Eli tässä 2/17 saapumiserästä siinny alikersantti. Ajattelin hiukan jakaa kokemuksiani tästä kuluneesta vuoden palveluksesta, nyt kun kotiutumiseni on muutaman päivän päästä.
Eli kaunistelematta asiaa, tästä huikeasta fiiliksestä ja onnistumisen tunteesta huolimatta armeija oli minulle monista palkitsevista kokemuksista huolimatta pettymys.
Lähdin armeijaan korkealla maanpuolustustahdolla. Olen isänmaallinen ja oletin että armeijassa pääsen jatkamaan isiemme perintöä ja kehittämään itseäni ihmisenä, ja vaikka voinkin sanoa että palveluksessa oli hetkiä, jolloin olin ylpeä että olen suomalainen sotilas, koko palvelustani varjosti huonot olosuhteet joihin päädyin.
P-kausi meni hyvin. Halusin jo alusta asti AUK:hon ja tein paljon töitä sen eteen että saisin hyvät pisteet. Omaksuin sotilaskurin nopeasti, olin särmä, kunnioitin esimiehiäni ja pyrin auttamaan palvelustovereitani ja tupaani. Olin sotilaallinen ja jämptin oloinen alusta asti. Kuitenkin kaikesta työstä ja sykkimisestä huolimatta huomasin valintapäivänä, että suurin osa työstä meni hukkaan. Sain nolla pistettä varusmiesjohtajilta ja kuntoindeksikin oli minulla nolla ja tämäkin vain sen takia että olin juossut cooperin myöhässä, muuten olisin saanut kuntoindeksistä melkein täydet pisteet.
No tämä ei vaikuttanut minun valintoihini kun pisteitä kertyi silti minulle aivan kiitettävästi. AUK 1 kuitenkin oli se hetki milloin minulla alkoi vaikeudet. Joukkueessani oli henkilöitä joiden kanssa en tullut yhtään toimeen. Kantahenkilökunta oli jo valinnut suosikkinsa joille he antoivat eniten näytön paikkoja ja vastuuta, ja vanhan saapumiserän gonahtaminen alkoi näkyä kasvavalla vittuiluna meille oppilaille. Tämän tulokset sitten näkyivät viimeisenä valintapäivä. Kaikesta työstä huolimatta varusmiesjohtajat antoivat jälleen nolla valintapistettä, kuntoindeksi oli edelleen minulla nolla vaikka cooper oli aikoja sitten jo juostu ja vertaisarvio oli myös nolla, koska tietenkin ne monet joiden kanssa olin ottanut yhteen jatkuvasti eivät minulle hyvoä pisteitä tulisi antamaan. En päässyt minne olisin toivonut, ja minut laitettiin sellaiselle linjalle, jonka ei kiinnostanut yhtään ja jonne joutuminen tuntui vastenmieliseltä. Silloin minä hajosin oikeasti ja olo oli petetty ja epäoikeudenmukaisesti kohdeltu. Minulla oli kiitettävät pisteet AUK:in kokeista, mutta niillä koepisteillä ei ole mitään merkitystä, että minne sinut valitaan.
No vuosi kului loppuun ja sain alikin nappulani. Siirryin sisarkomppaniaan ryhmän johtajaksi ja P kausi sujui sutjakkaasti. Minut kuitenkin jälleen sijoitettiin joukkueeseen, jossa oli yksi vertainen, joka oli niin täynnä itseään ja lopulta otti minut silmätikuksi. Sain kuunnella jatkuvasti vähättelyä, vittuilua ja katsoa sitä itseään täynnä olevaa naamaa. Esimerkiksi, kun vein perusyksikön valvojana ohjeita hänelle, ihan pelkkää kellonaikaa, sain kuulla aina jotain tällaista "onko nämä nyt varmasti oikein, kun nuo sun hommat on menny muutenkin jo niin vituilleen." Tällä tietenkin hän viittasi yksittäiseen virheeseen jonka johdosta joukkue oli pari minuuttia myöhässä varusvaihdosta. Tämäkin siksi että olin saanut väärät ohjeet kantahenkilökunnalta, mutta se ei estänyt häntä leimaamasta minun kyvykkyyttäni sen mukaan, vaikka muissa asioissa olin onnistunut hyvin.
E ja J-kausi sitten olin ryhmänjohtajana joukkueessa, jossa tulin ihan hyvin toimeen muiden alikkejen kanssa (paitsi tietenkin sen yhden) mutta ei minulla ollut oikein oikeita ystäviä toimintaympäristössäni. Kaikki ystäväni olivat muissa joukkueissa Harjoituksissa oli todella yksinäinen olo. Sitten taas arvioinneissa vertaiset arvioivat minut keskiverroksi, paitsi se yksi, joka antoi minulle aina huonot pisteet, saaden vertaisten pisteet näyttämään että olisin keskitason alapuolella. Tällä kertaa kuitenkin skapparit antoivat hyvät pisteet, mutta se ei paljoa lohduta kun lopputulos on näiden kaikkien pisteiden keskiarvo.
Eli opin armeijasta sen, että joissakin komppanioissa menestyt vain jos on oikeannäköinen pärstä, tai jos sinun arvioijasi ovat kavereitasi. RUK:n päässeet olivat esimerkiksi suurin osa meidän AUK:n santsareiden entisiä koulukavereita.
Maanpuolustustahto ei ole kadonnut kuitenkaan mihinkään, ja olen edelleen ylpeä että suoritin tämän palveluksen loppuun vuoden miehenä. Olen päättänyt lähteä kertaamaan ja saatan joskus ehkä pyrkiä RUK:n täydenyskurssille. Inttiä ei kannata pelätä ja kyllä suomalaisen miehen tulisi se käydä, mutta sellaisen neuvon voin antaa että ei kannata mennä sinne liian totisena niinkuin minä menin, koska arviointimenetelmät eivät välttämättä ole aivan loppuun asti hiottuja, eikä homma ole vielä myöhäisteinien kanssa kovin aikuismaista.
Eli kaunistelematta asiaa, tästä huikeasta fiiliksestä ja onnistumisen tunteesta huolimatta armeija oli minulle monista palkitsevista kokemuksista huolimatta pettymys.
Lähdin armeijaan korkealla maanpuolustustahdolla. Olen isänmaallinen ja oletin että armeijassa pääsen jatkamaan isiemme perintöä ja kehittämään itseäni ihmisenä, ja vaikka voinkin sanoa että palveluksessa oli hetkiä, jolloin olin ylpeä että olen suomalainen sotilas, koko palvelustani varjosti huonot olosuhteet joihin päädyin.
P-kausi meni hyvin. Halusin jo alusta asti AUK:hon ja tein paljon töitä sen eteen että saisin hyvät pisteet. Omaksuin sotilaskurin nopeasti, olin särmä, kunnioitin esimiehiäni ja pyrin auttamaan palvelustovereitani ja tupaani. Olin sotilaallinen ja jämptin oloinen alusta asti. Kuitenkin kaikesta työstä ja sykkimisestä huolimatta huomasin valintapäivänä, että suurin osa työstä meni hukkaan. Sain nolla pistettä varusmiesjohtajilta ja kuntoindeksikin oli minulla nolla ja tämäkin vain sen takia että olin juossut cooperin myöhässä, muuten olisin saanut kuntoindeksistä melkein täydet pisteet.
No tämä ei vaikuttanut minun valintoihini kun pisteitä kertyi silti minulle aivan kiitettävästi. AUK 1 kuitenkin oli se hetki milloin minulla alkoi vaikeudet. Joukkueessani oli henkilöitä joiden kanssa en tullut yhtään toimeen. Kantahenkilökunta oli jo valinnut suosikkinsa joille he antoivat eniten näytön paikkoja ja vastuuta, ja vanhan saapumiserän gonahtaminen alkoi näkyä kasvavalla vittuiluna meille oppilaille. Tämän tulokset sitten näkyivät viimeisenä valintapäivä. Kaikesta työstä huolimatta varusmiesjohtajat antoivat jälleen nolla valintapistettä, kuntoindeksi oli edelleen minulla nolla vaikka cooper oli aikoja sitten jo juostu ja vertaisarvio oli myös nolla, koska tietenkin ne monet joiden kanssa olin ottanut yhteen jatkuvasti eivät minulle hyvoä pisteitä tulisi antamaan. En päässyt minne olisin toivonut, ja minut laitettiin sellaiselle linjalle, jonka ei kiinnostanut yhtään ja jonne joutuminen tuntui vastenmieliseltä. Silloin minä hajosin oikeasti ja olo oli petetty ja epäoikeudenmukaisesti kohdeltu. Minulla oli kiitettävät pisteet AUK:in kokeista, mutta niillä koepisteillä ei ole mitään merkitystä, että minne sinut valitaan.
No vuosi kului loppuun ja sain alikin nappulani. Siirryin sisarkomppaniaan ryhmän johtajaksi ja P kausi sujui sutjakkaasti. Minut kuitenkin jälleen sijoitettiin joukkueeseen, jossa oli yksi vertainen, joka oli niin täynnä itseään ja lopulta otti minut silmätikuksi. Sain kuunnella jatkuvasti vähättelyä, vittuilua ja katsoa sitä itseään täynnä olevaa naamaa. Esimerkiksi, kun vein perusyksikön valvojana ohjeita hänelle, ihan pelkkää kellonaikaa, sain kuulla aina jotain tällaista "onko nämä nyt varmasti oikein, kun nuo sun hommat on menny muutenkin jo niin vituilleen." Tällä tietenkin hän viittasi yksittäiseen virheeseen jonka johdosta joukkue oli pari minuuttia myöhässä varusvaihdosta. Tämäkin siksi että olin saanut väärät ohjeet kantahenkilökunnalta, mutta se ei estänyt häntä leimaamasta minun kyvykkyyttäni sen mukaan, vaikka muissa asioissa olin onnistunut hyvin.
E ja J-kausi sitten olin ryhmänjohtajana joukkueessa, jossa tulin ihan hyvin toimeen muiden alikkejen kanssa (paitsi tietenkin sen yhden) mutta ei minulla ollut oikein oikeita ystäviä toimintaympäristössäni. Kaikki ystäväni olivat muissa joukkueissa Harjoituksissa oli todella yksinäinen olo. Sitten taas arvioinneissa vertaiset arvioivat minut keskiverroksi, paitsi se yksi, joka antoi minulle aina huonot pisteet, saaden vertaisten pisteet näyttämään että olisin keskitason alapuolella. Tällä kertaa kuitenkin skapparit antoivat hyvät pisteet, mutta se ei paljoa lohduta kun lopputulos on näiden kaikkien pisteiden keskiarvo.
Eli opin armeijasta sen, että joissakin komppanioissa menestyt vain jos on oikeannäköinen pärstä, tai jos sinun arvioijasi ovat kavereitasi. RUK:n päässeet olivat esimerkiksi suurin osa meidän AUK:n santsareiden entisiä koulukavereita.
Maanpuolustustahto ei ole kadonnut kuitenkaan mihinkään, ja olen edelleen ylpeä että suoritin tämän palveluksen loppuun vuoden miehenä. Olen päättänyt lähteä kertaamaan ja saatan joskus ehkä pyrkiä RUK:n täydenyskurssille. Inttiä ei kannata pelätä ja kyllä suomalaisen miehen tulisi se käydä, mutta sellaisen neuvon voin antaa että ei kannata mennä sinne liian totisena niinkuin minä menin, koska arviointimenetelmät eivät välttämättä ole aivan loppuun asti hiottuja, eikä homma ole vielä myöhäisteinien kanssa kovin aikuismaista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.