käsirahat on kulunut taisesti tyhjiin näinä kolmena vuotena. No rahaa se vaan on mutta se unelma johon sillä tähdättiin on jotain muuta.
Ystävät on hävinny tämän kolmen vuoden aikana. Varmaankin omasta syystäni kun en ole jaksanut pitää yhteyksiä. Mutta kun en ole vaan jaksanut. Minunko se on syy vai sairauden... tiedä häntä.
Liikuntaharrastukset on jäänyt... entinen trimmi kroppa muistuttaa tänä päivänä jotain aivan muuta kymmenine liikakiloineen.
Sukulaisille ja tutuille yritän näyttää iloista naamaa.
Teen kevyttä osa-aika työtä tänäpäivänä. Se ei anna mitään mutta pitää jotenkin elämän koossa.
Yksin kattelen sohvalla maaten kattoa iltaisin ja nukkumaan mennessä toivon etten aamulla enää heräis... siinä on minun päivän viimeinen ajatus. Aamulla vaan on aina jotenkin noustu.
Että olenko katkera?... Aivan varmasti olen.
Yrittäisit jotain uutta?... Olen yrittänyt.
Minä oon tainnut luovuttaa.. mutta kun en jaksa enää. Yli kolme vuotta pahaa oloa joka päivä on paljon, ainakin minulle. Mikään ei tunnu auttavan. Kaksi ensimmäistä vuotta jaksoin yrittää. Tartuin kaikkeen apuun mitä tarjottiin. Tein kuntoutumiseni eteen töitä tosissaan. Mutta kun ei asiat vaan tunnu muuttuvan miksikään. Tuska on tullut vissiin jäädäkseen. Tulevaisuus on yhtä epätoivon usvaa. Kohta kolme vuotta on minulle on sanottu että kyllä joku päivä nautit vielä elämästäsi ja asiat on ainakin kohtuullisen hyvin. Kun tätä on kohta kolme vuotta kuunnellu niin mitäköhän pitäs ajatella. Milloin se kauan puhuttu päivä koittaa.
Tämän se masennus sai minulle aikaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tämä viesti tuskin sinua lohduttaa, mutta kerrompa silti. Minun kompastukiveni on myös masennus, mutta pelastuksekseni on aikoja jolloin en ole masentunut. Ne ajat tosin kestävät lyhyemmän aikaa kuin masennusajat mutta niiden aikana elän oikeata elämää pienen hetken, kunnes taas mennään kuilun pohjalle takaisin. Hyvät ajat ovat kestäneet maksimissaan vuoden.Silloin olen aktiivinen kaikilla osa-alueilla, liikun, laihdutan masennuksen aikana tulleet kilot, teen kaikkea mukavaa, jaksan opiskella on kavereita ym.Mutta tämä elämäni on niin hemmetin epävarmaa. Oma parisuhteeni on ollut todellakin koetuksella, ennen joulua meinasi ero tulla yli 5 vuoden seurustelun jälkeen.Mutta nyt taas kaikki paremmin kun hyvin, mutta kuinka kauan? Masentuneena elämästä kaikkoaa kaikki, ei ole mitään. Nukkuminen tuo vähän lohtua, mutta uusi päivä hirvittää. Masentuneena ei käsitä miten jonku aikaa sitte olin onnellinen, onnellisena ei tajua miten miksi oli masentunut. Mutta nyt olen avoimena tulevaisuden suhteen, sain ihanan terapeutin, ja hänen toimestaan mielialalääkityksen sekä mieltä tasaavan lääkityksen. Mieltä tasaava lääkitys estää kumpaankin ääripäähän (syvään masennukseen ja liialliseen innokkuuteen)menemisen. Tiedä nyt vielä toimiiko se, mut toivoa on. Ehkä vihdoin on löytynyt oikea lääkits, paljon on kokeiltu.
Syysi ei todellakaan ole sinun, vaan sairauden. Sitä sairautta ei voi toinen ymmärtää, joka ei ole itse kokenut, ei edes lääkäri eikä hoitoalan ihminen. Paras asiantuntija olet sinä itse. eikä syy ole puolisonkaan joka ei jaksa, sitä vain uupuu, vaikka rakastaa. Helppoa ei ole elämä, jokainen taistelee omaa taisteluaan.
voimia kuitenkin sinulle.
Kiitos sulle viestistä. Kyllä se ihan oikeasti lohdutti.
Itse vaan vertaan elämääni aina tilanteeseen ennen sairastumista ja sairastumisen jälkeen. Jotenkin pystyn näkemään sen mitä ennen oli jota taas tänä päivänä ei ole. Se katkeroittaa ja paljon. Jotenkin pitäisi alkaa elämään elämää niin että tämä on ehkä osa elämää koko loppuelämän ajan. En ole vielä täyttänyt kolmeakymppiäkään ja ajatus siitä tuntuu pahalle että jos en enää koskaan pysty tuntemaan kuten ennen. Se valoisa tunne tulevaisuudesta ja se tunne että nautin elämästä... sitä kaipaan.
Päivä kerrallaan... sillä tyylillä selviän jotenkin eteenpäin
Ei... Löysin tekstistäsi paljon itseäni menneiltä vuosilta. Kerronpa maallikon näkökulmasta pari asiaa.
Olet masentunut, ollut sitä jo pitkään. Haluat siis tehdä jotain asialle? Loistavaa, olet sen verran kumminkin voimissasi, että välität itsestäsi. Sinulla siis on kaikki loistavimmat mahdollisuudet myös selvitä sairaudestasi. Miten? Minäpä kerron.
Nyt otat puhelimen käteesi ja soitat lähimpään mielenterveystoimistoon/ yksityiselle psykiatrille/ psykologille tai vaikka ihan terveyskeskuslääkärille ja varaat ajan. Kerrot mikä vaivaa, he osaavat auttaa ja auttavat ihan varmasti. Vahvasti suosittelen terapiaan osallistumista, mikäli sinulla lääkärin mielestä on siihen tarvetta ja edellytykset.
Mitä on odotettavissa?
Tulet läpikäymään elämäsi vaiheita, iloja ja suruja. Mahdollisesti saat keskusteluavun ja terapian lisäksi mielialalääkkeet. Liikkeellä on vaikka jos minkä sortin höpö höpö tietoutta potilaiden keinotekoisesti piristämisestä ja vaikka mistä, mutta sinuna uskoisin, mitä lääkäri sanoo, ainakin kokeilisin. Luultavasti tunnet parin ensimmäisen käynnin jälkeen romuttuneesi totaalisesti, mutta se on hyväksi. Huomaat pikkuhiljaa, että juuri niin pitikin tapahtua, että voit koota elämästäsi entistä vahvemman ja samalla opit tuntemaan itsesi.
Itse olen kaksi vuotta Zoloft-nimistä mielialalääkettä käyttänyt ja hyvä on olla, tasapainoinen. Kärsin ennen vaikeasta pitkään kestäneestä, hoitamatta olleesta depressiosta. Olen tyytyväinen lääkkeeseeni ja hoitooni, elämänlaatuni on parantunut huomattavasti. Jopa olen saanut 23kiloa massastani pois, oma lääkkeeni ei siis ainakaan lihota tai turvota. Tottahan toki tulee ylä- ja alamäkiä, ne kuuluvat elämään, mutta lääkkeeni myötä pahimmat ja syvimmät kuilut ovat peittoutuneet, enkä jää yksin asioideni kanssa, sillä keskustelut ammattilaisen kanssa auttavat.
Älä jää tuleen makaamaan, kerää kaikki voimasi, mene lääkäriin, hajota itsesi, kokoa uudelleen ja nauti elämästäsi kestäen montutkin. Toivon kaikkea hyvää projektillesi nimeltään elämä.