Eihän siitä hyvää seuraa. Eikö hän itse ymmärrä, miltä näyttää? Miksi hän tekee itsestään sen näköisen?
Miksi Tukiainen julkaisee itsestään kuvia?
miksijulkaisee
372820
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kyse on itsekeskeisestä ihmisestä, joka heijastaa näin sisäistä maailmankuvaansa ja narsistista luonnettaan.
Samat kuvakulmat ja samat ilmeet vuodesta toiseen.
Miten voi jonkun elämä olla noin suppeaa ja itseen kääntynyt?
Myös valkopinkki olohuone on avattu internettiin katseltavaksi ja kurkisteltavaksi: https://www.instagram.com/johannachristian_/ Tuolta siis löytyvät jo kuulu Ikea-soffa, pation polyrottingit, peltiflamingot sekä makuuhuoneen turkoosit verhot ja kulahtanut mäntyraaminen sänky.
Vielä ihan nättiä. Nyt pitää varoa, ettei tulisi liikaa tavaraa.
Tuksun pitää hillitä nyt itsensä.
Tulee mieleen eräs toinenkin tyrkky, joka tekee samaa. Vuodesta toiseen... vasen poski.
Tukiaisen hurahdus Instagramiin syksyllä 2015 oli kyllä näätimisen kannalta parasta, mitä on tapahtunut pitkään aikaan. Kuvat kertovat! :D
Onneksi, sillä Tukiaisesta on enää vain harvoin mitään esillä Seiskassa tai Hymyssä - saatikka muissa lehdissä.
Mutta miksi oikeastaan vain pelkkiä oma pärstä -kuvia?
Mukana on välillä uskontoaiheista horinaa. On mielestäni epäasiallista, että Tunkki käyttää Instaa alustana uskonpropagandan levittämiseen, jopa suoranaiseen ihmisten uhkailuun, jos nämä jatkavat tavanomaista elämäänsä vielä yhtään enempää.
Sehän on jokaisesta itsestä kiinni mitä seuraa mistäkin. Miltä alustalta haluaisit hänen uskonhorinoitaan seurata?
En miltään alustalta, sillä niin on sekavaa settinsä.
Some on tarjonnut hänelle välineet naurettavaan itsetehostukseen.
Naamakuvat ovat rankasti photoshopattuja, ja niitä laitetaan deitti-ilmoihin. Deittijuttu kosahtaa, kun potentiaalinen sulhanen näkee todellisen naaman.
Niin... karu totuus naamasta ja kropasta paljastuu sitten tavatessa.
Tuksullahan on jo Veijo. Ei hän toista miestä kaipaa. Veijohan täyttää kaikki hänen toivomuksensa. kelpaa Veijolle sellaisenaan kun on. Jos hän ei julkaisisi kuviaan instassa, niin mistä te näitä arvostelujanne kehittelisitte. Hänhän on teille päivienne puheenaihe ja hyvin kiinnostava.
Voi olla Veijo mahdollistajana ja isovauvan saattajana. Mutta Johannalla on mies haussa tositarkoituksella, ja mm. Tinderistäpä löytyy hänen profiilinsa ja yli 10 vuotta vanha profiilikuva siinä mukana! :D
Veijon rooli Tunkin siivellä on epämääräinen, mutta tätäkin seikkaa selvitellään.
Veijo Lalli voi olla kyllä täysjärkinen, mutta jotenkin tuntuu, että hänellä elämänhallinta on hukassa.
Sitä ei siis saa sanoa, että joku häpeää lärvinsä peilikuvaa.
Tunkki häpeää omaa naamaansa ja kroppaansa. Hän kuvittelee, että suurella määrällä vääristeltyjä kuvia miehet erehtyvät luulemaan häntä kaunottareksi.
Niin, ja aikoinaan kymmenen vuotta sitten otetut kuvat, joita Tukiainen lähettelee deittailusyötteinä miehille, ovat eräs suurimmista syistä siihen, miksi toista tapaamista ei koskaan tule, jos nyt ylipäätään tulee sitä ensimmäistäkään.
Parasta ennen päivämäärä on mennyt ohitse ajat sitten.
Tunkin naamakuvista näkee, että ihovaurioita on tullut liiasta auringosta. Vauriokohdat eivät ole pisamia. Naamaihosta näkee myös, että aineenvaihdunta ja sisäelimet käyvät viimeisillään.
Jonkinlainen riippuvuushan tuo kuvien laitto someen on.
Kuvilla narsistimme yrittää pysytellä kiinni julkisuudessa kynsin hampain.
Eiköhän tuo ressukka itse huomaa, että suunsa on vinossa ja ihan muotopuoli?
Johannan hyytelötäytöt ovat menneet vituralleen, siinä syy.
Tunkilla on vääristävä peili jota ei ole vielä huomannut...
Tuksu ihailee ja rakastaa itseään. Ei ole muuta kuvattavaa kuin etanavinokkaat ja loputon määrä turhaa tavaraa.
Joo, nyt näyttää olevan asunnosta Seiskan artikkeli netissä. Artikkeliin on napattu 11 kuvaa Tuksun Instasta. Ne antavat hyvän yleiskuvan asunnon sisustuksesta: https://www.seiska.fi/Uutiset/Johanna-Tukiainen-muutti-maalle-tallainen-on-kohublondin-uusi-koti-Katso-kuvat/1132452
Olette vaan kateellisia, kun ette itse kehtaa alkaa pårnåilemaan vaahtokarkkien kanssa vanhempienne tullessa käymään! Banaanit ja grillimakkarat olisi myös käyttökelpoista rekvisiittaa kristilliseen ruokaerotiikkaan, ronski sively siunatulla ruokaöljyllä kruunaisi kokonaisuuden ennen poskeen laittoa.
Kristillis-eroottinen illanvietto on ihmeellinen asia.
Näin läskiBarbin ja pituus noin 150cm ja painoa vähintään 100kg tämä kaikki 3 metrin etäisyydeltä nähtynä. Kuvottava lyllerö.
Jouduin takavuosina eräässä ravintolassa olemaan paxun vieressä ja se haju mikä tästä ihmisestä tuli. Sitä ei pysty edes hyvää mielikuvitusta käyttäen kertomaan.
Tuksu kyseli facessa, milloin jumalanpalavelukset alkavat kirkosssa sunnuntaina. Vanhempien piti mennä kirkkoon viime sunnuntaina, mutta Tuksu ainakin nukkui pommiin. Tuksu kertoi facessa, että valmistautuu nyt eniten Loviisa-päivän viettoon ja tanssiaisiin. Outoa on uudestisyntyneen näkökulmasta.
Toden totta; uudestisyntynyt kristitty kyllä lansiaisiin lähtee, mutta viikonlopun kirkkopyhälle hän haistatti pitkät:
"Voi harmi; nukuin pommiin mutta uskovat vanhempani menivät kirkkoon (su 10.6. klo 10) ja pitivät Jumalan palveluksesta kovasti!
He kehuivat niin paljon; että varmasti tulen seuraaviin kirkkosunnuntaihin! Mutta nyt valmistaudun eniten Liljendal päiviin 16. kesäkuuta, ja ajattelin myös osallistua tansseihin illalla, jne. Välsignelse, Johanna" (JTu)