Onkohan tämä yleisempikin ilmiö, kun tälläkin palstalla monet vanhemmat haluavat uskoa, että oma lapsi on pikkuinen pyhimys koulussa ja muut lapset (ja mahdollisesti opettaja) syypäitä kaikkiin vaikeuksiin.
Minä ainakin suodatan vähintään 50% lapsen jutuista.
Uskotteko te kaikkiin lastenne väittämiin koulumaailmasta?
Minä ainakin suodatan vähintään 50% lapsen jutuista.
Uskotteko te kaikkiin lastenne väittämiin koulumaailmasta?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Minä en sitten käsitä tuollaista asennetta, että jos lähdetään oppilaan vaikeuksia selvittämään niin ensimmäinen ajatus on että lapsi valehtelee ainakin 50%. Tuolla asenteella ei voi seurata hyvää lopputulosta, MINUN MIELESTÄ.
Lapset eivät useinkaan omasta mielestään valehtele, vaikka kertovat hyvinkin subjektiivisen tarinan kotona. Tämä sen takia, kun he ovat lapsia. He eivät välttämättä edes ymmärrä kokonaistilannetta tai toisten oppilaiden tai opettajan kannalta.
Lapsi haluaa vanhemmiltaan myötätuntoa ja on tietenkin myös oikeutettu siihen. Aikuisen tehtävä on kuitenkin kunntelemisen jälkeen selvittää kokonaistilanne kyselemällä oleellisia kysymyksiä lapseltaan ja auttaa lasta ymmärtämään paremmin oma osuutensa asioihin sekä tilanteen todellinen vakavuus . Jos suuri vääryys on päässyt tapahtumaan, asiaa ehkä kannattaa kysyä aikuiselta (opettajalta) tai muiltakin osallisilta (oppilailta tai näiden vahemmilta).
Olen joutunut itse tämän asian kanssa tekemisiin sekä äitinä että opettajana.
Lapset tosiaan kertovat asiat monestakin syystä omalta kannaltaan.Joskus ihan tiedostamatta,joskus suorastaan valehtelevat.
Ei se minun rakkauttani lastani kohtaan muuta jos osaan olla terveen epäileväinen.
Etenkin murrosiässä kannattaa olla tarkkana, ettei lapsi ala vedättämään.
Kunnollisetkin , tavalliset ja mukavat lapset saattavat toimia väärin. Omakin lapsi saattaa olla mukana vaikka kiusaamisessa.
Jos ei sitä tiedosta ja syy on aina muissa, kannattaa katsella peiliin.
Meillä on käynyt niin useamman kerran, että lapsi on kertonut niin uskomattomia juttuja koulusta (kuinka väärin kohdelluksi hän on tullut), että olen ensin sanonut ja uskonut että EI voi olla totta. Olen ajatellut ettei lapsi ole voinut ymmärtää kokonaistilannetta, että tilanne ei ole voinut mennä lapseni kertomalla tavalla. No, asiaa selvitettyäni ja otettuani koululle yhteyttä niin arvatkaapa mitä::: Kaikki totta mitä lapsi kertoi. Surullinen olen ja ajattelen ja odotan kaiholla päivää jolloin tämä piina loppuu ja lapseni pääsee koulussa eteenpäin esim. yläasteelle, jospa tilanne viimeistään sitten muuttuu.
Jäin miettimään, että kuka kohtelee väärin? Opettaja vai toiset oppilaat? Jos oppilaat, niin keinoja on olemassa, mutta jos opettaja on k.pää, asia todella hankala.
Jos aina teille käy huonosti ja aina syy on jossain muualla, niin kurkatkaapa peiliin, löytyisikö sieltä mitään syytä?
Opettaja pitää luokassa kuria tavalla joka repii sydämeni kun kuuntelen.
Hänellä ei ole omia lapsia, monessa asiassa on menty yli, ainakin minun oikeustajun, mutta mitään keinoa minulla ei ole puuttua asiaan. Opettaja ei keskustele vaan sanoo, että hänellä on tapana toimia näin joten sinne on turha soitella. Emme voi asialle mitään, kärsittävä vain on päviä kerrallaan.
Jos on mitään toiveita oikeudentajuisesta ja jämäkästä rehtorista, niin ottakaa yhteys rehtoriin. Mieluummin vaikka useampi vanhempi. Kertokaa huolenne ja kysykää, onko mitään tehtävissä.
Jos tilanne on todella epätoivoinen pitää keskustella myös päättäjien kuten koulutuslautakunnan/sivistyslautakunnan jäsenten kanssa.
Niin, voisimme ottaa yhteyttä, mutta en tiedä auttaako se sillä voihan olla että rehtorikin on sitä mieltä että on oikein että otetaan oppilailta "luulot pois", mistä sen tietää, sittenhän sitä vasta on silmätikkuna. En tunne koulun yleistä ilmapiiriä.
Nyt on sellainen alistava ilmapiiri. Hauskuus ja oppimisen ilo ovat kaukana. Luokassa on hyvin totinen ja synkkä ilmapiiri.
ei rehtorikaan voi ihan miten vaan toimia. Yhdistäkää voimanne ja tehkää asialle jotain.Joukko vanhempia koulutoimenjohtajan puheille adressi mukana niin eiköhän tehoa.Olen ollut joskus tällaisessa adressi porukassa, ja kyllähän tulosta tuli kun puolemme pidettiin.
keksippä nyt vähän "tuoreempaa" kommenttia.
Mitäs itse olet asiasta mieltä? Meidän lapset täydellisiä?
meidän lapset täydellisiä.Kyllä meillä selitellään silmät kirkkaina asioita omaksi eduksi.Olen aina pyrkinyt selvittämään asiat että tiedän missä mennään.Varmasti kaikkien lapset jossain vaiheessa valehtelee, olen omieni kohdalla oppinut vaistoamaan valheet.Meillä on valheet kummasti vähentyneet,rangaistuksena kännykkä hyllylle tai viikkoraha jäädytetty.Mitään vakavia valheita ei ole ollut, koska olen tehnyt selväksi että valehtelulla ei saa toista loukata tai asettaa vaaraan. Täytyy myöntää että minultakin joskus pieni "valhe" pääse.
Omatkin muksut ovat paljastuneet siitä että ovat sopivasti unohtaneet kertoa jotain ja vastaavasti liioitelleet jotain muuta.
Mutta kyllä minä lähden aina siitä että jos lapsi jotain kertoo, niin jos se on sellainen että hän odottaa apua niin siihen pitää reagoida. Kuka lasta puolustaa, jos ei edes omat vanhemmat.
Kysymys onkin siitä, että vanhemmat lähtevät lasten juttuihin kritiikittömästi mukaan. Hyvä esimerkki on äiti tällä palstalla joka kuvaili omaa lastaan maailmankaikkeuden lahjaksi Suomelle ja vastaavasti toista tyttöä roskakastiin kuuluvaksi.Oman lapsen osuutta tapahtumissa ei haluta nähdä eikä tunnustaa.
Lapsikin kasvaa harhaiseen kuvaan itsestään.
Mottona on, että jos tunnustaa lapsensa vaikkapa erehtyneen tai toimineen väärin, tunnustaa samalla oman vajaavuutensa ihmisenä ja kasvattajana.
En tajua mistä puhut.
" Mottona on, että jos tunnustaa lapsensa vaikkapa erehtyneen tai toimineen väärin, tunnustaa samalla oman vajaavuutensa ihmisenä ja kasvattajana. "
Voi jessusmaaria. Kuka täällä ei tunnustaisi lapsensa joskus erehtyneen ja menetelleen väärin? Kuka täällä pitää lastaan maailmankaikkeuden ihmeenä numero yksi?
Noin tyhmästi ( että lapsen vajavaisuuden tunnustaminen on merkki siitä että myöntää oman vajavaisuutensa kasvattajana ) voi sanoa vain ihminen joka
1. ei osaa lukea ( koska KUKAAN ei ole kieltänyt oman lapsensa vajavaisuutta eikä väittänyt omaa lastaan täydelliseksi! )
2. kuvittelee että lapsi on vanhempiensa jatke, ikään kuin äidin käsi tai jalka, tai äidin ja isän omaisuutta - eikä oma erillinen ihmisensä. Lapseni eivät ole minun jatkeitani, eivätkä heidän virheensä ole minun virheitäni. Eri asia on, että niin kauan kun he ovat alaikäisiä, olen heidän tekemisistään juridisesti ja sosiaalisesti vastuussa.
Se, joka kuvittelee, että KAIKKI, mitä lapset tekevät johtuu vanhemmista ja epäonnistumisesta kasvatuksessa ja että lapset on mahdollista kasvattaa virheettömästi toimiviksi roboteiksi, ei tajua lapsista ja ihmisistä yleensä yhtään mitään. Sellainen ihminen ilmeisesti luulee, että lapset ovat pikku koneita joihin löytyy käyttöohjekirjanen ja joilta oikeaa nappia painamalla saadaan toivottu reaktio - joten jos lapsi tekee jossain asiassa virheen, niin äiti tai isä on mokannut anteeksiantamattomasti kun painoi väärä nappia.
Voi kauheaa, kun lapsi ei olekaan täydellinen vaan hänessä onkin VIKOJA, että hän tekeekin jonkun asian väärin, sehän todistaa että vanhempien ei olisi pitänyt ikinä lapsia tehdäkään vaan aikanaan ihan suosiolla ehkäistä, kun kerran eivät osaa käyttää lapsiautomaattiaan ohjekirjan mukaan!
Minä kieltäydyn tuntemasta itseäni surkimukseksi siksi, että lapseni ei olekaan täydellisyys vaan hänessä onkin virheitä. Kieltäydyn myös mieltämästä lastani nuorisorikolliseksi, hirviöksi ja zombieksi, vaikka hän toimisikin jossain asiassa väärin. Pidätän itselläni oikeuden edelleen, hänen virheittensä jälkeenkin, olla sitä mieltä että hän on ihana, rakas ja suloinen.
Ehkäpä nämä lapset koneiksi mieltävät besserwisserit sitten itse ovat täydellisesti ohjelmoituja indiviiditietokoneita, joiden omat toimintanapit ovat aina käyttökunnossa. Täydellisyyksillä on varaa sanoa, eikö vain?
" Hyvä esimerkki on äiti tällä palstalla joka kuvaili omaa lastaan maailmankaikkeuden lahjaksi Suomelle ja vastaavasti toista tyttöä roskakastiin kuuluvaksi. "
Ilmeisesti tarkoitat juttua, jossa äiti kertoi tyttärensä opettajalle lähettämistä tekstiviesteistä. Todella omituisesti olet tulkinnut tämän äidin kirjoituksen. Hänhän ei millään lailla kieltänyt tai vähätellyt tyttärensä osuutta asiaan! Ilmeisesti sinua ärsytti, ettei hän suostunut tapahtuneen vuoksi kuitenkaan oikopäätä leimaamaan lastaan häiriintyneeksi ja lähettämään tätä kasvatuslaitokseen. Eikä kieriskellyt itse tomussa ja tuhkassa ohjelmoituaan lapsitietsikkansa väärin ja painettuaan lapsiautomaattinsa väärää nappulaa, vaan kehtasi pitää itseään ihan vastuullisena ja kunnollisena äitinä, VAIKKA HÄNEN TYTTÄRENSÄ OLI TEHNYT VÄÄRIN. Todella röyhkeä nainen, eikö?
Toivottavasti et ole itse opettaja, koska noin ylimielinen ja toisten tarkoitusperät tahallaan väärin ymmärtävä ihminen saisi toimia korkeintaan puhelinmyyjänä.
Hyvä äiskäräiskä, kirjoituksesi oli pitkä ja hyvin perusteltu. Olet nähnyt vaivaa, etkä todellakaan turhan takia, olen 100%:sesti samaa mieltä kanssasi. Osasit vain kirjoittaa sen paremmin kuin minä, mutta voin sanoa, että yhdyn mielipiteeseesi. Oli kuin olisi saanut puhdasta ilmaa siipiensa alle kun luki kirjoituksesi. Kiiitos siitä! Onneksi sinunlaisia vielä löytyy vaikka välillä olen jo ollut ihan epätoivoinen kun olen lukenut näitä palstoja.
Hyvä ihminen. Olet käsittänyt väärin.
Hyvä ihminen. Opettele siinä tapauksessa selkeää ja täsmällistä ilmaisua. Ota vaikka yksityistunteja joltain äidinkielen opettajalta.
Valitettavasti olen liian kiireinen ottaakseni ylimääräisiä tunteja. Ja valitettavasti kaikki eivät ymmärrä, vaikka kieli olisi kuinka selkeää tahansa.
Hyvää jatkoa sinulle ja lapsillesi(jotka epäilemättä ovat erittäin lahjakkaita mutta väärinymmärrettyjä taimia).
Minä ainakin uskon omaan lapseeni niin kauan kuin toisin todistetaan.
Eräässä lehdessä oli kirjoitus,jossa lapsen huonosta menestystä syytetään aina kotia ja lasta itseään, mutta kun lapsi menestyy, on se koulun ansiota, ja silloin kodilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.
Jokainen vanhempi tuntee lapsensa parhaiten. Lapsi käyttäytyy koulussa eritavalla kuin kotona. Siellä oletetaan lasten käyttäytyvän ja olemaan lähes samalla tavalla. Opettajat eivät isosta lapsilaumasta huomaa eroja helposti, joten heidän tietonsa perustuvat olettamuksiin.
Siksi en usko puoliakaan siitä, mitä palautetta koulusta sa, vaan sitä mitä itse näen.
Koulumme rehtori sanoi kerran todistusten jakotilaisuudessa, että nämä ovat vain numeroita, eikä kukaan pysty arvostelemaan toista ihmista numeroin. Mutta koska koulumaailma näin vaatii, on se tehtävä, mutta näitä ei pidä ottaa niin vakavasti, että siitä syntyy paineita. Jokainen on hyvä omalla alueellaan, eikä kaikilta voi vaatia kaiken tietämistä. Emme me opettajatkaan kaikkea tiedä. Jos jokainen lisää 2 numeroa jokaisen numeron päälle, ollaan jo lähellä totuutta. Mutta, kun meillä kaikilla on kaikissa asioissa parantamisen varaa, on parempi aloittaa matalalta, kuin pudota korkealta!
Kale, puhut asioista omasta näkökulmastasi ja omasta maailmastasi. Niin me varmaan jokainen teemme.Sinulla on varmasti kokemusta siitä kuinka lapsesi valehtelevat ainakin 50%, ja se on varmasti totta 100%. Sinähän lapsei tunnet parhaiten.
Omistani sanoisin kun heidät tunnen ja heidän kanssaan olen lähes 90% heidän ajastaan, että he eivät valehtele,KOSKAAN! Jos on ollut epäselvyyksiä, olen soittanut koululle ja todennut etteivät ole lapseni valehdelleet, enkä minä itsekään valehtele, ehkä lapseni ovat tulleet minuun.
Näin meillä, enkä halua leuhkia vaan sanoa että meitä ihmisiä on niin monenlaisia, toiset valehtelee toiset ei. Näin se vaan on.
Hieno asia kun vietät 90% lastesi ajasta heidän kanssaan. Uskomattomalta kuulostaa, mutta varmaankin totta kun niin sanot.
Ja todella hienoa, että lapsesi eivät koskaan valehtele.
Ja vaikka valehtelisivatkin, ei sitä kukaan sinulle voisi todistaa, lapsesi kun ovat varmasti tulleet sinuun.
Minä yhdyn nimimerkki "Tiinan" mielipiteeseen lasten kehitystason vaikutuksesta heidän käsityksiinsä totuudesta.
Vaikka lapsemme ovat meille rakkaita, ei sen tulisi tarkoittaa sitä, että haluamme heidän olevan täydellisiä saati sitten että uskoisimme näin olevan.Lapsilla on huonoja ja ärsyttäviä tapoja, he toimivat väärin ja käyttäytyvät välillä täysin toisella tavalla kun toivoisimme. Se täytyy vain hyväksyä ja pyrkiä kasvattamaan heitä parhaan taitonsa mukaan.
Vaikka vastauksesi oli aikalailla sarkastinen niin ei voi mitään. Olet Kale yksisilmäinen jos näet vain tietynlaisia lapsia. On olemassa lapsia joka lähtöön ja vielä jää asemallekin.
Ei, kyllä minä olen nähnyt kaikenlaisia lapsia. Täydellisiäkin. He itse ovat vain kärsineet oletetusta täydellisyydestään myöhemmin elämässään.
Kale, miksi sinua ärsyttää lapset, jotka ovat hyviä ja kilttejä ja eivät valehtele. Onko sinusta valeita sepittävät pikkuvilpertit jotenkin hauskempia. Minä kyllä hyväksyn kaikenlaiset lapset, ne täydellisetkin, ei se ole toiselta keneltään pois.
Olemme varmaankin eri planeetalta.
Muutaman kerran olen opettajan urallani törmännyt tällaisiin vanhempiin, jotka uskovat kaiken, mitä lapsi sanoo. Kun olen soittanut kotiin, että lapsi on esim.hakannut luokkatoveriaan, rikkonut koulun omaisuutta tms., niin näiden vanhempien ensimmäinen reaktio on, että "ei taatusti ole, se nyt on vaan otettu SILMÄTIKUKSI". Ja sitten soitellaan vielä perään, että "meidän lapsi sanoi, ettei näin ole tehnyt, joten kyllä opettaja nyt valehtelee". Sitten syytetään, että "koulussa ei ymmärretä erilaisuutta". Missä menee sen erilaisuuden sietämisen raja? Pitääkö luokkatovereiden hakkaaminen, tuntien häiritseminen tms. hyväksyä erilaisuuden nimissä? Entä ne "erilaiset", jotka eivät halua tulla kiusatuksi tai jotka haluavat nauttia opetuksesta rauhassa- missä ovat heidän oikeutensa?
Kaikkein eniten tässä kuitenkin kärsivät lapset, jotka oppivat, että valehtelemalla pääsee kuin koira veräjästä ja aina äiti/isi pelastaa, teki mitä tahansa. Tällaisista lapsista kasvaa kieroja.
Eipä ne opettajatakaan mitään täysrehellisiä ole!
Heillä on taipumus ottaa luokalta aina joku suosikki oppilas jota puolustellaan ja tekipä hän mitä tahansa, se ei ole pahaa!
Toiset sitten kärsivät.
Ja yleensä suosikit ovat tyttöjä. Heitä kohdellaan paljon hellemmin kuin poikia. Pojat ovat aina viassa, riehuvat ym kaikki on poikien syy.
Minulla on kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, ja voin sanoa, että kyllä tytöt ovat koulussa päässeet helpommalla.
Eräs liikuntatunti tulee mieleen, kun luokan tyttö tönäsi meidän pojan liikuntaluokassa ns. "hevosen selästä" alas. No poikani tönäsi saman tytöt myös alas. No riita päättyi siihen, että poikani oli syyssä, koska tyttö sanoi että poikani aloitti. Ja näin opettaja uskoi häntä!
Kysyin kotona, miten asia oli, ja koska toinen lapsistamme oli samalla tunnilla( kahden luokan liikuntatunti)kysyin myös häneltä näitkö, niin lapsemme sanoi, että kyllä se tyttö aloitti!
Ja näitä juttuja varmasti onkaikilla monta.
Olen kanssasi samoilla linjoilla. Näitä yksittäisiä tarinoita riittää joka lähtöön ja ne kaikki ovat todella yksittäistapauksia, joiden mukaan ei pidä yleistää. Mutta kyllä minä ainakin olen sitä mieltä, että vanhemmat, jotka kiven kovaa väittävät, että heidän lapsensa ei koskaan (huom. alleviivaan sanaa koskaan) valehtele tai puhu jossain tilanteessa muunneltua totuutta ovat kyllä aika sinisilmäisiä. Jossain vaiheessa se totuuskin paljastuu muodossa tai toisessa.
Ei sellaista ihmistä ole tähän maailmaan vielä syntynytkään, joka ei milloinkaan valehtele. Vai oliko tällä palstalla joku, jolla oli tällainen maailman ihmeluomus?
Hyvä ja oikein!!
Luotin omaan tyttäreeni sataprosenttisesti ja sinisilmäisesti, kun hän kiven kovaan vakuutti, ettei ollut tehnyt mitään tässä taannoin. Kyse oli koulun pihalla sattuneesta kinastelusta, jonka päätteeksi tytärtäni oli riepoteltu kurassa.
Myöhemmin kävi ilmi, että oma kullanmuruni oli aloittanut koko rumban lyömällä tappelukumppaninsa pikkusiskoa nyrkillä vatsaan edellisellä välitunnilla. Isoveli oli vain nyt tullut selvittämään asiaa.
Kun kysyin asian selville saatuani tyttäreltäni (silloin 7 v), miksi hän oli väittänyt, ettei ollut tehnyt mitään, vaikka selvästi oli, hän tuijotti minua ällistyneenä. "Ethän sä kysyny mitä mä edellisellä välkällä tein vaan silloin!" kuului hämmästynyt vastaus.
Lapsen totuus ei välttämättä ole koko totuus. Rehellinenkin lapsi voi kertoa mitä sattuu, joten kritiikitön suhtautuminen lapsen kertomaan on aina pahasta.
Kuinka monelle oppitunnille, omaa kouluaikaasi lukuun ottamatta, olet osallistunut, kun voit väittää, että opettajat ottavat lellikkejä?
Tuon lellikki-uskomuksen ohella vanhempia vaivaa tuo silmätikkusyndrooma. Mutta jos viiden oppilaan vanhemmat väittävät, että "meidän lapsi on tämän luokan silmätikku", niin kuka heistä se silmätikku sitten on? Jos koululta otetaan yhteyttä, että lapsenne on nyt tehnyt jotain väärää, niin se ei tarkoita, että muut lapset eivät näin tekisi, mutta opettajahan saa kertoa vain sen, mitä vanhemman OMA lapsi on tehnyt.
Aika hyvin on joillekin oppilaille kotoa iskostunut tuo silmätikkusana: kun jostain huomauttaa, aletaan heti parkua "minä olen silmätikku", mutta kun kysyn, että ymmärrätkö mitä se sana tarkoittaa, niin lapsella ei ole aavistustakaan. Että vanhemmat, jos opetatte lapsellenne, että hän nyt on vaan koulussa silmätikku, niin selittäkää edes samalla, mitä se tarkoittaa.