sellainen tunne että jos sä jotain tänne kirjoittelet sää kirjoittelet ihan jollekkin muulle. :( On tää kyllä persiistä.
Mulla on taas
järkilähtee
13568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voihan noinkin päätyä luulemaan jos se oma kaivattu on luonteeltaan sellainen, joka ihastuu joka päivä johonkin uuteen. Jos taas kyseessä on vakaammin ihastuva niin ei tuollaisille luuloille ole mitään perustetta. Itsehän sinä kaipaamasi tunnet.
Niin tai sitten se kaivattu on kirjoittanut tänne, mutta lopettanut kirjoittelun koska toivoo normaalia kohtaamista. Esimerkiksi itse en juurikaan enää kirjoittele. Täältä kun kerran tunnistat jonkun niin jossain vaiheessa alat epäillä jokaista viestiä hänen kirjoittamakseen. Tiedän kokemuksesta.
Mulla myös. Selittäisi senkin ettei ole yrittänyt hieroa tuttavuutta tai vaikka tykännyt kommenteista fb:ssä. Jos olisin saanut jotain rohkaisua olisin uskaltanut jopa viestin laittaa.
Oletteko facebook kavereita?
En juurikaan tykkäile tai kommentoi fb:ssa kaivattuni postauksia, koska hänkään ei tee niin mulle. Tulee tunne, että kait hän seuraisi aktiivisemmin ja tykkäilisi, jos ajattelis mua yhtään. En tosin voi varmana merkkinä sitä pitää, ehkä hän ei vain harrasta sellaista. Saattaa silti seurailla elämääni, jotenkin arvelen niin. Pakko yrittää olla ajattelematta häntä, koska tää luultavasti yksipuolinen kaipailu repii mut kappaleiksi.
Pitäisi olla hänelle ainakaan epäselvää jos hän täällä on.
Mä en kirjoittele sulle!
selvä et sinä et kirjoittele.
Kirjoitat joka päivä. Mikä on syy? Vastaa rehellisesti jos sitä haluat.
Ei nyt ymmärrä. Kenelle tarkoitettu?
Jos+olisi+itselle+niin+sanotaan,+että+aika+vähän+olen+yrittänyt+kirjoitella.+En+kirjottelisi+jos+olisin+ihan+100%+varma+kaivatun+nimestä.+Livenä+kun+ei+olla+nähty+paikassa+X+pitkään+aikaan.
En enää tänne kirjoittele.
Olen luovuttanut.
Luovutan. Se on paras vaihtoehto.