näkemään, miltä minä näytän, miltä kotini näyttää... rähjäiseltä. Jotakin pitää tehdä. Aion valmistautua kesään. Toivorikkaana pudotan painoani muutaman kilon, kuten joka kevät. Paastoan ja kohta alan käymään reippailla kävelylenkeillä, jotka piristävät mieltä ja kohtentavat kuntoa.
Minä toivon kesältä paljon. Haluaisin tavata kirjeystäviäni, käydä jossakin reissussa, liikuntaharrastuksissa, musiikkiviihteen puolellakin voisi pistäytyä.
Voi, jospa löytäisin itselleni sopivan naisystävän kesäksi. En tarkoita mitään kesäkissaa, enkä oikeastaan seurustelukumppaniakaan, vaan ihmistä, jonka kanssa yksinkertaisesti olisi hyvä olla ja tehdä kaikenlaista. Tarvitsen myös omaa aikaa ihan itselleni. En pidä liiallisesta ripustautumisesta.
Kevättä kohti mennään, eikö olekin ihanaa!
Minä toivon kesältä paljon. Haluaisin tavata kirjeystäviäni, käydä jossakin reissussa, liikuntaharrastuksissa, musiikkiviihteen puolellakin voisi pistäytyä.
Voi, jospa löytäisin itselleni sopivan naisystävän kesäksi. En tarkoita mitään kesäkissaa, enkä oikeastaan seurustelukumppaniakaan, vaan ihmistä, jonka kanssa yksinkertaisesti olisi hyvä olla ja tehdä kaikenlaista. Tarvitsen myös omaa aikaa ihan itselleni. En pidä liiallisesta ripustautumisesta.
Kevättä kohti mennään, eikö olekin ihanaa!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Juuri sitä tää taas on. Taitaa paistaa sielläkin, missä sitten oletkin, aurinko ja olla rätsäkkä ilmanala.
Asenne on ainoannos koko pöydällisestä. Itsen ulkopuolisellekin elämälle sopii antaa tilaisuus hivuttautua lähemmäksi.
Hyvää kevätpuolta sinulle, ja kaikille, joiden tutkaimiin tämä tarkentuu.
täällä tänään. Pikkupakkasta. Sehän ei estä minua unelmoimasta keväästä.
Kesällä luen paljon, kahlaan läpi tietopuolista kirjallisuutta ja kehitän itseäni näin myös henkisesti. Kohta on aika suunnata askeleet kirjastoon.
Olen harkinnut myös plastiikkakirurgille menoa. Onko kenenkään muun mielessä käynyt samanmoinen ajatus? Haluaisin nenäleikkaukseen.
Mitä mieltä olette näistä hurjista muodonmuutoksista? Onko turhamaisuutta käydä kosmetologilla joka kuukausi, kampaajalla samoin, hierojalla silloin kun haluaa kosketusta, värianalyysissä ja sen jälkeen väripassi kourassa vaateostoksilla, niin että koko vaatakaappi uusiutuu joka sesonki ja päälle päätteeksi vielä kauneusleikkauksessa 5 vuoden välein?
Minä en tarvitse vielä rintaimplantteja enkä ihon kiristystä, rasvaimuakaan en halua. Selluliitti ei ehkä täysin häviä laihdutuskuurillakaan, mutta ei sitä paljoa huomaa. Löysä mahanahka kiristyy kyllä ihan itsestään, kun ei minulla nämä painonvaihtelut niin suuria ole. Raskausarpia minulla on. Niihin ei kai auta oikein mikään. Mitä mieltä olette raskausarvista? Häpeättekö niitä?
Entä karvoitus? Minä ajelen säärikarvani säännöllisesti, samoin kainalot, mutta kukapa minun kainalojani katselee, vaikka joskus siellä sänki olisikin. Kulmakarvat nypin huolellisesti joka viikko. En halua näyttää ihmissudelta. Minulla on luonnostaan tummat kulmat ja kulmakarvani kasvavat keskeltä yhteen, kamalaa! Hiukseni ovat ohuet ja tällä hetkellä aika kuivat. Öljyhoito olisi paikallaan, samoin uusi sävytys. Latvat pitäisi leikata.
Ihoani olen hoitanut ja hellinyt koko talven. Ryppyjä ei ole kauheasti tullut lisää. Ehkä vasemman silmän ulkonurkassa on muutama uusi naururyppy, mutta koetan nyt hoitaa sitä paikallisesti silmänympärysvoiteella päivin ja öin.
Minulla saisi olla vähän pitemmän sääret. Harmittaa olla tällainen savolainen persjalkainen ämmä. Lantio=takapuoli minulla on kapea.
Älä nyt liiaksi keskity noihin ulkoisiin seikkoihin. Lähemmässä tarkastelussa sydämen suuruus ratkaisee kuitenkin enemmän.
Eiköhän näitä ulkonäköjuttuja ole täällä setvitty jo ihan liian kanssa. Itse katson mitä silmien takaa tuikkii. Onko siellä valoa vai mitä ihmettä.
on täälläkin, mutta sydän hymyilee :)
taas, Putkiratio!
Itselläni tulee hyvä olo sisältäpäin. Säännöllinen liikunta ja hyvä kunto tekee minulle hyvän mielen. On mukavaa, kun liikkuessa ulkona ja kuntotestejä tehdessä huomaa, miten kunto on parantunut. Samalla pysyy ulkoisestikin vartalo hyvässä kunnossa =)
Eikös sitä niin sanota, että terve sielu terveessä ruumiissa.
Kerran kuussa värjään hiukseni, olen tykästynyt tähän punaiseen väriin, blondi kun oikeasti olen.
Karvoituksesta kun kyselit, niin itse näyttäisin lähinnä apinalta, jos en karvoitustani ajelisi. Kamalan nopeasti ne kasvavat kainaloihin, jalkoihin, jokapaikkaan =(.
Eikös pääasia ole, että itsellään on hyvä olla omassa vartalossaan? Mielestäni ei ole ollenkaan turhamaista käydä esim. hierojalla. Kyllä itseään täytyy välillä hemmotella!
ulkonäöstä huolehtiminen osoita sitä, että ihminen välittää myös toisista? Jos haluaa kunnioittaa ja miellyttää toisia, on oltava vähintäänkin siisti ja hyvinhoidettu. Siitä, mikä on kaunista ja mikä ei, on turha sen enempää ruveta vääntämään kättä.
Omaan sisimpääni tutustuin taas tänä aamuna, kun sain hepulin tuosta narsismikeskustelunavauksesta. Rupesin miettimään, että voisinko minäkin olla narsisti, mutta tuskin. Ei kai kukaan voi olla luonnehäiriöinen tietämättään, ilman että kukaan olisi koskaan mitään siihen suuntaan viitannut? Luulen, en tiedä, että minussakin on jonkin verran narsismia, mutta ei ehkä ihan ongelmiksi asti. Toivon ainakin, ettei se ole se syy, miksen ole menestynyt ihmissuhteissani, sillä narsimista ei pysty parantumaan, mikä on todella surkeata!
Olen mietiskellyt myös omaa "naisellista identiteettiäni" mutta täytyy sanoa, että minulla on tässä suhteessa näkökentässäni sokea piste. En näe itseäni. Ehkä toiset osaisivat sanoa paremmin. Ensinnäkään, minä en ole täysin varma, mitä naisellisella identiteetillä kokonaisuudessaan tarkoitetaan, onko se vain sitä, että tuntee olevansa NAINEN? Pakko myöntää, että minä olen aina vähän vierastanut jo sitä sanaakin ajatellessani itseäni. Toiset voivat olla naisia, mutta minä... Olisi kiva keskustella tästä aiheesta, jos jollakin olisi jotakin näkemyksiä tähän sukupuoli-identiteettiasiaan. Tämä on siis minun ihan oma erillinen ongelmani, eikä liity mitenkään lesbouteen yleisesti, mutta onko muita, joilla olisi samanlaista epävarmuutta omasta identiteetistään?
Samoin vierastan jonkin verran sanaa lesbo, jos ajattelen itseäni. Nehän ovat vain sanoja, NAINEN, LESBO. Se, mitä itsestä tulee ensimmäisenä mieleen, riippuu varmaan siitä, mitä asioita pitää (itsessään) tärkeimpinä ja keskeisempinä. Mikä minä olen? Minä, ihminen, nainen, lesbo... Jos perusasiat eivät ole kunossa, niin ei kai muutkaan voi olla kovin hyvällä tolalla. Joskus tulee mieleen, voiko nainen ylipäätään olla lesbo, kun naiseutta ajatellaan YLEENSÄ suhteessa/verrattuna mieheen. Kun ajattelen naista, ajattelen ensimmäisenä äitiäni, hän on hyvä äiti, hyvä puoliso miehelleen, esimerkillinen ihminen muutenkin. En ole hänen veroisensa, en ole kunnostautunut samoissa asioissa.
Mutta onhan naiseuttakin monennäköistä ja nainen minä olen, olkoot muut mitä mieltä hyvänsä. Ei kai tämä mikään ongelma ole minullekaan, toivottavasti ei tosillekaan. Olen omanlaiseni nainen.
Sydämen koko... toivottavasti sinne mahtuu joku muukin minun itseni lisäksi. En haluaisi olla liian itsekäs, mutta olen oppinut huolehtimaan itsestäni, kun oma itse on aina se lähin eikä muitakaan lähimmässä näköpiirissä ole, joten muistankohan aina ottaa huomioon riittävästi myös toisia? Sehän se on monen yksineläjän kompastuskivi, sanovat. Toisaalta, parit pitävät huolta toisistaan, yksinäisen pitää huolehtia itsestään eikä siinä ei ole mitään pahaa. Voi käydä niinkin, ettei pitkään yksin elettyään sitten enää osaakaan ottaa vastaan mitään huolenpitoa toiselta ja se voi vaikuttaa ihmisten mielestä turhalta ylpeydeltä. Minun mielestäni se on kuitenkin jonkinlaista pelkoa siitä, että saa jotakin enemmän kuin mitä tarvitsee..., että on rasite tai taakka toisille.
Yksinäisen pitää aina olla vähän kiltimpi kuin muut. Ei ole ketään, kenelle kiukutella eikä pahaa mieltä voi purkaa kuin itseensä. En minä halua, että ihmiset alkavat pitää minua noita-akkana sillä sitten saisin olla ja pysyäkin yksin.
Puran kiukkuani itseeni keväisin niin, että otan itseni suurennuslasin alle ja tarkastelen vikojani, sitten ryhdyn parantamaan niitä asioita, mille nyt vain on jotakin tehtävissä. Sama koskee myös kotiani. Haluan laittaa paikat kiiltämään! Haluan puhdasta valkoista ja siistiä, jota voin taas sotkea ja siivota uudelleen. Eihän mikään pysy kunnossa, ellei hoida.
Ulkonäkö... olisin halunnut listata myös hyviä puoliani, mutta jottei menisi kehujen puolelle, olen hiljaa. En halua vaikuttaa itserakkaalta, omahyväiseltä enkä liian tyytyväiseltä itseeni, sehän olisi moka. Välillä olen omasta mielestäni ok, välillä en. Sehän on luonnollista, kun välillä todellakin olen ok ja välillä en. Ihminenkin tarvitsee aika ajoin tarkistuksia, huolenpitoa ja huomiota. Mutta on minulla kauniit kädet ja kauniit korvat. Niihin olen tyytyväinen.
Mihinkään isompaan elämäntaparemonttiin en aio ryhtyä tällä kertaa. Se saa jäädä myöhempään ajankohtaan.
Ylenmääräinen liikunta ei ole keskeisin ja tärkein tekijä minun (mielen)terveyteni kannalta. Olen pikemminkin tällainen pohdiskelijatyyppi. Elämäntavat ovat sellaiset, että pysyn terveenä, vähän sitä ja tätä mutta kohtuudella. Liikun riittävästi, mutta voisinpa liikuntaa lisätäkin, ei tekisi pahaa ollenkaan. Kunhan saan polkupyöräni talviteloilta, sen taas huomaa, miten sohva on vetänyt liikaa puoleensa... rasittaa ajatellakin.
Minä en ole koskaan käynyt hierojalla. Tuntuu kyllä hyvältä, kun joku koskettaa, kampaa vaikka hiuksia tai hieroo selkää, mutta ei se ole välttämätöntä, enkä sellaisten asioiden takia lähtisi kampaajalle tai hierotuttamaan itseäni. Minun elämäni on aika askeettista ja kurinalaista. Mieluummin liian vähän kuin liian paljon mitään, paitsi kohtuutta.
Meni vuosia, että ainut ihminen, joka minua kosketti, oli hammaslääkäri!!! Eikö se ole jo kohtuutonta!!!
hymyillä. Sellainen hymy ulottuu silmiin asti ja tekee toisillekin hyvän mielen. Niinhän sitä moni keväällä ajattelee, kun kävelee ulkona ja hymyilee vastaantulijoille, levittää ympärilleen iloa ja onnellisuutta, rakkautta elämää ja ihmisiä kohtaan.
Ulkonäöstä huolehtiminen on ehdottoman hyvä asia, mutta en menisi niin pitkälle, että leikkauksia ihan.
Rypyt antavat charmia mielestäni ja oikein odotan, että harmaantuisin, mutta hiukseni ovat sen väriset, että voi olla vaikea erottaa uutta värisävyä - ovat valmiiksi vähän sinne päin.
Kyllä toisen ihmisen huomion antamiseen tottuu pikku hiljaa, älä sitä murehdi. Ensin sitä varmaan yrittää olla niin itseriittoinen, ettei uskalla ottaa mitään vastaan, mutta pienestä se lähtee ja sitä nauttii aivan yhtä paljon saamisesta kuin antamisestakin.
Hienoa, että olet tyytyväinen korviisi ja käsiisi. :) Niin minäkin omiini. Kaikki on aika suhteellista. Eräs taiteilija sanoi tädilleni, että hänellä on kauniit kädet. Tätini itse häpesi koppurakouriaan. Taiteilija näki ne maalauksena ja kun katselin hänen käsiään - todellakin: upeathan ne olivat. ;) Niissä näkyi elämän ja kokemuksen jälki.
Missityyppiset naiset eivät jaksa minua kiinnostaa. Ei heissä ole särmää, eikä mitään omaa näköä. En erottaisi heitä toisistaan.
Paljon pohdit naiseutta. Kyllä minäkin välillä, mutta enimmäkseen vuorovaikutustilanteissa. Huomaan, että miehet vilkuilevat silloin tällöin, naiset eivät niinkään, koska olen enempi naisellinen. Sitten jos jään katsomaan jotain naisihmistä pidempään, saattaa tulla katsekontakti ja jopa hymyilyä puolin ja toisin. Mikäs sen mukavampaa. :)
En tällä haavaa jaksa pureutua tähän syvemmin, koska väsyttää vallan kamalasti ja lenkille pitäisi lähteä tai ainakin hoipertamaan raittiiseen ilmaan, kun päivät sisällä istun.
Minulle on sanottu, että minulla on parantavat kädet, kosketukseni tuntuu niin hyvältä. Minulla on pieniin korviini suhteutettuna todella tarkka kuulo, sävelkorvaakin löytyy.
Kädet eivät ole rumat, vaikka ne olisivat raskaat kourat, työn kuluttamat tai vanhan ihmisen kädet. Kädet ovat aina kauniit. Entäs pienen vauvan kädet?
Ja jalat!
Minulla on myös kauniit jalat, mitä nyt vaivaisenluu toisessa jalassa. Se on joskus kipeä. Siksi joudun käyttämään leveälestisiä kenkiä. Leikkaukseen en sen takia mene. En ole koskaan ollut leikkauksessa.
Kauneusleikkauksen mielekkyyttä harkitsen edelleenkin. Ehkäpä, jos saan rahaa säästöön, menen ja muutan ulkonäköäni vähän paremmaksi. Sellainen haave.
Kevättä se on täälläkin.
Elämäni on kiireisempää kuin vuosiin.
Lähden kotoa aamulla varhain, ja saavun sinne takaisin yleensä 22 jälkeen.
Ja silti tunnen olevani enemmän _elossa_ kuin vuosiin. Työkaveritkin jo kommentoivat energistä, sähäkkää olemustani, ja huomauttavat minun selvästi muuttuvan takaisin vanhaksi, ylienergiseksi itsekseni. Sain itseni kiinni tirskumasta tässä päivänä eräänä. Ihanaa.
Kuten putkiratiokin, olen minäkin kuntoilun tiellä. Kun en allergoiden takia pysty kovin paljon ruokavaliolleni tekemään (hyvä, että edes ehdin syödä päivittäin lämpimän ruoan, en harmikseni enää ehdi tehdä kaikkea ruokaa itse, vaikka yleensä en koskaan suostu valmisruokiin). Nyt käyn vähintään kerran viikossa punttisalilla. Hyötyliikuntaa tulee väkisin päivittäin kilometritolkulla, yleensä juosten, kun siirryn paikasta yksi paikkaan kaksi ja sieltä muutamien tuntien kuluttua kello kaulassa paikkaan kolme. (Koti, koulu, työ, koti).
Kesällä elämä rauhoittuu takaisin omiin uomiinsa, paitsi että aika kuluu verkkokursseilla ja uutta työtä hakiessa. Jos vaikka tänä kesänä alkaisi taas pyöräillä töihin....muutamakymmen kilometria hyötyliikuntaa sekin.
Putkiratio: Onnea elämänkumppanin metsästykseen. Tai seuralaisen metsästykseen. Kirjoituksiasi on aina ilo lukea, kiitos tästäkin avauksesta, joskin innoitit minut puhetulvaan:-)))
Ai niin: En ole koskaan koskenut kulmakarvoihini. Ne ovat tummat ja hyvin kesyt. Sääriini ei kasva karvaa, harvemmin edes kainaloihin. Olen tällainen karvaton kummajainen. Hiukset sen sijaan kasvavatkin sitten ihan uskomattoman nopeasti -- siis poikkeuksellisen nopeasti. Olisikohan Jumalalle sattunut pikku moka? Kaikki tyvet päässä:-)?
tuohon kaikkeen? Et syö kunnolla, ja silti menet tuhatta ja sataa, kotona et ennätä rentoutumaan, siellä käyt vain kääntymässä, ilmeisesti vain nukkumassa. Kerro, miten jaksat tuollaista elämäntapaa? Syötkö vitamiinipillereitä? Minä olen ajatellut, että ravintoaineet pitää saada ruoasta eikähän se Suomessa ole mikään ongelma, jos ei itsellä ole allergioita tai muita ruokarajoituksia.
Minä en aiemmin pitänyt maksaruoista. Eräs minun lesboystäväni (jonka kanssa meillä oli hyvin hauskaa keittiössä) opetti minut kuitenkin tekemään maksakastiketta eikä se nyt niin pahaa ole, ei ollenkaan. Olen huomannut, että maksaruoan syömisen jälkeen olo on SELVÄSTI ENERGISEMPI! Tulee heti halu lähteä ulos liikkumaan, lenkille, minne tahansa... Siinä on todellakin taikaa. Kannattaa kokeilla. Maksaruoan kanssa pitää muistaa nauttia samanaikaisesti C-vitamiinia, mikä tehostaa raudan imeytymistä. Kaalipuolukkasalaatti sopii tämä ruoan kanssa:
MAKSAKASTIKE
Maksasta poistetaan kalvot ja se paloitellaan, paistetaan öljyssä (laita riittävästi öljyä, ettei pala pohjaan). Lisätään 1 prk ruokakermaa ja haudutetaan kypsäksi, suolaa ja mausteita maun mukaan.
Minä vältän ruokakerman käyttöä, ja valmistan kastikkeen sekoittamalla kylmään veteen vehnäjauhoja ja lisäämällä sen hyvin hämmentäen paistettujen maksapalojen joukkoon, kypsytetään vielä n. 10 m hiljaisella lämmöllä.
Parin synkemmän vuoden jälkeen olen saanut uutta puhtia uusista tekemisistä. Tai, siis. Olen palannut entiselleni. Olen aina ollut hyväntuulinen ja energiaa pursuava yksilö.
Nyt näen tulevaisuuteni taas positiivisena ja tiedän, että jos jaksan käydä tuon koulun loppuun, pääsen tästä työpaikasta vielä jonain päivänä poiskin:-)
Kaikkein ihaninta on huomata opiskelemisen vaivattomuus. Asiat tarttuvat yhä mieleeni nopeasti, enkä joudu kamalasti miettimään kotitehtäviäkään. Sitä paitsi, rakastan tätä uutta alaani paljon:-) Motivaatio on todella ratkaiseva tekijä. Nuorena, ensimmäistä tutkintoa suorittaessani, olin yhtä innoissani. Menin luennoille posket innosta punaisina. Siksi aamulla oli kiva nousta. Meillä on suvussa tämä vähillä unilla pärjääminen. Soittelemme veljeni kanssa toisillemme yöllä, yhden aikaan. Saatan lähteä koirakävelylle siihen aikaan ihan raittiin ilman takia. Isä ja äiti eivät vieläkään mene ennen yhtä, kahta, nukkumaan, ja heräilevät viimeistään seitsemältä. Isoäidit olivat samanlaisia, sedät kanssa. Meillä eletään, ei nukuta. Kaikilla on monta rautaa tulessa ja aina tehdään jotain. Kukaan ei osaa laiskotella:-)
Syön monivitamiinitabletteja ja nesteenpoistotabletteja (kun syö pääasiassa lihaa, se turvottaa). Veriarvoni ovat loistavat, ja käyn säännöllisesti luovuttamassa verta, koska hemoglobiini tuppaa kipuamaan yli 150. Nyt kun vielä saisi painoa alas, tosin tällä energiankulutuksella se tulee tapahtumaan!
En ole allerginen kaalille, mutta voin syödä sitä vain niin, että vietän seuraavan päivän poissa ihmisten ilmoilta:) Sipulia ja valkosipulia käytän paljon.
resepti on: valurautapannuun voita ja hiukan öljyä, maksasta leikataan muutaman millin paksuisia siivuja ja pyöräytetään jauhoissa(jossa on suolaa ja pippuria) sen jälkeen kuumalle pannulle ja paistetaan. Sivulle puolukkaa ja muusia ja nam.
Ohjeissa aina sanotaan, että pippuria mutta mitä pippuria sillä tarkoitetaan, kun niitäkin on erilaisia? Olen näissä tapauksissa laittanut aina pippuriseosta, jossa on vähän kaikkea. Onko olemassa joku yleispippuri, josta minä en tiedä mitään?
koskaan käynyt luovuttamassa verta. Ajatus tekee minulle huonon olon, ei niin, etten kestäisi veren näkemistä, se vain tuntuu ajatuksenakin pahalta. Toisaalta minun vereni ei ole kovin haluttua, koska minulla on melko harvinainen veriryhmä AB, joka sopii vain samaan veriryhmään kuuluvalle. Hienoa, että jotkut jaksavat käydä luovuttamassa omaa vertaan, sillä sitähän tarvitaan. Ikävä juttu sinänsä. Ikävää sekin, että osa ihmisistä ei uskonnollista syistä voisi vastaanottaa verta, vaikka se voisi pelastaa hengen. Se on minusta jo tyhmää! En näe tällaisessa kieltäytymisessä mitään mieltä, en todellakaan. Elämä on liian arvokas pois heitettäväksi.
"Voi, jospa löytäisin itselleni sopivan naisystävän kesäksi. En tarkoita mitään kesäkissaa, enkä oikeastaan seurustelukumppaniakaan, vaan ihmistä, jonka kanssa yksinkertaisesti olisi hyvä olla ja tehdä kaikenlaista. "
Huomaan nyt etten osaa olla kiitollinen siitä että minulla on tuollainen naisystävä, mutta kiitos siitä että huomautit!
Mutta astetta kovempi on tavoite minulla, sillä aina katselen josko itselleen voisi kumppanin löytää. Sellaisen kumppanin jota voisi rakastaa sydämensä kyllyydellä.
Minä rakastan minun ystäviäni sydämeni kyllyydellä. Ystävistäkin pitää osata olla kiitollinen. Hyvä ystävä on kultaakin arvokkaampi, ei nyt omaa rakasta kultaa tärkeämpi, jos sellainen olisi, mutta elämän parhaita asioita kuitenkin.
Kyllähän kevät ja sen myötä lisääntynyt auringon valo tekee ihmeitä ihmiselle. Hormonitoiminta vilkastuu ja kaiken näkee toisin kuin vielä vähän aikaa sitten. Olen selvästi toiveikkaampi nyt, vaikka kokemuksesta tiedän, että tämä saattaa olla turhanaikaista. Minulla on takanani jo niin monta kevättä ennen tätä.