Totaalisesti. Ottaisko kesällä kaksi vuotta täyttävälle suolapippuritytelille kaveriksi muho tyttöpennun? Etuja ja haittoja. Eikös kaksi mene siinä kuin yksikin, eikös menekin?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Jaa-a, tuossa olen seurannut noita meidän koiraihmisiä. Näyttää nuo rotukoirat olevan sellaisia, että kovin on eläinlääkärin tarvetta.
Pojantyttärellä 2 koiraa, pojalla koira, vaimolla koira, pikkutytöllä koira.
Kalliiksi tuli pojan entinenkin koira. 100 euroo kuussa lääkelasku.
Vaan jos on kamalasti irtonaista rahaa, niin mikäs siinä sitten, kyllä eläimet mukavia on.
Noh, jos itse asuisin maalla ympärivuoden, ottaisin kissan kaveriksi koiran.
Meidän suolapippuri on tereisä vanhemmista ja ei ole sairastanut kahden vuoden aikana edes ripulia. Eläinlääkärilaskut lähinnä rokotuksista ja sterilisaatioleikkauksesta.
siis terveistä
Niin ne kaikki sanovat ja pennut maksaa paljon.
Ennen oli pystykorvat ja sekarotuiset paljon terveempiä, kun nykyjalostetut.
Kai se onnistuu
Ei ole itsellä kokemusta paljoa koirista. Mutta kun monilla on paljon koiria, kai netkin tottuu toisiinsa. Tollanen kai sen verran yksilökohtaista, asia selkiää kai lähinnä kokeilemalla.
On siinä muutama käytännön juttu, kaks koiraa syö kaksinkertaisen määrän ruokaa yhteen nähden ja aiheuttaa tuhoja kaksinkertaisesti, jos aiheuttavat. Haukkuvat tuplasti jne ja voivat villitä toisiaan leikkiessään. Lisäks tietenkin nämät nokkimisasiat, sukupuolet jne. Vaan jo pentutehtailua suunnittelet, sill tuskin väliä.
=DW=
No en todellakaan ole pentuja teetättämässä, värkit pois jo heti nuorena.
Pieni seitenkiloinen koira tai kaksi ei syö meitä konkurssiin. Ainoa se että nypittävä rotu , yksi maksaa enemmän kuin kaksi. Ihana kun ois villikkokaveri toisella :).
Ihastuin Japaninpystykorvaan kun näin kuvan ....ihana valkoinen pallero pentu....mutta mitä rotua tarkoitat tuolla ...muho....
Kääpiösnauzeri musta-hopea. Nykyinen kääpiösnautseri suolapippuri.
Pojan perheessä oli kokomusta kääpiösnautseri....sen hienompaa koiraa en ole tavannut...meillä synkkasi niin hyvin ....oli joskus luonani kun olivat jossain käymässä...kai niitäkin on erilaisia luonteenpiirteiltään ....niinkuin meitä" samanrotuisia" ihmisiäkin....
Snautserissa on pienessä paketissa iso ego ja paljon luonnetta. Puhetta vailla valmis tapaus :D.
Juu...vain puhe puuttui.... Miniä sanoi sitä joskus ...käppänäksi... ajattelin ei se ole mikään käppänä....mutta kuulin sitten et on yleinen lempinimi kääpiösnatserille...
Joo. Meidän käppänä osaa äännellä eri äänitaajuuksilla ja siitä voi ymmärtää mitä hän milloinkin tarkoittaa.
Eiköhän parempi olisi mennä vaikka pitkälle kävelylenkille sen olemassa olevan kanssa ennemminkin. Ajatteles kun sinun pitäis jaksaa ulkoiluttaa sitä yhtäkin vielä yli kymmenen vuotta aamuin illoin ja vielä välilläkin. Sittenhän sinäkin olet jo seitsenkymppinen, vai mitä.
No sinähän kaksi menee samalla kuin yksi, Iloinen syy lähteä lenkille :D. Toivottavasti saan lenkkeillä vielä parikymmentäkin vuotta.
Itselläni kyllä koiranpentukuume laskee, kun muistan ikäni. Tuo nykyinen on 5 1/2 vuotias, ehkä sen jaksan vielä loppuun asti lenkittää (tai sitten en). Ja haluaisin itse haudata koirani, ettei koirani joutuisi hautaamaan minua.Mitään kiertolaista en ehdoin tahdoin halua järjestää.
Joo, kiertolaiskoira ei ole tarkoitus. Mutta tuo meidän koiruli on kohta kaksivuotias niin samaan syssyyn siinä menis toinenkin.
ei oo koskaan ollu koirakuumetta
eikä liioin vauvakuumettakaan sen ensimmäisen jälkeen
koirat on ikuisia vauvoja niitä ei voi koskaan jättää yksin
vauvat sentään kasvaa aikuisiksi ja huolehtii itse itsestään
kissoja on kaks mutta ne on niin itsenäisiä
että niitä on helppo pitää
jos lähtee reissuunkin niin ei tarvii kun jonkun käydä ruokkimassa
ne pärjää hyvin yksin useamman viikonkin
kun vaan ruokahuolto pelaa.
Totta. Koirille pitää olla hoitaja, sitä ei voi jättää yksin kuin korkeintaan työpäivän ajaksi, Pitää olla luotettavat koirahoitajat ja niitä meillä on :).
meillä ei olis koiranhoitajia
tai vois ollakkin
mutta sit taas tuntus pahalta jättää hoitoon
kun koirat kiintyy niin toisella lailla ihmiseen
toki kissatkin mutta niinkun sanoin ne on niin itsenäisiä.
No me ei käydä juuri koskaan missään reissussa. Tai jos käydään koira on mukana. Koti-ihmisiä viimosen päälle.
no sillon se on ookoo
mutta me saatetaan yks kaks päättää että nyt mennään
jos joku pyytää
ja on paljon paikkoja mihin ei voi koiraa viedä
esim meidän rouvat on molemmat allergisia
pitäs sit ottaa allergisoimaton koira
ne taas on niin pitkälle jalostettuja että niiden pito tulee kalliiks
ei oo varaa sellaiseen.
En voi ottaa koiraa.
Minulla vesikauhu, koiranluukato ja pettuleipä allergia.
En voisi antaa anteeksi itselleni koskaan, jos ne tarttuisi viattomaan pentutehtailtuun hauveliin.
No parempi onki ettet ota jos et osaa erottaa pentutehtailijaa kunnollisesta koirakennelistä. Tai tavallisista kotipentueista.
Voin helposti kuvitella mimmonen onTotaalinen koirakuume.
Meidän perhe sai samaisen kuumetaudin aikoinaan.
Kuume iski NIIN voimallisesti ja yhtäkkisesti, että meillä oli aikamoinen suunnittelu, että pääsimme siinäsiunaamas lähtemään Etelä-Suomeen sitä hakemaan.
Mutta aloitetaan alusta.
Aivan avioliiton alkuaikoina sain kauan haluamani koiran. Tanskandoggi muutti laumaamme. Aivan ihanaa. Tovin kuluttua aattelin, että kylläpäs siinä nyt menis kaksikin dogia. Olisi seuraa toisistaan.
Näin tapahtui. Sit meillä oli kaks tanskandoggia. Ja taas oli ihanaa.
Kun se ensimmäinen kuoli ja jäi se toinen doggi yksin, jonki ajan kuluttua päätettiin taas ryhtyä kahden koiran omistajaksi.
Minä olisin tahtonut taas lempirotuni eli tanskandoggin, mutta koska mieheni oli puhunut sulosanoin Newfoundlandinkoirasta, niin en mitenkään voinut sanoa, että heevetti me ei oteta muuta koiraa, vaan se on oltava doggi.
Niinpä alussa mainituin eväin kiiruhdimme Helsingin lähelle hakemaan "Nöffiä".
Sitten kun se tanskandoggi kuoli (10v), niin taas meillä oli vaan yks koira.
Ei muuta kuin menoksi ja kohta meillä sitten taas oli kaks koiraa. Uusin oli sitten taasen tanskandoggi. Keltainen väritykseltään. Ne kaks ekaa olivat tiikerijuovikkaita.
Elikkä minusta kahdesta koirasta on seuraa toisistaan, jos aina ei ole kotona. Ne leikkivät myös yhdessä ja saavat kivaa liikuntaa keskenään.
Lenkille kun menee, niin ihan sama vaiva, onko koiria yks vai kaks.
Meillä nyt oli tosi isokokoisia koiria ja kyllähän ne söivät, mutta ei missään tapauksessa konkurssiin asti.
Aloittajalla on pienirotuinen koira. Jos niitä olis kaks, niin syövät edelleen hiton vähän. Lenkille helppo mennä.
Pojan perheessäkin on kaks koiraa. Schäfereitä. Vanhin tyttö on jo muuttanut omilleen ja hänkin otti itselleen scäferin. Usein kun menen pojan luo, niin siellä
on kolme koiraa pihalla poukkoilemassa.
Meillä piti olla isompi auto, ku koiratkin isoja. Aloittajalla jos olis kaks koiraa, niin hyvin mahtuisivat tavalliseen autoon.
Kääpiösnauzeri on kiva rotu. Niillä on luonnetta. En ihmettele jos on iskenyt kuume.
Hae ihmeessä toinen koira ja ilakoikaa isomman lauman tuottamasta ilosta.
Kiitos Heikku valoisan kannustavasta kommentista :).
Meille on hankittu aina uusi koira silloin kun olemassa oleva on noin puolessa välissä elinikäänsä, ehtii sitten hyvin opettaa tulokkaan talon tavoille, ennen kun siirtyy itse eläkkeelle. Sitten taas kun aika vanhemmasta jättää niin nuorempi on jo taas keski-iässä ja opettaa uuden jne. Nyt on vain yksi, ja uutta en oman ikäni puolesta uskalla enää ottaa, ellei sitten kohdalle osu joku uutta kotia tarvitseva aikuinen pikkukoira joka ei räksytä.
Minä taas aattelen niin että nyt kun meidän eka on parin vuoden iässä hän vielä sopeutuu hyvin uuteen tulokkaaseen. Ja samassa menee kaksi kuin yksikin ja heitä seuraa toisilleen.
Entisessä naapurissani asui terrieriperhe, heillä oli yksi terrieri ja sille otettiin kaveriksi toinen ja ei aikaakaan kun piti sille toiselle ottaa kaveriksi kolmas ja kaikki ovat tyttökoiria ja huvittavinta
(tietysti vain minun mielestäni) kaikilla nimenä jokin naisen nimi.
Koirien isäntä ja emäntä ovat isä ja äiti ja perheen aikuista tytärtäkin kutsutaan siskoksi. koirat ovat koko ajan jaloissa, ainakin viereillessani siellä siltä tuntui.
Sitten kolmas siirtyi peltipurkkiin olohuoneen hyllykköön ja taas otettiin uusi kaveriksi...
Nyt en ole voinut seurata heidän elämäänsä, joko on peltipurkit hyllyllä lisääntyneet, vai mikä on tilanne...
Oma koirakuume joskus vaivaa, varsinkin kun näkee tutun näköisiä koiria tai muuten pääsee kosketusetäisyydelle...
mutta se tauti paranee kun muistan sen hetken kun koirani piikille vein...
sekin pitää koiranomistajan aina muistaa kun uuden koiran ottaa.
Suosittelen, olisihan se kiva kun koirallasi olisi ikioma koirakaverikin...
Minä en tykkää että koiralle laitetaan ihmisen nimi. Kyllä se pitää olla sillain koiramainen tai tai ainaki harvinainen kotimainen. Aattele nyt vaikka joku Marika tai Sari koiralle :D.
Entäs eläimen nimi:)
Oon tän kertonutkin aikaisemmin, mutta pläjäytän toisen kerran,
niin menee kaikille perille:)
Aikanaan kun pojan perhe otti kissan, niin poika sanoi haluavansa sen nimeksi Hevonen. Hän sanoi, että olis kiva mennä töihin ja sanoa, että he ovat ottaneet hevosen.
Ei oikein saanut kannatusta. :)
Ei siitä sitten hevosta tullut.
"Heikunkeikku"
Jos niin kuin tosissaan ajatellaan että minä hankkisin kaksi eläintä kotiin.
Kerros-taloon.
Vaikkapa nyt hauvoja.
Niiden nimet olisivat:
Pakkanen ja Rukkanen.
Ja ihan hetken aikaa vain.
-
Maatalossa olisivat:
Sudelle ja Ruokanen.
Hetken sielläkin.
H.
Joo, tuon uskon.
Harmillista, kun et ensteks kysynyt, että arvaako kukaan, minkä nimen Sinä koirille antaisit.
Etunenäs olisin ollut arvaamassa.
Tosin aivan-aivan ei nappiin olisi mennyt, mutta idea kuitenkin sama.
Olisin kirjittanut, että antaist nimikseen Vasen ja Oikea.
Sitte olisit pihalla huutanut niille, että "Kintaaaaat", "Kintaat tulukaahan jo kotio". :)
Meillä oli kerran kissanpentu jonka nimi oli Korkki :). Ja jos ois ollu koira niin isä ois antanut sille nimen Pora.
Mulla ois jo tyttöhauvelivauvelille nimikin valmiina <3.
Antakaahan mun vielä jatkaa. Ketjuilla ku on tämmönen sopivanplaatuinen aihe.
Mun veli on yhtä omituisella huumorilla varustettu, kuin poikani.
Kun veljeni otti koiranpennun, niin hän nimesi hyvin koiralle sopimattomalla nimellä.
Siitä tuli Herra Sundqvist.
Hetkeksi.
Kun veljeni meni venerantaan koiran kans, niin samaan aikaan rannalla parveili monta palomiestä. Osa oli lähdössä palolaitoksen veneellä jonnekin.
Koira livahti näiden miesten keskelle, klapaji kintuissa.
Veli sanoi myöhemmin, että ei kehdannut huutaa "Sundqviiiiist, tänne!"
Liian suuri mahdollisuus, että jollakin palomiehellä olisi ollut sama nimi. Täällä kun paljon ruotsinkielisiä nimiä.
Veli huusi "Sunkkariii, tänne".
Sen jälkeen koira kastettiin uudestaan ja siitä tuli Sunkkari.
Hyvä koran nimi.
Sen pituinen se:)
Röö ja Peri
Meilkii vois olla kaksi kissaa joiden nimet ois Hunkskukkanen ja Tellukkainen :). Paitsi että ikinä en kissoja hankkis.
Ettäs kehtasit, tartuttaa kuumeen. Toivottavasti se menee ohi yön yli nukkuessa.
Snautsereilla kai on pitkä "parta". Edellisellä koiralla (partavillacockeri) oli pitkä parta. Joskus hävetti, kun muuten valkoinen koira ja parta sapuskan likaisen ruskeaksi värjäämä.
Joo, parta on meidän tytölläkin. Jännä kun muuten on harmaavalkoinen mutta parrassa on kuparinruskeaa mistä se siten johtuneekaan. Olen kuullut monenlaista versiosta asiasta.
Minä olen selaillut tänään kasvattajien sivustoja ja ei se ainakaan koiravauvakuumetta laske :).