Moi!
Halusin kirjoittaa kummiudesta ja painottaa sitä, kuinka hienoa olisi, jos kummia kiitettäisiin muistamisista.
Muistan kummilastani säännöllisesti, mutta koskaan en kiitosta saa. En saa kiitosta kasvotusten ja jos lähetän postitse paketin, en saa jälkeenpäin myöskään kiitosta (Vanhemmat eivät koskaan kiitä ja eikä myöskään kummilapseni kiitosta sano). Minulle yksi sana "kiitos" olisi mieleen. Lämmittäisi todella paljon mieltäni, mutta vuodesta toiseen kiitosta ei tule. Ennen joulua, syntymäpäivää ja nimipäivää tulee toki pitkät listat arvokkaista lahjatoiveista, joten kyllä pyyntöjä satelee lapsen vahemmilta, vaikka kuinka paljon. Minä olen aina hankkinut näitä toivelahjoja, mutta tuntuu siltä, että koko kummius on vaan taakka. Oikeastaan harmittaa, että olen tällaisten aikoinaan suostunut.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiittämättömyys on maailman palkka... Ei ole pelkästään kummilapset kiittämättömiä nilkkejä vaan ihan yleisesti voi sanoa nykyisestä nuoresta polvesta että kiitosta ei kuulu missään tilanteessa. Tuntuu aika ikävälle! Itse olen 30 v. ja kotikasvatuksessa painotettiin kiittämistä - niinpä olen sen oppinutkin. Olen hommannut lahjoja ystävieni lapsille, mutta ei kai ne sitten kunnollisia ole kun ei kukaan niistä kiitä. Taidanpa jättääkin jatkossa lahjat kaupan hyllylle.
Aikas epäkohteliasta väkeä.Minä on aina saanut kiitoksen vaikka pelkän kortinkin lähettäisin.Siihen kyllä voi vaikuttaa että kummityttöni on siskoni lapsi ja meillä on siskon kanssa läheiset välit.Voisit vaikka sanoa kummilapselle jos annat hänelle lahjan että mites nyt sanotaan..Onhan se ikävää jos lapsesta kasvaa tökeröjen vanhempien takia tökerö,jos ei edes kiitosta osaa sanoa.hyviä jatkoja vaan:)
Meidän vauvoilta lähti jo heti kummilahjoista juhlan jälkeen kiitos-kortit (kuva kastetilaisuudesta) (suullisen kiitoksen lisäksi) ja muuloinkin mm. valokuvia itsestään esim. jos saavat vaatteita lahjaksi, niin lahjavaatteet päällä kuva yms.
Itsellä on useampia kummilapsia ja osan vanhemmat eivät kiitä ja osan kiittää. Minusta itsestä olisi kiva kuulla onko lahjat/kortit/kirjeet tulleet perille, mutta jotkut eivät sen vertaa vaivaudu ilmoittamann/kiittämään. Törkeää!
Itseltä ei voisi koskaan unohtua kiittää, koska tapoihini kuuluu kiittää aina ja myös lapseni sen tulevat oppimaan.
Olen kauan mitettinyt, että miten kuvailisin tuota kummiuttani. Kummilapsinani kun tuppaa olemaan vaan materialistisia, pinnallisia, kiittämättömiä pikku-diivoja. Mutta sinä sen sanoit. Minustakin tuntuu, että kummiuteni on vain TAAKKA. Ihan kuin niitä velvollisuuksia ja taloudellisia menoja ei olisi muutenkin, ja paljon tärkeämpiä, niin sitten vielä kummilapset ja heidän vanhempansa kehtaavatkin ruinata kaiken maailman lahjoja ja muistamisia. Mutta kiitosta ei kuulu. Ja annappa olla se ainut kerta kun et ostakaan sille lapselle mitään/mitään kallista niin kyllä sit puhelimet soi ja valitetaan kuinka ollaan pilattu lapsen juhla kun se ei nyt saanut sitä sun tätä sun tota... Ajattelisitte te jotkut kiittämättömät ihmiset myös kummin näkökulmasta! Kaikilla ei vain riitä taloudelliset, fyysiset ja psyykkiset voimavarat lapsenne maksamiseen. Että kiitos vaan tuollaisille ihmisille niistä ihanista TAAKOISTA joita annatte ihmisille, joilta haluatte ja vaaditte liikaa.