Talon jakaminen 20 v kuoleman jälkeen

Hei,
olemme sisarusteni kanssa osakkaita jakamattomassa kuolinpesässä, joka muodostui 80-luvun alkupuolella. Yksi meistä päätti luopua perinnöstään, teki lahjakirjat ja nyt me muut joudumme maksamaan perintöveroa joskus tulevaisuudessa jaettavasta osuudesta.

Epäselvyyttä aiheuttaa se, että verotoimisto on nykykäytännön mukaan tulkinnut sisareni omistavan ja lahjoittavan pois 1/6 osan talosta (jakamassa minä, leski ja 2 sisarusta). Meillä taas on ollut aina sellainen kuva, että leski omistaa talosta puolet ja vain toinen puoli jaetaan eli lasten osuus olisi 1/12 osuus. Tietääkö kukaan, miten perintölaki on muuttunut ja miten omaisuus jaetaan näin vanhassa tapauksessa?

Olisin erittäin kiitollinen tiedosta. Jos osuus on oikeasti vain puolet verotoimiston laittamasta, välttyisimme lahjaverolta.
4468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näyttäisi siltä että verottaja tulkitsee lakia ihan oikein. Laki oli näiltä osin sama 80 luvulla kuin nykyisin. Ilmeisesti talon omistussuhteet alunperin ovat menneet niin että kuollut ja leski omistivat sen yhtä suurin osuuksin eli puolet ja puolet. Kun lesken puoliso kuoli niin kuolleen peri hänen lapsensa eli sinä ja kaksi sisarustasi.
Leski ei peri mitään. Hän voi saada avio-oikeude nojalla enintään puolet perinnöstä mutta se vaatisi ettei hän itse omista mitään vaan kaikki on kuolleen nimissä. Tässähän ei niin ole koska ilmeisest leski ja kuollut omistivat talon yhdessä. Siksi voisi olettaa että leski ja kuollut olivat suurinpiirtein yhtä varakkaita (kun talo yleensä vastaa suurimmaksi osaksi puolisoiden varallisuudesta) eli leski ei ainakaan huomattavassa määrin ole oikeutettu tasinkoon. Eli silloin talon omistussuhteet ovat seuraavat olettaen ettei pesässä ole suuremmassa määrin ole muuta omaisuutta: Leski omistaa 3/6 pesästä ja jokainen teistä sisaruksista omistaa 1/6 pesästä. Tällöin jos yksi sisarus lahjoittaa muille koko pesäosuutensa niin hänen osuutensa on silloin tuo 1/6 eikä 1/12 osa.

Äänestä

Perintö on 1/6. Lakiosa on 1/12.

Äänestä

>>Yksi meistä päätti luopua perinnöstään, teki lahjakirjat ja nyt me muut joudumme maksamaan perintöveroa joskus tulevaisuudessa jaettavasta osuudesta.>Meillä taas on ollut aina sellainen kuva, että leski omistaa talosta puolet ja vain toinen puoli jaetaan eli lasten osuus olisi 1/12 osuus.

Äänestä

Vaikutatte kaikki olevan samaa mieltä. Itselläni oli siis väärä kuva jaosta. Tuntuu hieman oudolta omistaa ansioitta niin suuri osa talosta, josta leski on huolta pitänyt. Juu, olen alussa sekoittanut lahja- ja perintöverotermit, mutta tosiaan yritämme nyt kohtuullistaa verotoimiston langettamaa lahjaveroa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja verot nyt kirjoitti:

Hei,
olemme sisarusteni kanssa osakkaita jakamattomassa kuolinpesässä, joka muodostui 80-luvun alkupuolella. Yksi meistä päätti luopua perinnöstään, teki lahjakirjat ja nyt me muut joudumme maksamaan perintöveroa joskus tulevaisuudessa jaettavasta osuudesta.

Epäselvyyttä aiheuttaa se, että verotoimisto on nykykäytännön mukaan tulkinnut sisareni omistavan ja lahjoittavan pois 1/6 osan talosta (jakamassa minä, leski ja 2 sisarusta). Meillä taas on ollut aina sellainen kuva, että leski omistaa talosta puolet ja vain toinen puoli jaetaan eli lasten osuus olisi 1/12 osuus. Tietääkö kukaan, miten perintölaki on muuttunut ja miten omaisuus jaetaan näin vanhassa tapauksessa?

Olisin erittäin kiitollinen tiedosta. Jos osuus on oikeasti vain puolet verotoimiston laittamasta, välttyisimme lahjaverolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu