Yksi ja sama henkilökö

jokypsä

aloituksia tekee kysymysten muodossa kuten minäkin nyt? Meillä kukkivat mm. juhannusruusut ja keisarinkruunut eli ruskoliljat. Omenapuissa näkyy olevan raakileita paljon.

15

411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiittisulle

      Mitä sinä kysyit vai ilmoititko vain kukinnasta ?
      Onneksi ei kaikki 100000 70 ihmistä ilmoita tänne.
      Palsta olisi tukossa.
      Jos ketä kiinnostaa ylipäätänsä.

    • minäse.vaan

      Mitä vikaa on kysymyksissä, niin saadaan mielipiteitä ja kertomuksia . Joitakin kiinnostaa kukat, joitakin matujen karkoitus. Kumpi on kivempi aihe ? Mikset itse tee tosi hyvää aloitusta, kun osaat noin arvostella muiden tekemiä ? Suomi on pitkä maa, kukinnat sattuu eri aikaan ja sää vaikuttaa tänä kesänä niihin paljon. minusta se on ihan kiinnostavaa.

    • Vastine.kysymykseen

      Siis tarkoittaa, että on ainoa, joka tekee aloituksia kysymysten muodossa.
      En tiedä mitä kysyi.

      • jokypsä

        Niin, melko ynseää on. Pysympähän taas poissa.


    • Voisimme hiukan punnita puolueiden paremmuutta. Oma mielipide siis.

      Itse olen kasvanut maltilliseksi porvariksi eli kepulaiseksi.

      Demari olen sydämeltäni, mutta surkeiden suojelusta on luovuttava.

      Kokoomus on liian kovapintainen porvari osa vain rahan.

      • vasenkätinen

        Porvarit ovat aina kaivaneet maata köyhien jalkojen alta!

        Ikinä en ääntäni oikealle anna, mitä vasemmalla, sen parempi köyhien ja pienipalkkaisten edustaja, mutta kun ihmisill'ä on tänä aikana ihan liian helppoa rahan tuloa, kun tukimarkat tulee taskuun työtä tekemättä, eihän vasemmisota enää tarvita!


    • eekoogee

      Vähempiosaisista kuuluu pitää huolta.
      Siitä ei pidä luopua.
      Yhteiskunnan tasosta (meistä) kertoo se, miten me paremminpärjäävät huolehdimme vähempiosaisista.
      Itsekkyys on mielen sairaus.

      • seulas

        Terve itsekkyys ei ole mielen sairautta, karsintaa on politiikassa ja selviämisessä pakko tehdä, ja on tehty kautta aikojen.
        Kliseitä ei tarvinne präntätä.


      • eekoogee
        seulas kirjoitti:

        Terve itsekkyys ei ole mielen sairautta, karsintaa on politiikassa ja selviämisessä pakko tehdä, ja on tehty kautta aikojen.
        Kliseitä ei tarvinne präntätä.

        Arvasinkin, että jonkun pitää huomauttaa itsekkyydestä ja terveestä itsekkyydestä, vaikka asiayhteydestä ilmenee aivan selkeästi kummasta on kysymys.
        Eli klisettä kliseen päälle vastaajalta.

        Kiitos jälleen kerran ohjeesta, mitä tänne saa ja ei saa kirjoittaa.
        Voisivatkohan ohjeistajat ja määrääjät tehdä yhteisen aloituksen
        mitä, mistä ja miten tulee kirjoittaa ?


      • jyrkkä-oikeisto

        "Terve itsekkyys ei ole mielen sairautta, "

        Olen samaa mieltä.

        Mitä ovat nämä vähempiosaiset, joista toisten on pidettävä huolta? Minä en ainakaan haluaa luopua mistään jonkun juopon takia, joka on sitten mukamas "se vähempi oasainen", kun on hassannut rahansa alkoholiin ja peli automaatteihin.

        Jokaiselle on taattu perustoimeentulo, jolla viisaasti elävä kansalainen kyllä pärjää, mutta ei siitä ole tarkoituskaan rahoittaa muuta.

        No, menipä kirjoitus nyt aloituksesta "heinänseipäisiin", mutta minulla kukkii yksi lupiinintaimi, pensasmustikka, mutta marjoja ei taida tulla kastelusta huolimatta, koska nuo raakileet ei isone.

        Ruuneman taas kirjoitta tänne; "Voisimme hiukan punnita puolueiden paremmuutta. Oma mielipide siis.".
        Omalta osaltani voin kertoa, että aina olen yhdistänyt Demarit siihen entiseen kommunismiin ja nykyiseen vasemmistoon, jota en ikimaailmassa tule kannattamaan, että kaikki tasan jokaiselle.
        Se, joka jaksaa yrittää, niin sitä ei jaeta kaikenmaailman luusereiden kesken.


      • rvsk

        Sulla on ilmeisesti itsellä lähipiirissä paljon juoppoja, kun oletat että kaikki on juoppoja.
        Useimmat muut ei tunne yhtäkään.
        Eikä tämä maa juoppoihin kaadu.
        Pikemminkin se kaatuu joissakin ihmisissä aina kytevään vihamielisyyteen.


      • kauan.katsoin
        rvsk kirjoitti:

        Sulla on ilmeisesti itsellä lähipiirissä paljon juoppoja, kun oletat että kaikki on juoppoja.
        Useimmat muut ei tunne yhtäkään.
        Eikä tämä maa juoppoihin kaadu.
        Pikemminkin se kaatuu joissakin ihmisissä aina kytevään vihamielisyyteen.

        Nämä kirjoitukset nyt muljahtelee laidasta laitaan. Vähän kansaradion tylsistyttävään tyyliin.


    • hyvältäkuulostaa

      missäpäin kesä on tuolla mallilla?

    • aporkinaali

      Juu ihmiset ovat kyynistyneet,ennen vilauteltiin valoja jos näki poliisin tutkan kanssa,nyt kuvataan videoita ja toivotaan toisille sakkoja.Joku pistää positiivisen viestin ja jo alkaa paskanheitto.
      Johtunee päättäjien omaneduntavoittelusta ja kansan kyykyttämisestä....?
      Ja joku saakelin palkansaaja äänestää kokoomusta,vaikka ne paskat edustavat muutaman tuhannen ihmisen asioita. Miljonäärien äänestäminen ei tee kenestäkään rikasta,päinvastoin.

      Mullä lähti kolme eri kärhöä toisi äkkiä kasvuun mut maissi kituu edelleen.

      Äänestää en enää uskalla kun se vaalisalaisuuskin meni.kukat on kivempia

      • Taisto

        Mä voin jo ymmärtää meijänmaan ykkösijaa perheväkivallan maana.Kun tutustuin täällä akkalauman valituksiin ja ukkojen vähättelyyn,aloin ymmärtää turhautumisen.
        Mun akan istutukset ne tarvii kastelua,ja kukas ne veetja puut kantaa jos en mä?Purjot ja valkosipulit on hyvässä mallisa,kaalta en tiiä jos ei vettä pian taivaalta saaha.Jotakin viherrehuu on seinänvierustan penkalla,josta penskat siis lapsien lapset huolehtii.Niitten kahluualtaasta vettä tyhjennetään.Se on ollu jokailtasta meillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      460
      1169
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe