Kuolema uusi mahdollisuus?

Kenellä muulla jolla lääkäri on todennut useita erilaisia autismin kirjoon sisältyviä piirteitä on jatkuva tuntemus ettei kukaan ymmärrä asioita oikein ja erilaiset sinun elämääsi koskevat päätökset päättäviltä tahoilta ovat suuressa ristiriidassa sen kanssa miten itse haluaisit asioitasi hoidettavan?

Itsellä on pidempää ollut tälläisiä ajatuksia ettei taida olla muuta mahdollisuutta kuin tavalla tai toisella lopettaa elämänsä kun ei tässä maailmassa asiat vaan onnistu. Viime aikoina masentanut kun erilaiset tahot eivät tunnu ottavan asioihin kantaa ja asiat ikäänkuin jää pöydälle. Ne ei tajua
miten tärkeitä asioita ne on minulle jotka jäävät pöydälle ja kantaaottamatta. Tuskin tälläisen nobadyn nevahööd tyypin kuolema tämän maailman menoon vaikuttaa suuntaan tai toiseen kun tarkoitus ei ole järjestää mitään suurta spektaakkelia joka jäisi historian kirjoihin. Tarkoitan jotain sellaista pois lähtöä mikä veisi sivullisia mukanaan. Silti pääsis itse pois tästä ahdistavasta oravanpyörästä.

Nähnyt useampia sellaisia unia että, sitä voi tehdä mitä vain millään ei ole mitään väliä koska tavoite onkin päästä pois tästä elämästä, elämästä jossa kaikki on minua vastaan.
6421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nimimerkki Masentunut on selvästi pahasti masentunut. Masennuksen iskiessä noin pahasti pitää mennä kertomaan tilanteestaan lääkärille. Pahaan masennukseen kuuluu se, että ei usko minkään lääkärin ja minkään hoidon voivan auttaa. Sellainen uskomus on totuudenvastainen. Totuus on se, että tuhansia pahasti masentuneita ihmisiä on tässäkin maassa päässyt lääkäriin menon ja hoidon kautta paranemisen tielle. Paranemisen edetessä uskomukset ovat muuttuneet vähitellen totuudenmukaisemmiksi ja elämä on alkanut kantaa.

Äänestä

Lääkäri kyllä tietää tilanteen. Mutta erilaisiin oheispalveluihin kaikenlaisiin asioihin liittyy henkilöitä jotka käsittelevät hakemuksia jne. Nämä nyt eivät vaikuta hoitavan hommiaan. Kiva siellä säännöllisellä palkalla vaan istua vaikkei asiat etene joiden asioita heidän pitäisi olla siellä hoitamassa. Elämän lopettaminen auttaa ja helpottaa, kun ei kerran mikään onnistu.

Äänestä

Elämä kannattaa vaikka olisi vaikeuksiakin. Ei ne ole kuitenkaan ikuisia, ne on tarkoitettu vain luonteen ja kestävyyden kehittämiseksi. Kuoleman jälkeen seuraa uusi elämä ja se riippuu tästä elämästä miten se menee, joten kannattaa yrittää parhaansa, ei sen enempää. Kenellekään ei anneta liikaa kestettäväksi, joten pystyt elämään vaikkakin hammasta purren.

Elämäntarkoituksesi jos voisit löytää, alkaisit harrastaa jotain henkistä, se voin muuttaa elämän täysin. Auta muita silloin kun itsellä on vaikeaa. Ihmiset ovat kiitollisia ja saat myös karmallisesti apua itsekin.

Positiivinen ajattelu auttaa, ja päättäväisyys. Karmallisesti sanoisin vielä, että jos lähdet ennenaikaisesti pois vaikka oli tarkoitus että eräänä päivänä autat itsemurhaa hautovia ihmisiä, mutta ennenaikaisen poislähtösi vuoksi sitä päivää ei tulekaan, niin jää itsemurhapotilaat hoitamatta ja ehkäpä lopulta kuolevat oman käden kautta. Itsemurha vaikuttaa aina moniin ihmisiin.

Sanotaan että monet autistisista ihmisistä ovat jälleensyntynyt tänne maanpallolle muilta planeetoilta, joten heidän on vaikea sopeutua maapallon ihmisten tapaan toimia.

Äänestä

Itsari on itselläkin vaikeina aikoina käynyt mielessä, mutta sanoisin, että ei kannata, koska sitä voisi sitten katua jälkikäteen kun ajat paranevat.

Äänestä

Tiesin olevani kouluikäisestä asti erilainen, mutta vasta keski-ikäni jälkeen tiesin olevani autismikirjoon kuuluva mies.
Minua on eriarvoistettu siitä lähtien kun menin vapailleille työmarkkinoille tekemään töitä joita toiset väheksyvät. Rimpuilu elämänsyrjässä jatkuu yhä.

Sitkeys ja periksiantamattomuus puolihulluuteen asti on auttanut paljon. Itsemurha-ajatukset olen jättänyt mukavuuksiin tottuneille.
Itse rakentamani majan rakennusvirasto katsoi asuinkelvottomaksi. Siinä saumassa kunta järjesti vuokra-asunnon. Saan siihen asuntotukea.
Tietokoneen minulle lahjoitti opettajanaapurini. Hän opetti myös koneen käyttöä. Hänelle varmaan riesaksi asti.

Äänestä

Itsari on hyvä mahdollisuus sillä pääsee kerta laakista tästä elämästä pois. Tuskimpa sitä jälkikäteen katuu kun on kuollut eikä olemassa. Ei ihmistä ei ongelmaa. Eipä tarvi kenenkään enää selvitellä pyrokratiaa joka liittyy päivittäiseen elämääni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Masentunut kirjoitti:

Kenellä muulla jolla lääkäri on todennut useita erilaisia autismin kirjoon sisältyviä piirteitä on jatkuva tuntemus ettei kukaan ymmärrä asioita oikein ja erilaiset sinun elämääsi koskevat päätökset päättäviltä tahoilta ovat suuressa ristiriidassa sen kanssa miten itse haluaisit asioitasi hoidettavan?

Itsellä on pidempää ollut tälläisiä ajatuksia ettei taida olla muuta mahdollisuutta kuin tavalla tai toisella lopettaa elämänsä kun ei tässä maailmassa asiat vaan onnistu. Viime aikoina masentanut kun erilaiset tahot eivät tunnu ottavan asioihin kantaa ja asiat ikäänkuin jää pöydälle. Ne ei tajua
miten tärkeitä asioita ne on minulle jotka jäävät pöydälle ja kantaaottamatta. Tuskin tälläisen nobadyn nevahööd tyypin kuolema tämän maailman menoon vaikuttaa suuntaan tai toiseen kun tarkoitus ei ole järjestää mitään suurta spektaakkelia joka jäisi historian kirjoihin. Tarkoitan jotain sellaista pois lähtöä mikä veisi sivullisia mukanaan. Silti pääsis itse pois tästä ahdistavasta oravanpyörästä.

Nähnyt useampia sellaisia unia että, sitä voi tehdä mitä vain millään ei ole mitään väliä koska tavoite onkin päästä pois tästä elämästä, elämästä jossa kaikki on minua vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu