Juhannuksenviettoa

1lesken

Juhannus lähestyy ja mitenkä suomalainen sitä viettää.

Aamusella kulautetaan parit oluet kitusiin, jos edellisenä iltana on ollut kosteanpuoleinen grillisessio.

Puita pilkottaessa, halkopinon välistä löytyy kirkasta latoviinaa huteraan oloon.

Saunan lämmitys ei ota sujuakseen ilman muutamaa keppanatölkkiä.

Vihtojen teot vaativat jo taskumatin mukaan.
Pitää olla tarkat mitat oksissa ja ei missään tapauksessa kuminauhalla sidottuja puskia.
Niitähän nauraisi jo naurismaan aidatkin ja anoppi ja eukko antaisivat sapiskaa.

Grillauksen aloituksessa tarvitaan miestä väkevämpää, että saadaan kunnon lämpötila aikaan.

Jotain pitäisi syödäkin.
Saunalenkkiä pätkä ja kaljaa kostukkeeksi.

Olisi katsottava katiskat ja eikun vähän horjahtaen veneeseen.

Istuminen menikin vähän pitkäksi ja housut kastuivat veneenpohjalla.
Toinen airo tipahti veteen.

No ei hätiä mitiä, veneessä on parantava kossulekkeri.

Veneestä ylös noustessa kuuluu molskahdus ja ollaankin veden varassa.
Onneksi ei oltu päästy rannalta vielä mihinkään.
Muutama metri rannalle räpiköintiä ja rojahdus maahan.

Siihen nukahtaa juhannuksenviettäjämme kaikkensa antaneena.
Kyllä hyttyset ja jysäri herättävät poloisen.
2lesken

90

713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi hän ei käytä sitä yli-leveää rulla-tuoliaan?
      Eikö se mahdu laiturille?

      H.

      • hunk
        Hän ei ole kertomukseni henkilö johtuen siitä,
        että hänen viinpullon korkin sulkemisesta on 20 vuotta.


      • Anonyymi

        Elät jossain tosi vanhassa menneisyydessä juhannuksenkin suhteen.
        Siihen sopisi piikkilangalla kokoon kyhätty saunavihta, anopin ihanne.

        Ne, ketkä ovat viettäneet sala-piilo-pullo juhannuksia kauan sitten, ovat jo horisevia vanhuksia dementia osastoilla tai kuolleet.

        Enää pariinkolmeenkymmeneen vuoteen ei ole tarvinnut juoda salaa. Alkoholi on ollut niin yleistä ja vapaata.

        Vielä 80-90 lukujen nuoret olivat humalahakuisia, ja avoimesti, ei päde enää nyky päivään. Krooniset alkoholistit ovat kasti omansa. Juovat muulloinkin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Elät jossain tosi vanhassa menneisyydessä juhannuksenkin suhteen.
        Siihen sopisi piikkilangalla kokoon kyhätty saunavihta, anopin ihanne.

        Ne, ketkä ovat viettäneet sala-piilo-pullo juhannuksia kauan sitten, ovat jo horisevia vanhuksia dementia osastoilla tai kuolleet.

        Enää pariinkolmeenkymmeneen vuoteen ei ole tarvinnut juoda salaa. Alkoholi on ollut niin yleistä ja vapaata.

        Vielä 80-90 lukujen nuoret olivat humalahakuisia, ja avoimesti, ei päde enää nyky päivään. Krooniset alkoholistit ovat kasti omansa. Juovat muulloinkin.

        Ano
        Katsoppas vain, on viimevuotinen todellisuuspohjainen kirjoitus nostettu tänne.

        Taidanpa elää muistoissa.
        Mikäli asia koskee viinanjuontia.
        Viimeisestä huikasta on kohta 8 vuotta.

        Alkuun kirjoitettu saga koski täysin alkoholisoitunutta henkilöä.

        Olisi voinut koskea muuten itseäni, mutta en osaa tehdä saunavastoja.

        Kumma kyllä, en ole demeosastolla sekopäisenä, ja elän.

        Olenkohan juonut salaa ilolientä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elät jossain tosi vanhassa menneisyydessä juhannuksenkin suhteen.
        Siihen sopisi piikkilangalla kokoon kyhätty saunavihta, anopin ihanne.

        Ne, ketkä ovat viettäneet sala-piilo-pullo juhannuksia kauan sitten, ovat jo horisevia vanhuksia dementia osastoilla tai kuolleet.

        Enää pariinkolmeenkymmeneen vuoteen ei ole tarvinnut juoda salaa. Alkoholi on ollut niin yleistä ja vapaata.

        Vielä 80-90 lukujen nuoret olivat humalahakuisia, ja avoimesti, ei päde enää nyky päivään. Krooniset alkoholistit ovat kasti omansa. Juovat muulloinkin.

        Jättäkää vanhat aloitukset unholaan.

        Nyt ainakin 3 vanhaa aloitusta on nostettu uudelleen esille, enkä yhtään ymmärrä syytä moiseen toimintaan.

        Eräässäkin aloituksessa on lähes 500 kommenttia ja edelleen se täällä vaan pyörii.

        Mikä vimma se on, että näitä menneisyyteen liittyviä aloituksia halutaan jauhaa uudelleen ja uudelleen.

        Minua tympäisee tällaiset vanhat ketjut.
        Eihän minun tietenkään ole pakko näitä lukea, mutta joskus ne hyppäävät silmille ja kuvittelen kyseessä olevan uuden aloituksen, kun en tule päiväystä katsoneeksi.

        Omapa on mokani ja täytyy olla tarkempi aloitusten ajankohdan suhteen.

        kylmätotuus


    • Juuri noin voisin oman juhannukseni viettää.

      Tartunkin rystyisin koppuroisin kourin esittämääsi haasteeseen.

      Juhannusta varten pitää valmistelut aloittaa hyvissä ajoin.
      Ehkä pelkistän hieman tuota juomapuolta,
      mutta nautinnoissa pidän ehdottomasti kiinni kotimaisuudesta.
      kaikissa tuotteissa pitää heilua iloinen suomen lippu.

      • maissii
        HK:n blöötä ja Yyterin sinappia.
        Siinä kotimaista laatua parhaimmillaan.


      • ö-Öö

        Auran sinappia

        Meitsi siirtyi Auran sinappiin, kun myivät Turun sinapin ulkomaille. Hyvin vastaavia tuotteita, Joku mainitsikin Yyterin sinapin, se juu mainiota. Turun suunnalla eivät oikein nielleet sitä yrityskauppaa ja perustivat omia tehtaita.

        Lisäks Hangon sinappi, sinisessä tuupissa on hyväksi havaittu.

        En ole puritanisti sinappiasioissa, mutta noin normisinappina tosiaan Aura, dijonit sun muut erijuttuja.

        =DW=


      • 2lesken kirjoitti:

        maissii
        HK:n blöötä ja Yyterin sinappia.
        Siinä kotimaista laatua parhaimmillaan.

        yyterin sinappi on kyllä hyvää.

        Onkohan kukaan lanseerannut juhannussinappia.
        Menisikö kaupaksi jos konjakilla höystettyä sinappi iloisessa kukkalasissa alkaisi kaupata.
        Niin kuin joulusinappia myyvät leijonat joulusinappia, niin nyt olisi kesäsinappi.

        Kyllä juhannuksena makkaran kanssa maistuu sinappi, juhannussinappikin.


      • ö-ÖÖ
        maissii kirjoitti:

        yyterin sinappi on kyllä hyvää.

        Onkohan kukaan lanseerannut juhannussinappia.
        Menisikö kaupaksi jos konjakilla höystettyä sinappi iloisessa kukkalasissa alkaisi kaupata.
        Niin kuin joulusinappia myyvät leijonat joulusinappia, niin nyt olisi kesäsinappi.

        Kyllä juhannuksena makkaran kanssa maistuu sinappi, juhannussinappikin.

        Alko

        Eikös sen juhannussinapin nimi ole kossu?

        =DW=



      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Turun sinappi ole paluumuuttunut takaisin suomalaiseksi?

        Beng

        Kyllä. Svärje joutui pyörtämään kaappauksensa sinappituubi koipien välissä ja palauttamaan sen takaisin turkuun. Taisi tulla ruotsin lautalla. Iltavuorolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Svärje joutui pyörtämään kaappauksensa sinappituubi koipien välissä ja palauttamaan sen takaisin turkuun. Taisi tulla ruotsin lautalla. Iltavuorolla.

        Joo, Turun sinappi palasi meille kauppoihin, mutta minun ostoskoriini se ei palaa, mieluummin alan tehdä sinappia itse!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Turun sinappi ole paluumuuttunut takaisin suomalaiseksi?

        Beng

        Mutkien kautta.

        Se myytiin Unileveille, sitten Nestlelle, sitten jotain muita kuvioita ja nyt Pyhäntäläisen Maustajan omistuksessa. Toi Maustaja tekee muuten monien merkkien ketsupit jne.

        Jotenkin siinä kävi, että Lunden väänsi jossain välissä Auran sinapin ja se ohitti myynnissä Turun sinapin, se kai oli jokin tekijä siinä, että Turun sinappi palasi suomalaisomistukseen. Tolla nimellä kun ei ulkomailla paljon myydä, ei isot ulkomaiset ketjut sellaisesta kiinnostuneet.

        Sen muistan lukeneeni, itseasiassa Turun sinapin reseptiä muutettiinkin jossain vaiheessa ja jossain vaiheessa valmistus oli puolassa....

        Aikanaan kun myivät Turun sinapin, siirryin hetimiten Auran sinappiin. Iteasiassa aivan samanmakuiset tuotteet, Aura oli jopa halvempaakin. Mutta näitä kaikenlaisia kotimaisia sinappeja on. Hangon sinappia ostan aina joskus, nyt ostin "Pimeä pullo"- merkkistä sinappia, joku pienvalmistamo, oikein hyvää, mutta ei ehkä tarpeeksi voimakasta.

        Sinappi simppeliä valmistaa, halpa tuote. Sen verran vaan halpaa ostaa, ei viitsi ite tehdä, vaikka sinappien tekeminen on hauskaa puuhaa, etenkin konjakkisinapin tekeminen :D

        =DW=


      • Anonyymi

        Olen vähän hentomielinen kotimaisten tuotteiden suhteen.
        Dijonin rinnalla on mojovaa Turun sinappia.
        Eräs ulkkis tykkää todella paljon Turun voimakkaimmasta versiosta.
        Silleehän pysyy kotimaisessa omistuksessa, kun suositaan suomalaisiakin tuotteita.
        Juhannus on tiettyjen tuotteiden myyni-/ostopiikki.

        Beng


    • ö-Öö

      En vietä juhannusta

      Ei oikein innosta kalenterijuhlat. Nuorena kuvittelin, että juhannuksena pitäis tehdä jotain juhannusrutiineja, nyttemmin päivä muitten joukossa.

      Ihan kyllä mahdollista, grillattua ehkä tulee ja keskikaljaa ehkä juo, riippuu säästä. Tälle kesälle ollut niin pirun kuivaa, ei ole viitsinyt grilliä kaivaaa esiin. Mä grillaan kyllä aika paljon, keittiöremontin ollessa kesken tein kaikki ruuat grillissä, talvellakin.

      Se hyvä puoli juhannuksessa on, kaikki amatöörijuopot kerääntyy jonnekin mesuamaan ja mökillä on tavallistakin rauhallisempaa. Kaupunkijuhannuksissa tämä piirre korostuu, hyvin rauhaisaa.

      =DW=

    • Heikunkeikku

      Ehkä olisi voinut kuitenkin kirjoittaa, että "...mitenkä Jotkut suomalaiset viettää."

      Varmaan on tuommosiakin Juhannuksen viettoja, mutta arvelen kuitenkin, että suurin osa viettää Juhannusta ihan iisisti.
      Ei mun tuttavapiirissä noin kaaheesti töpeksitä.

      Omat Juhannukset ovat aina olleet maltillisia, mutta kuitenkin riemukkaita.
      Ruokaa on värkätty viimesen päälle. Ennen ja nykyään.
      Herkkua herkun vieressä.

    • Jopas sinulla on rankkoja muistoja juhannuksen vietosta. Veljesi kanssako 20-vuotta sitten airottommana järvellä ajelehditte ja pusikkoon itikansyöteiksi sammuitte?

      Eipä ole moisia kokemuksia vaikka alkoholipitoiset tuotteet ovat aina juhannukseeni kuuluneet.
      Ei edes nuorena lärvin veto noihin mittasuhteisiin yltänyt, eikä tietty enää tällä ikää kuntokaan ei kestäisi. Sitä paitsi minulla on alkoholinkäytössä sääntö 1. Ei koskaan ennen ilta kuutta.

      Sinä sopisit, Espoon kaupungin nuorison integroitumisprojektiin, projektikoordinaattoriksi, väkivaltaisen radikalisaation vastaiseen hankkeeseen ja kirkon Ulkomaanapuun, somalinaisen apulaiseksi pelastamaan suomalaisia juoppoja ja syrjäytyneitä helvetintulilta ... sorry siis juhannustulilta.

      • 1lesken

        korpi
        Alkuun kirjoittamani on kevytversio todellisista monista tapahtumista.
        En ole veljeni kanssa koskaan viettänyt juhlia.

        Asuin Helsingissä ja vietin eräänkin jussinajan Melkin sotilassaaressa, avomieheni kanssa.

        Sieltä oltiin lähdössä veneellä Lauttasaaren viinakauppaan. Erittäin huonolla menestyksellä.

        Juhliini on aina kuulunut runsas viinan juonti ja seuraukset ovat olleet välillä katastrofaaliset.

        Espoon projektikoordinaattorin toimi kuulostaa hyvin haastavalta, ehkä liiankin.

        Tuo juoppojen pelastusoperaatio ei kuulosta ollenkaan hassummalta.

        Voisin ottaa Karpomaisen roolin ja pakata pakun täyteen pelastusvälineistöä holisteille.
        Mitä se sitten onkaan.
        Ei ainakaan Jormaa eikä Tapioo.

        Osaisin kyllä mennä heidän asemaansa ja ymmärtäisin, mistä viinanjuonnissa on oikeastaan kysymys. Tai oletan näin.

        Alan miehet kun ovat suurimmaksi osaksi suomalaisia perusjätkiä.
        2lesken


      • Korppi
        Niin, mites nyt on tänä armon vuonna 2019, juhannuksena sen kotiviinin laita?

        Pikkulinnut ovat visertäneet, että sinulla on haima tai maksa sanonut sopparin irti.

        Tai molemmat.

        Minun juopotteluaikana mentiin polille vatsainfluenssan takia, muka.

        Lääkäri piti kovasamaisen puhuttelun.
        Maksan viitearvot heittivät häränpyllyä ja ylävatsa huusi hoosiannaa haimakivun takia.

        Siitähän johkaantuu helppeesti diabetes ja keltainen naama.

        Voi sitä ottaa, jos ei pysty olemaan selvinpäin, mutta vain kirkasta, alkon tuotetta.

        Kellonajalla ei ole väliä.

        Kaikki marjakurat ja kyykkytviinit kannattaa unohtaa.


    • Rauhallisesti.luulen

      Kirkko järjestää juhannusjuhlan. Ehkä menemme sinne. Illan päätteeksi saatamme pari lasillistakin kumota. Aika tavallista ruokaa, ei edes grillata.

      • Rauhalli
        En voi mennä kirkkoo, kun siellä tyrkytetään ehtoollisviiniä.

        Jos otan yhdenkin pisaran, niin laulu on valmis.

        Hyvästi selvä päivä, tai selvä viikko.


    • VuhannusJuhlat

      Kovaa kuuluu taas Keuruulta. Oma juhannukseni on huomattavasti hillitympi. Aamulla maistuu olut, mutta aatonaattona en ole viettånyt grilli-iltaa. Aattona maistuu punaviini, olen lähes lopettanut väkevien juonnin. Jos joku tarjoaa brandya, konjakkia tai Jaloviinaa, maistan kyllä hyvinkin mielelläni.
      Hyvää Jussin juhlaa (Mittumaaria) muillekin juhlijoille!

    • Myös-huumori-kuuluu

      Aikaa taaksepäin olin erään pienoisjuhlan kipinämikkona eli saunamajurina. Sain velvollisuuden toimittaa myös saunavihdat.
      Minulla sattui olemaan sellaisia solukumi holkkeja eli onttoja, reiän läpimitta saattoi olla 30 mm, pituus 10 cm.
      Istuttelin koivun oksia holkkiin niin paljon kuin kuhunkin meni ja loppu sidonnan suoritin vetäisemällä päälle kondomin käsikahvaksi.
      Viisi vihtaa, upotin ne kondomit edellä vesisaaviin ja kaunishan se näky oli tuoreita vihtoja saavissa kuin kukkapuskat.
      Osallistujilla oli sekä huumoria mutta muutama mulkaisukin näkyi kulloisenkin saunojan jälkeen.

      Mitä tulee vuoteen 2018 niin mökillehän nenäni näyttää. Sauna, saunavihta ilman kondomia ja alkoholittomasti. Kenties moottoriveneilyä pitkäaikaisten ystävien kera ja toki muutakin murkinaa kuin kekäleillä kärähtänyttä lenkin pätkää.
      Siis ei erityisesti mitään korostaen koska en pidä juhannustakaan sen juhlavampana kuin normaali viikonloppu on. Juhannus oli lapsuutta ja nuoruutta, ei enää aikuisuutta.

    • aattona ollaan töissä molemmat
      ämmä kuuteen asti mää en vielä tiedä moneen
      sit varmaan grillataan makkaraa juodaan kaljaa ja punkkua
      juhannuspäivän aamusta pistetään savusauna tulille
      toivottavasti ei pala koko paska
      ja varmaan kaljotellaan ja punkutellaan koko päivä
      grillataan jotain herkkuja
      elikkä siis oleillaan saunotaan syödään ja juodaan
      sunnuntaina palaudutaan.

      • Mikä-ämmä

        "ämmä kuuteen asti" ?


      • Hänen miehensä etunimi alkaa kirjaimella M. Näin olen sen ämmän pähkäillyt. Lienenkö oikeassa vai väärässä.


      • Tellukka kirjoitti:

        Hänen miehensä etunimi alkaa kirjaimella M. Näin olen sen ämmän pähkäillyt. Lienenkö oikeassa vai väärässä.

        oot ihan oikeassa
        mieheni etunimi alkaa ämmällä :)


      • Mikä-ämmä kirjoitti:

        "ämmä kuuteen asti" ?

        Mikä-
        Olen kokoajan luullut, että -tiina asuu naisen kanssa.


    • Piiiitkään aikaan koko uhannus vapaata. Syödään ulkona jos sä sallii, grillataan ja savustetaan. Juomat kunkin maun mukaisesti. Toivottavasti sää hemmottelee meitä. Leppoisaa Suomen suvea juhlistetaan.

      • Anonyymi

        Ja miksi jussia oikein vietetään
        Ei kait ole uskonnon kanssa mitään tekemistä.
        Taisi joku kastaja jossain vakuttaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miksi jussia oikein vietetään
        Ei kait ole uskonnon kanssa mitään tekemistä.
        Taisi joku kastaja jossain vakuttaa.

        Kesäpäivänseisaus.

        Juhannusta vietetään suunnalleen sen aikaan, epätäsmällisyys katolisten sekoilua.. Perustuu juu tähtitieteeseen, muinaisukonnot, ukko ylijumalajutut suomessakin viettäneet pileitä sen johdosta. Nimi "juhannus" on kristittyjen myhemmän sekoilun tulosta.

        Pilettäminen pakana-aikojen peruja, tapana saunoa, syödä, juoda ja naida.

        =DW=


    • Anonyymi

      eiköhän tollaset kliseiset kuvaukset juhannuksenvietosta ole jo aikansa eläneitä. jos meidän ikäluokassa noin juhannusta viettäviä vielä on, ei voi kun valittaa. nuoremmat onneksi, ainakin minun tuntemani, tuntuvat olevan jo huomattavasti fiksumpaa porukkaa juhannuksenvietonkin kanssa.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä edellisen kanssa.
        Miksi näitä vanhoja aloituksia nostetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä edellisen kanssa.
        Miksi näitä vanhoja aloituksia nostetaan.

        Vanhassa vara parempi.

        Mä kans hokasin, mennnävuotinen aloitus. Poikkeuksellisesti ajattelin, säästää vaivaa, ei tarvi kirjoittaa joka vuosi samoja kommentteja uudestaan. Ite asiassa hommelia vois kehittää, ois vakituiset joulu- uusivuosi- pääsiäinen jne aloitukset. Lisäksi reseptiarkistoja vois nostella, samaten mamuvastaiset aloitukset iättömiä.

        Noin toriasiallisesti oletan, yp näitä nostelee. Vuoden toinen qvartaali lähenee loppujaan ja pi0tää osakkaille olla näyttämässä, että hyvin menee. Lisäks palstat näyttää aktiiveilta, että helpompi koittaa myydä mainostajille mainostilaa ja muutenkin kaupustella muita kaupallisia palveluita. Esim. suolella on erittäin laajat asiakastietokannat vanhoja peruja, joten kaikenmaailman markkinatutkijat jne kaupalliset toimijat on kiinnostuneita.

        =DW=


      • Ano
        Tämä palsta on 60-70 kymppisille.
        Nuoremmista en tiedä mitään.


      • Ano
        Ja joka jussina hukkuu veneilijöitä sepalus auki, humalassa

        Nyt on lapsia hukkunut.

        Ihmettelen sitä siksi, että jossakin tapauksessa vanhemmat ovat ollet rannalla, eivätkä näe mitään.

        Eivätkö he seuraa lastensa tekemisiä?

        Vai onko känny tärkeämpi?


    • Anonyymi

      --eipä enää ihmettele miksi monellakin maksa sanoo että poks - hepatiittien ja tart
      untatautien kulta-aikaa - mätä-kuuta seuraavaksi aikakaudeksi, jakselkaahan hyvin silti kaikki - niin isot kuin pienemmätkin.

    • Anonyymi

      Juhannus menee parvekkeella yksin istuen,ensimmäinen juhannus yksin.Kauhea ikävä seuranain.Viinaakaan ei kulu kun olen raitis.Vaan pitänee totutella tämmöiseen yksinäisyyteen.

      • Ano
        Miksi ihmeessä istut partsilla koko juhannuksen?
        Etkö ennen ikinä ole ollut yksin.
        Nyt yli kuusikymppisenäkö yksinäisyys iski.

        Pistä lenkkarit jalkaan ja lähde ulos luontoon kävelemään.
        Meren tai joen rannalle.
        Tuuli tuivertaa ajatuksia ja voit saada ahaa elämyksiä.

        Ulkoa tullessa ei ole koskaan niin murheissaan kuin lähtiessä.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano
        Miksi ihmeessä istut partsilla koko juhannuksen?
        Etkö ennen ikinä ole ollut yksin.
        Nyt yli kuusikymppisenäkö yksinäisyys iski.

        Pistä lenkkarit jalkaan ja lähde ulos luontoon kävelemään.
        Meren tai joen rannalle.
        Tuuli tuivertaa ajatuksia ja voit saada ahaa elämyksiä.

        Ulkoa tullessa ei ole koskaan niin murheissaan kuin lähtiessä.

        Neulalla pistetään, lenkkarit joko vain laitetaan tai pannaan jalkaan tms., siis ei pistetä.
        Ahaa elämys, tarkoittaa mitä? Elämys ahaa, ahaa elämys jne. Vai yrititkö kertoa käsitteestä ahaa- elämys?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neulalla pistetään, lenkkarit joko vain laitetaan tai pannaan jalkaan tms., siis ei pistetä.
        Ahaa elämys, tarkoittaa mitä? Elämys ahaa, ahaa elämys jne. Vai yrititkö kertoa käsitteestä ahaa- elämys?

        Poistu pihalle, istu keskelle pihaa, saatat nähdä ohikulkijan ja yllättyä, että muitakin on olemassa, ihmisen näköisiä.


      • Anonyymi

        Eka juhannus yksin. Masentaa ku ei oo seuralaista. Vois paistaa lättyjä ja syyvä niitä hillon ja kermavaahon kera kahvia nauttien.


    • Anonyymi

      Mikä on varsinkin Juhannuksena suurin syy hukkumisiin?

      • Anonyymi

        Sama kuin läpi kesän. Vieras vesistö, tuttu vesistö, huono kuntoinen vene, ei pelastusliivejä, alkoholi, veneessä liikkuminen, tuntematon ranta, äkkisyväys, sukellus liian matalaan veteen, uimataidottomuus...


      • Anonyymi

        Etkö mukamas tiedä: viina. Päissään ei pitäisi veneeseen mennä.
        Sitten ne laidan yli pissivät ukot. Mikseivät ota ilmaisämpäriä tai muovipussia mukaan tai laita niitä veneeseen silloin, kun vielä ovat selvin päin ja hitunen järkeä päässä. Päissään se järjenhippu sammuu.

        Beng


      • Anonyymi

        uinti taidottomuus, ja istuaaltaan on vaikea pissiä muoviäpäriin
        jj


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uinti taidottomuus, ja istuaaltaan on vaikea pissiä muoviäpäriin
        jj

        Kaikki edellä mainitut toki vaikuttavat, mutta isona osasyynä syynä pitäisin aivan kelvottomia veneenlillukoita, nehän kallistuvat ja kaatuvatkin kun sellaisessa kiikkerässä lullassa joku edes yrittää nostaa persustaan tuhdolta, puhumattakaan vaikka tilanteista joissa halutaan vaikka vaihtaa soutajaa tms.
        Itse meren rannoilta saaristosta kotoisin olevana katson kauhulla miten noita hirvityksiä, joita veneiksikin kutsutaan, edelleen vaan sitkeästi valmistetaan ja myydään.


      • Anonyymi

        Tsaa, pitäisikö sen olla lautta, jossa korkeat kaiteet lisukkeena?
        Veneille on vaan kysyntää, kumma kyllä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tsaa, pitäisikö sen olla lautta, jossa korkeat kaiteet lisukkeena?
        Veneille on vaan kysyntää, kumma kyllä.

        Miksi tarkoituksella väärinymmärrät, kerron mielipiteeni kaikkein kiikkerimmistä veneistä, en veneistä sen yleisemmin! Itsellä on jonkinkin verran kokemusta veneistä yli 60 vuoden ajalta, ja reilut sata kiloa painavana kun olen kokeillut menoa tai poistumista tuollaisesta oikein kiikkerästä veneestä, sehän on jo taidetta miten itseäsi asettelet kun se vehje alkaa kallistua ja kaatua alta pois jos vähänkään uskallat painoasi keskilinjasta sivuun laskea. Juuri näistä vekottimista ne kuspissalla ollessa tai soutajaa vaihdettaessa tms. tapahtuvat horjahtelut ja veteen joutumiset useimmiten tapahtuvat.


    • Anonyymi

      Paljon hyviä vastauksia mutta oikea vastaus on VESI! Ole siis varovainen veden kanssa.

      Hyvää Jussi odotusta!

    • Anonyymi

      Minusta taas juhannus yksin, pitkästä aikaa on ihan kiva, viimeinkin on rauhallista. Hyvää juhannusta kaikille!

    • Anonyymi

      Otan tänä juhannuksena vain juhannussimaa, kun se on sopivan mietoa.

    • Anonyymi

      Sinulla taitaa olla alkoholi-ongelma.

    • Anonyymi

      Leskein apina kirjoittelua---kohta loppuu leskien huumeet siis valtion raha!

      Minulla ei ole huolia Suomesta tai suomalaisista!

      Juhannus on kotona --hienossa puutarhassa lintujen äänissä ja vesien solinassa.

      • Anonyymi

        vesien solinassa, kusetko puutarhassakin peltiämpäriin.

        - puun tarhaaja - (klapit liiterissä)


    • Anonyymi

      Taijan tehrä juhannussalon ku oon ruotsalaistunut, ja siinä sellainen mini ruotsalainenn lippu:.( Talon edustalla Skoonen lippu keskellä ja vierellä Suomen ja Thaimaan lippu , että silleen :)

      • Anonyymi

        Hyviä tarinoita. Kiertoon


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä tarinoita. Kiertoon

        Täällähän on ihka realistista kuvaa Jussin vietosta .
        Hottia Jussia vuan kaikille
        Viettäkää railakasta juhannusta
        Toivoo Yks juhlija


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällähän on ihka realistista kuvaa Jussin vietosta .
        Hottia Jussia vuan kaikille
        Viettäkää railakasta juhannusta
        Toivoo Yks juhlija

        Ensiviikolla on juhannus.
        Jollekin se merkitsee paljonkin.
        Minulle yksi viikonloppu muiden joukossa.

        Äitini jaksoi kertoa tarinaa, että pilasin hänen juhannuksena, kun hän joutui synnärille.
        Isäni taas kertoi, että kun hän saatteli äitini sairaalaan, kätilö haukkui hänet pystyyn.
        Kehtaattekin tehdä vaimollanne lapsia joka hiton vuosi.

        Äitini oli 25-vee ja minä olin tuleva 5.tenava.
        On tullut mieleen jälkikäteen, että en ollut ihan niitä toivotumpia kersoja tähän maailmaan.
        Se tuli kyllä myöhemminkin selvästi esiin.

        Lähdin kotoa 17-vuotiaana, enkö koskaan palannut äitini helmoihin.

        Että hyvää juhannuksen odotusta porukoille.
        Lähden tästä mattopyykille ja otan hoitokoiran mukaan.


      • Anonyymi

        Uusi vuosiluku , entiset kujeet :D

        D.S.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi vuosiluku , entiset kujeet :D

        D.S.

        Samat sanat.


    • Anonyymi

      Terve täältä Helsingistä 14.6.23. Kerrostalo lähiöstä pienestä vuokra asunosta. Ystävät ja sukua on kuollut tässä mennet korona vuodet yht 25 kpl. Joten ihan koti yksin ollaan ja ulkoillaan.Juhanus saunaakaan ei ole tiedossa.KUn ei edes perikunnan mökkkiä tai ei koskaan sannut perintöä,pesämunaksi esim.mökin ostoon.Eikä sitä aviolitossa koskaan oltu.Joten ei miehen rahoja mahdollisuuksiin matkusta, vuokra mökkeilyä ymm. että Hyvää Juhanusta vaan.ps .on se hyvä minullakin yksin ,kun osaan elää itseni kanssa,en juo en tupakoi ,säätyy rahaa normaali elämiseen.sepä se.

      • Anonyymi

        -hyvää juhannusta sinne Helsinkiin! tulipa siellä käytyä armeija -74.
        äijä-


      • Anonyymi kirjoitti:

        -hyvää juhannusta sinne Helsinkiin! tulipa siellä käytyä armeija -74.
        äijä-

        Oletko sinä ylikersantti ainesta Santiksesta?


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Oletko sinä ylikersantti ainesta Santiksesta?

        -en vaan seilaava tykkimies, et sinäkään taida olla se silloinen yhden illan vappuheilani.
        äijä-


      • Anonyymi kirjoitti:

        -en vaan seilaava tykkimies, et sinäkään taida olla se silloinen yhden illan vappuheilani.
        äijä-

        Asuin Vantaalla v1973-1974
        Menin Vappuna vihille -73 joten ei ihan tullut osumaa.


      • 2lesken kirjoitti:

        Asuin Vantaalla v1973-1974
        Menin Vappuna vihille -73 joten ei ihan tullut osumaa.

        Seilaava tykkimies ja Helsingissä käynyt armeijan.
        Nyt en oiken bonjaa tätä yhtälöä?


    • Anonyymi

      Kyllä taas kun Juhannuskin tulee näkee paljon naisiaj joilla on rinnat melkein paljaana.
      Marinin hallius sääti uuden lain seksuaalisesta häirinnästä. Seksuaalista häirintää on nyt, jos joku tuntee olonsa ahdistavaksi.
      Sateenkaari-ajattelu, jota vihervasemmistohallitus pitää hyvänä ja erilaisten kulkueiden arvoisena, tarkoittaa kai tasa-arvoa niin miesten kun naisten välisiin suhteisiin.
      Niinpä jos joitakin ahdistaa se, että mies kulkee mulkunpää sepalluksesta ulkona, niin
      yhtä hyvin joitakin voi ahdistaa se kun nainen kulkee rinnat melkein paljaana.
      Jos miestä rangaistaan, niin naistakin on rangaistava.

      • Miehille ei ole sopivaa näyttää sitä, minkä he ovat saaneet syntymälahjanaan.

        Nainenhan ei esittele syntymälahjaansa vaan uutta tuotantoaan.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Miehille ei ole sopivaa näyttää sitä, minkä he ovat saaneet syntymälahjanaan.

        Nainenhan ei esittele syntymälahjaansa vaan uutta tuotantoaan.

        Kyllä ne melkein paljaat rinnat vaan joitakin ahdistaa - ja siitähän on kyse.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne melkein paljaat rinnat vaan joitakin ahdistaa - ja siitähän on kyse.

        Ehkä ymmärrän, ehkä en.
        Sinulla on jokin tissilukko sielussasi.
        Yritä jollakin konstilla päästä siitä.

        Hesassa liikkuu paljon julkkiksia.
        Siellä opin, että kuljen ja katson vain suoraan eteeni.
        En ole näkeväni ketään.
        En toljota ketään.
        Minua onkin sanottu ylimieliseksi tämän asian takia.
        Viis veisaan arvostelijoista.

        Minulla taas silmä lepää, kun olen viimeaikoina katsonut hopeaa saaneen viisuartistin paljasta yläkroppaa.

        Ja sitä hänen liikehtemistään lavalla.
        Ei ole sixbäckiä, mutta on sitä karismaa ja valovoimaisuutta.
        Wau!


    • Anonyymi
      • 👍🇫🇮


    • Anonyymi

      Vietän mannermaiseen tapaan, aberatiivit otan vasta kymmenen jälkeen ennen brunssia. Sen jälkeen olen kuin toinen mies, ja sehän toinen mies ottaa kaikkea mitä on tai joku jos tarjoaa

      • 👎ei hyvä


    • Anonyymi

      ...ilo ilman viinaa se on teeskentelyä vaan......?

      • Ei sitten pidä yhtään paikkaansa.
        Kysy vaikka niiltä, jotka putosivat veneestä, eivätkä nousseet pintaan, ikinä.


      • Anonyymi

        Tuolla lailla sanovat kaikki ne, jotka eivät tiedä ilosta eivätkä selvästä päästä mitään.


    • Anonyymi

      Olen sen vertaa Ruotsalainen ja vietän juhannusta siellä. Juhannus "leikit" vihjaavat hauskasti lisääntymiseen, niin etteivät lapset niitä ymmärrä.

      Juhannussalko koristellan kukin ja koivun oksin ja salko kuvaa penistä ja salon yläosan vaaka osassa 2 pyöreää koristetta kuvaa kiveksiä.

      Huipentuma on laulu/leikki joka kuvaa siemensyöksyä...

      Näiden leikkien jälkeen on picnic jossa on mansikkatorttua, kuhuviiniä ja kahvia. Naiset ovat askarreelleet kauniit kukkaseppeleet itselleen ja suurin osa heistä ovat ilman pikkuhousuja pitkässä mekossa...

      Kyllä juuri siksi...

      M55

      • Anonyymi

        Päiväunihan se on tuokin. Jätä vähän unta yöksikin, uni putsaa aivoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päiväunihan se on tuokin. Jätä vähän unta yöksikin, uni putsaa aivoja.

        Aivan totta hän kirjoitteli, ei uneksinut lainkaan, nooh ehkä pikkuhousuista. Joskus kyllä epäilee onkos miehilläkään kalsareita yllään.
        Tänävuonna on tulossa sopivan lämmin juhannus, ei ole odotettavissa sadetta ainakaan näillä seuduin (Ruotsi länsirannikko). Yötkin ovat lämpimät.
        Täytyy nostaa hattua heille jotka jaksavat vuodesta toiseen järjestää erilaisia juhannusjuhlia salkoineen, piirileikkineen, tanhuperinteineen, juhannustansseineen, ym tilaisuuksiin joihin voi osallistua itse kukin säädystä riippumatta.
        Varhaisperunat, silli, mansikat, kermavaahto siinä ne perinteet nykyisin, sillin kera tietenkin pieni mausteinen juoma snapsilasista ellei satu olemaan kuskina.
        Nautitaan kesästä ja elosta niin kauan kuin pystytään. Kaupungin kodittomillakin on nyt hyvä nukkua taivasalla...


    • Anonyymi

      Onneksi ei tartte edes miettiä. Joka ainoa päivä ma töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen ...

      • Anonyymi

        Pakko painaa pitkin päivää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko painaa pitkin päivää

        Ehkä enää ei olisi niiin pakkokaan, mutku-mutku ...


    • Anonyymi

      Aloittajan juoppousliturgia on vastenmielistä. Ei ymmärrä juhannuksesta paljoakaan.

      • Totta, on monta juhannusta mennyt täysin vintti pimeenä.
        Nyt olen selvinpäin ja käyn mattopyykillä hoitokoiran kanssa.
        Ihailemme kaunista kyläämme ja juhannussalkoa.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Totta, on monta juhannusta mennyt täysin vintti pimeenä.
        Nyt olen selvinpäin ja käyn mattopyykillä hoitokoiran kanssa.
        Ihailemme kaunista kyläämme ja juhannussalkoa.

        Otan kossun votkalla ja tulee niin reipas olo.


    • Anonyymi

      Tulipahan tuohon pihalle tehtyä juhannussalko , nyt 7 kaljan jälkeen alkaa uni maistumaan ;-D

      Gubbe 74

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe