Olin jo aikeissa laittaa miehelle viestiä, mutta sitten tajusin, että jos hän haluaisi olla kanssani tekemisissä, hän olisi itse jo laittanut viestiä.
Itku tuli taas
Itken
26996
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ei se mene noin oikeassa elämässä. Ehkä joskus joku voi noin tehdä mutta totuus on, että yleensä sinun täytyy tehdä se itse. Olkoon kyse mistä tahansa asiasta.
Elämä ei ole noin yksinkertaista. Yhteydenotto vaan voi olla molemmille todella vaikeaa joskus. Yhdestä viestistä voi käynnistyä vaikka mitä. Ei kannata sysätä vastuuta täysin toiselle, eikä kyllä syyllistää itseäänkään jos ei uskalla lähettää. Rauhallisesti vaan.
Itke vaan oikeassa olet
Jos asut oikeasti "kivenheiton päässä" niin olen tässä odotellut milloin olet saanut tunteesi selvitettyä.
Asun " kivenheiton" päässä. Tunteeni ovat selvillä. Sinun tunteet jäivät kysymysmerkiksi.
Siinä tapauksessa tämä ei ole sinulle. Tässä puhutaan kymmenistä metreistä.
Niimpä. On.
Minun mielestäni taas toisinpäin. Minullehan ne tunteet jäivät päälle.
Sitä en tie. Kaikki jäi ilmaan. Ainakin oletin niin.
Kyllä mä koen että jos olen tunnistanut ja pyytänyt tulemaan esittäytymään niin olen antanut tilaa päättää onko tosissaan, enkä ole painostanut sitten sen enempää. Varsinkin kun homma on sellainen, että olen täällä kaipaillut ihmistä joka on tunnistanut viestini ja asunut tyyliin huutoetäisyydellä. Ja on kaipaillut myös täällä minua. Miten mun pitäisi tollasessa tilanteessa ajatella toisen tunteiden olevan oikeasti selvät? :DD
Naiselle tämä. Yhtään siis syyllistämättä, mutta ymmärrät varmaan miksi olen odotellut, että tunsiko oikeasti jotain vai tykkäsikö vaan leikkiä tunteilla ja seurata mitä "se tyyppi" tekee seuraavaksi... :/
Mistä voit varmuudella päätellä että juuri sinua kaivannut on täällä? Kyseinen nainen. Tunnustan kyllä että olen kirjoittanut tänne ja kaivannut häntä. Ja mitä tarkoitat esittäytymisellä? Olemmeko puhuneet kasvotusten?
Ja miksi leikkisin kenenkään tunteilla.
Ja Sano jotain kaivatustasi naisesta.
Kyllä sä saatat olla itsesi tunnistanut. Ja tiedät kyllä aivan varmasti mitä tarkoitan "esittäytymisellä" jos olet oikea ihminen. Ehkä kirjoitin huonosti alkuperäisen viestini, mutta tarkoitus oli että siitä saisi sen käsityksen, että olen vasta viime aikoina tajunnut että kyseinen ihminen ketä kaipailin asuukin ihan naurettavan lähellä. En nyt jatka tämän enempää kun aina on mahdollisuus että keskustelen trollin kanssa, joka vaatii vaan tunnisteita mutta ei koskaan anna itse yhtään kunnollista.
En ole trolli. No ehkä me jonain päivänä esittäydytään kasvotusten . Kukatietää.
Enkä ikinä leikkisi kenenkään tunteilla. Tavallaan se tapa miten tulimme tietoiseksi toisistamme oli tietyllä tavalla iso alku muutoksille. Toinen meistä tiesi toisen olemassaolon jo paljon ennemmin.
Vastaavia tarinoita on varmasti monta.
Tämä on yksi muiden joukossa. Voi olla ettei mitään koskaan ikinä tapahdu sen syvemmin välillämme mutta jäljen olet jättänyt minun sydämeen.
Joo, vähän katkeralta tuo krapulaviestini vaikuttaa, mutta tosiaan kun en ollut edes varma nimestäsi niin veti vähän turtaksi, että olin käyttänyt niin paljon energiaa selvittelyihin ja lopulta sitten joku olisi voinut seurailla tätä sekoiluani täällä (ja ihan ikkunastakin) ja nauttia viihteestä.
Kyllä mä sen uskon, ettet ole leikkinyt tunteilla. Kunhan tiedät etten ujouttani ole laittamatta viestiä tai tule ihan sinne ovelle käymään. Tässä tilanteessa tuntuu, että toinen tietää niin paljon enemmän elämästäni (lähinnä mietin kaikkia negatiivisia asioita ja paheita) kun taas itse en tiedä juuri mitään sinusta kuin tunteeni. Kunhan tiedät, että etsin juuri sinua yli kuukauden kuin neulaa heinäsuovasta.
Ainakin palstoille kirjoittelun voin lopettaa vihdoinkin. Toivottavasti joskus saadaan tilaisuus tutustua kunnolla. Nähdään. ;)
Niin ja lisätään nyt vielä se, että minä en kirjoita tänne enää yhtään viestiä. Tiedän, että jonkut sekopäät tykkäävät leikkiä täällä ottamalla tunnisteita toisten viesteistä ja vähän sekoitella pakkaa niillä tiedoilla. Tuli mieleen, että voisi olla ihan hyvä tehdä tämä selväksi, koska pystyn jo näkemään että näillä "kymmenien metrien päässä" jne jne tiedoilla saa kirjoitettua tänne viestejä "minulta sinulle".
Vaikka monessa suhteessa olenkin tunne ihminen , niin nyt järki sanoo ettet voi olla kyseinen hlö vaikka yhtäläisyyksiä viestittelyssämme onkin. Enkä ole susta kuullut mitään keltään. Ja yleensäkin kuulopuheille en anna mitään arvoa. Luon itse kuvani ihmisistä.
Ja tämä Ok. Olkoon sitten tässä. Kivaa kesää..)
En mä meinannutkaan mitään huhuja vaan, että jos toinen on ollut paljon pidempään tietoinen toisesta niin tiedä miten paljon on seuraillut. Joo voihan se olla, että et ole hän. Epäilys heräsi ensimmäisen kerran pari viikkoa sitten kun tutun näköinen blondi ajeli pyörällä ohi ja kääntyi samalle pihalle. Silloin en ehtinyt nähdä kasvoja kunnolla, mutta hiljaa olen saanut palapelin koottua. Joo hyvää kesää :)
Tarkoitatko että miess olisi laittanut jo viestiä?
et halua miesstä nainen
Laitoin sulle FB viestiä jo perjantaina 21.10.216. Et koskaan vastannut.
yooooogaaaan taaarjaaaaan kaaa!
Näinhän se menee. Liikaa roikkunut minäkin.
OletNiinVäärässä.
kunnon itkut ovat joskus tarpeen. Minä en edes muista milloin olisin viimeeksi vollottanut. Nyt ei ole vaan löytynyt oikeata fiilistä, joka tarvitaan itkun aikaan saamiseksi.