Sananvapaus ja vastuu

D.W

Mielipiteen vapaus on rajoittamaton, samoin hyvin pitkälle menevä sananvapaus. Nämä kaksi eivät ole ihan sama asia.

Sananvapautta pitäisi rajoittaa vain siinä tapauksessa, että "mielipiteen" esittämisen ainoa tarkoitus on pyrkiä loukkaamaan jotakuta. Kuten esim. rasismissa on asianlaita. Toisaalta, ei ole aina selvää milloin on kyse vain tästä loukkaamisen tarkoituksesta. Kuten tiedetään, väärinkäsityksiäkin syntyy herkästi.

Mutta, jokainen on myös vastuussa sanoistaan. Useimmiten kovin äärevistä mielipiteistä joutuu kärsimään eniten niiden esittäjä itse, siksi viisas henkilö miettii kahdesti mitä sanoo missäkin yhteydessä.

Yleisesti ottaen yksityishenkilön mielipiteet ovat kunkin oma asia, mutta silloin kun henkilö on esim. näkyvällä paikalla töissä jossain yrityksessä tai toimijana yhteisössä, eikä sikäli enää ole pelkästään yksityishenkilö, silloin nämä henkilökohtaiset (ääneen lausutut tai kirjoitetut) mielipiteet muuttuvat herkästi osaksi yhteisön julkisuuskuvaa. Mikäli tämä aiheuttaa hallaa yhteisön toiminnalle, toki sillä (yhteisöllä tai yrityksellä) on oltava oikeus puolustautua vaikkapa sitten erottamalla kyseinen henkilö?
Viittaan tällä esim. Porijazzin tapaukseen. Samoin Soinin.

26

930

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaami

      Harvinaisen järkevää tekstiä. Harvinaista täällä.

    • kill-a-lot

      Tosiasiassa mikä tahansa mielipide ja miten tahansa esitetty mielipide voi aina loukata ja ärsyttää jotakuta. Sananvapautta ei enää ole, mutta eihän se haittaa kaltaisianne lampaita, joita voi kuka tahansa kyykyttää määräämällä mitä saatte ajatella, mitä saatte sanoa ja mitkä sanat ovat kiellettyjä. Jumalauta mä nauran tälle pellevaltiolle ja teille, jotka orjien innolla tottelette käskyjä joilla vapauttanne riistetään ja tuhotaan surutta. Pelatkaa vaan niitä kännyköitä lisää niin tulette vieläki tyhmemmiks.

      • Et_ymmärtänyt

        Et ymmärtänyt avauksesta edes ensimmäistä virkettä.


      • Anonyymi

        "Jumalauta mä nauran tälle pellevaltiolle"

        Mikäpä estää sinua ryhtymästä maahanmuuttajaksi johonkin vähemmän pellemäiseen valtioon.


    • Kokeilija_Koistinen

      Niin siinä vielä käy että uhoaminen ja herjaaminen lyö takaisin. Kun poliittinen tahto on tarpeeksi suuri, muutos tapahtuu. Se voi olla suorastaan dystopia nykyiseen verrattuna.

      Ehkäpä Suomi24 suljetaan vielä jokin päivänä (ei ehkä niin kaukaisessa tulevaisuudessa) vahvan tunnistautumisen taakse. Henkilötietoihin kytketyt kommentit paljastavat valtiolle haitalliset yksilöt.

      Valvontaan ei ihmisiä suomen kaltaisessa p-auki landiassa tulla pahemmin käyttämään, ettei tartte palkkaa maksaa, vaan työn tekevät tekoälyprosessorit.

      Niille jotka ovat vielä ulalla tekoälyn käytöstä Suomessa niin tuossa vinkki:
      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005410640.html

      Kylmät faktat ilman inhimillisyyttä.

      Tarpeeksi kommentteja kun käy softa läpi, niin sieltä löytyy ne tarvittavat oikut, joilla lähtee seuraamuskoneisto käyntiin. Esimerkiksi:

      Kauppareisun jälkeen on olohuoneen kahvipöytä odottamassa eteisessä. Pöydällä vinkiksi kulloisenkin valtapuolueen esitteitä. Päätät äkkiä lähteä kaverille kylään esitteet mukanasi, kun ei se muuten uskoisi. Pihalla on autosta kaikki renkaat puhkottu. Antennissa liehuu puolueen viiri. Poliisi lyö sinulle luuria korvaan.

      Joudut työttömäksi. Yllättävät YT-neuvottelut tuotannollisista syistä. Vain sinut potkitaan ulos. pikavauhtia.

      Työnhaku vaikeutuu, kun työnantajalla on TE-järjestelmän kautta nähtävänä yksilön yhteiskuntakelpoisuuspisteet. Rekisteri, josta ei takuulla tulla ikinä kuulemaan mitään. Mutta sellainen tulee.

      Terveyskeskuksesta alat saada aikaa lääkärille kuuden kuukauden päähän. Influenssarokotetta otettaessa hoitaja sanoo "sinulle olikin ihan oma ampulli..."

      Kotiin päästyäsi rokotteen jälkeen olet kipeä. Todella kipeä.

      Pankkisi alkaa lisätä valvontahaastatteluita. Ramppaat selvittämässä satasen talletusta ja kahden nostoa. Pankkiautomaattikorttisi ei yhtäkkiä toimi. Selvität tuntikausia sitä jossain konttorissa kuullaksesi, että oli tullut merkintä. Mutta muuta et koskaan saa tietää. Sama seuraavalla viikolla.

      Ja kaikki tämä tuntuu sinusta aivan luonnolliselta. Normitila. Koska olet niin aivopesty. Pieni katumuksen ääni päässä, että olisi ehkä kannattanut äänestää nuoruudessaan ajatuksella, eikä vain huutaa oluttuopin vaahdon takaa ja vetää pimpankuvaa äänestyslippuun.

      Mutta hei. Omansa saa polttaa.

    • mikäihmistävaivaa

      Asiaa kirjoitat aloittaja. Lueskelin eri aiheisia kirjoituksia ja totesin liian suuren osan olevan herjaamista ja toisen henkilön mollaamista. Ehdottomasti tulisi olla kakkien kirjoittajien rekisteröityneenä, enne kuin voi tekstinsä julkaista. Toki myös itseni.

      • kielinerolle

        Morjens , maailmanmatti aavikon.ajattelija.a


    • vorkuta

      Sananvapaus ei tarkoita että saa sanoa mitä lystää. Kaikkeen toimintaan kuuluu myös omavastuu. Siinä olemme onnellisessa asemassa ettei poliittiset suhdanteet rajoita sanomisen ja lehdistönvapautta. Naapurissa on varoittava esimerkki mihin autoritäärinen hallinto johtaa. Aloituksessa mainittu Porin tapaus on mielenkiintoinen. Mielestäni siinä taloudelliset tekijät ja äänekkäät somevaikuttajat kyllä jyräsivät järjestäjät, yleisön kuin kommentin esittäjän. Jos työpaikoilla mennään näin heppoisiin irtisanomisiin ollaan todella vaarallisilla vesillä. Itsesensuuri ja johtaminen tulee vaikeutumaan.

      • D.W

        "Mielestäni siinä taloudelliset tekijät ja äänekkäät somevaikuttajat kyllä jyräsivät järjestäjät, yleisön kuin kommentin esittäjän. Jos työpaikoilla mennään näin heppoisiin irtisanomisiin ollaan todella vaarallisilla vesillä. Itsesensuuri ja johtaminen tulee vaikeutumaan."

        Eikös kuitenkin tässä tapauksessa ensisijaisesti kyse ole liiketoiminnan harjoittamisesta. Eikö silloin työnantajalla ole oikeus määritellä se julkisuuskuva, mikä yrityksestä ulospäin annetaan?

        Jos yritystä näkyvästi edustavan henkilökohtaiset mielipiteet vahingoittavat yrityksen liiketoimintaa, eikö silloin yrityksellä ole oikeus, jopa velvollisuus rajoittaa tällaisten mielipiteitten julkista esittämistä jos ilmeisenä vaarana on että niitä aletaan pitää tämän yrityksen mielipiteinä. Ja jopa erottaa tällainen henkilö jos se katsotaan yrityksen maineen palauttamiseksi välttämättömäksi?


    • vorkuta

      Ollaan harhaisella tiellä jos oletetaan (ei tiedetä) taloudellisen tuloksen tai mielikuvan muuttuvan yhden lauseen takia. Mitään rikoslainvastaista ei siinä ollut. On yleistä ja tunnettua kuulla kärjekkäitäkin lausuntoja johtotehtävissä olevilta kuin palvelualalla olevilta julkisuudessa. Pitäisikö heidät potkia pois. Koska joku loukkaantuu ja "äänestää" jaloillaan. Ollaanko mielensäpahoittaja kansaa. Demokratian perimmäinen tarkoitus vesittyy jos alamme suurennuslasilla tarkastelemaan ihmisten sanomisia ja mielipiteitä. Vielä ei olla turkin ja venäjän tiellä joissa pikkuhiljaa sananvapautta on rapautettu poliittisten suhdanteiden muuttuessa. Toivottavasti raha ei tuki mielipiteitämme ja sanomisia täällä. Suvaitsevaisuutta ihmiset!

      • D.W

        Nimenomaan ollaan mielensäpahoittajakansaa, ja siksi yrityksen on oltava tarkkana julkisuuskuvansa ja sen välittämien arvojen kanssa.

        Jos johtavassa asemassa oleva henkilö antaa julkisuuteen lausuntoja jotka saavat yrityksen asiakkaat tai yhteistyökumppanit "äänestämään" jaloillaan, ja lisäksi saavat aikaan jopa melkoista julkista paheksuntaa kuten tässä tapauksessa, silloin tämä johtaja on kyllä epäonnistunut tehtävässään mahdollisimman pahoin. Mitä muuta yritys voi tehdä kuin minimoida vahingot hankkiutumalla ongelman aiheuttajasta eroon? Siihen yrityksellä on täysi oikeus. Demokratian tai politiikan kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

        Viestisi viimeinen lause suvaitsevaisuudesta on hyvä ohje kaikille, myös ja varsinkin kyseessäolevalle irtisanotulle toimitusjohtajalle.


      • D.W

        Lisään vielä, että en minä eikä kukaan ulkopuolinen voi tarkalleen tietää meneteltiinkö tässä nimenomaisessa tapauksessa työantajan puolelta parhaalla mahdollisella tavalla. Eikä se ollut tämän keskustelun varsinainen aihekaan.

        Mutta hyvänä esimerkkinä tätäkin tapausta voi pitää siinä kun mietitään mikä on mielipiteen ja sananvapauden ero. Erotettu johtaja saa täysin vapaasti olla mitä mieltä tahansa homoudesta, eheytyksestä ja mistä nyt olikaan kyse. Mutta ei taatusti ollut kovin järkevää julkisesti esittää niitä hänen silloisessa asemassaan. Hänen olisi itse pitänyt ymmärtää rajata omaa "sananvapauttaan" ko. kontekstissa.


    • 0999090

      Siis itsesensuuria lisää. Sitä on pikkuhiljaa pesiytynytkin julkiseen kielenkäyttöön ja uutisointiin. Ei nykyisin sanota arkoja asioita niiden omilla nimillä. Pelätään rasismin ja taantumuksellisuudenkin leimaa kuin ruttoa. Silti rikosjutuissa vielä saa kertoa tekijän olleen valkoihoinen mies... Toisaalta taas ymmärretään eri kulttuuritaustoista tulleiden erilaisia käyttäytymistapoja vaikka olisivat ristiriidassa tai jopa lainvastaisia omiimme. Hyssytellään maahanmuuttajataustaisten keskinäisestä rasismista ja toivotaan sen pysyvän piilossa. Sylkemistä ja uhkailua kipa päässä kulkijat kuitenkin kohtaavat säännöllisesti.

    • 7y65t43

      Sananvapaus voidaan määritellä näin. Sinä saat sanoa mitä haluat vaikka olen eri mieltä. Sitten jos sitä jollakin tavoin aletaan rajoittamaan niin kohta mitään ei saa sanoa. Sananvapaus pitäisi olla ehdoton. Joko kaikki tai ei mitään. Tuleehan siinä paljon pahaa mutta se on kestettävä. Koska tulee myös hyvää ja ennenmuuta totuuksia.

      Sensuuri ja propaganda ovat sukurutsan läheisiä toisilleen. Mitään hyvää niistä ei seuraa.

      Koita ehdottaa järkevämpää päihdepolitiikkaa laillistamalla kannabis. Silloin rajoitetaan sensuurilla mitä saa sanoa. Valtio voi samaan asiaan ottaa kannan ja se on propagandaa. Sitten yksilöllä on muka itsemääräämisoikeus. No ei ole kun "väärästä" päihteestä tuomitaan sakkoja, ehdonalaista ja ihan kiinteää lusimista.

      Ihan oikeasti lusimista teosta joka kohdistuu itseen. Kas kun ei vähintään sakkoja pornon katselusta. Mitä linnaan vaan mokomat runkkarit. Tuollain työttömyys loppuisi ja palkatkin alkaisi olla kohtuullisia kun vankiloissa olisi aika ahdasta

      • TotuusSattuuQC

        "Sananvapaus pitäisi olla ehdoton. Joko kaikki tai ei mitään. Tuleehan siinä paljon pahaa mutta se on kestettävä. Koska tulee myös hyvää ja ennenmuuta totuuksia."

        Eli jos joku keksii lähteä levittämään sinusta tietoa että olet pedofiili niin mikäs siinä, pelkkää sanavapautta jota ei tule rajoittaa. Ei mitenkään haittaa että saatat menettää työpaikkasi, vaimo pakkaa kamansa ja naapurit lakkaavat tervehtimästä. Pääasia että sananvapaus toteutuu rajoituksetta.


      • Anonyymi

        Kaikenlaista aikaamme liittyvää:
        Lisäämme pupunkorvia Snapchatissa ja vaihdamme sukupuolta FaceAppissa – Koneoppiminen on tehnyt tiedon manipuloinnista arkipäivää
        Vielä muutama vuosi sitten videon manipulointi vaatii paljon työtä ammattilaisilta. Nyt jokainen voi muokata todellisuutta vaikka kännykällä. Samalla jokainen voi löytää kasvonsa pornovideolta.
        Tulevaisuuden manipulointia ei voi estää
        Aalto-yliopiston professori Jaakko Lehtinen ymmärtää huolen kuvien todistusvoiman rapautumisesta. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että kehitystä on turha yrittää estää.
        https://yle.fi/uutiset/3-10115915


      • Anonyymi
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        "Sananvapaus pitäisi olla ehdoton. Joko kaikki tai ei mitään. Tuleehan siinä paljon pahaa mutta se on kestettävä. Koska tulee myös hyvää ja ennenmuuta totuuksia."

        Eli jos joku keksii lähteä levittämään sinusta tietoa että olet pedofiili niin mikäs siinä, pelkkää sanavapautta jota ei tule rajoittaa. Ei mitenkään haittaa että saatat menettää työpaikkasi, vaimo pakkaa kamansa ja naapurit lakkaavat tervehtimästä. Pääasia että sananvapaus toteutuu rajoituksetta.

        Joka ihmisestä puhutaan valheita, mutta valheen levittäjät kyllä saa ansionsa mukaan. Sana pitää kuitenkin olla täysin vapaa. Totuudessa on kuitenkin hyvä pysyä.


      • Anonyymi
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        "Sananvapaus pitäisi olla ehdoton. Joko kaikki tai ei mitään. Tuleehan siinä paljon pahaa mutta se on kestettävä. Koska tulee myös hyvää ja ennenmuuta totuuksia."

        Eli jos joku keksii lähteä levittämään sinusta tietoa että olet pedofiili niin mikäs siinä, pelkkää sanavapautta jota ei tule rajoittaa. Ei mitenkään haittaa että saatat menettää työpaikkasi, vaimo pakkaa kamansa ja naapurit lakkaavat tervehtimästä. Pääasia että sananvapaus toteutuu rajoituksetta.

        Työpaikka ja maine menee nykyisin jos puhut tosi asioita. Suu supussa hymistelemällä ja olemalla samaa mieltä olet turvassa. Ajankuvan mukaisen yleisen mielipiteen kanssa samaa mieltä olemalla saat ylennyksen, vaikka olisit oikeasti omaa mieltäsi salaa.


    • Anonyymi

      Käyttäjät liittivät anonyymiin keskusteluun Suomi24-foorumilla sananvapauden. Jotkut vastaajista viittasivat yhteiskunnassa heidän kokemansa mukaan vallitsevaan sensuuriin, eräänkin vastaajan mukaan ”vääristä mielipiteistä voi joutua oikeuteen”. Näille vastaajille Suomi24-keskustelut näyttäytyivät mahdollisuutena ilmaista vapaasti mielipiteitään ja tyytymättömyyttään. Näissä vastauksissa on havaittavissa Asenin (2000,437–438) tarkoittama vastajulkisuuden diskursiivinen puoli: vastapuhe, jonka pontimena on ihmisten kokemus laajemman julkisuuden piiristä syrjässä olemisesta.

      Anonyymien keskustelupalstojen
      julkisuus --Marginaaliin jääneiden vertaistukea ja yhteiskuntakritiikkiä
      Artikkelissa tarkastellaan anonyymien verkkokeskustelujen luonnetta julkisuuteen liittyvien teoreettisten näkökulmien kautta.
      Pohdinnan tukena käytetään empiiristä aineistoa kahdelta verkkokeskustelufoorumilta:
      Suomi24-keskustelufoorumin käyttäjille tehtyä kyselyä ja Ylilauta-kuvalaudan keskusteluja.

      file:///C:/Users/oma/Documents/83374-Artikkelin teksti-123010-1-10-20190627.pdf

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ottamatta poliittista kantaa puolesta, tai vastaan, muistutan historiasta. Aina kautta historian on vierasperäiset lajit syrjäyttäneet alkuperäiset lajit. Olipa kyseessä sitten kasvit, eläimet, tai ihmiset. Aina ennen haitallisia muutoksia, on pyritty rajoittamaan sananvapautta. Meidän tulee tuntea historia, että toimissamme osaamme päättää, mitä oikeasti haluamme. Jos joku ei tunne alkuihmisten, tai intiaanien kohtaloa, kannattaa ottaa selvää. Puhumattakaan monista muista alkuperäisistä kansanryhmistä. Paradoksi onkin, että kun virheet on tajuttu, aletaan sitten väkivalloin torjumaan vieraslajeja.

    • Anonyymi

      Sanan- ja kuvanvapaus, niiden manipulointi. Onhan niille rikoslaki olemassa, mutta jää teoriaksi, koska ovat asianomistajarikoksia eikä kaikki kohteet edes saa tietää jos mitä loukkaavaa on tehty. Joten se toteutuu vain julkkisten ja poliitikkojen kohdalla. Vihapuheeseen ja kiihottamiseen reagointi on kiinni itsestä, joten vastuukin pitäisi olla jokaisella itsellään. Onko kukaan kiihottunut tekemään jotain esim. tuomittujen poliitikkojen puheista? Persuja varten tehty laki.

    • Anonyymi

      Miksi sivulla näkyy että tähän ketjuun on tullut viesti eilen lauantaina klo 16.22, mutta ketjusta ei löydy kuin vanhempia viestejä?

    • Anonyymi

      Miksi sanasta pitäisi ottaa joku ihme vastuu? Eikö riitä se, että puhuu totta vaikkakin joskus ikäviä ja kipeitäkin asioita?
      Tietysti valheiden levittämisestä tahallisesti pitää joutua vastuuseen, mutta ei totuudesta.

      • Anonyymi

        Ja mielipiteethän on aina mielipiteitä. ne on jokaisen terveen ihmisen kestettävä.


    • Anonyymi

      Nyt kun Suomen on tulossa voimakas herätys, on hyvä olla viivyttelemättä.
      Linkissä toiminnan aloitusviesti:
      http://Jeesus-on-Herra.com/ei-uskoville/

      Miten pitää suhtautua Jeesukseen, joka sovitti syntimme ristillä?

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1518
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1042
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      40
      782
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      679
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      676
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe