Tuleekos kytälle syyte, ei ollut suljetulla alueella, eikä rakkeja ole luvallista laskea irti, ei ollut missään tehtävässä eika myöskään hallinnassa. Oliko edes kuonokoppaa, ties kunka monta eläintä tappanut. Selvästi soveltumaton kyttärakiksi kun ei tottele käskyjä, piikille vaan, myös kyttä soveltumaton rakin ohjaajaksi ja kytäksi yleensäkin kun ei noudata sääntöjä.
"Poliisikoira katosi Jyväskylässä kesken työvuoron. Camo-nimeä totteleva malinois-rotuinen koira katosi Ankeriasjärven maastoon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Sivullinen henkilö löysi koiran keskiviikkona ja se käytiin hakemassa noin kello 10:00 aikaan poliisin koiranohjajan hoteisiin.
Camo ampaisi matkalleen jaloittelutauon aikana, kertoo komisario Juha Mäntynen Sisä-Suomen poliisista. Todennäköistä on, että koira sai vainun jostain eläimestä ja lähti saalistusvietin viemänä metsään.
- Poliisikoirat ovat perusteellisesti koulutettuja ja hyvin pidettyjä eläimiä, mutta niiden vietit ovat todella vahvoja, Mäntynen sanoo.
Tällaisia katoamisia tapahtuu silloin tällöin, kertoo Mäntynen vanhaan tietoonsa pohjaten. Pisimmillään poliisikoiraa on jouduttu hakemaan metsästä useita päiviä."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806132201010375_u0.shtml
Linnuilla pesintäaika ja muillakin poikasia, pitäisi tulla isot sakot , ovat vaaraksi myös ihmislle, raadelleet monesti ihmisiä, eivätkä tottele edes käskyjä irrottaa. Harmi ettei sattunut metsästäjää tai muuta vastuullista ihmistä, joka olisi ampunut rakin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei tule taaskaan aloitus näkyviin, yrittääkö suolipaska sensuroida.
Ilmankos on samasta aiheesta usein monia aloituksia, pitää laittaa moneen kertaan tai vastata omaan aloituksen ennen kuin näkyy.
***"Poliisikoira katosi Jyväskylässä kesken työvuoron.****
Vakiohäirikkö on taas aktivoitunut, ei tule syytettä.
14 §
Koirakuri
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.
Vakiokytänperseennuolija ei ymmärrä edes lukemaansa. Rakki ei ollut hoitamassa mitään tehtävää eikä koulutksessa suljetulal alueella, ei myöskään hallinnassa, vaan kyttä laski jahtaamaan eläimiä rauhoitusaikana toisten mailla, vieläpä ilman kuonokoppaa. Pitäisi laittaa sopivia syöttejä noiden rakkien luvattomille jaloittelupaikoille kun ei kytillä ole järkeä päässään eivät noudata lakeja eivätkä joudu mistään vastuuseen.
**Camo ampaisi matkalleen jaloittelutauon aikana, kertoo komisario Juha Mäntynen Sisä-Suomen poliisista. Todennäköistä on, että koira sai vainun jostain eläimestä ja lähti saalistusvietin viemänä metsään.**
Vakiohäirikkö, vedä henkeä, ettet tukehdu ! Ei koiran tarvitse olla millään tehtävällä. Se on jaloittelutauollakin virantoimituksessa.
Työnnä vaan kieltä syvemmälle kytänperseeseen ja vedä kunnolla henkeä!
Ei ole virantoimituksessa eikä tehtävässä, ei mitään syytä eikä olikeutta laskea vapaaksi hyökkäilemään eläinten ja ihmisten kimppuun. Samalla tavalla oltava hallittavissa koko ajan kuin muillakin.
Eihän väkivaltaiset psykopaattikytät noudata mitään lakeja, tälläkin videolla ainakin 6 läskikyttää hakkaa aseetonta rauhallista nuorta miestä täysin aiheettomasti nyrkeillä kasvoihin, iskevät päätä seinään ja oveen, eikä tietenkään tule mitään rangaistusta. Minä tappaisin ilomielin jokaisen tuollaisen sontakasan. Inho kyttiä kohtaan kasvaa jatkuvasti kaikkialla ja jossain vaiheessa saavat kokea saman mitä tekevät muille, Johan niitä onneksi kuoleekin, pitäisi vaan kiduttaa kunnolla.
https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201806070064758_v0.shtml