Moi!
Uskonno opiskelijana olen tutustunut lestadiolaisuuteen pitkältä ajalta. Olen huomannut sen, että alkuperäiset lestadiolaiset (vanhoilliset), elävät vielä laestadiuksen oppien mukaan. Kaikki muut (esikoiset, uusheräys ym) ovat laestadiuksen opeista aika kaukana. Miksi te käytätte itsestänne nimitystä lestadiolainen? Ette te niitä oo. Olkaa vaikka Uusheränneitä tai viidesläisiä tai mitä tahansa, mutta teidän oppinne ei ole Lars Levi Laestadiuksen mukaisia. Jos ette usko niin lukekaa kirjallisuutta. Teidän oppinne eroaa aika paljon alkuperäisestä. Itse en asetu kenenkään puolelle, mut tämä asia on faktaa ja sillä hyvä. Ei tarkoita sitä että puolustaisin jotenkin vanhoillisia, mutta oppi ero on kuitenkin selkeä. Lisäksi olen huomannut, että kaikki paskapuhe ettei pesukonetta (lasillista) saisi käyttää (jos vaikka kalsarit vilahtaa) ym höpöjutut on ihan silkkaa pötyä. Tutkin vanhoillisia ja ihan normaaleja ihmisiä he on. ELävät raamatun mukaista elämää parhaan taitonsa mukaan ja ei ole tyrkyttänyt uskoaan ainakaan minulle. Sanovat että uskovaiseksi ei tulla, että tyrkytetään vaan se pitää itse käsittää. Rupesin jopa ymmärtämään ettei heillä ole tv:tä. Mutta kaikista huhuista poiketen heiltä ei ole se kielletty vaan on yhdessä sopineet ettei sitä kannata hankkia kaikkien huonojen ohjelmien (kuten väkivalta, porno ym) takia. Eikä sieltä ketään eroteta vaan jokainen lähtijä saa lähteä jos haluaa. Jos ei elä niinkuin raamattu sanoo ei ole uskovainen. Se että uskoo jumalaan ei riitä. Täytyy myös elää silleen...
Uskonno opiskelijana olen tutustunut lestadiolaisuuteen pitkältä ajalta. Olen huomannut sen, että alkuperäiset lestadiolaiset (vanhoilliset), elävät vielä laestadiuksen oppien mukaan. Kaikki muut (esikoiset, uusheräys ym) ovat laestadiuksen opeista aika kaukana. Miksi te käytätte itsestänne nimitystä lestadiolainen? Ette te niitä oo. Olkaa vaikka Uusheränneitä tai viidesläisiä tai mitä tahansa, mutta teidän oppinne ei ole Lars Levi Laestadiuksen mukaisia. Jos ette usko niin lukekaa kirjallisuutta. Teidän oppinne eroaa aika paljon alkuperäisestä. Itse en asetu kenenkään puolelle, mut tämä asia on faktaa ja sillä hyvä. Ei tarkoita sitä että puolustaisin jotenkin vanhoillisia, mutta oppi ero on kuitenkin selkeä. Lisäksi olen huomannut, että kaikki paskapuhe ettei pesukonetta (lasillista) saisi käyttää (jos vaikka kalsarit vilahtaa) ym höpöjutut on ihan silkkaa pötyä. Tutkin vanhoillisia ja ihan normaaleja ihmisiä he on. ELävät raamatun mukaista elämää parhaan taitonsa mukaan ja ei ole tyrkyttänyt uskoaan ainakaan minulle. Sanovat että uskovaiseksi ei tulla, että tyrkytetään vaan se pitää itse käsittää. Rupesin jopa ymmärtämään ettei heillä ole tv:tä. Mutta kaikista huhuista poiketen heiltä ei ole se kielletty vaan on yhdessä sopineet ettei sitä kannata hankkia kaikkien huonojen ohjelmien (kuten väkivalta, porno ym) takia. Eikä sieltä ketään eroteta vaan jokainen lähtijä saa lähteä jos haluaa. Jos ei elä niinkuin raamattu sanoo ei ole uskovainen. Se että uskoo jumalaan ei riitä. Täytyy myös elää silleen...
Vastaukset 9
Vanhimmat
>>
Olen huomannut sen, että alkuperäiset lestadiolaiset (vanhoilliset), elävät vielä laestadiuksen oppien mukaan. Kaikki muut (esikoiset, uusheräys ym) ovat laestadiuksen opeista aika kaukana. Miksi te käytätte itsestänne nimitystä lestadiolainen?
>>
Tämä kommentti olisi aivan ok avaus aiheeksi keskusteluun kunhan kykenisit esittämään edes yhden ainoan perustelun väitteellesi. Nykyisellään se on tyhjää huutelua ilman perusteluita.
Mitkä sitten ovat ne Laestadiuksen käsitykset, joita ainoastaan vanhoilliset pitävät?
Esikoiset sentään lukevat seuroissaan Laestadiuksen saarnoja, joten luulempa että he ovat sillä tavalla hieman paremmin perillä, mitä Laestadius opetti;)
ps. Kaikki muu meuhkaaminen vl:ien puolesta paljasti sinut vl:äksi, joka yrittää kieroilla esiintymällä mukamas ulkopuolisena:(
Eikös se Raamattu ole parempi puheiden aihekirja, Raamattu ja sen sanoma on totuus.
Mutta kellä on mitkäkin tavat. Lue sinä vaikka Paavalin kirjeet Timoteukselle, siinä on selvää puhetta miten pitää seurakuntaa johtaa ja opastaa. L.L.L:n sanat vahvistavat Raamattua ja Lutheria, mutta ensin on Raamattu!
Uskonnon opiskelijana osaat varmaan luetella tärkeimmän tutkimuksen, jossa käsitellään Lars Levi Laestadiusta, herätyksen syntymistä ja varhaista lestadiolaisuutta. Noin vahvat mielipiteet pitää perustella, muutoin niillä ei ole muuta painoarvoa kuin sanojen itsenäinen merkitys. Et saavuta mitään vaahtoamisellasi. Mikäli haluat lähteä vakavaan keskusteluun asiasta, aloitetaan tutkimuskirjallisuuden analyysistä.
Lue hiukan lisää Laestadiuksesta, ja kirjoita asiallisemmin.
Pitäisi selvittää ensin, mikä on LLL:n opetus.
Miten se mainitsemissasi liikkeissä eroaa siitä.
Totuus on, ettei vanhoilliset sen koommin opeta LLL:n tapaan.
Esikoiset sentään joka sunnuntai lukevat yhden hänen saarnoistaan.
Vai pitkältä ajalta? Et kuitenkaan ole selvillä Laestadiuksen opetuksesta alkuunkaan. Mainostamasi VL-liike on luopunut L.L.Laestadiuksen opeista jo sata vuotta sitten; eivä he edes kärsi lukea hänen saarnojaan, kuin joskus jonkun lyhyen maininnan.
Vai ei sieltä eroteta ketään! Tutkihan vähän lähihistoriaa, mitä tässä liikkeessä tapahtui esim. 60-70-luvuilla; joukkoerottamisia, mm. lukuisia pappeja ym.
Perin hatarin tiedoin lähdet esiintymään uskonnon opiskelijana tällaisilla foorumeilla, joissa esiintyy myös todellisia Laestadiuksen tutkijoita ja hänen ajatustensa tuntioita.
Mihinköhän Laestadiuksen kirjoihin sinä olet tutustunut? Ja miltä osin mielestäsi muut lestadiolaisuuden suunnat poikkeavat Laestadiuksen opista?
Oman kokemukseni mukaan olen havainnut seuraavia eroja nykyisten lestadiolaisten ja Laestadiuksen välillä.
-Ehtoollisoppi
Vanhoillislestadiolaisilla on erilainen ehtoollisoppi kuin Laestadiuksella. Esikoislestadiolaisuudessa ajatellaan Laestadiuksen tavoin, että ehtoollisessa on syntien anteeksiantamus uskovaisille. Muissa lestadiolaisuuden suunnissa esiintyy vaihtelevia käsityksiä.
-Synninpäästön korostaminen vs. armonkokemusten korostaminen
Tässä suhteessa kaikki lestadiolaisuuden suunnat korostavat enemmän synninpäästöä kuin Laestadius, joka kyllä epäröimisen jälkeen hyväksyi synninpäästön julistamisen, mutta korosti kuitenkin ennen kaikkea ihmisen sisäistä katumuksen ja armon kokemista. Minun kokemukseni mukaan tällä asteikolla vanhoillislestadiolaisuus on lähimpänä korostonuttu synninpäästöfokusta, joskus jopa niin, että synninpäästö vanhoillislestadiolaisuudessa vaikuttaa tulleen mekaaniseksi loitsuksi, jolla ihminen "taiotaan" uskovaiseksi. Esikoislestadiolaisuudessa on enemmän jäljellä Laestadiuksen sisäisen ihmisen kokemuksia korostavaa ajattelua, mutta kuitenkin synninpäästön korostaminen on paljon voimakkaampaa kuin Laestadiuksella.
-Seurakuntaoppi
Tässä rauhansanalaisuus lienee lähimpänä Laestadiuksen linjaa, jonka mukaan seurakunnan rajat eivät kulje herätysliikkeiden eivätkä edes kirkkokuntienkaan rajoja pitkin. Vanhoillislestadiolaisuus ja osa esikoislestadiolaisista on omaksunut tästä poikkeavan poissulkevan seurakuntaopin.
-Uudestisyntyminen
Uudestisyntymisestä Laestadius puhui joskus kasteen yhteydessä, mutta useimmiten myöhemmässä iässä tapahtuvan katumuksen ja parannuksen yhteydessä. Laestadiuksen mukaan uudestisyntyminen täytyy tapahtua joka kerta, kun ihminen on langennut pois "armontilasta". Ainakin tässä esikoislestadiolaisuus eroaa Laestadiuksen opista, koska esikoislestadiolaisuudessa ajatellaan yleensä, että uudestisyntyminen voi tapahtua vain kerran (joidenkin mukaan myöhemmällä iällä uskon omakohtaistumisessa tai parannuksessa, vähemmistön mukaan kasteessa). Vanhoillislestadiolaisten suhtautumisesta uudestisyntymiskertoihin en ole varma.
Eli minun kokemukseni mukaan kaikki lestadiolaisuuden suunnat siis poikkeavat Laestadiuksen opetuksesta ainakin jossain määrin. Ja ehkä lopuksi on paikallaan todeta, että Laestadius on minulle vain yksi monista kristinuskon aikana vaikuttaneista opettajista, eikä hänellä minulle ole mitään ehdotonta auktoriteettiasemaa.
Olen samaa mieltä siitä, että usko ilman tekoja on kuollut, mutta tulee muistaa, että ne teot eivät ole mitään lain vaatimuksesta tulevia tekoja, vaan vapaaehtoisesti Jumalan voimasta pyyteettömästä rakkaudesta tulevia. Ei siis mitään "pykäläviidakkoa"...
Laestadiuksen kastekäsitys on selkeästi korostamassa uudestisyntymistä kasteessa hänen elämänsä loppuaikoina. Siinä hän oli samoilla linjoilla kuin Luther, Laestadius jopa lukee saarnassaan suoraan katekismusta.
Se on selvää, että hänen seurakuntaoppinsa on nykyistä avarampi, hän näkyy kuitenkin pitäneen selkeästi valtiokirkkoa oikeana seurakuntana. Mitään kirkon vastaisuutta hänessä ei ole. Kirkonvastaisuus ja kirkossa kuuluvan vääränlaisen opetuksen vastaisuus kun on vallan eri asia.
Siinä Laestadius eroaa kummastakin katolisesta kirkosta, että uskoa seuraavista töistä puhuessaan hän korostaa, että Jaakob puhuu kuolleesta uskosta.
Tämä asia ei kuuku vanhurskaaksi tulemiseen, se kuuluu Laestadiuksen, kuten Paavalinkin mukaan vanhurskaana olemiseen.
Ne, jotka väittävät vanhurskauttamisen tapahtuvan sekä uskosta, että töistä, ovat siis joutuneet täysin harhaan. On nimittäin niin, että töiden puuttuessa on turvauduttava yksin armoon, eikä töiden lisäämiseen.
Syntisen ei siis pidä lähteä puutosta hakemaan töistä, vaan armosta ja uskoa lupaukseen.
Työt, hurskaus, hedelmät, ne ovat kaikki vasta sekundääristä, eivät primäärinen.
Jumala ei edes armahda syntistä hänen katumuksensa tähden, vaan sulasta armosta poikansa tähden.
Näin me voimme pitää harhaopettajina ja eksyttäjinä niitä, jotka opettavat tätä vastaan sanomalla: meidät vanhurskautetaan uskosta ja töistä.
Näin paljastuu myös kummankin katolisen kirkon omavanhurskas opetus, jossa Kristuksen ansion rinnalle on tuotu tueksi oma hurskaus, työt, teot, askeesi, hurskaus ja pyhyys.
Laestadius on herätyssaarnaaja, ei mikään opillinen auktoriteetti. Opillisesti hänessä näkyy myös horjuvuutta ja ristiriitaisuutta. Hän teki työtään ankeissa oloissa, itsensä uhraten. Sitä työtä ei voi muuta kuin ihailla.
Laestadiolaisuus on perinteisesti tukeutunut oppi-isänään Lutheriin, jonka selkeä raamatullisuus on tärkein perintö, eivät hänen oppilauselmansa sinänsä.
Täsmennän vielä tässä yllä uskosta ja töistä kirjoittamaani, ettei syntyisi väärää kuvaa. En siis tarkoita, että kuolleesta uskosta voisi tehdä elävän lisäämällä siihen tekoja. Kysymys on siitä, että jos usko on elävä, se sisältää silloin väistämättä ja erottamatta myös rakkauden ja sen vaikuttamat teot. Teot eivät ole siis mikään "lisä" uskon päälle, vaan ne ovat sen olennainen osa, jos se on elävä.
Oliko kirjoituksesi tarkoitettu ehkä vitsiksi, uskonno opiskelijja?