Tunteissa ja järjessä
on tasapainottelemista.
Tunteet joskus myllertää.
En ole velkaa sulle
etkä sä mulle.
Et ole tehnyt niin pahaa,
että olisit velkaa.
Minkä takia yrität
niin kuin velallinen korvata
jotakin?
Ehkä olet velkaa,
mietin sitäkin.
Mutta ei,
sinun ei pitäisi ottaa
sitä velkataakkana.
Yhtä elämänvirtaa.
Rakennetaan siltaa.
Tarkoitus ei ole sitoa
sinua eikä nitoa,
Älä lue, jos tämä niittaa.
Aimo annos elämää riittää.
Jos huutelisit ne vaatteesi
pitkän vaelluksesi jälkeen
solisevassa purossa
ja pistäisit itsesi pitkällesi
pelkälle lavihtalle
nukkuaksesi raskaan
vaelluksen jälkeen.
Antaisin ilta-auringon
kuivattaa hikiset poskesi
ja ne pienet kyyneleet poskelle.
Ja nukahtaisit,
Antaisit ajan mennä.
on tasapainottelemista.
Tunteet joskus myllertää.
En ole velkaa sulle
etkä sä mulle.
Et ole tehnyt niin pahaa,
että olisit velkaa.
Minkä takia yrität
niin kuin velallinen korvata
jotakin?
Ehkä olet velkaa,
mietin sitäkin.
Mutta ei,
sinun ei pitäisi ottaa
sitä velkataakkana.
Yhtä elämänvirtaa.
Rakennetaan siltaa.
Tarkoitus ei ole sitoa
sinua eikä nitoa,
Älä lue, jos tämä niittaa.
Aimo annos elämää riittää.
Jos huutelisit ne vaatteesi
pitkän vaelluksesi jälkeen
solisevassa purossa
ja pistäisit itsesi pitkällesi
pelkälle lavihtalle
nukkuaksesi raskaan
vaelluksen jälkeen.
Antaisin ilta-auringon
kuivattaa hikiset poskesi
ja ne pienet kyyneleet poskelle.
Ja nukahtaisit,
Antaisit ajan mennä.
Vastaukset 30
Vanhimmat
oikein näpsäkkä.
Lupsakka.
Ehkä monikin
on velkaa,
mutta sinä et.
Ei tämä tavoita varmaankaan
sitä, jolle tämä.
Mutta laitoin siltikin.
En tiedä miksi,
mutta piti laittaa.
Jos sen levähdyksesi jälkeen
rentoudut ja et muistele enää.
Pistät aamutulille nuotiopannun
ja keität kahvit.
Se maistuu.
Vaelluksesi jatkuu ja ajatukset
huuhtoutuvat niihin kuohuviin koskiin.
Toisena iltana pyydät
vielä taimenen ja paistat
nuotiolla. Jos siellä on
lapamato, niin se käristynee
nuotion tulessa.
Ei maistune
sen kummemmin, ellei sitä
satu huomaamaan ja ruokahalu
mene sitä katsoessa.
Koskettavaa, osuvaa, herkkää, lohdutonta, mutta elämänmakuista, itkettävän kaunista...
Antaa mennä kait.
Soljuuhan virtakin,
mikset siis sinäkin?
Luitko sittenkin?
En minä sano
menetkö vai et.
Sinä sen sanot,
en päätä elämästäsi.
Olipas jyrkkää.
Pulppuvi lähde
niin pulppuaa elämäkin.
Joku otti kopin,
luki kuvainnollisesti pullopostin.
Helppo, turvallinen vai peloton?
Minkä ottaisit?
Pelottomuudessa on se hyvä
puoli, että päällekarkaaja
voi säikähtää ja perääntyä.
Helpon kanssa ei tule monimutkaisuuksia
ja turvallinen tekee olon turvalliseksi.
Mutta toisessa on enemmän toista.
Yhteen ei saa kaikkea.
Tuohikauhalla ammensin lähteestä
lapsena kirkasta vettä
ja jatkoin taas matkaa.
Raikasta ja hyvää se oli.
Juotavaa eikä yhtään pahaa.
Pelottoman? Jotenkin kuulostaa parhaalta vaihtoehdolta.
Pelottoman jos valitsee,
pääsee itsekin menemään.
Ei tarvitse koko aikaa olla kuin pelokasta
turvaamassa.
Vapaasti solisee purokin,
ei kahleita laulannalle.
En tarkoita normaalia sidosta,
tarkoitan elämänvirtaa.
Me emme päätä
sinä etkä minä.
Jotakin voi päättää tässä maailmassa,
osa meneekin niin.
Mutta menee myös toisin.
Menisit pitkälle vaellukselle,
kävelisit jylhissä maastoissa
väliin rinnettä ylös
väliin alas.
Riippusiltoja pitkin
ylittäisit joet.
Taukotuvalla
paistaisit makkarat
ja joisit kahvit.
Nukkuisit yön yli.
Seuraavana päivänä
sama jatkuisi.
Intuitiivinen ajatus ei tule
pakottamalla.
Mitä minä tekisin -kysymykseen
on vaikea saada pakottamalla
oivallusta.
Unohtaminen ja etäisyys?
Ja ajatus tulee, jos on tullakseen.
Sanovat, että pelko
on rakkauden vastakohta.
Miksi sitten yhtä aikaa pelkään,
ja rakastan.
Pelkään pimeitä yksinäisiä öitä.
Synkkää metsätaivalta yksin vaeltaa.
Outoja ääniä, varjoja, vainoja.
Kärkkäitä sanoja, äänten painoja.
Rakastan kuutamon valaisemaa talvista maisemaa,
potkukelkan nirskuntaa pakkassäässä.
Kiurun laulua, käen kukuntaa,
kielon tuoksua, lehmän ammuntaa.
Miten mielelläni menisin,
vaeltaisin rinteet, ylös, alas.
Ylös, alas.
Riippusillat, tammukkapurot,
taukotuvat ja nokipannut,
Miten mielelläni menisin.
Mutta kun en yksin
tohdi.
Jos jostain löytäisi sen tuohikauhan.
Ja lähteen.
Joisin kyllä.
Minua ei kiinnosta mennä yksin
vaellukselle,
Olen käynyt, mutta jonkun kanssa
tai porukassa.
Yhdessä voi jutustella
ja voi alkaa naurattaa.
Yksin voi kyllä hiihtää.
Kerran tuli hiihtäessä harmaan
suden näköinen otus vastaan,
oliko pikku susi?
Ajattelin, että isken sauvalla,
jos tule päälle.
Ei tullut.
Joskus kun joku tullut oven taakse
pimpottamaan tai ryskyttämään,
on voinut alkaa pelottamaan.
Mutta olen minä joskus sanonutkin,
ettei tarvi tulla sinne ryskyttämään.
Siinä on hyvä, jos sieltä
lähtee pois se häiriköijä.
Pelon niskan päälle voi mennä,
En ole pelkääjä tyyppi.
On minua vastaan tullut mies
nyrkit pystyssä ja pysähtynyt ihan eteen.
Kai minun topakka kommentti ja ilmeisen
peloton olemus on säikäyttänyt
ja aikeet menneet nurin.
Pelon käsittelyn pintapuolinen
raapaisu.
Kuin päältä kaapaisu.
Ehkä syvemmin,
onhan sitä jonkin verran.
Kokemus kerryttänyt,
vihaisen koiran puraisu.
Tai arvaamattomat koirat.
Ja jo ennalta oppinut katsomaan
ilmeestä ja olemuksesta vihan.
Ja karttamaan.
Myös ihmisistä voi tunnistaa,
milloin ei ole kaikki kohdillaan.
Mutta jos päässä on järkeä pikkaisenkaan,
niin sellaisen kanssa onnistuu selviytymään.
Kaikki pitää tunnistaa.
Ilmassa vaaran merkit,
haju ja maku.
Yksittäinen irrallinen varoittava ajatus.
Se kannattaa ottaa todesta.
Voi tulla varoittava unikin.
Ja jälkikäteen huomannut,
piti paikkansa.
Ei tietenkään kaikkia painajaisia.
En ehkä ollut hän,
jolle sanasi osoitit.
Yhtäkaikki, pullopostisi
tuli perille.
Tunnenko sinut?
Vai mitä sanot tästä?
Intuitio...se vanha tuttu.
Vihaisen koiran purema, toinen juttu.
Arvaamattomat mielet, toraisat kielet...
ne haistaa, maistaa, milteipä.
Yritän välttää,
onnistuu melkeinpä.
Unissa toisinaan nähnyt oon tulevaa.
Yleensä onnea, joskus myös surua.
Kaiken jälkeenkin yhäkin luotan.
Herätä vuoripuron solinaan,
ilta-auringon lempeydessä,
Vieressä pulppuava lähde.
Syntyisikö siitä ajatus?
Pulppuaahan ne lähteet,
hikiselle kulkijalle raikasta
vettä antavat.
Ja siitä voi juoda,
uudestaan taas jaksaa
elämänvirrassa juosta.
Antaa mennä menneen.
Lähdettä en unohda,
minulle kerrottiin,
joku oli pudonnut lähteeseen.
Oliko juuri siihen?
Hän oli ja on minun sukulainen.
Mutta lähde oli pulauttanut
pudonneen takaisin.
Hyvä lähde pulppuvi,
pudonnut takaisin nousevi.
Eikö pystyisi tuohella
nuotion sytyttämään?
Siinä iltasella
makkaran paistamaan.
Ja vain polttaa kuivettunutta
puuta, katsella lammelle,
kuunnella kuikan huutoa
ja muuta.
Katsella myös veden lintujen kähminöitä,
kun yksi haukka hyökkää sorsapesueeseen.
Säikäytetään hyökkääjä
ja saadaan sorsaperhe melkein ystäväksi.
Sieltä kaukaa uivatkin lähemmäksi.
Saavutettua luottamusta.
Jospa joskus sitten..
mistä te jokkut haaveilette uppo - outojen kirjottajien kanssa, kuten sinä siinä nytten, tossako on elämisen onni, huuhata noin.
Kyllä on kuule realiteetitkin ihan hallussa;). Ymmärrän huolesi, ja se ihan hienoa, että välität. Mutta minusta sinun ei todellakaan tarvi olla huolissasi. Monista täällä kyllä voi olla:(.
samaa mömmöö tuo muka tietäminen ja tunteminen kuin niillä joihin viittaus menee, ei yhtään kummempaa, mut enhän se minä vaan ne muut :))
No kuule, jos haluat noin ajatella, niin ole hyvä vain.
Nurmi kuin huonosti
kasvavat hiukset päässä.
Ei ole saanut riittävästi
kosteutta ja sitä kautta ravinteita.
Kuin kitukasvuinen
ja maan kuiva pinta,
vanha nurmi paistaa läpi.
Siinä päällä haivenia.
Hiuksiakaan ei saa liikaa kuivattaa
ja lämpöpuhaltimella tai
kovalla tuuletusilmalla kuivattaa.
Niinhän ne katkeaa ja tuoreus on pois.
Joku avuton lokin poikanen
oli varmaan pudonnut katolta.
Siinä se kadulla viipotti kuin
löytääkseen jotakin.
Suunta oli suora,
mutta sitten taas kääntyi
ja haparoi,
mihin menisi.
Jonnekinhan se oli pakko mennä.
Jospa emo piti silmällä,
kun joku lokki lenteli päällä.
Vielä poikanen ei osannut itse lentää.
Miten korkealta lienee pudonnut?
Mutta terhakkaasti se,
kuin juoksi pienillä jaloillaan eteen päin.
Sitten se siirtyi sivummalle.
Jospa se löysi ruokaa ja juomaa
ja jos sen emo laskeutui
vierelle tuudittamaan sitä.
Sinä uupunut matkamies
vielä vähäsen matkaa,
jos askel jaksaa.
Kohta saat heittää taakan
ja pistää pitkäksesi
levähtääksesi
taivalluksesi rasitukset pois
pistääksesi silmäsi kiinni
ja antaaksesi vain unen tulla.
Ne unikuvat tulevat yllätyksenä
tietämättäsi
ja ajattelematta mitään.
Näet jotain
ja tiedät kohta nukkuvasi.
Ajanhyrrä pyöräyttää
sillä lailla uneen sinutkin.
Ne sinun vaivasi unohtuvat
hetkiseksi,
Tuli kyllä unikuvia, yllättäviäkin.
Ja levätä sain.
Sanoja enemmän
mitä sanoiksi pukea voi,
rivinvälit täynnä.
Väliin huuhtova tuuli,
mikä pois niitä vie
kuljettaen jonnekin toisaalle.
Sinne sinullekin lie
ajatus jokunen toisenlaisessa
omaan tilanteeseesi.
Rivienvälit pursuu
elämää enemmän.
Itkeväisiä sydämiä
erinäisistä syistä
koottu lähteen lähelle.
Kuvainnollisesti laitetaan
saavi, yhteinen saavi.
Sen äärelle jokainen itkevä yhdessä tulkoon.
Siihen saaviin
vuodatetaan kaikki yhdessä kyyneleet,
lasketaan ne,
voimattomuudesta juosseet.
Otetaan tuohikauhalla vettä
siitä lähteestä.
Juodaan sitä ja
annetaan auringon kuivattaa kyyneleet.
Levähdetään hetkinen
vielä nurmella.
Kiitos mielellään.
Eipä se haittaa
vaikka itkisi yhdessä
muiden silmäin alla.
Riittäisköhän saavi?
Taitaa olla muutama muukin
syän vesiä syrjällään.
No, jos menisi veet yli laidan,
niin vihertäis tummana nurmi.
Parempi niinkin kuin
kuivan kesän kellastama karsta.
Lohdullistahan se olisi
yhdessä ei yksin.
Saattais pian iloksi muuttua
itkuvirsien ankara joi´unta
samalla nuotilla kaikki tyynni.
Voi paatosta sentään!
Juodaan vaan kauhasta
lähteestä riittää.
Jaetaan ilolla, sen
saa mistä kiittää.
Kohta on Juhannus,
missä on muut?
tuoksuupi niityt jo
havisee puut..
Halusin kiittää sua "menee menojaan"! Sain kiinni ajatuksestasi😊. Nyt on kaikki hyvin. Hieno tunne ja olo..
Kiitos kuulumisista ja positiivisesta palautteestasi, hienoa kuulla! Tunsinkin sinun olevan tunteva ihminen, sillä tavalla "tuttu", vaikket varmaan oikeasti tuttu.
Niin, jos ne tuntevien ajatukset risteilevät samoilla taajuuksilla.
Jos vielä tulee fiiliksiä kirjoitella tänne, niin lukisin mietteitäsi mielellään. Pidin lempeästä kerronnastasi.
Minä pidin läsnäolostasi kirjoituksissa. Kiitos, kun jaoit ajatuksiasi, toit tähän hetkeen tunteen läsnäolosta.
Minä olin niin väsynyt matkanteosta. Sain juoda vähän vedestäsi, metsäneläinten kanssa join sitä.
Niin oli hyvä tämä matkakertomus lukea. Minä tein niin ihan vahingossa auringossa..
.
Kiitos palautteestasi. Hyvä, jos sait jotakin. Elämän matka on välillä väsyttävää, myös kirjoitusmielessä välillä on kuivia kausia ja välillä toisenlaisia. Luonnosta ja maailmanmenosta löytyy seurattavaa, ettei tarvitse aina kirjoitella ja ajatuskaan ei aina kirjoitukseen juokse.