En ole onnellinen

Ei ole kokemusta muusta kuin 46 vuoden yhdessä asumisesta toista sukupuolta olevan ihmisen (naisen) kanssa. Mekin mentiin yhteen hyvin pikaisesti tutustumisen jälkeen. Lapsi tuli saman tien myös.

Oot alottanu lasten tekemisen aivan helvetin nuorena ja toistanu saman mokan kaks kertaa. Tuntuu vähän siltä, että sulla on vaikeuksii oppii virheistäs, mutta tehty mitä tehty, niiden kanssa sun pitää elää.
Elämässä ja parisuhteessa on sellanen ongelma, että niistä pitää itse tehdä elettävää ja mukavaa. Ei niitä yhteisiä mukavia asioita tule jos niiden eteen ei laita tikkua ristiin. Jos vaimosi ei ole kauheen innokas keksimään mitään porukkakivaa, niin sitten se on sun tehtävä. Toimii silleen joka päivä kun sen asenteen otat. Ei sitä yhdessä olemista oo, jos sitä ei tekemällä aluks tee.
Kun tuut töistä himaan, alatte tekeen kimpassa ruokaa, sinä vaimo ja poika ja kun sun tyttös on teillä niin hän myös mukaan. Siivoukset, iltasadut sun muut, ei muuta kuin kolmin - neljän hengen voimin. Ulkoilette yhdessä, meette leikkipuistoon, kiipeileen, meillä toimi hyvin lähellä oleva kotieläinpuisto. Siellä vietettiin aika paljon aikaa. Samaten urheilukentällä koko perheen voimin. Talvisin käytiin luistelemassa, pulkkamäessä, laskettelemassa ja appiukon kesämökillä moottorikelkkailemassa. Kesälomat vietettiin kimpassa matkailuvaunu auton perässä ja sen jälkeen matkailuauton kanssa. Pienessä kopissa Euroopassa 5 ihmistä, neljä viikkoo, oli pakko elää opetella elään sovussa, ei siitä muuten olisi tervepäisenä himaan tullut kukaan.

Meillä oli lomilla muutama sääntö joita jokaisen piti noudattaa. Tää sääntötaulukko tuli kun eka loma oli ihan perseestä. Yhtä riitaa toraa ja tappeluu ja pienimmäinen katos suutuspäissään tunniks istumaan pusikkoon kuusen alle.

1. minnekään ei saa lähtee ilman että kertoo siitä aikuiselle, päti myös minuun ja vaimoon.
2. veteen ei saa mennä ilman lupaa, ei aikuisetkaan.
3. Jos on paha mieli tai suututtaa, pitää sanoo ääneen, nyt olen vihainen ja se asia mistä on vihainen.
4. Muut ei saa suuttua eikä alkaa vänkyttää vastaan sille joka on vihanen, pitää kuunnella suuttunutta ja yrittää sovussa ratkasta asia.
5. ketään ei saa lyödä, ei raapia, ei potkia, eikä kiusata. Pitää koittaa olla sovussa.

Toimii yhä 40 vee lähestyvän jälkikasvun kanssa. Teinivuodetkin meni silleen mukavasti kun 13 vee koetteli rajojaan kotiintuloaikojen kanssa, kun tuli kaks tuntii myöhässä ja aiheutti vanhemmilleen melkein sydärin, niin teini huus, että sinä oot aivan helvetin vitun urpo, nyt perään nyt oon saatanan vihainen, ja minä siihen, että ymmärrän että sulla on paha mieli, mutta... naurukshan se kun kumpikin tajusi, että hei täähän on tuttua huttua.
Sen jälkeen pysty asioista keskusteleen teininkin kanssa niinku silleen aikuisten kesken.

Samaten se että sanot vaimolles, relataan vähän, hullutellaan, pidetään hauskaa. Kyllä sä tiedät millä konstilla sun vaimos saa nauramaan. Miten se rentoutuu, mistä se tykkää. Joten sitä vaan kehiin. Kun vaimos mieliala kääntyy positiivisemmaks, teidän kaikkien elämä tulee mukavammaks, sen käytös sun tyttöäs kohtaan paranee taatusti ja sen myötä koko perheellä on paljon parempi mieli. Kenenkään ei tarttee enää olla niin takakireenä. Ja huom! sulla ittelläs on myös kivaa jos oot täydestä sydämestäs mukana hommassa. Parempi mieli, saat parempaa seksiikin, toimii, tiedän omasta kokemuksesta.

Elämä on yhdessä tekemistä, mutta se hyvä parisuhde ei tuu ittestään eikä rakkautta toiseen tuu eikä se kestä ilman päivittäisiä huoltotoimia. Sun pitää priorisoida vaimo ja lapset, teidän neljän kimppa ykköseks sun elämässä, muut jutut tulee vasta sitten.

Tai sitten vaihdat eukkoo aina kun entinen muuttuu tylsäks. Mä oon kattonu tota vaimonvaihtoja mun omassa kaveripiirissä ja sen voin sanoo, että ei niillä kavereilla oo ollu helppoo. Joo, ne löytää hemasevan mimmin ja ovat taivaassa hetken aikaa, mutta se onni haihtuu muutamassa vuodessa, tulee taas se perkeleen tylsä arki ja samat ongelmat eteen. En vaihtais osia niitten kanssa, mieluummin pysyn tässä naisessa jonka kanssa tiedän voivani olla onnellinen hautaan saakka.

Minä luulen että asian ydin on toisen kunnioituksessa. Jos ei voi kunnioittaa, ei edes halua, toista, niin se muuttuu arkipäiväksi ja se siitä.
Kunnioitus = toisen arvostaminen, toisen auttamista, tasapainon etsimistäkin elämään.
Kun kummatkin sitä tekee, niin olette onnellisia.
Toisaalta ihmiset luulevat parisuhteen olevan jotain muuta kun mitä se on.
Odotetaan enemmän ja petytään kerta toisensa jälkeen.
Mitään taivasta parisuhteesta ei tule, mutta turvaa, apua, hyvää mieltä ja joitakin yhteisiä asioita.

Hei Tunteetsekaisin.

Kuten nimimerkkisikin kertoo, joskus tunteet ovat sekaisin ja ne tarvitsevat 'siivousta'. Se ei tarkoita, että negatiiviset tunteet lakaistaan maton alle vaan sitä, että asioita tarkastellaan. Jos suhteessa on enemmän negatiivista kuin positiivista, silloin se on merkki siitä, että jonkin asian pitää muuttua. Muutos lähtee, kuten tiedät, aina itsestä. Jos kaipaat enemmän emotionaalista läheisyyttä, sinun itsesi pitää osoittaa sitä. Jos tarvitset jotain muuta, sinun tulee se ilmaista. Jos jokin asia suututtaa tai pahoittaa mieltäsi, sinun tulee esittää toiselle pyyntö, miten asian voisi korjata. Koska kerrot tilanteenne jatkuneen jo jonkin aikaa, ja perheessänne on lapsia, olisi erittäin tärkeää saada muutos mahdollisimman pian. Minä kannustaisin sinua ottamaan yhteyttä esim seurakuntien perheasiain neuvottelukeskukseen ja varaamaan ajan, jotta voitte alkaa tarkastella suhdettanne. Mitä siinä on säilyttämisen arvoista, mitä pitää korjata, mistä luopua. Tämän 'siivouksen' lopputulosta ei voi etukäteen tietää, mutta lopputulosta tärkeämpi saattaakin olla se prosessi, jolla parisuhdettanne tutkitte. Se antaa taitoja ja uusia oivallusta koko loppuelämää varten, tapahtuipa mitä tahansa.

Viisautta ja muutoskyvykkyyttä toivottaen

Merja. diakoni

Kannattaisiko opetella käyttämään sitä ehkäisyä. Tietysti nyt alkaa olla jo myöhäistä, kun on jo housuissa. Onko sinulla mitään hallintaa itsestäsi? Miten olet voinut mennä yhteen naisen kanssa, joka ei hyväksy tytärtäsi?

Turhaan täällä julistatte ehkäisyä. En lapsiani vaihtaisi mihinkään, oli tilanne heidän äitiensä kanssa mikä hyvänsä. En kadu enkä tekisi toisin. Kysyin vertaistukea tai neuvoja miten tämä parisuhde rakennetaan takaisin kuntoon, lähtökohta on ollut koko ajan että eroa ei tarvita. Onneksi sain apua muualta, netissä saa vaan joukko lynkkauksen päälle. Kysyi melkein mitä tahansa. En toisaalta täältä mitään järkevää odottanutkaan. Helpotti vain kirjoittaminen. Loistavaa loppuelämää teille mielensäpahoittajat.

Hei, mulla tuli kyllä ajatus että jospa ottaisit vaikka rakastajan itsellesi, kuten Ranskassa on tyyli. Noin se suhde saa sitä eliksiiriä kun ainakin mies on iloinen ja dopamiinissä.
Aina ei ne kemiat pelaa elämässä vaikka olis niitä lapsia tehtykin.

Nyt kunnolla niskasta kiinni itteäsi! Varaatte yhdessä ajan parisuhdeterapiaan, ja rupeatte kunnolla hakemaan hyviä juttuja! Eihän se mistään muusta ole kiinni. Suotta te keskenänne synkistelette.

Ja äitipuolen rooli on joillekin vaikea pitkän aikaa. Se on luonnollista. Puoliso kaipaa hurjasti sinun tukea ja positiivista kannustusta, että alkaisi nähdä siinäkin hommassa valoisia puolia. Oletko ajatellut, miten hän asian kokee? Olen itsekin äitipuoli (ja äiti), eikä se ensimmäisen parin vuoden aikana ihan helppoa ollut. Tai itseasiassa ihan alussa oli, mutta sitten alkoi tulla ajan kanssa ärsytystä itselle pintaan. Näin lapsessa koko ajan piirteitä hänen äidistään, näin miten oma lapseni oli mustasukkainen iskästä, näin miten iskä lelli sitä muualla asuvaa lasta jne jne. Nämä seikat alkoivat hiertämään, vaikka kuinka yritin olla välittävä aikuinen. Oli jopa kausi, että inhosi lapsipuoltani! Mutta jossain kohtaa tilanne rauhottui, ja meillä se tapahtui, kun puolisoni alkoi tukea minua tosissaan. Olimme samalla puolella, ja se puoli oli lapsista välittämisen puoli. Ei yhden lapsen lellimistä, vaan yhteiset pelisäännöt jne. Nykyään lapsipuoleni on minulle hyvin tärkeä, ja meillä on myös ihan kahdenkeskisiä menoja.

Olen huomannut oman esikoiseni äitipuolella olleen ihan sama kaava. Hän oli hyvin etäinen useita vuosia esikoiseni kanssa, mutta nykyään käyvät joskus yhdessä pyörälenkeillä yms. Heidän välinsä ovat vuosien varrella hyvin lämmenneet. :)

Oikeasti, menkää pariterapiaan. Ei se kumppani sulla nyt vaihtamalla parane, vaan tutustumalla ja töitä tekemällä suhteen eteen. :)

Tilanteeni on aika erilainen kuin sinun, mut yhtäkaikki en minäkään ole onnellinen, enkä haluaisi erotakaan. Olen huomannut ihastuvani liiton ulkopuolisiin ihmisiin. Mitään en ole tehnyt, enkä ehkä teekään, mut mielialan näkökulmasta ihastukset on ihania. Olen miettinyt et mitkä minun tarpeeni ovat. Sitten olen miettinyt mitä tarpeita tämä suhde täyttää (hyvä seksi mut ei kovin usein, harmi, ja turvallisuus, lapsille kelpo koti), ja todennut et sen muun mitä en tästä liitosta saa, haen muualta. Olen puhunut tästä kotona avoimesti, ja olen tajunnut että myös mun pitää sallia miehelleni mahdolliset muut tai ihastukset. Huonoa tässä on se, että olen kuitenkin sidottu suhteeseen, vaikka toisaalta olisin vapaahko sivusuhteen pitoon.