Jämijärven kallein valtuutettu

Kuntalaanen

On tänään kankaanpään seudussa suurella kuvalla. Haaskaa aikaa ja voimavaroja senkun ehtii.

10

1535

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puupäärude

      Suurin osa kanteluista oli aiheettomia eli kateutta ja suoranaista puupäisyyttä.

    • vieläveronmaksaja

      Juuri näin, aikaa ja rahaa poltti kunnalta ja valtiolta turhalla porulla. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

      • Anonyymi

        laittaisitko luettelon teoista ja summista ilman mielikuvitustasi


    • täystyrmäys

      AVI:han tyrmäsi lähes kaikki valtuutettu Rudenbergin kantelut. Se siitä.

    • ei_ekikään

      No huh melkoista möykkäämistä.

    • Anonyymi

      Eikö tällä herralla ole minkäänlaisia käytöstapoja?

      • Anonyymi

        oikeassa oli nyt parempi tulevaisuus kuntalaisilla
        keput jsremarit eivät osaa hoitaa omaa talouttaan


    • Anonyymi

      Demokratia ei toimi, jos kaikki ovat asiassa kuin asiassa aina samaa mieltä. Tai eiväthän he olisi muutoin, mutta kun nyt on sen ja sen vuoro saada mielipiteensä läpi. Ensi kerralla on sitten minun vuoroni ja niin edelleen. Piiri pieni pyörii.

      On hatunnoston arvoinen suoritus hieman pölläyttää klikkiytynyttä jämpän päättäjäporukkaa. Valitettavasti yksi mies ei pysty paljon muuhun kuin hidastamaan pölhöä päätöksentekoa. Toivottavasti jatkossa muutama muukin uskaltaa sanoa oman mielipiteensä silloin kun on sen aika.

      Jämin "kehitys" on hyvä esimerkki mihin hyvä veli -järjestelmä johtaa. Pari rohkeaa kellokasta olisi siinäkin asiassa ollut aikanaan tarpeen.

    • Anonyymi

      Juu demokratia toimii, silloin kun enemmistö päättää. Yhdenmiehen päätökset on diktatuuria.

    • Anonyymi

      Tyhjien tynnyreiden kolinaa on ilmassa muuallakin kunnassa. Joskus joku tynnyrin kolistelija lupasi lähteä jos KJ- lähtee. Nyt kolina jatkuu eikä ole ollut sanojensa mittainen. Viime päivien uusi kolina jatkuu. Jos ei tule keskustan miestä kunnan johtohenkilöksi niin lähtö laukku pakataan taas. Jokohan olisi aika oikeasti vetäytyä taka vasemmalle ja toteuttaa tynnyrin kolina .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1413
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      952
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      96
      859
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe