Rehtori lähetti reissuvihkon kautta perinteisen koulun vuosikertomuksen. Mm. kaksi oppilasta sai stipendin sillä perusteella, että ovat "esimerkillisiä muille oppilaille raittiilla elämäntavoillaan".
Tokihan tuo on kunnioitettava asia oppilaiden joukossa, mutta kyllä minunkin lapsi on täysin raitis, ei ole koskaan kokeillut tupakkaa, ei maistanut viinaa eikä kokeillut huumeita. Mutta eipäs saanut raittius-stipendiä.
Uskon ja tiedänkin, että kyllä yhtenäiskoulusta löytyy enemmän kuin kaksi raitista koululaista,.
Kaikesta huolimatta.
Hartolan koulussa vain kaksi raitista oppilasta
3
488
Vastaukset
- qw4e5rt7yui
huomasin että stipendien saajat seuraavat hyvä veli verkostoa ei tavan immeisen lapset eivät koskaan tule saamaan stipendejä
- iioioiaf4353
Nykyisin eivät asiat mene kuten ennen. Minun aikanani stipendin saivat oppilaat, joilla oli parhaimmat keskiarvot. Nykyisin ei riitä edes kympin keskiarvo stipendiin, jos oppilas ei ole luonteeltaan sosiaalinen ja muita huomioiva. Koulu pyrkii kasvattamaan oppilaita sosiaalisuuteen ja toisten huomioon ottamiseen. Tiedän täältä koulusta oppilaan, jolla oli luokkansa paras keskiarvo 2-7:een luokkaan, mutta koskaan hän ei saanut stipendiä, vaikka neljä tai viisi häntä heikommalla keskiarvolla olevaa sen saivat. Jos oppilaan luonne on vetäytyvä, siis yksinäinen susi kuten ennen vanhaan sanottiin, ei häntä voida palkita stipendillä. Ja tottahan myös vaikuttaa Lions Clubin jakamiin stipendeihin se kenen lapsi olet. Kyllä, valitettavasti näin on ja etenkin pieneillä paikkakunnilla tähän törmää herkemmin. Nämä asiat kannattaa myös koululaiselle selvittää.
- UunoKekki
Ei varmasti pidä paikkaansa. Tuskin on yhtään raitista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2383619- 573323
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I892807Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk472634Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1032329Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352012Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1001995Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva421865Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1041787Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691113