Nyt hävettää,
en pitkiin aikoihin ole pitäny enää yhteyttä entisiin tuttaviini/ ystäviini / hieman kaukaisempiin sukulaisiini,
tekisi mieli pistää pää pensaaseen,
kuinka säilytän kasvoni,
hävettää,
ihan säikähdin, olenko oikeesti erakko ?
en pitkiin aikoihin ole pitäny enää yhteyttä entisiin tuttaviini/ ystäviini / hieman kaukaisempiin sukulaisiini,
tekisi mieli pistää pää pensaaseen,
kuinka säilytän kasvoni,
hävettää,
ihan säikähdin, olenko oikeesti erakko ?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Viiskyt luvulla oli valtava maaltamuutto puumi työn perässä eripaikkaunnille,
ihmisiä lähti pilvinmpimein ruotsiin , eteläsuomeen, pohjoiseen, siis ympäsi maata,
itsekki olen muuttanu useamman kerra eri paikkakunnille,
joskus sattumalta törmää nuoruuden aikaisiin ihmisiin,
tulee outo-olo
kymmet vuodet ovat muuttannet ihmiset tuntemattomiksi,
vaikka ulkoisesti heidät tunnistaa,
kaikilla vielä elossa olevilla on pitkä monivaiheinen elämä elettynä,
jotkut eronneet useamman kerran,
monella useampia jälkeläisiä joita ei voi edes tunnistaa " sukulaisiksi "
siis entisistä ystävistä, tuttavaista,
kaukaisemmista sukulaisistakin on tullu täysin tuntemattoma ihmisä,
en kaipaa heitä enään,
elämän ruuhkavuodet ja
maailma erottaa ihmiset toisistaan,
muuananna päivänä törmäsin menneisyyden ihmiseen,
sama outo ilme hänellä kui minullaki,
jäi miettimään näkikö haamun, heh,
Jos nekään ei ole sinuun ottanut yhteyttä, mitä voit päätellä siitä ?
Sinun ja heidän välinen asia muuten, ei koko suomen asia.
Hyvin tiedostan,
kaikki on itsestä kiinni,
ei meneisyys kiinosta sori,
kumma ku joihinki törmää kaikesta huolimatta kaukana synnyin seuduiltaan,
ei kiva,
jos joutuu juttuhetkeen meneisyyden kanssa,
yleensä kysytään mitä sinulle kuuluu, huh
maailman typerin kysymys,
ei kiinosta tehdä elämän kaari selvitystä,
mikä on typerämpää alkaa selvittämään kuinka hyvin menee
kuikan korkealle lapset on koulutettu, ym kahelia, ei kiitos,
älkää kyselkö tymiä,
antakaa ihmisten olla,
moikatkaa vain se on sivisynyt kohtaaminen,
moikkaaminen ei ole tunkeutumista toisen ihmisen elämään,
kaikki ei halua tunkeilijoita elämäänsä,
jokaisella on omat ympyrät,
pieni ystävä piiri mukavin,
jourukerhot ei enää kiinosta,
kuten kaikki tietää vanemuuten elämän ympyrät pienenee vääjäämättä,
kaikkien rakkaimmat ovat jo taivaan kodissa,
Aloittaja, jatka samaa rataa, jos siltä tuntuu. Jos taas haluat pitää yhteyttä niin ota. Ei sen kummempaa. Itse en pidä yhteyttä menneisyyteen, enkä yhtään usko että hekään kaipaavat minua. Ihan hyvä näin. Toki sukulaiset ovat eri asia, välit ovat ainakin sellaiset, että jos tulee jokin vika elimistöön, voi soittaa, onko sulla sama. Sitähän lääkäritkin heti ensimmäisenä kysyy.
Omat jälkeläiset siis lähisukulaiset heihin voi pitää yhteyttä vaikka päivittäin jos siltä tuntuu ,
yhden olen nimenny vastuuhenkilöksi jos minulle jotain sattuu,
hän kyllä pitää sitten huolen asioista,
joskus tietenki kaipaa saman tyylistä ystävää kuin oma puolisoni oli,
vanhana se ei enään ole todellisuutta,
harrastukset täyttää tyhjyyden osittain,
menneisyys ei kiinosta,
Tuo vastuuhenkilökysymys hiukan mieltä askarruttaa. Pihatöissäkin, kuten jyrkän vesikaton maalaus on yksinään vaarallinen.
Onneksi tuli aikanaan laitettua lumieste ammattilaisten tekemänä. Jos tuonne takapihalle rojahtaisi, olisi madot jo puuhissa kun joku löytäisi, yksin kun touhuaa.
Ei näissä kuolemaa pelkäävä tyyppi uskaltaisi elää.
Nuorempi veikka on alkanut ottaa vastuuta, mutta hänkin liian kiireinen näin sulanmaan aikana tulemaan jos jotain vakavampaa sattuisi.
Kerostaloasunnoista ne pitempään kuolleena löytyneet ovat asuneet. Aina ei edes mätänevän ihmisen löyhkä ilmaise traagista tapahtumaa.
Menneisyys ei kiinnosta, toteaa ihminen. Oikeasti menneisyyden ajatteleminen tekee kipeää.
Totta, niinhän se onki,
sieluun koskee, tekee kipeetä,
siksi menneisyys ei kiinosta,
muistan aikoinaan
kun olimme maalta muuttaneet pois työnperässä,
lapset oli pieniä,
joskus kesälomalla kävimme synnyinseudulla sukulaisissa,
a i na tuli itku,
en koskaan voinu kyyneliä hallita, en oikeestaan vieläkään,
mutta kun ei eikä käy enään eikä pidä yhteyttä niihin harvoihin jotka on vielä elossa, ei itketä enään,
on muistot vaan jäljellä,
nykyään joskus harvoin käyn hautuumalla kattelemassa sukulaisten hautoja,
en itke enään,
joskus miettii, onko ihmisen sielun kannalta hyvä riistää synnyin seutu pois työn ja toimeen tulon vuoksi,
siinä aina särkyy ihmissuhteet pahoin,
ihmisistä tulee juurettomia,
toisaaltaan
voi olla hyväki muuttaa paikkakuntaa,
muuto kehittää psyykkisesti ihmistä,
pitkän elämän aikana on sitten helpompaa taas muuttaa uudelleen tarvittaessa paikkakuntaa,
kun kerran on muuttanu ja onnistunu
mutta, suuri mutta,
ihmisistä tulee jollaintapaa juurettomia,
ei ole ihme jos ja kun ihmiset ei enään pidä yhteyksiä juurikaan,
esm. kaupungit ovat pullossaan yksineläjiä, perheeti elävät pienessä piirissä,
naapureihin ei kovin syviä ihmis-suhteita enään rakenneta,
hyvä jos tervehditään käytävillä satunaisesti nähdessään,
muutama sana ja kuulumiset vaihdetaan,
siihen rajoittuu monen nykyihmisen yhteisö,
no ei kai se pahajuttukaa ole,
suomalainen on jurrikka kansaa,
Se ihmetyttää, miksi sairaille dementikoille tuputetaan meneisyydestä,
jos itse sairastun alzhaimeriin tai dementoidun tästä vielä pehemmin,
en ikinä halua kuulla meneisyydestä mitään,
einkä h a l u a muistella meneisyyttä,
vaikka kuinka ihanaa lapsena oliki,
meisyys on menisyyttä
nyt on nyt ja siihen haluuan kuolla,
siis nykyisyyteen,
Onhan meissä toki erojakin kanssakäymisessä ihmisten työtovereiden ja naapureiden kanssa. Jotkut ystävystyvät helposti, ovat sosiaalisesti lahjakkaita, aina on hyörinää ympärillään. Yleensä ovat nuorena sieviä ja meneviä, kuin vetäisivät arempia puoleensa.
Sitten taas meistä yksin viihtyviä, löytyy joka makuun lukutoukkia, lähes sairaloisen ujoja ja yliherkkiä, joista osa oppii olemaan yksinkin ilman ongelmia. Kaikkia on nähty ja koettu, helposti kiintyvänä olen saanut tarvitsemani huomion. Huonoa omaatuntoakaan ei tarvitse potea, huomioinut olen kykyjeni mukaan ystäviäni, sukuani ja, sosiaalisen median synnyttämät tuttavuudet.
Mitään en näissä ihmisuhteissakaan ole vailla. Viihdettä halutessani, osaan jo järjestää itselleni sitäkin kohtuudella, kun velvollisuudet paitsi itseäni kohtaan, ei sido millään saralla.
Onni kulkee mukana elämässäsi,
jotkut ovat " sunnuntai lapsia "
- meitä on moneksi,
muistan itse nuoruudessani olin hyvin sosiaalinen,
olin hyvin puhelias,
kyläilin joka talossa, nyt ihmettelen, olinko se minä todella,
kaikki muuttuu,
sitten tuli aikuisuus, perhe , uusi paikkakunta kauas syntymäseudulta, työelämä, lapset
ja ruuhkavuodet,
koskaan en kiintyny uudelle paikkakunnalle samoin kuin aikoinaan syntymäseudulleni,
ihmis-suhteet jäi jotensakki pinnallisiksi,
vaikka usein heitä muistelen ajatuksissani,
mitä heille mahtaa kuulua ,
ovatko vielä elossa, lähi naapuria muistan eniten,
olimme pariskuntana suurinpiirtein saman ikäsiä, laset samoin,
elämä kulki kulkuaan, tuoni karsi omiaan,
nyt elän yksin, vain haaveet seuranani,
Ei dementikko elä nykyisyydessä. Muistan henkilön, jonka sängyn vieressä istuin., olin kertonut nimeni ja sen, että olin tullut tapaamaan häntä. Kysyessäni hänen vointiaan vastaus tuli kuin sanelulaitteen toistamana:- Hyvähän mun täällä, kukhaan ei käy katthomassasha, kukas sie oot?
Tuo - kukas sie oot - ja - kukhaan ei käy mua katthomassha - toistuivat useasti vierailunu aikana,
tahdon tukkijätkän
On kaunista osata haaveilla, nehän on kuin utupilviä, joiden kirkastuttua näkyy uusia mahdollisuuksia ja mielenmaisemia. Tuo kiintyminen paikkakuntaan on niin luonnollinen ihmiselle,..muistan oman äitini, joutuessaan isän kanssa muuttamaan kodistamme toiseen kaupunginosaan, kaipasi hän tuttuja puitakin ystäviään.
Vieraat puustot kadunvarella, eikä puustot puistoissa puhutelleet häntä samalla tavoin, mutta sopeutui onneksi, ja muuttikin sittemmin isäni kanssa maalle, lähelle minua nuorintaan. Minunkin onnekseni.
Kaikkea hyvää elämääsi !